Olitko onnellinen 1-3 vuotta +- 2kk sitten?

Tuli maksimipituus vastaan.

Niin tavallaan pelaan vähän upporikasta ja rutiköyhää tällä hetkellä mitä naisasioihin tulee, mutta olen senkin huomannut että olen aina voinut yksin/sinkkuna ollessa paremmin kuin suhteissa ollessani. Joten nyt kun sen tietää millaista naisten kanssa on olla, niin onpahan vähemmän mitään paineitakaan nuoren miehen päässä, vaikka sinkkuna joutuisin tovin olemaankin.

Miten muut koette, onko elämänlaatunne tällä hetkellä parempi vai huonompi kuin esim. kolmena viimeisenä kesänä? Koronapandemia toki varmasti osaltaan vaikuttaa, mutta noin muuten, se huomioiden, tai siitä huolimatta?

On kerrasasankin huvittavaa kun joskus näen itse kaikenlaisia hahnoja, kuin wonder woman, kissanainen sellaisia unessa

Elokuvamaisia seikkailu-unia.

No jos yksin voit paremmin kuin suhteessa niin nyt voit alkoholiin käyttämäsi rahat laittaa huoriin ja ei suhteita niin saisit pimppii eli kivaa elämää

Kolme vuotta sitten olin edellisenä vuonna muuttanut pysyvästi tähän maahan jossa nyt asun, ja todella onnellinen. Useamman vuoden hanke oli toteutunut. Asun siellä missä haluan lopun elämäni viettää ja missä tahdon kuolla sitten aikanaan.

Nyt tunteet on vähän tasaantuneet ja euforia haihtunut, mutta edelleen olen onnellinen että pääsin vihdoin paikkaan missä tunnen oloni hyväksi ja missä tunnen olevani kotona.
Ja sanonpa nyt heti tässä että tällä ei ole yhtään mitään tekemistä yhdenkään miehen kanssa, eikä naisen sen enempää. Ihan omasta yksityisestä onnestani on kysymys.

Korona-aika on asetttanut omat haasteensa mutta ei vaikeuttanut elämääni oikeastaaan ollenkaan. Paitsi tietysti liikkumisen kannalta, esim. naapurimaihin tai pitemmälle ei ole päässyt. Työmatkat jäi kokonaan. Nyt sekin helpottuu tuntuvasti kun koronapassi tuli käyttöön. Se on minullakin puhelimessa ollut heinäkuusta asti.
Työt olen tehnyt netissä kotona, ja siinä on monta hyvää puolta. ei ruuhkissa ajoa tuntia aamuin ja illoin työmatkoilla, ei tarvitse huolehtia pukeutumisesta paitsi kun on nettipalaveri tms. Aamulla ei ole kiire ylös, työpaikka on vaikka omassa sängyssä missä voi vallan mainiosti näpytellä konetta. Paitsi että se ei ole tapani.
Kavereitten ja työkavereittten tapaamiset on vaatineet järjestelyjä, mutta viihdyn tosi hyvin yksin, siitä ei ole huolta. Puhelin on keksitty, viestit yms.
Kapakoissa en käy joten sitäkään en menetä.
Elän sinkkuna ja se on oma valintani joten ei tuota ongelmaa.
Olen varsin ratkaisukeskeinen ja mieluummin haen ratkaisun kaikkeen kuin istun ja valitan.
Niin että hyvin menee mutta menkööt! :D

Ja tarkemmin kun ajattelee vielä kolmea noita edeltävää kesää, niin ei nekään ihan putkeen mennyt.

2017 kesällä voin suht hyvin, enkä muistaakseni koko sinä vuonna joutunut käymään sairaalan päivystyksessä. Tosin olin sinkkunakin koko sen vuoden. Jaguarilla yritin lievittää jotain omaa tyhjyydentunnetta ja tehdä vaikutusta naisiin, mutta kaikkihan sen muistaa miten siinä kävi. Reilun kuukauden jälkeen purettiin kaupat myyjäliikkeen kanssa mokomasta 3k€ pommista. W202:lla ajoin pääosin.

2016 kesällä vointini oli yhtä siksakkia. Välillä oli kivojakin päiviä ja hetkiä, ja sitten sellainenkin muistaakseni parin viikon aikajana, jolloin jouduin käymään kolmesti sairaalassa. Tosin juuri noihin aikoihin lääkitykseni oli vielä vähän hakusessa, eikä ollut vielä vakiintunut siihen miksi myöhemmin samana vuonna, ja sellaisena se on pysynytkin. Keväällä 2016 olin hieman ihastunut erääseen kamunaiseen kenen kanssa vietin paljon aikaa ja hänen silloinen suhde veteli ihan viimeisiään. Mutta kun he erosivat, niin tyrin ihan itse mahdollisuuteni väärään aikaan väärillä sananvalinnoilla, ja se jäi kieltämättä vähän kaivelemaan. W202 oli tänäkin kesänä käytössä.

Ja 2015 äitini sai tosiaan sen diagnoosinsa, kävi ekassa leikkauksessa, ja sai alkuun 6-12kk ennusteen, joka myöhemmin hieman muuttui, mutta ei ne helppoja viikkoja olleet, täytyy sanoa. Silloin kun äitini oli operaatiossa, niin varsin moni tuttumme tiesi asiasta, sillä äiti itse oli kertonut sen heille. Itse purin sinä päivänä yhtä romua, että oli jotain muuta järkevää tekemistä, kuin istua koneella odottelemassa puhelua sairaalasta. Ironisinta on se, että lähipäivät huomioiden sinä iltana soitti ensin äitivainaa nukutusainetokkurassa heräiltyään operaatiosta, ja myöhemmin soitti eräs 1945 syntynyt vanhan liiton automies johon olin tutustunut työni kautta, ja ikäerosta huolimatta sanoisin että olimme ystäviä. Hän kysyi ensin miten leikkaus meni, ja sen jälkeen että miten mä olen jaksellut. Ja se oli paljon häneltä, kun ulkonäkö oli iästä huolimatta kuin Lemmy Kilmisterillä, kirosanoja ei säästelty, nortti paloi, ja jos yhteiset autohommamme ei aina menneet ihan putkeen niin punaista luuria pukkasi välillä 😁 Hän kuoli kesällä 2018 ja mulle jäi sellainen käsitys, että viimeiseksi jääneessä puhelussamme hän alkoi itkemään ennen kuin löi punaista luuria. Olin tällöin tietoinen hänen vakavasta sairaudestaan, ja toivotin vain juhannukset ja tsemppiä noin yleisesti ottaen, mutta en pahemmin kysellyt tai voivotellut hänen terveydentilastaan, tiesin että hän ei olisi halunnut puhua siitä.

Ja jos voima ja koneet kiinnostaa niin nyt tulee alfa tv llä
Tractor pullingia eli full pull

Mulla heräs pari kysymystä.

Ensinnäkin mitä työtä pystyit tuona aikana tekemään, koska töissähän sun oli oltava tuolla kulutuksella.

Toiseksi, missä välissä ajoit sitä autoa, jos kuitenkin joit joka päivä sen mäyräkoiran usein kännit päälle.

Viimeiset vuodet olen multitaskannut töissä kolmen ihmisen hommia, ettei lomatkaan riittäneet palautumiseen. Nyt uuden edessä ja olo kuin puristetulla luutturätillä. En ollut onnellinen, mutta kiireessä sitä ei tajua vastakuin jälkikäteen. Epävarmuus vituttaa, eikä vastaavaan paskaankaan huvittaisi palata, mutta terveysongelmat sentään katosivat.

En ole ollut onnellinen moneen vuoteen, elämääni on pilannut sellainen mikä aloitettiin lupaa kysymättä. En olisi koskaan tarvinnut sellaista "auttamista"!

En ole vuosiin ollut onnellinen, enempi ollut murheita ja suruakin kuin jotain iloa ja onnea. Läheisten poismenoja sattunut kesäaikaan, vuosi sitten kuoli yksi sisaruksista ja noin nelisen vuotta sitten menetin äitini. En edes muista milloin olisi ollut onnellisia kesiä, ehkä parikymmentä vuotta sitten viimeksi.

Aika tasan 3 vuotta sitten olin onnen kukkuloilla. Mulla oli 40-vuotis synttärit ja sit olin onnellisesti rakkauden leiskuvassa suhteessa. 😁

Mutta sitten ykskaks koko pakka räjähti. Minun lapsuuden ystävä yllättäin kuoli omalle kotisohvalleen.

Että kovia tunteita laidasta laitaan oli 3 vuotta sitten.🤔

Kolme vuotta sitten syksyllä mulla nyrjähti nilkka ikävästi sienimetsällä.

Luin omat vuodatukseni läpi, ja edelleen nousi yksi kysymys mieleeni. Miten ihmeessä olen onnistunut tuohon aikaan naisasioissani niin hyvin, ainakin jos sitä mitataan lukumäärällisesti, vaikka ongelmani oli tuolloin todella pahoja ja itse sellainen punakka pöhöttynyt 95kg laihaläski 😮 Sittemmin kun asiani ovat olleet paremmalla tolalla, itse olen jälleen suht terveennäköinen normaalipainoinen mies, ei ole tarvinnut pyöritellä ja kiemurrella asumismuodosta vaan on voinut sanoa asuvansa yksin jne. niin Tinderissä tapahtui jokin ihmeellinen täyskäännös, ja kuten olen kertonutkin niin olen viime vuoden heinäkuun jälkeen käynyt kolmilla yksillä treffeillä 🙄

Ei ne palstaätmien vuodatukset, tai omat trollaukseni kilttien ja kunnollisten miesten kohtalosta ja naisten pskoista miesvalinnoista ihan perättömiä liene 🙄 Viinamiehen kertomista totuuksista puhumattakaan.

Oon ollut onnellinen ainakin vuodesta 2000. Viimeiset kolme vuotta olen elänyt ihan normaalia elämää koronasta huolimatta tyttöystäväni kanssa jonka tapasin ekan kerran vuonna 2009. Oon perus onnellinen ollut aina eikä mikään saa mua masentumaan vaikka jotain pahaa tapahtuisi niin se on sitten vaan eteenpäin mentävä elämässä.

Ei siis ole mitään pahaa tapahtunut mulle ellei äitini kuolemaa oteta huomioon. Oon onnellinen ajasta tyttöystävän kanssa. Käytiin kesällä vaeltamassa 11 päivää lapissa. Käytiin myös viime ja edellisvuonna. Mukavaa aikaa kahestaan lapissa erämökeissä ja teltassa.

Olisin kyllä onnellinen yksinkin sillä kova luonne oon ja pärjään kyllä mutta tykkään seurustella eikä elämää kuulu elää yksin. Oon myös laihtunut tänä vuonna 10 kg että se on kai hyvä asia.

Olin meinaan pääsin panemaan naista kesäkuussa tänä vuonna joten olen nyt tosi onnellinen. Viime vuonnakin pääsin ja siitäkin onnestä on hyötyä tämä vuosi.

Olin silloin, ja olen nyt. Oikeastaan aina sellainen perusonnellisuus. Joskus se tosin on ollut taka-alalla, kun tapahtuu kaikkea ikävää, sellaista mikä kysyy hermoja, voimia, jaksamista "jaksaa jaksaa", vaikkei oikein jaksakaan. Vuodet 2007 ja 2012-13 pahimpia onnettomuuden vuosia, mutta eivät nekään ihan onnettomia olleet.

- Sheena

Oon työttämänä onnellinen. Otin lopari 4 vuotta sitten ja olen sen jällkeen voinut hyvin koko ajan.

Monella näyttää tässäkin ketjussa olevan se kuolema semmonen ihmeellinen asia. Mutta se kuuluu elämään, ei siinä mitään erikoista. Muistan kun olin pikkupoika ja kun joka vuosi oli häät ja joskus kahdetkin. Nyt on mennyt jo 15 vuotta, kun on joka vuosi ollut hautajaiset ja joskus kahdetkin. Ainoo ongelma omalta kohdalta on kun noi viis kymppiset lähenee ja vielä pitäis keväällä pitää valokuvanäyttely. Että jos tosta ei selviäkään talven yli. Yhet näyttelyt onneks pidin kolme vuotta sitten, mutta terveys oli niin heikko, etten oikein saanut markkinoitua sitä. Menee kaikki tilitkin kiinni kun kuolee, youtube, instagram, flickr niin ei jää mitään jäljelle. Kirjan oon kyllä aatellu tehä, omakustanne. Semmonen positiivinen asia, kun oli toi helle jakso. Niin keuhkoista lähti joku limatulppa pois ja alkoi henki kulkeen. Oon päässy juoksemaankin. Että tommonen ventoline minkä sain työterveydestä, niin ei mitään auttanu. On vaan aika epätodennäköistä että tällänen helle toistuu, että mun ongelma ei oikeestaan ole edes kylmä talvi, vaan enemmänkin kolee kesä. Sellaset kun vuosina 19 ja 20.

Vain pillua saava mies on onnellinen. Jos ei saa on masentunut.