2 kertaa oon käyny leikkaukses,nyt viime kerrasta kulunu tasan kaks vuotta.Joitakin viikkoja sitten rupes silmis taas tuntumaan kummalliselta eli näkö huononi,varsinkin hämärä näkö,päivällä kyllä pärjää.kuinkahan monta kertaa voi leikkaukses käydä?
prk:sta 2 vuotta
Jokke
5753
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä leikkauksia voidaan tehdä useamminkin. Ongelmia voi kuitenkin tulla vastaan eli kun tarpeeksi usein höylätään, loppuu höylättävä joskus eli rajattoman usein ei näitä toimenpiteitä voi uusia. Lisäksi leikkausten epätarkkuudet voivat kasautua eli liian usea uusinta ei myöskään aina ole hyväksi.
Paras asiantuntija on leikkaava lääkäri, joka mittaustensa ja silmäsi nähden voi antaa arvion, onko leikkauksesta mahdollisesti enemmän hyötyä tai haittaa.
Näköoireet voivat toki johtua muustakin kuin sarveiskalvosta tai taittovirheestä eli vaikka et leikkausta haikailisikaan, voi silmälääkärissäkäynti olla paikallaan.
Minulla on itsellä ehkä sama tilanne edessä syksyllä.Minut leikattiin viime vuoden lopussa (n. -4 molemmissa). Tarkoitus oli, että vasen silmä olisi lopullisessa tilanteessa -0,75 ja oikea 0 ikänäön takia. Nyt kahden kontrollin jälkeen "väärä" slmä (eli vasen) on 0 (piti päästä siis -0,75) ja oikeaan on jäänyt 0,75 (piti päästä 0:aan).
Eli molemmat silmät pitäisi kai leikata uudestaan. Haluaisin, mikäli tilanne ei tästä enää muutu, että "väärä" silmä eli vasen saisi olla 0, (samahan se kai on, kumpi silmä loppujen lopuksi on 0 vai onko sittenkään?) mutta oikeasta höylättäisiin plussat pois. On vähän vaikea lukea pientä pränttiä tälläkin hetkellä ja jos se siitä vielä lisääntyy, niin lukulasien hankinta on edessä piakkoin.
Muuten minä en ole huomannut näöntarkkuudessa kauas katsottaessa huononemista, näen erittäin hyvin kuten alussakin leikkauksen jälkeen.
Se vain askarruttaa, miten oikean silmän (alkujaan likinäköisen ihmisen)nykyiset plussat voi "panna takaisin" vähän miinukselle? Voisiko silmälääkäri ystävällisesti kertoa.
Kun korjataan likinäköä, loivennetaan laserilla sarveiskalvon "liian jyrkkää" kaarevuutta eli keskeltä höylätään laserilla kudosta pois (eli sarveiskalvo ohenee keskeltä enemmän.
Kun korjataan kaukonäköä, jyrkennetään keskeistä sarveiskalvon kaarevuutta eli laserilla poistetaan kudosta keskialueen ympäriltä. Tämä tarkoittaa sitä, että kaukonäköä korjattaessa joudutaan poistamaan enemmän kudosta kuin likinäköisyyttä korjatessa ja tämän vuoksi kaukonäköä ei voi niin paljoa korjata laserilla kuin likinäköä (likinäköä jopa -10 D tai enemmän, kaukonäköä ei yleensä enempää kuin 5 D).
Optisessa mielessä useammat korjausleikkaukset sisältävät aina näöntarkkuuden huonontumisen riskin (siis parasta lasikorjausta käyttäen) ja siksi en suosittelisi vasemman silmän korjausleikkausta, koska sillä näet hyvin kauas. Toisenkin silmän osalta harkitsisin pitkään korjausleikkaukseen menemistä, sillä lievällä lasikorjauksella näkisit hyvin lukea ja muuten pärjäät ilman laseja. Ja vaikka yksi silmä olisikin -0,75 lukemassa, tarvitsisit vanhempana kuitenkin jossakin vaiheessa lukulaseja, ainakin jos luet pitempään...
Tuo vastaus rauhoitti minua todella! Kiitos! Toivotaan, että vasen silmä nyt sitten pysyykin nollassa, että näen sillä todella hyvin kauas tulevaisuudessakin. Mukavaa kesän odotusta silmälääkärille ja muillekin ♥♥♥♥♥♥♥
Ainakin minun kohdallani, joten tilanteesi voi vielä hyvinkin muuttua.