HUS:n ex-johtaja: Lähes tuhat tartuntaa päivässä ei ole leikin asia!
Aki Lindénin mukaan tilanne sitoo valtavasti terveydenhuollon voimavaroja.
SDP:n lääkärikansanedustaja, HUS:n entinen toimitusjohtaja Aki Lindén varoittaa deltamuunnoksen aiheuttaman epidemiapiikin vaikutuksista terveydenhoitojärjestelmään.
Tilanne sitoo hänen mukaansa valtavasti terveydenhuollon voimavaroja, vaikka tehohoidon tarve ja kuolemantapausten määrä ovat aiempaa alhaisemmalla tasolla rokotuskattavuuden vuoksi. Myös muiden sairauksen hoitaminen voi kärsiä.
– Vaikka tällä hetkellä ei kuolla koronaepidemiaan, ei lähes tuhat uutta tartuntaa päivässä ole ”leikin asia”, jota kuuluu vain ”seurata”, Aki Lindén twiittaa.
THL:n mukaan epidemia on kiihtynyt huomattavasti viime viikkojen aikana. Altistumisia on tapahtunut erilaisissa vapaa-ajan tapahtumissa, ravitsemisliikkeissä ja myös ulkotiloissa pidetyissä juhlissa ja yleisötilaisuuksissa.
Viime viikolla yli puolet tartunnoista todettiin 10–29-vuotiailla ja erityisesti 18–21-vuotiailla.
ANTTI KIRKKALA | 30.07.2021 | 10:10- päivitetty 30.07.2021 | 11:47
HUS:n ex-johtaja: Lähes tuhat tartuntaa päivässä ei ole leikin asia!
2
235
Vastaukset
- Anonyymi
UUTISETULKOMAAT
Tukholman koronatartunnat lisääntyvät – syynä lomat Espanjassa
Tukholman läänin koronatartunnat lisääntyvät jo viidettä viikkoa peräkkäin.
Koronatartunnan saaneiden määrä jatkaa kasvuaan Tukholmassa jo viidettä peräkkäistä viikkoa. Tartunnat leviävät nyt Espanjassa lomailemassa olleiden ja rokottamattomien nuorten välityksellä.
– Niistä, joiden tiedämme saaneen tartunnan ulkomailla, niin ainakin 60 prosenttia on ollut Espanjassa, Tukholman alueen tartuntatautilääkäri Maria Rotzén Östlund sanoi Dagens Nyheter -lehdessä.
Viimeksi kuluneiden seitsemän vuorokauden aikana Tukholman alueella on todettu kaikkiaan 1 126 uutta COVID-19-tapausta. Lisäystä on peräti 60 prosenttia edellisviikkoon.
Nuoret ja Espanjassa lomailleet
Sairaalahoidon kuormitus on kuitenkin pysynyt kohtuullisena. Tällä hetkellä 34:ää koronapotilasta hoidetaan Tukholman läänissä sairaalassa. Heistä kuusi on tehohoidossa.
– Tartunnat lisääntyvät viidettä viikkoa peräkkäin, ja se on huolestuttavaa, Rotzén Östlund sanoi.
Tartunnat leviävät nyt vailla rokotesuojaa olevien 18-29-vuotiaiden ja ulkomailla oleskelleiden keskuudessa.
Ulkomailla olleiden osuus tartunnan saaneista on korkea eli noin 30 prosentin luokkaa ja heistä peräti 60 prosenttia on ollut lomailemassa Espanjassa.
Espanjan koronatartuntojen seitsemän päivän keskiarvo oli 25 744 tartuntaa. Määrät ovat olleet kasvussa.
Rokotukset tukahduttavat
Koronatartuntojen nousun syynä ovat Rotzén Östlundin mukaan ennen kaikkea lisääntynyt ulkomaan matkailu ja ärhäkkä deltavariantti. Hän ei kuitenkaan usko tartuntamäärien voimakkaaseen kasvuun.
– Korkea rokotekattavuus puhuu sitä vastaan. Tartunnat vähenevät sitä mukaa kun rokotukset etenevät.
Vajaat 70 prosenttia tukholmalaisista on saanut yhden rokotteen ja noin 40 prosenttia vaaditut kaksi.
Rokotusaikoja on myös tarjolla hyvin.
Norrbottenissa rokotukset purevat
Ruotsin koronatilanne on yleisesti ottaen tällä hetkellä parempi kuin Suomen. Ruotsin ilmaantuvuusluku oli Euroopan tautien ehkäisy- ja valvontakeskuksen ECDC:n kahden viikon vertailujakson mukaan 32,59 ja Suomen 66,84.
Syynä Ruotsin hyvään tilanteeseen pidetään reipasta rokotustahtia. Ensimmäisen rokoteannoksen on ehtinyt Ruotsissa saada jo noin 74 prosenttia ja toisenkin 47 prosenttia.
Ripeän rokotustahdin vaikutukset näkyvät tällä hetkellä hienosti esimerkiksi Norrbottenissa, jossa sairaalassa oli alkuviikosta kaksi potilasta. Toinen heistä tehohoidossa.
Lapin kansan mukaan viime viikolla koko läänissä tuli ilmi 45 koronatartuntaa – luku on toiseksi matalin luku sitten viime vuoden syyskuun lopun.
Haaparannan ja Övertorneån johtava lääkäri Jari Havela sanoo Lapin kansalle, että rajakuntien parantunut koronatilanne selittyy rokotuskattavuudella.
– Aikuisväestö on pääosin saatu rokotettua ja nuorempaa polvea parhaillaan rokotetaan. Käytännössä väestössä rokotesuoja on hyvä, Havela sanoo.
Virallisten tilastojen mukaan Norrbottenin alueella on todettu 26 834 koronatartuntaa. Todelliset määrät lienevät kuitenkin suurempia.
Katriina Mäkelä
keskiviikko 28.07.2021 klo 18:20- Anonyymi
Rajoitusten tarpeesta on nyt epävarmuutta, THL:n Mika Salminen: "Sellaiseen viestiin ei ole tarvetta, että koronan voi antaa levitä."
Opaskyltti koronatestipaikalle.
Päivittyvä seuranta: Suomessa 748 tartuntaa, HUS leviämisvaiheen kynnyksellä, tutkimus: rajoitusten aikainen purku voi synnyttää muunnoksia.
Reeta Korhonen talonsa kuistilla.
Kaksi rokotetta saanut Reeta Korhonen sairastaa koronan kotonaan – vain yksittäisiä rokotettuja on tällä hetkellä sairaalahoidossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2327087IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its1653710- 1711775
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)721595- 701134
- 1261091
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61017Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte127923Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy205904- 102863