Janne Auvinen:
Vaikka hyvin ymmärränkin myös koronapassiin liittyvän huolen esimerkiksi yhdenvertaisuudesta, ei auta, se on sittenkin välttämätön välivaihe, kun ei koko tapahtuma-alan (tai muidenkaan passista hyötyvien alojen) varmuuden vuoksi sulkemista voi loputtomiin jatkaa.
Ensinnäkään yhteiskunnan talous ei kestä sitä, että esimerkiksi yritysten väliset kohtaamiset, kaupankäynti, markkinointi ja koulutus jäävät edelleen tapahtumatta. Koneisto on saatava käyntiin, yhteiskunnan jumissa olevat pyörät pyörimään.
Toiseksi, kansalaisten henkisen hyvinvoinnin heikentyminen ilman hengenravintoa, muiden ihmisten kohtaamista ja kollektiivista kokemista johtaa pelottaviin seurauksiin, joita jo nyt taitaa olla nähtävissä, kun henkinen pahoinvointi synnyttää monenmoista äärimmäistä käytöstä. Samaan tapaan, kuin ilmastonmuutos äärimmäistää sääilmiöitä.
Puhumattakaan kolmanneksi niistä kahdestasadastatuhannesta veronmaksajasta, jotka keräävät tälle meidän yhteiskunnallemme käyttörahaa suoraan tapahtuma-alan töistä. Ei sellainen joukko ole mikään yhdentekevä marginaaliryhmä, vaikka sitä sellaisena on nyt puolitoista vuotta kohdeltu. Ihmiset on saatava töihin takaisin.
Ja näin ollen, kun turvallisuudesta ei tapahtumissa tietenkään koskaan tingitä, on oltava joku mekanismi, jolla varmistaa, että samalla kun maksimoidaan kokoontuvien määrä ja minimoidaan terveysuhat, jotta päästään tuottamaan yhteiskunnalle hyvää, ei pelkästään käyttämään sitä.
Siksi minä koen, että koronapassi tarvitaan. Nopeasti. Ei puolentoista vuoden päästä.
#koronapassi
#verkatehdas
#tapahtumateollisuus
#uutisvahti

Vastaukset 2
Vanhimmat
Miksi yleensä pitäisi rajoittaa, jos kaikki voi tartuttaa. Rokottomat jos haluaa välttää tartunnan, niin ne varmasti pysyvät pois näistä tapahtumista. Tuollainen on vain turhaa kontrollointia, ja vielä paljon aikaa työntekijöiltä. On kokonaan toinen asia, jos halutaan oikeasti tukahduttaa virus, niin silloin laitetaan taas paikat kokonaan kiinni.
👍 Juuri näin.