Paikallismedia kertoi aamulla kuinka hieman kehityshäiriöinen mies oli saanut työpaikan Keskimaan myymälästä, tosin Kuokkalasta. Tosi kova juttu kaverille itselleen, varmaan tunnollinen työntekijä.
Eihän tuo toisaalta ole mikään erikoinen poikkeus osuuskaupan henkilökunnassa.
Eihän tuo toisaalta ole mikään erikoinen poikkeus osuuskaupan henkilökunnassa.
Vastaukset 64
Vanhimmat
Juu, kehareita suurin osa.
Romanithan ovat jo kelan palkkiolistoilla eivätkä siten työttömien työnhakijoiden seassa .
Miten kauvan tämä tyyli näitten kansa annetaan pyöriä ja vielä korostavat tuota olemustaan, kun kaikki vielä tietää suomalaisen kaiken noille pukkaavan häiriköille
Eikö ookin typerää noille kaik ilmaseksi työnäh noukka eten
- tästäh tyylist on luovutava, montasattaa vuota jo noita ilma vietyh
EIVÄT LETA RIKAA RISTIIN KUNHA PULTUJA KULMITAVAT JA AKKASET HAMEITAN LAAJENTAVAT
Eeen osta teilta
Keskustelivat auijantakana
- väino kehu mun tavara
- no mistä hän sen tietää
- väinö koitti
juu ei kolttiakaan automaattisesti 18 vuotiaina kansaneläkkeelle siirretä, mikä ihmeen subjektiivinen oikeus on yhden tumman rodun henkilöillä
On hyviä juketsii näistä kerotuja nämäkin yritä ihteesä pestä tekosistan puhtaksi kulmahousuinen, aivan näitä on veratu muikulahpäihin tyyleitän
näiten foorumeilta kahteles 500v viel on näil ilmanen elämä suomalaise pukattava
Eivät koskaan tule olemaan suomalaisia,
- sitä ootellen koskas lähtevät kotimaihinsa kultuurinsa piireihin
Kun hanat tukitaan ja kaikki, se on silloin pakkosauma nostaa kytkintä
täähän on vain poliitinen päätös kun näin tehhään ylimääräsileh
Maakuntakierroksilla saavat hyvin lisätuloja "piironkien laatikoista".
Näin juuri! Ensimmäisenä lähtöön "Aavikon miehet" naisia seuraamasta 😤
Seinät pystyy näitten eteen ja pysyvästi
"Ei töitä ainakaan minulle" huusi kantisKELApummi torilla.
Kaasua huusi hitleri ku romanin näki
No mitä sitten?
Koskaan eivät veroilmoitusta vässää ja silti pailaavat, mites se on mahollista
- miksei näitten touhuja katella tarkemmin ainakin osan näistä
Tästän porukasta ei koskaan tuu suomalaista
- ee muutakuin pihaleh suomesta kaltaistesa joukkoon
"Mie en jaksa, mies romahan" huusi kantisKELApummi työhaastattelussa.
"Työ"-sana saa hikikarpalot otsalle tuumasi kantisKELApummi.
"Työ"-sana saa minun vatsan sekaisin tuumasi toinen kantisKELApummi.
Mitä se työ on jotain syötävää kenties?
Siinäpä pahin KELA-pummi kun ei edes tunne työ-sanaa.
Tumma puhuvaisuus ei ole mitään merkitystä anään suomessa ja olenkin yllätynyt miten näitä suomalaiset vierastavat, ilmeisesti nyt rupeaa näitten pelit riittämään
Nyky vehkaillä jo kaikki näkevät mihin pyrkivät ja mitä ovat perinne tavoiltaankin jo
Sumpun pitää ruveta supistumaan ja suppenemaan näitten auttamisissa
- koska meinaavat jot suomalaiselle kuuluu heidäe elättää, kuukuukos tämä meilleh
TöihinTöihin...!Ei maailma laiskoja elätä.
Mä sain lääkäriltä sellasen " todistuksen " Tämän miehen mieltä ei saa pahoittaa eikä töitä tarjota.
Klubitalolle hus..!
Romaani sanoi älä puhu työstä, selkä tulee kipiäksi.
Juha Sipilä sanoi kyllä 600 miljoonaa rahaa ja 35000 pakolaista mahtuvat valtion budjetista, kun persu esitti lainarahaston perustamista.
Sanna Marin puolestaa maksaa hujautti Italian ja Espanja valtion velat pois viereksimästä. Maksoi viime vuotena suomalaisesta coronasta 30. 000 miljoonaa.
Eee mitän vehkeilyitä näiten kansa
- nää on ympäröitävä täyvellä tyhjyyvellä
Ja kohta sillä on iso joukko laiskoja matuja mukana.
Matu lausuu kielikurssilla sanan "älämäkkylänjääräpää" aivan helposti, mutta sanaa "työ" ei opi lausumaan parissa vuodessakaan.
Jos jää vain kotia eikä yritä työllistyä haukutaan Sossupummiksi...jos onnistuu työllistymään sekin joidenkin mielestä vääri. Koettakaa jo päättää 🙄
Suomi tuhotaan näillä turhakkeilla
Mitä väliä? Mennyt mikä mennyt.
Kyl suomi pitää siistiä tuleville polville elinkelpoiseksi ja turvalliseksi
- Elämämme on aina edessäpäin, jot turhat ilveilijät pois suomestamme
Sataan vuoteen pitää ihmisellä suunitelmat olla vaikka huomenna kuolis
SE ON ELÄMÄN KEHOITUS
Nämähän ovat hyviä löytämään heikkoluonteisia ja osaksikin sairaita immeisiä joita sit rupeavat kierään omin lupinsa
Jätän vain tämän tähän. https://pbs.twimg.com/media/EC-m4vJWkAIMxoJ.jpg
Sympaattinen ja lempeä isähahmo tuo Aadolffi. Näyttää niin leppoisalta ettei tekisi kärpäsellekään pahaa.
Lähe raveihin hyppää kyytiin, kyl mie maksan.
Kuka pitää huolen mustalllaisen fyysisestä kunnosta
- Personal rainer
Valdemar kertoi että Keskimaan kaupoista on kaikkein helpoin suorittaa rahtausta.
Onkos turhempaa elätetävääää
Miten voi olla kultuurelista elämää jota pitää elättää
- siis täysi elanto näille kultuurinsa mukaisesta elämästä
- ei tämä porukka suomelle sentään niin arvokasta porukkaa ole jotta näin täytyy meitin tehä
Tuossa edelähän on selvitelyä näitten yli 500v vedätyksistä suomalaiselta
Aivan varmasti näitten lähtömaissa kultuurit on nykyaikaistuneet
- jot miks suvaitsemme tätä touhua näiltä suomessa
Millä maalla ei ole lainkaan romaneja ?
työmaalla
Kympin tunti ja suostuvat siihen, että riistäjä kauppiaan palkkaama vartija kollaa kassit ja pyllyreijän kovan työpäivän päätteeksi. Luopuvat melko alhaiseen hintaan ihmisoikeuksistaan ja samat myyjät istuvat vuodesta toiseen kassalla.
Elääkös noitten kultuurin kotimaat mitään työtä tekemättä, mites se oisi maholista
- kyl suomalaisten pitää ehottomasti lopettaa noitten evästämiset
- siis ja kerta heitolla
Mites siis voisi mailmas työtä tekemätön kultuuri yksinkertasesti ellläääääääää
Kyl evästämisen ajat on jo ohitettu, nyt hommiin ja sasiin ees jotakin henkesä pitimiksi
- loppuu turhat huuhaat ja jolokottelut kotkotukset
Kyl tähän on tähtäys jot noinkin jalo kultuuri laitetaan töihin ja kunnon töihin sellaiseen joka siipesä kantaa, nyt on jo vuosisatoja jotkattu jot nyyt viimeistän sitten töiehin ja lämpö työstä päälle, saavat juttujensa mukaisesti pistää osiltaan suomea eteenpäin jos kerran täällä pitävät leirejään
kuule kyllä hevosen pitely työstä käy . ei moni valkolaine tiijä nii .
Kyllä kultuurilla ilmaisuutta ratsastaminen on loputtava, jokainen pitää suomessa kortensa kantaa kekoon millä suomi pysyy jaloillaan ja tukevalla pohjalla
TÄSTÄ ON LÄHDETTÄVÄ
Tuolta pohjalta mitä tämä haku antaa elikkä Wikissä
- >> Romanit
Kyllä nyt viimeistään olisi syytä harkita mikä on tienne suomessa tulevaan,
Ainut tie on käydä avoimuudella suomalaisuutta päin ja olla osana tätä yhteiskuntaa
Onkos elämänne teissä vaiko jossain menneenajan perimätiedoissa ja tavoissa, arvoissa
- missä on nyt hetkenne
Täysi tietoisuus ZEN
Oltuaan kymmenen vuotta oppipoikana, Tenno saavutti zen-opettajan arvon.
Eräänä sadepäivänä hän lähti tapaamaan kuuluisaa mestaria Nan-inia.
Tennon astuessa sisään mestari tervehti häntä kysymällä: "Jätitkö puukenkäsi ja sateenvarjosi kuistille?"
"Kyllä", vastasi Tenno.
"Kerrohan", jatkoi mestari, "asetitko sateenvarjon puukenkien oikealle vai vasemmalle puolelle?"
Tenno ei osannut vastata ja tajusi, ettei ollut vielä saavuttanut täyttä tietoisuutta.
Hän ryhtyi Nan-inin oppipojaksi ja opiskeli hänen johdollaan vielä toiset kymmenen vuotta.
TÄTÄ PÄIVÄÄ ON ELÄMÄ JA SINUN KÄYTETÄVISSÄSI
Taaksejääneestä on revitävä ihtesä irti kuin lähöt Sodoma ja Gomorra -STA
Ennen kaikki oli paremmin...
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/08/21/mustalaismiehen-sai-1600-luvulla-hirttaa-ilman-oikeudenkayntia
Ennen oli kaikki aiemmin!