ihmettelee

täällä taannoin haukuttiin 50 chattiä sissänlämpiäväksi ja ettei sinne pääse juttelemaan yleiselle.Olen sitten seuraillut ja vaihdellut ikäluokkia.Tuloksena ollut,että aina on päässyt 50 yleiseen jutteluun mukkan ja kivasti on otettu vastaan,mutta yritys päästä 40yleiseen jutusteluun on ollut täysin mahdotonta.Ihmettelen vain että missähän se sisäpiiri todella on.40:ssä joskus/useinh vastattu privasti,mutta olisin ennemmin halunnut jutella yleistä.On onnistunut ainoastaan joskua ihan aamulla.Vaikka kuinka rohkeasti menisi sinne yleiselle ja yrittäisi sanoa kommentteja väliin/osallistua kesksuteluun niin muutamia harvoja lukuunottamatta en ole koskaan päässyt mukaan.Jos sanottiin että 50 ns saneerattiin niin mikähän on 40 sitten...tutut puhuu keskenään ei mitään yleistä sättäilyä olemassakaan
Pettynyt
5530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Níinpä; käy lukemassa tässä samassa osastossa
aiemmin kirjoitettuja kommentteja otsikon
"sisäpiiriläiset" alla. Et siis ole ainut, joka
asian huomannut.
Aurinkoista kevättä!

Äänestä

eikös tutut juttele livessäkin keskenään?,itse käyn jonkin verran myös toisissa säteissä,eikä minuakaan siellä kukaan heti noteeraa,aikaahan se vie oikeassakin elämässä,että tutustuu ihmisiin.
ajan kanssa varmasti löytyy teillekkin vakituiset keskustelukumppanit,kun vaan esitätte rohkeasti yleisellä omia mielipiteitänne.ei pidä lannistua mistään ns,kuppikunnista,niitä on ihan joka sätissä,niinkuin livessäkin.muistakaa vaan rekata nikkinne,muuten ette ole uskottavia,tsemppiä vaan ja aurinkoista kesän odotusta.

Äänestä
  • juu hyvä vinkki,mutta ei onnistu rekatullakaan nickillä...olen kuullut saman muutamilta muiltakin...sisukkaasti on yritetty päästä mukaan keskusteluun...vaan ei oo kukaan vastannut mitään...omia juttujaan vaan jatkavat...niin...että miten sinne sitten pääsis...enää ei viitti edes yrittää...no ei sitten ainakaan tartte sättäillä...wsäästyy puh.maksut ja ennenkaikkea mielipaha,kun aloittelijana sinne itsensä tunki...eikä kukaan jutellut...olivat niin kiinni omissa jutuissaanMenin vielä kerran uudestaan hihkumaan:Hei kaikille etc...turha vaiva kukaan ei sanonut edes hei.Tää ei kaiketi oo sättien tarkoitus ja aionkin kysellä jostain ylempää miten voi näin toimia ja toivon,että muistetaan ottaa kaikki huomioon...jos on jotain muuta niin aina voi mennä kaappiin eikä tarvi olla tyly......että silleee....hyvin pettynyt

    Äänestä

  • rekattu nicki kirjoitti:

    juu hyvä vinkki,mutta ei onnistu rekatullakaan nickillä...olen kuullut saman muutamilta muiltakin...sisukkaasti on yritetty päästä mukaan keskusteluun...vaan ei oo kukaan vastannut mitään...omia juttujaan vaan jatkavat...niin...että miten sinne sitten pääsis...enää ei viitti edes yrittää...no ei sitten ainakaan tartte sättäillä...wsäästyy puh.maksut ja ennenkaikkea mielipaha,kun aloittelijana sinne itsensä tunki...eikä kukaan jutellut...olivat niin kiinni omissa jutuissaanMenin vielä kerran uudestaan hihkumaan:Hei kaikille etc...turha vaiva kukaan ei sanonut edes hei.Tää ei kaiketi oo sättien tarkoitus ja aionkin kysellä jostain ylempää miten voi näin toimia ja toivon,että muistetaan ottaa kaikki huomioon...jos on jotain muuta niin aina voi mennä kaappiin eikä tarvi olla tyly......että silleee....hyvin pettynyt

    mielestäni kun suurensivat noita huoneiden kokoa,
    keskustelujen aloittaminen ja toisen huomioiminen on käynyt melko vaikeaksi...ajatelkaa nyt...joku sanoo hei... ja sitten noin 70 alkaa toivottelee hei..halipusi..böö...ym..ym..ja kun sitten joku poistuu...niin alkaa sama rumba... eli, ei siinä enää oikein ole mahdollisuuksia keskustella yleisellä... menee enemmänkin privailuksi tuttujen kans...tuo hauskutus ja hulvattomuus ...mitä 40 oli vielä reilu vuosi sitten... hävisi lomien myötä.... no tämä oli minun mielipiteeni...ja zättihän muuttuu koko ajan ja me sen mukana...toivottavasti...hmm.

    Äänestä

Ota vain iloinen ja mukvava mieli ja kyllä juttua riittää . Nykyään on paljon enemmän porukkaa huoneissa kuin aiemmin ei ole kait ihan kaikki innokkaita moikkaileen ja jutteleen kaikkien kanssa. Käyn itse harvoin nykyään koska olen jotenkin kyllästynyt välillä chattiin .
Se että on rekisteröity nikki ei tarkoita mitään sisäpiiriä se on ihan hyvä siksi ettei voida väärinkäyttää nikkiäsi ;koska ihan samaa ei voi ottaa onneksi . Välttyy turhilta sekaannuksilta
Mene vain mukaan uudelleen hyvin sinne toisinaan pääsee huomaan että se vainvaihtelee usein kuinka porukkaa on innokasta juttelemaan . joskus haluavat vain privaan joten älä anna periksi kyllä siellä juttuseuraa on

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies vaan kirjoitti:

täällä taannoin haukuttiin 50 chattiä sissänlämpiäväksi ja ettei sinne pääse juttelemaan yleiselle.Olen sitten seuraillut ja vaihdellut ikäluokkia.Tuloksena ollut,että aina on päässyt 50 yleiseen jutteluun mukkan ja kivasti on otettu vastaan,mutta yritys päästä 40yleiseen jutusteluun on ollut täysin mahdotonta.Ihmettelen vain että missähän se sisäpiiri todella on.40:ssä joskus/useinh vastattu privasti,mutta olisin ennemmin halunnut jutella yleistä.On onnistunut ainoastaan joskua ihan aamulla.Vaikka kuinka rohkeasti menisi sinne yleiselle ja yrittäisi sanoa kommentteja väliin/osallistua kesksuteluun niin muutamia harvoja lukuunottamatta en ole koskaan päässyt mukaan.Jos sanottiin että 50 ns saneerattiin niin mikähän on 40 sitten...tutut puhuu keskenään ei mitään yleistä sättäilyä olemassakaan
Pettynyt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu