itse olen kyseisenlaisessa suhteessa.. välimatkaa meillä on yli 300km. hyvin on mennyt, on nähty yllättävän usein välimatkaa ajatellen. ((n. kerran 2-3:ssa viikossa)) joskus tosin harvemminkin.. olemme olleet kohta vuoden yhdessä ja lisää vuosia on toivottavasti edessä.. olemme tutustuneet toisiimme chatissa (('99)) ja siitä kaikki johti mailailuun ja sitä kautta seurusteluun..
mietinkin, onko kukaan muu löytänyt elämänsä miestä/naista netistä? ja uskotteko te, että kaukosuhteet voivat kestää? miksi, miksi eivät? kertokaa ihmeessä omista kokemuksistanne.. :)
kommentteja odotellen,
mietinkin, onko kukaan muu löytänyt elämänsä miestä/naista netistä? ja uskotteko te, että kaukosuhteet voivat kestää? miksi, miksi eivät? kertokaa ihmeessä omista kokemuksistanne.. :)
kommentteja odotellen,
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mä en usko kaukosuhteisiin parin syyn takia,
a) mä olen itse sellainen huithapeli, että jos en näkisi kultaani esim. kuukauteen, voisin jossakin bileissä tai rafloissa löytää uuden kullan ja ts. pettää.
b) mä olen aina kiinnostunut menevistä ja hieman "pahoista" pojista, jotka eivät todellakaan istuskele iltoja kotona ja odottele mun soittoani. En mä voisi luottaa, että kundi ei pettäisi mua jos me nähtäisiin vain esim. vain kerran kuukaudessa
c) Kiinnostus laimenisi ainakin minun osaltani kuukaudessa, jos ei nähtäisi
d) opiskelijana ei ole varaa maksaa mammuttimaisia puhelinlaskua, tai matkustaa junalla tms. tapaamaan toista niin usein kuin haluaisi
Siis ei kaukosuhteille.
Ehkä tässä on mukana myös hienoinen ripaus katkeruutta (sniif) sillä oma kaukosuhteeni ei kestänyt juuri noiden ed. mainittujen seikkojen vuoksi. Tai ehkä suurin syy olikin siinä, että me rakastettiin liian vähän. Tutustuttiin viime kesänä yhteisten frendejen mökillä, rakastuttiin, hengattiin kesäloma yhdessä. Syksyllä alkoivat opiskelut, toinen opiskelee Helsingissä, toinen Suomen pohjoisessa pikkukylässä. Meni puoli vuotta, nähtiin noin kerran kuussa. Sitten sovittiin yhteisesti, että parempi antaa olla. Ja mä rakastin niin perkeleesti vielä silloinkin... ja rakastan vieläkin. Niin tai näin, EI kaukosuhteille.
Mun mielest kaukosuhteet on aivan mahdollisii. Mun oma poikafrendi asuu n. 1000 kilsaa, ehkä enemmän. Me nähään vaan 3-6 kertaa vuodes, mut silti ollaan kestetty. Se ei vois ikinä pettää mua, enkä mä sitä. Okei, kohta tulee joku, joka sanoo: "Mistä sä tiedät, pettääks se sua? Aivan hyvin voi." Mut se ei yksinkertasesti vois. Me ollaan oltu kamui 3 vuotta, ja ollaan kestetty. Ajatelkaa mitä tahotte, mut se riittää mulle
Voihan se toimia, mutta ei ehkä kaikilla kuitenkaan. Ois hyvä olla enemmän koti-ihminen kuin bilehile, ja ei ainakaan saa olla "kaikki mulle nyt ja heti"-ihminen vaan täytyy osata odottaa. En mä nyt ton enempää osaa sanoa, kun ei oo omakohtasta kokemusta...
niin.. tahdon vielä lisätä muutaman asian.. ihmiselle, joka sanoi ehdottoman ein kaukosuhteille.. sanoit, että "pidät pahoista pojista, jotka ei istu kotona odottamassa soittoasi.." minäkin pidän ns. pahoista pojista, ja kultani on juuri sellainen. ja yksi sen parhaista puolista onkin, että sillä on myös oma elämänsä, niinkuin minullakin.. jos meilla sellaisia ei olisi, en usko, että tämäkään suhde kestäisi.. toista ei saa pitää itsestäänselvyytenä.. ja hulluksihan siinä lopulta tulisi.. ((minä ainakin!)) :) jos aina vain odottelisin himassa neljän seinän sisällä, koskahan se soittaisi, vai soittaako ollenkaan? olen pahoillani, ettei sinun, nimim. "ehdoton ei kaukosuhteille", kaukosuhteesi toiminut. on siinä hyviäkin puolia.. :) ((ei esim. kyllästy toiseen, vaikka tuskin minä ainakaan kyllästyn..)) heh. mutta kyllä siinä on opiskelijan rahat tiukoilla, ja niiden rahojen eteen on tehty paljon töitä.. :/ nojoo.. mutta mitäpä ei rakkauden eteen tekisi..? :)
mukavaa kesän odotusta kaikille..
mulla on täysin sama tilanne=) ja mielipide asiasta...oma kulta asuu 180km:n päässä...ja helvetin hyvin menee, on mennyt jo puoli vuotta. ei muuta kuin tsemppiä suhteellenne;) -kesää odotellessa-
Mulla oli vähän yli vuosi sitten poikaystävä, joka asuu Lapissa, ei siis kaupungissa, vaan läänissä. Siellä aivan ******** kaukana. Mä taas asun täällä Tampereeltä 80 km alaspäi.. No, me oltiin vuoden yhdessä, aika paljon puhuttiin tapaamisesta, ja suunniteltiin sitä viimeistään viime kesäksi, mutta ei sitä tietenkään tapahtunut, kun erottiin tammikuun lopussa... muistaakseni.. Mutta, viime keväänä tapasin, myös netissä nykyisen poikaystäväni. Hän siten onneksi asuikin Raumalla, ja oli hakenut kouluun, tänne. Me tavattiin aika pian sen jälkeen kun tavattiin siellä netissä, ja sitten hän muutti tänne, ja nyt ollaan asuttu jo 3 ja puol kuukautta yhdessä :)
Joten en mä oikei tiä mitä niistä kaukosuhteista voisi sitten sanoa.. on ne toisaalta hyviä, kun tapaa toisen, mitä usemmin sitä paremmin, ja mahdollisesti jompi kumpi muuttaa toisen paikakunnalle.
Noh, onhan tää netti sittenki hyvä ja hyödyllinen. en muuten varmaan olisi tavannu, tai no olisin varmasti tavannu nykyisen kultani, kun samassa koulussa ollaan :), mutta tilanne olisi varmasti aivan erilainen, eikä oltaisi ehkä edes seurusteltu...
Mut, onneks sitte kävi näin :)
mun kulta asuu musta n.200 kilsan päässä..ja mä todella uskon että tää meidän juttu toimii hyvin vaikka me ei niin kauheen usein nähdäkkään..
kyllä kaukosuhteet voi onnistua siinä missä muutkin..=)
hyvää kevättä kaikille ja luottakaa rakkaisiinne vaikka he asuisivat toisella puolella maapalloo..=)rakkaudessa tärkein on luottamus!!
Vähän aiheen vierestä kommentoin, mutta kun nyt mieleen tuli... Jotkuthan sanoo "olleensa yhdessä" vaikkapa vuoden jonkun jätkän kanssa ja "rakastavansa" sitä, vaikkei oo koskaan edes nähnyt sitä tyyppiä! Sen mä tajuun että ihastua voi pelkän kuvan, hetken chattailun tai vaikka kengännauhan perusteella, mutta miten kukaan voi alkaa olemaan jonkun sellasen kanssa jota ei oo ees nähnyt saati sitten rakastaa sitä? Mä tiiän useampiakin ihmisiä jotka on netissä aivan törppöjä mutta tosielämässä tosi kivoja, ja sama toimii varmasti toisinkin päin. Netti, kirjeet, puhelut ja kaikki on vaan yksi ja kokonaisuuden kannalta aika merkityksetön puoli ihmisestä. Pitäkäähän se mielessänne.
Liisa.. olen iloinen teidän puolestanne :) mekin ollaan jätkäni kanssa suunniteltu, että jos pääsen syksyllä jyväskylään opiskelemaan, se muuttaa sinne myös, koska sitä on mm. pyydetty pelaamaan lätkää sinne.. täytyy vain toivoa peukut pystyssä, että pääsen opiskelemaan.. :) muistan silloin kun tapasin jätkäni chatissa, ihastuin, todella lujaa, mutta olin silti varma, etten koskaan häntä tapaisi.. on outoa ajatella, että nyt me olemme jo tässä :)
masse.. se onkin yksi suuri kysymys.. tunteet tuntematonta kohtaan.. minä en ollut tavannut, jutellut, tai nähnyt kultaani, ennen kuin olin jo aivan varma, että rakastan. sain kuulla, että hän on kuuro, sekään ei muuttanut tunteitani.. näin jopa usein unta, että opettelin viittomakieltä.. ((tosin se olikin vain tyhmää pilaa, hän siis ei ole kuuro..)) kuitenkin.. kyllä toisen puolesta voi olla valmis tekemään kaikkensa, vaikka ei tätä läpikotaisin tuntisikaan.. tiedän rakkauden ja ihastumisen tunteen eron.. ja ainakin minä, voin sanoa, että rakastin nykyistä poikaystävääni jo ensihetkestä lähtien.
tutustuin kevätkesällä -01 chatissa poikaan joka tuntui heti alussa aivan ihanalta. alettiin sitten siinä mailimaan ja tunteet menivät sitä rataa, että mailitse alkoi tulla "kaipaan sua, vaikkei olla ees nähty" jne. juttuja..alettiin sitten soittelemaan ja heinäkuussa tavattiin piiiiiiiiiiiiiiitkän odotuksen jälkeen. kestettiin mailitse jopa se, että olin itse 3 viikkoa reissussa, amerikassa, mutta poika vaan jaksoi mailia, ja se piristi, että joku tosiaan oli kiinnostunut. kuvat lähetettiin toisillemme jo samana chattaus iltana, kun ekan kerran juteltiin.
nyt ollaan oltu torstaina 9 kk yhdessä. paremmin ei voisi mennä. rakastan kultaani yli kaiken, vaikka asummekin 220 kilsan päässä toisistamme!!
nähdään joka ikinen viikonloppu ja 2 viikkoa näkemättä ei voida olla..aina saadaan jotenkin sumplittua, että jompi kumpi pääsee toisen luokse.
tottakai tässä on luottamus varmasti tärkein pohja koko hommalle. edellinen suhteeni loppui siihen, etten voinut enää luottaa jätkään jne. ja nytkin luottaminen on hiukan hankalaa, mutta siihe oppii, ja kun on kultani tyylinen ihminen, johon pitäisi luottaa, se ei tule olemaan hankalaa. hän on itseasiassa kuin mä, ei paljoakaan riehu missään (itseasiassa, ei ollenkaan) ja saan hänet kiinni melkein aina kun haluan. ja hänkin saattaa soittaa keskellä päivää, vain siksi, että kuulee ääneni. ikävä on tietysti aina kamala, mutta viikot kuluu nopeesti ja kesällä ollaan koko ajan yhdessä. toiseen vaan ei kyllästy! ja pian ollaan muuttamassa yhteen!:)
että sellasta mun kohdalla. kaukosuhde toimii, ja olen onnellinen, niinkuin kultanikin. :) ja mä kun en ikinä voinut uskoa, että chatissa jonkun ihanuuden voisi tavata...toivottavasti ollaan vielä kauan yhdessä...
tänään muuten tapahtui aika hauska juttu. äitini oli jotain marissut ja kullan piti lähteä junalla kotiin. äiti sitten tokaisi eteisessä, että "karmea tuleva anoppi" ja siihen kultani: "ei nyt sentään..." "karmea siis"...:) olin onnesta soikeana...xD
demonlady, mä löysin kultani chatistä noin yx ja puol vuot taakse päin.. ja me ollaan edelleen yhessä.. eka chatin jälkeen me vaan mailailtiin, sit soiteltiin ja lopulta kultani tuli käymään luonani, n.125km välimatkan päähän... jätkä oli silmissäni pelkää plussaa mut aattelin ettei jätkä haluu nähä mua enään ikinä.. toisin kuitenki kävi ja oon tosi onnellinen.. ollaan oltu nyt reilusti päälle vuosi yhes.. ja toivottavasti ollaan vielä kauan.. luottamus on meijänki jutussa aika kova sana.. mut eipä oo kyl kertaakaan käyny mieles et pettäsin...
niin ja mä oon ehottomasti sitä mieltä että kaukosuhteet voi kestää.. ja kestääki.. ja hyväniin..
jees mut enemmän aiheesta joskus toiste, täytyy mennä...
hyvää kevättä ja aurinkoista kesää kaikille!
..ja minä kun luulin, että minä ja jätkäni ollaan melkeinpä ainoat ihmiset maailmassa, jotka on tavanneet toisensa chatissa.. :O hienoa, että on muitakin :) ja kiva kuulla muidenkin suhteiden toimineen noin hienosti :)
netistä alkuisin olevat suhteet kuitenkin varmasti harvinaisempia kuin ns. "tavalliset", mutta mulle ainakin tämä oli ainoa ja paras tapa löytää rakkaus :)
olihan se ehkä hiukan ajattelematonta, heittäytyä niin helposti tunteidensa varaan, mutta muutakaan ei ollut :) tajusin kuitenkin jo heti, ettei minulla ollut mitään menetettävää.. olen iloinen siitä, että uskalsin luottaa tähän ihmiseen, antaa hänelle osoitteeni yms, koska hän todellakin oli sen arvoinen..
tämän nykyisen poikaystäväni kanssa olen huomannut, mitä on ikävä ja mitä on rakkaus. olen myös osannut rakentaa syvän ystävyyssuhteen hänen kanssaan, sellaisen, jota minulla ei koskaan ennen ole kenenkään toisen poikaystäväni kanssa ollut. hän on poikaystäväni ja samalla paras ystäväni. :) huomaan, että se on yksi tärkeimmistä asioista suhteessa.. että ei vain seurustella, vaan ollaan oikeasti ystäviä, luotetaan, rakastetaan, itketään, nauretaan, pidetään hauskaa ja tehdään mitä oudompia asioita yhdessä. :) osaan arvostaa jopa omaa elämääni nyt, paremmin kuin ennen..
kertokaapa, millainen oli ensitapaamisenne.. :) missä tapasitte? jännititkö? yllättikö toisessa
osapuolessa jokin asia, ulkonäössä tms?
minä ja poikaystäväni tavattiin täällä, pienessä kaupungissa, etelä-suomessa. hän istui lähes kuusi tuntia junassa päästäkseen näkemään minut. :O minä menin koulun jälkeen häntä vastaan juna-asemalle, jännitin enemmän kuin mitään koskaan olen jännittänyt. *irv* ((poikaystäväni kertoi tunteneensa samoin)) luulin olevani varma, ettei hän tule. mutta hän tuli. :) ja istui rapulla, jossa oltiin sovittu tapaavamme.. hänessä minua yllätti kaikkein eniten hänen komeutensa ((olen ennenkin tavannut chatti-ihmisiä)) ja hänen silmänsä.. jäin niihin kiinni siitä hetkestä lähtien. en usko, että löydän enää ulospääsyä.. enkä tahdokaan :) näin jälkeenpäin on hauska yhdessä muistella tuota päivää, josta on jo yli vuosi. vuosi, joka on ollut elämäni paras.
*rakastan sinua
tässä maailmassa
tästä hetkestä
tähtien sammumiseen asti*
tuntui jotenki ihan omalta tekstiltä...
tapasin hanini täällä asuinkaupungissani...hän tuli porukoittensa mukana eräälle telttailualueelle ja soitti sitten, että tulehan kultsi vastaan. itseasiassa istuin jo telttailualueelta tien toisella puolella olevalla pysäkillä ja kirjaimellisesti TÄRISIN jännityksestä. lähdin sitten kävelemään häntä vastaan ja jäin seisoskelemaan ylämäkeen.
mokoma kiusasi vielä puhelimessa että "en näe sua vielä...enkä vielä...enkä vielä.." ja jännitys senkun kasvoi.:)
kulman takaa sitten paljastui farkkuihin, farkkutakkiin ja t-paitaan pukeutunut hyvin komea nuori mies. kun oltiin sitten ihan kasvokkain, oli vaikea olla kapsahtamatta toisen kaulaan ja hengähtää onnesta.siinä oli se, mitä olin kaikkein eniten koskaan maailmassa odottanut!
ja se kannatti.:)
ihanin kesä koko elämäni aikana. tulevaa kesää odotan taas innolla...voin olla hanin kanssa koko kesäloman!:)
ihan ensin, kun emme olleet vielä nähneet, ajattelin, että tulee mitä tulee, hän on ihana luontoinen ja kiltti. pettynyt en ollenkaa, vaikka hani niin valitti puhelimessa, että "varmana petyt muhun!" mutta eiii! ei tosiaankaan!:)
jännitys oli kamalaa...tärisin ihan oikeasti ja hanikin sen huomasi ja koitti rauhoitella..ihmettelin, miten hän oikein saattoi olla nii rauhallinen!! mutta paljasti sitte myöhemmin, että oli myös vähän jännitellyt.mä taisin ite jännittää hänenkin puolesta!:)
se itseasiassa vielä ihmetytti, että miten hani viitsi lähteä mua kattomaan.oli aikasemmin kertonut, että muutaman kerran jotain likkaa oli pitänyt lähteä kattomaan, muttei sitten ollutkaan lähtenyt. se sai oman itsensä tuntumaan jotenkin erikoiselta...sellaselta, että joku tosiaan välittää ja haluaa tulla tapaamaan!:)