"Turvallisuusala rahan vai lain perässä? - Keskisuomalainen lehti 23.04.2005
Voisi kuvitella, että etenkin turvallisuusalalla oltaisiin muita aktiivisemmin noudattamassa lakeja ja sopimuksia. Näin ei tietenkään ole, niin kauan kuin turvallisuus on toissijaista voiton maksimointiin verrattuna. Olen itse ollut vasta vuoden verran vartiointialalla ammattitutkinnon lisäksi, mutta silti olen joutunut huomaamaan, kuinka laajaa ja järjestelmällistä kaikenlainen sopimusten kiertäminen ja polkeminen on.
Tein synnyinseuduille palatessani työsopimuksen erään vartiointiliikkeen kanssa. Työkuvausta tai tuntien määrää ei määritelty, mutta palkkaluokaksi asetettiin toinen taso. Harjoitteluajan palkasta ei ollut kyse, vaan talon tavasta. Tein kuitenkin kolmannen ja neljännen palkkatason töitä, mutta palkkataso ei noussut tehtäväkuvauksen mukaiseksi.
Ehdin olla vain puolitoista kuukautta töissä, kunnes ”erehdyin” kysymään palkasta. Kysyin, milloin saan tehtäväkuvauksen mukaista palkkaa ja että kai sentään saan itselleni kuuluvat palkat koeajalta, mitkä on maksettu alle asianmukaisen tasopalkan. Vastauksena palvelupäälliköltä oli naurua päin naamaa ja, että ”en ala edes keskustelemaan tuollaisesta”. Ja hän täydensi vielä perään, että ”minun täytyy riitauttaa asia”.
Vuodenvaihteen jälkeen en saanut enää yhtään vuoroa. Puolentoista viikon kuluttua kyseinen palvelupäällikkö irtisanoi minut ja toisti vielä kehotuksensa riitauttaa asia, jos mielin saada itselleni kuuluvat rahat.
Luottamusmies suositteli asian jättämistä sikseen, että saisin töitä jatkossakin. Päätin kuitenkin taistella, sillä koin sen olevan velvollisuuteni. Vein asian liiton aluetoimistoon, jossa asiaan tartuttiin välittömästi ja asiantuntevasti. Homma jatkui normaalimenettelyn mukaisesti, he laskivat minulle kuuluvan maksamattoman palkan osan ja asia vietiin eteenpäin.
Huhtikuun alussa yrityksen luottamusmies ilmoitti, että vaatimani palkkasaatavat tulevat kuluvalla viikolla tililleni. Tarinan opetus minulle oli, että on uskallettava kunnioittaa itseään, ammattiaan ja että on uskallettava taistella. Työehtosopimusta ja työsuojelumääräyksiä rikotaan päivittäin, mutta vain niin kauan kunnes sen rikkomisesta aiheutuvat työntekijöiden järjestäytyneen vastarinnan vaikutukset käyvät ylivoimaisiksi työnantajille.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Surullista mutta totta: vartiointiliikkeet kyllä vaativat työntekijöiltään nuhteettomuutta, mutta itse toimivat täysin häikäilemättömästi. Mieliaiheeseeni liittyy tämäkin, eli vattilaisia on liikaa. Suuri työntekijöiden tarjonta luo otollisen tilanteen tällaiselle toiminnalle. Aina löytyy tulijoita aikuisten päiväkerhosta. Luottamusmistä tarttis kyllä potkia persuuksille ja urakalla. Hän lienee vartiointialalla tyypillinen edunvalvoja. Näillä hissukoilla on tapana varmistaa vain oma työpaikkansa muun nuoleskelun ohella. Tämä ala on tällainen ja pysyy tällaisena, niin kauan kuin äänestämme edustajiksemme kunnon liittojyriä. Hyvä, että jaksoit taistella. Nyt vielä ujutat juttusi johonkin lehden yleisönosastolle tai muualle, niin yhteinen asiamme etenee.
Täysin totta. Ja erehdyppä mainitsemaan palkastasi niin saat vihat niskoillesi. Toinen asia mikä vit***** on se että otetaan aina uusia ja uusia työntekiöitä kun kauemmin olleille ei tunnit riitä.
vattilaisia. Meinaan että 40- ja 100-tunnin vartijakursseja pidetään jatkuvasti. Vattilaiset ovat sentään saaneet kunnollisen koulutuksen tälle vaativalle alalle. Enemmän markkinoilla taitaa olla näitä, jotka suorittavat vartijakortin, tekevät kesän töitä ja lopettavat kun ei se ollutkaan niin kivaa. Ei saa vääntää eikä kantaa niitä siistejä voimankäyttövälineitä. Vat-koulutuksessa joutuu näkemään vähän vaivaakin joten voipihan se olla ne vattilaiset onkin niitä, jotka oikeasti haluavat alan töitä tehdä.
Näitä tyyppejä, jotka tulevat ja menevät on nähty ihan riittämiin. Lisää vaan koulutusta vartijoille pakolliseksi, karsiutuu jyvät akanoista.
Mutta ainakin minun kurssilanikin moni oli vain siksi, että olisi muuten tippunut kohta peruspäivärahalle. Kurssilla sai anssitasoa jatkettua. Varmasti yhtälailla syy noissa pikakursseissa, sillä monihan niistä on/ainakin joskus oli vartijafirmojen järjestämiä sekä maksamia. Vatti tosin ei opeta käytännön vartijan työhön. Päivääkään ei pystyisi tekemään töitä kurssilta saatujen oppien mukaan. Tai no, ehkä juuri sen ekan ja viimeisen päivän. Kyllä vartijakoulutukseen saisi jonkun stopin hetkeksi laittaa ja kartoittaa tilanne. Olen lähettänyt työministeriöön asiaa koskevan kirjeen, jossa olen kuvaillut vartijaliikkeiden käyttävän hyväkseen tätä ilmaista työvoimaa.
vat-kursseille tuloon on se, että työvoimatoimistot tunkevat alalle sopimattomia ihmisiä näihin koulutuksiin kuuntelematta kouluttajien mielipiteitä. Näillä kuitenkin on kokemusta siitä, kuka olisi sovelias koulutukseen ja kuka ei. Siinä menee paikka monelta alalle oikeasti haluavalta.
En tiedä millaisen koulutuksen olet saanut, mutta vaikkei koulutus todellakaan tee valmista vartijaa, itse sain erittäin hyvän pohjan jolta on ollut hyvä jatkaa. Monenlaisia tilanteita on tullut vastaan, mutta kaikista on toistaiseksi selvitty ja perusta niiden selvittämiseen löytyi sieltä kurssilta opituista asioista.
Vaikka käytäntö poikkeaakin teoriasta, tosiasia on se että vartijan on toimittava lain määräämissä puitteissa. Mistäs ne opit päähäsi saat ellet koulutuksen kautta. Mitä pitempi koulutus, sitä enemmän käydään läpi myös lakia. Myöhemmin jokaisen meistä pitäisi olla sen verran aktiivisia, että otamme selvää lakimuutoksista ja myös perehdymme niihin.
Yksi niistä monista syistä, miksi pidän niin paljon työstäni on juuri sen monipuolisuus ja se, ettet koskaan ole ns. valmis. Joka päivä tulee eteen erilaisia asioita ja tilanteita, jokaisesta oppii aina uutta. Sinä päivänä, kun kuvittelen tietäväni ja osaavani kaiken, voin yhtä hyvin lyödä hanskat tiskiin. Aina löytyy opittavaa ja parannettavaa.
valitettavasti tämä on erittäin tuttua, itse jouduin myös samasta asiasta ja mm. normaali työvuoron ylimenevästä ajasta (en saanut ajalta palkkaa) ilmoittamaan ensin luottamusmiehelle ja hänen "munattomuutensa" takia myös hoitamaan itse liittoon. Tuntuu suurimmat rikolliset löytyvän turvallisuus sektorilta esimiesten puolelta.