Hei!
Mikä neuvoksi, kun kissamme on viime aikoina alkanyt käymään asioillaan siten, että pyllistää laatikon ulkopuolelta tai sisäpuolelta siten, että pissat menevät lattialle laatikon eteen. Kakat ovat jääneet hienosti laatikkoon, mutta tämä nestemäinen ei tahdo osua oikeaan paikkaan.
Kissa ei osaa käydä oikein boksissa
5
82
Vastaukset 5
- Anonyymi
Ei kai tuossa muuta voi, kun yrittää ohjata kissaa hienovaraisesti sisemmälle laatikkoon tai kokeilla erimallisia, isompia tai katollisia vessoja. Eihän hiekkamerkki ole vaihtunut? Monet kissat on tarkkoja hiekan laadusta. Jos pissaaminen muuttuu, kannattaa myös käydä eläinlääkärillä varmuudeksi.
- Anonyymi
hanki korkealaitaisempi laatikko tai katettu malli, tai asetalaatikko kurakaukaloon niin että roiskeet jöö alalaatikkoon eikä leviä lattialle
- Anonyymi
Hop in- hiekkalaatikko voi pelastaa tilanteen. Jos oisit menee silti väärään paikkaan, kannattaa käydä eläinlääkärin pakeilla. Ettei ole kyse munuais/virtsatie- ongelmista.
- Anonyymi
*Oisit=pisut
- Anonyymi
Ehkä loota on liian pieni?
Meillä ei ole moista ongelmaa, mutta kun kissa tulee ulos laatikosta se peittelee vasta ulkopuolelta, jolloin hiekkaa tulee usein myös lattialle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48835
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22832Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha538761- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561