Mistä luulette, että homoseksuaalien vihaaminen/syrjiminen/leimaaminen/sairaudeksi luettelu on saanut alkunsa?
(Asiasta on varmaankin tehty tutkimuksia, mutta en ole yhteenkään niistä tutustunut. Joten omalta osaltani juttu on päättelyä).
Ajattelisin historiaa kutakuinkin näin:
Keskiajalla, kun kansaa käännytettiin kristin uskoon. Oli noitavainoja ja ylenpalttista saatanan pelkoa. Riitti, että pappi väitti jonkun olevan lähtöisin saatanasta, ja päitä oli liuta pölkyllä.
Joten ei ole mitenkään ihmeellistä, että homoseksuaalisuus oli noituutta.
Mistä sitten syntyi lähi-idässä homojen leimaaminen?
Miksi raamatussa kielletään homoseksuaalisuus/akti? Oliko se leviävien tautien, vai yläluokan muiden hyväksikäytön takia?
Ehkä yhteiskunta oli Roomassa niin sekaisin, että tarvittiin tiukkoja sääntöjä, jotka sittemmin riistäytyivät käsistä.
Ihmiskunta rakentui myyteistä ja taikauskosta, koska tieteellinen tutkimus oli alkumetreillä. (ok, toivottavasti nyt ymmärrätte ton kommentin)
Verrattuna muihin uskontoihin ja yhteiskuntiin:
Itämaissa (Hindu-, Budhalaisuus) hemoseksuaalisuus ei ole kiellettyä tai ollut (Uskonto ei kiellä). Mutta kuitenkin liitto naisen ja miehen välillä on lähemmäksi itsestään selvyys. Seksiä saman sukupuolen kanssa ei kielletä, koska uskonto kehoittaa kokemaan kaiken vähintään kerran.
Nyt on periaatteessa hankala puhua, koska en ole päässyt käytännössä tutustumaan itämaiseen kulttuuriin. Ainoastaan lukenut uskonnollisia tekstejä ja mietelmiä.
Afrikassa taas elää kokonaisia heimoja perustuen täysin homoseksuaalisuuteen.
Amerikasta on vaikea ajatella mitään kansallisen sekamelskan takia.
(Asiasta on varmaankin tehty tutkimuksia, mutta en ole yhteenkään niistä tutustunut. Joten omalta osaltani juttu on päättelyä).
Ajattelisin historiaa kutakuinkin näin:
Keskiajalla, kun kansaa käännytettiin kristin uskoon. Oli noitavainoja ja ylenpalttista saatanan pelkoa. Riitti, että pappi väitti jonkun olevan lähtöisin saatanasta, ja päitä oli liuta pölkyllä.
Joten ei ole mitenkään ihmeellistä, että homoseksuaalisuus oli noituutta.
Mistä sitten syntyi lähi-idässä homojen leimaaminen?
Miksi raamatussa kielletään homoseksuaalisuus/akti? Oliko se leviävien tautien, vai yläluokan muiden hyväksikäytön takia?
Ehkä yhteiskunta oli Roomassa niin sekaisin, että tarvittiin tiukkoja sääntöjä, jotka sittemmin riistäytyivät käsistä.
Ihmiskunta rakentui myyteistä ja taikauskosta, koska tieteellinen tutkimus oli alkumetreillä. (ok, toivottavasti nyt ymmärrätte ton kommentin)
Verrattuna muihin uskontoihin ja yhteiskuntiin:
Itämaissa (Hindu-, Budhalaisuus) hemoseksuaalisuus ei ole kiellettyä tai ollut (Uskonto ei kiellä). Mutta kuitenkin liitto naisen ja miehen välillä on lähemmäksi itsestään selvyys. Seksiä saman sukupuolen kanssa ei kielletä, koska uskonto kehoittaa kokemaan kaiken vähintään kerran.
Nyt on periaatteessa hankala puhua, koska en ole päässyt käytännössä tutustumaan itämaiseen kulttuuriin. Ainoastaan lukenut uskonnollisia tekstejä ja mietelmiä.
Afrikassa taas elää kokonaisia heimoja perustuen täysin homoseksuaalisuuteen.
Amerikasta on vaikea ajatella mitään kansallisen sekamelskan takia.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Käsittääkseni negatiivinen asenne homoseksuaalisuuteen on tullut kristinuskon myötä. Kun miettii, että auvoisessa antiikin Roomassa ja Kreikassa oli hyvinkin suopea suhtautuminen, tai itse asiassa samaa sukupuolta olevien välistä suhdettahan taidettiin pitää jopa syvällisempänä ja jossain määrin parempana (ainakin miehillä) kuin heteroseksuaalista aviosuhdetta. Myös Aasiassa - ainakin Japanissa, ja uskoakseni myös muissa itäaasialaisissa kulttuureissa - olivat homoseksuaaliset suhteet täysin hyväksyttyjä, vaikka itse naisten homoseksuaalisia suhteita ei mitenkään pöydälle mahdettu nostaakaan.
Sen verran voin ainakin manâyâna-buddhalaisuudesta sanoa, että se ei varsinaisesti tue minkäännäköisiä suhteita, muttei pidä homosuhteita sen pahempana kuin heterosuhteitakaan. Ideaaliahan buddhalaisuudessa olisi, jos ei muodostaisi riippuvuussuhteita muihin ihmisiin lainkaan, vaan käyttäisi energiansa valaistumisen etsimiseen. Mutta koska buddhalaisuus tiedostaa ihmisten tarpeen olla toisten ihmisten kanssa, se ei varsinaisesti tuomitse mitään suhteita, vaan yrittää vaan ohjata tielle, jossa oppisi irtautumaan enemmän tästä maailmasta. Näin minä ainakin olen manâyâna-buddhalaisuuden opin käsittänyt. Joka tapauksessa lähimmäisestä välittäminen - oli kyseessä mies tai nainen - on buddhalaisuudessa keskeisessä osassa.
Ikävä kyllä en tiedä islamin suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen, olisi kiinnostavaa kuulla siitä. Kaiken kaikkiaan tuntuu kuitenkin, että kristinusko on hyvin pitkälti se, joka on aiheuttanut homoseksuaalisuuden huonon huudon länsimaissa ja edetessään Aasiaan myös siellä. Jos olen täysin väärillä jäljillä, minut saa oikaista. Tämä on kuitenkin se päätelmä, johon olen ah! niin syvällisessä mielessäni päätynyt.
Jos sanotaan että homoseksuaalisuuden vastaisuus on kristinuskosta lähtöisin, ajatus jää puolitiehen. Eli: mistä se on päätynyt kristinuskoon? Millaisen prosessin pyhät kirjoitukset ovat käyneet läpi? Millaisessa kulttuurissa ne ovat syntyneet, miten ne ovat siirtyneet eteenpäin seuraavilla sukupolville, kuka ne on tallentanut, kuinka ne ovat kestäneet "ajan hammasta" ja mitä niillä oikeastaan tarkoitetaan.
En tunne vanhaa testamenttia kovin hyvin (kristitylle kun riittää se uusi, mistä tärkein asia löytyy ;) eli saatan puhua läpiä päähäni, mutta käytännössä kaikki viittaukset homoseksuaalisuuteen ovat viittauksia rakkaudettomaan huikenteluun ja irstailuun. Paavalin kirjeissä tehdään erittäin selväksi se, ettei tällainen ole sopivaa käytöstä. Ei niissä sanallakaan sanota, että homous on synti ja kiellettyä, vaan että nuo ihmiset ovat eläneet Jumalan tahdon vastaisesti.
Siis rautalangasta: syynä ei ollut se, mitä ihmiset olivat, vaan se mitä he tekivät. Vielä nykyäänkin homoseksuaalisuuteen liitetään tämä sama yltiöseksuaalisuuden myytti. Tilanne ei ole kristinuskon syntyajoista paljon muuttunut, usein ajatellaan, että "niillä on vain se yksi mielessä". Yksiavioisuus ja kestävä rakkaus taas ovat kokonaan toisenlaisia ihanteita, ja niitä korostaa myös kristinusko - ihmisen itsensä parhaaksi.
Raamatun maailma vastaa valkoihoisen heteromiehen maailmaa, ja näkökulma on sen mukainen. Homoseksuaalisuus (etenkin lesbous) on uhka miehen identiteetille. Vanhassa testamentissa, (ensimmäisessäkö se oli?) Mooseksen kirjassa puhutaan kielletyistä sukupuolisuhteista. Varsinaisia perusteluja siellä ei asialle anneta, mutta miestä kielletään yhtymästä toiseen mieheen niin kuin naiseen. (Vanhassa testamentissa puhutellaan yleensä vain miestä, sillä nainen koettiin toisarvoiseksi siitä huolimatta, että heidät luomiskertomuksessa tarkoitettiin saman arvoiseksi.)
Ihminen on siteerattu Jumalan kuvaksi. Jumalan puolestaan sanotaan olevan kaikkivoipa, mutta ihminen ei kuitenkaan saisi pyrkiä samaan. Ehkä homoseksuaalisuutta on pidetty jossain määrin kaikkivoipaisuutena? Rajojen rikkomisena, joka Jumalan tapauksessa voisi ilmetä kertomuksena vedenpaisumuksesta. Tämän lisäksi Raamattu yhdistää seksin suvunjatkamiseen. Onhan se nyt selvää, ettei tämä homojen osalta pidä paikkaansa. Jumala kuitenkin tunnustaa lapsekseen jokaisen syntisen, se sanotaan tässä kirjassakin - joten ne jotka pitävät homoutta syntinä, olkoot sitten vaikka onnellisia siitä, että elävät itse "kristillisen tavan" mukaan, mutta mikä ihminen on toista tuomitsemaan...
"..kristinusko on hyvin pitkälti se, joka on aiheuttanut homoseksuaalisuuden huonon huudon länsimaissa ja edetessään Aasiaan myös siellä."
Millainen peikko uskonto oli entisajan ihmiselle enemmän; laki, filosofia vai jotain muuta? Elivätkö ihmiset todella niin autuaasti kuunnellen jumalan sanaa, kuin nyt helposti voisi uskoa. Millainen eminenssi on vaikuttanut merkittävästi uskonnollisen moraalin kehittymiseen.
(Täs asiassa merkitsee minkälaisena kirjana raamattua pitää).
Juuri ne elgan mietelmät, mistä ne on raamattuun joutuneet etc..
Parjataanko tässä nyt pelkästään kristinuskoa asiasta.
Millainen oli rooman suhde naapurivaltioihin? veikkaan, että maailmaa valloittavasta kansasta ei paljoa pidetty.. Kansalaiset saatettiin yleistää rietasteleviksi, raiskaajiksi, pedofiileiksi.. samalla syntyi leima homoseksuaalisuutta kohtaan.
Naisista nyt on melkein turha puhua, eihän niillä mitään arvoa ollut.
Miten syntyi tasa-arvo naisen miehen välillä?
Onko se lähtöisin kristinuskosta?
..ainakin äkkisiltään tuntuu, että sillä ei ollut uskonnon kanssa mitään tekemistä.
Syntyikö kristinuskosta suvaitseva uskonto vasta viimeaikoina?
Syntyikö kristinuskosta suvaitseva uskonto vasta viime aikoina???!!! Missäs vaiheessa se on ollut suvaitseva? Edelleen homoseksuaalit ovat kristinuksoisille (valtaosalle) luonnon- ja jumalan sanan vastaisia kammotuksia. Osat kristityistä manaa meidät helvettiin ja ikuiseen kadotukseen, osa yrittää "eheyttää", osa väittää hyväksyvänsä kunhan emme toteuta taipumuksiamme (eli olemme okei, kunhan emme ole mitä olemme!!) ja tänäkin päivänä väännetään peistä siitä saako pappi tai muu kirkon työntekijä olla homoseksuaali...ja niin edelleen ja niin edelleen. TODELLA suvaitsevaista tosiaan!
Nimim. yleisen "suvaitsevaisuuden" ja lähimmäisenrakkauden vuoksi kirkosta eronnut
Ny unohdit mm kirkon ulkomaan avun, köyhien auttamisen ja ihan kohtuullisesti toimivan eettisen pohjan ny ainaskii.
Niin.. ja hyvän ja jopa hyväksyttävän tavan seota johonkin.
hypätään ny aiheesta toiseen..
Oletko muuten huomannut kuinka buddhalaisuus ja kristinusko ovat filosofistiselta pohjalta perin samanlaisia.
Samoista asioista puhutaan eri nimillä. Vertaukskuvat ja tarut pohjautuvat samoihin merkityksiin.
..kuinka tuttu alue manâyâna-buddhalaisuus on sulle?
No toihan on pelkästään kristinuskosta johtuvaa! Ammoisina aikoina, kun oli vastakkain antiikista peritynyt polyteismi ja kristinuskon monoteismi. Kristityt sitten saadakseen mahdollisimman hyvää jalansijaa tuomitsivat monijumaluuden ja siihen läheisenä liittyvän homoseksuaalisuuden. Ongelmat historiassa ihan oikeasti alkoi vasta, kun kristinusko syrjäytti antiikin uskomukset. Antiikin jumalista muistaakseni Priapos opetti ihmisille homoseksuaalisuuden autuuden jne. Antiikissa se oli hyväksytty ja arkinen asia. Kristinusko se oli se, joka meidät tuomitsi eikä mikään muu.
Jatkoa vielä sen verran, että islami syntyi vasta joitakin satoja vuosia kristinuskon jälkeen. En nyt puutu siihen, miten mieskeskeinen SE uskonto on, mutta miehiltä on kielletty seksin harrastaminen ennen avioliittoa. Ne harrastaa siksi homosuhteita keskenään. Käsittääkseni homoseksuaalisuus ei ole suoraan kiellettyä islamissa, mutta koska se uskontona pitää tätä perhettä ja miesvaltaisuutta niin vahvana, kaikki muslimit on heteroita ja sillee.
Mutta se on kyllä totta, että homoseksuaalisuus oli nimenomaan yksi keino mustamaalata muita uskontoja. alkoi tuolta antiikista jostain ja jatkui keskiajalle ja jopa tähän päivään. Ei ne mitään ateisteja ne homoseksuaalisuuden vastustajat ole!
En tiedä.. mutta uskon varjolla on jo _ammoisessa roomassa_ julistettu omaa mielipidettä.
Nyt on hyvä yhdistää tähän koraanin nimeen haahuilevat itsemurha-allahit. Usko on ase ja täydellinen alibi. Ei ole vaikea veikata, että näin oli myös pari tuhatta vuotta sitten.
Juutalaisetkaan eivät homoseksuaalisuutta hyvällä katso, tosin hehän olivat tavallaan kristinuskon kehto ja ajatusmaailma varmaan periytyy sieltä osittain, hyvässä ja pahassa.
Islamia en tunne kovin hyvin, en tiennyt että miesten pitäisi pidättyä käytänössä seksistä ennen avioliittoa. Egyptin ja Singaporen muslimeja tunnen henkilökohtaisesti ja heistä homoseksuaaliset suhteet ovat tuomittavia. Ei se tosin haittaa, jos muut sitä tekevät mutta tutut tai saati perhe kun on kyseessä niin sitten se onkin jo järkyttävää (kyseiset ihmiset ovat asuneet länsimaissa vuosikausia) ja singaporelainen ystäväni kertoi, että se on perheelle suuri häpeä siellä päin Aasiaa. Hän oli siskolleen vihainen koska tämä asui naisystävänsä kanssa eikä ajatellut lainkaan perhettään.
Afrikan alkuperäisuskonnontojen kantoja en tiedä, olen lukenut jonkun heimon riiteistä joissa isoisät "antavat siemenen" eteenpäin eli vanhat miehet saavat nuorta lihaa. Ainoa kosketuspintani on nuori kristitty kamerunilainen, joka innostui aiheesta ja kertoi että homoseksuaalit kuuluvat ja joutuvat vankilaan moisesta luonnottomuudesta heilläpäin ja olisi hyvä jos niin olisi täälläkin. Meistä ei tullut ystäviä. :)
Raamatussa ei kielletä homilua todelakaan, vain jotkut pappis ryhmät ovat väritäneet asiaa, suoranaista kieltoa ei ole, ainoastaan että VÄLTETÄVÄ, eri kuin kielto!