Moni nuori odottaa päivää, että täyttää 18 vuotta. siihen liittyy suuria haaveita ja odotuksia.
Vallalla on, että silloin otetaan ilo irti ja viina kuuluu monesti mukaan, sillä nythän on lupa yksin päättää kaikesta. Pääsee vanhemmista irti.
Tuosta päivästä voi kuitenkin alkaa se miten elämäsi etenee, sillä todellakin sinun pitää itse päättää, tulee sinusta onnellinen ja elämään kiinnostunut ja ajatteleva nuori, vai viekö tuo juhlan humu viinan ja yöelämän mukaan, jossa kyllä aika pian elämän arvot menevät menojaan.
Suon kyllä sen, että 18 vuotispäivänä viinilasi nostetaan ja kavereiden kanssa parannetaan maailmaa.
Kuitenkin vaara, että tuo humu vie mahdollisen tyttöystävän tai poikaystävän pois elämästä ja sitä kautta entistä suuremman välittämättömyyden tulevaisuuden rakentamisesta opiskelun kautta turvalliseksi ja onnellisemmaksi elämäksi. Viinalla ei myöskään ei pidä lähteä huuhtomaan surujaan pois, sillä ihan varmasti ne eivät siten katoa, vaan aiheutuu vieläkin suurempia ikävyyksiä. Ethän lähde tuhoamaan elämääsi.
Jokainen joutuu sen tosiasian eteen, että 18 vuotta on enempi yhteiskunnan rakentama asia, sillä saat äänioikeuden eli tuon julman politiikan, jossa sinulta revittäisiin ääniä ja toisaalta vastuun tekemisistäsi. Kuitenkaan et saa palkkaa tai tuloa mistään, millä eläisit tai juhlisit.
Joten järkevyys on malttia ja säilyttää hyvä suhde vanhempiin, keskustella heidän kanssaan, jokainen välittävä vanhempi yrittää saada annetuksi hieman rahaa käyttöösi, mutta heilläkin on usein mahdoton kovin suuria toiveitasi toteuttaa.
Kun ei riitä edes kunnolla jokapäiäisen elämän rahoittamiseen,
Toivon että suuntaatte katseenne enemmän tulevaisuuden rakentamiseen eli opiskelun kautta ammatin saamiseen ja sitä kautta oman talouden rakentamiseen. ja Voin sanoa, että velalla ei kannata lähteä sitä tekemään vaan säästämällä ja ymmärtäen, että kerralla ei tule kaikkea.
Hyvää nuoruutta ja joskus voi maltillisesti juhliakin, mutta juhlat eivät saa jatkua joka päivä tai edes joka viikko, toivottavasti löytyy vastuullisia nuoria kavereiksi .
Vaikeaa aikaa
10
686
Vastaukset 10
- Anonyymi
Missä menneisyydessä sä elät? Taasko jäi lääkkeet ottamatta? :D
- Anonyymi
Mietipä vähän tarkemmin tuota kirjoittamaasi vastausta ja jos vähänkään ymmärrät niin pyydäpä anteeksi. Tosin sinun olisi hyvä itse keskustella jossakin, vastauksesi kuvastaa myös sinun olevan kipuisessa tilanteessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mietipä vähän tarkemmin tuota kirjoittamaasi vastausta ja jos vähänkään ymmärrät niin pyydäpä anteeksi. Tosin sinun olisi hyvä itse keskustella jossakin, vastauksesi kuvastaa myös sinun olevan kipuisessa tilanteessa.
Mikäs ihmeen besserwisser oikein luulet olevasi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikäs ihmeen besserwisser oikein luulet olevasi?
Se on vain yksi vakio S24 häiriköistä joka pyörii eri palstoilla.
- Anonyymi
Jos ilo ilman viinaa on teeskentelyä, niin suru viinan puutteessa aitoa.
- Anonyymi
alkoholin käyttöä ei ole tarpeellista kenellekään. Sen kun ymmärtää paljon enemmän ja jaksaa vaikeitakin aikoja .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
alkoholin käyttöä ei ole tarpeellista kenellekään. Sen kun ymmärtää paljon enemmän ja jaksaa vaikeitakin aikoja .
Sit piitää siirtyä huumeisiin.
- Anonyymi
sinä nuori joka omilla. Aluksi nukuit vain kämpässä patjalla.Kuulin vasta toukokuu 2021,Kunes sait jonkun yksiön kuoleen henkilön tavarat ja uuden kämpän toinen alue. Miksi et sen luo mennyt,joka aidosti välitää rakstaa suo ja pyytänyt apua.Yhä rakastaa.ei puutu sun elämän,ei juoruu sun asioita.Tai että kävit.oot jo 19v,Varmaan ei kerro kävit.Olet vanhempiesi takia jotunut olee erossa 10 v. Mutta ne asiat ei vedetä pöytiin, On aika alkaa puhtalta pöydältä ja turvautua sihen henkilö joka sinua kuntelee on läsnä.Välitää.Älä katoa,Yksin on vaikeaa,ei tarvii olla yksin,
- Anonyymi
Kenen mutsi sä oikein oot? Miks tuut tommosii kirjotteleen NUORTEN palstoille. Puheestas päätellen oot joku 50v. Luuleks et toi saarna mihinkää vaikuttais?
- Anonyymi
Voin jäädä kadulle huoraamaan viinan kera eikä sulla oo siihe mitään sanomista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran99919Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?150839- 63708
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y26682Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47674Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46644- 47604
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä30556Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20533- 31531
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27516Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee436509Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81489- 6486
- 44471
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.30463- 30456
- 41441
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363432En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39414