Minä kun luonnollisesti olen ymmärtämätön näissä, varsinkin kiinteistöjä koskevissa asioissa, mutta kun tällä palstalla tuossakin asiassa on täydellinen tietämys, niin rohkenen tiedustella muutamia asioita.
Nämä valuuttakurssiasiat joista en myöskään oikeastaan mitään ymmärrä, lukemani mukaan ovat nyt hyvällä mallilla thaimaassa.
No thaimaassahan on nyt mielinmäärin ostettavaa kiinteistösektorilla, on myös paljon yhtiöitä eri toiminnoin varsinkin toimialana turismiin liittyviä.
Palstalla esiintyy useita henkilöitä laidasta laitaan eri varallisuusasteisina, tosin yksi ylitse muiden, mutta kaikilla on vankka mielipide että erittäin pian on tulossa laulavien kassojen aika.
Mistä mahtaa johtua sellainen, että vaikka nyt olisi saatavilla niin yhtiöitä, kuin kiinteistöjäkin pelkällä nimellänsä kauppakirjaan ja sopimus pankin kanssa, että kaupankohteen velat siirtyy uuden omistajan vastuulle, niin miksi ei ole käynnissä valtaisa ostobuumi?
Sitten on olemassa lähes rajattomasti ostettavaa pikkurahalla.
On myös luonnollisesti myytävänä enemmän pääomaa edellyttäviä kohteita.
Kysymys kuuluu, miksi kynnelle kykenevät eivät nyt toimi, miksi palstan pääkommentaattori sijoittaa sijoittajaryhmän kanssa muualle kuin thaimaahan.
Miksi ryhmä Pattayan rakkaat eivät nyt tee yhteistyötä 10 vuoden kokemuksella, perusta sijoitusryhmää Rakkaat, ja ryhdy miljonääreiksi, koska sijoituksethan tuplaantuu lähes syksyllä kun taasen on täysi rähinä päällä.
Eikö nyt olisi paikallaan minimissään edes ostaa tai perustaa yksi 4-5 tähden suomiräkälä maailman kannattavimpaan osoitteeseen?
Silloinhan moni voisi pikkurahalla rakennuttaa eri kyliin kylän komeimmat talot unohtamatta tietenkään hankkia haaveilluusio Mebaa.
S

Vastaukset 10
Vanhimmat
Kuten+itsekin+totesit,+et+ymmärrä+mistään+mitään.+Alemyyntejä+ei+ole+menossa+Pattayalla+eikä+ole+tulossa.+Isolle+pääomalle+riittää+kymmenen+vuoden+sektorilla+5-10%+varma+tuotto.+He+ottavat+sen+paljon+mieluummin+tasaisena+kuin+että+siirtyvät+tori.fi+tasolle+tekemään+nopeaa+mutta+pientä+nappikauppaa.+Pattayan+hintakupla+oli+maksimissaan+juuri+ennen+pandemiaa+tai+itse+asiassa+jo+2018.+Tällä+hetkellä+et+saa+kiinteistöjä+niin+halvalla,+että+ne+olisivat+joku+huippubisnes.+Markkinahintaista+on+kiinteistöt+nyt+ja+ne+on+tuossa+2014+tasolla.+Ne+teki+tilin+jotka+ostivat+ennen+vuotta+2008.+Riippuu+tietysti+paljollako+ostivat.+Mikään+pari+miljoonan+patin+sijoitus+ei+ketään+rikastuta.+Tarvitaan+sitä+pääomaa+alkaen+miljoona+euroa,+jonka+tuotot+kykenee+elättämään+yhtä+perhettä+Thaimaassa,+vaan+kukapa+sijoittaisi+kokonaan+sen+ainoan+miljoonansa?+Ei+varmaan+kukaan.
Oks tää pelle 2010 täyttä potaskaa, nimenomaan pattayalla on monelle rakennukselle näytetty tai näytetään puskutraktoria, justhan tämä pelle kertoi toisaalla että ei miljoonnan bahtin talletuksella olla enää köyhä, tietysti pitää hakea vertailukohtaa, tässä tapauksessa täydellinen tietämättömyys ja kelan korvaukset, ja valtion kustantama asunto kuopiossa, mutta miljoonan bahtin pankkitalletus ei ole kuin muutama kymmenen tuhatta euroa, lähes se tarvitaan jo eläkejatkoon thaimaassa, tosiaan on pojalla jutut.
Kyllä+osaat+olla+jääräpäinen+tampio.+Pakko+vastata+lapsoksiisi.
Rakennuksilla+ja+tontivuokrasopimuksilla+on+oma+elinkaarensa.+Suomessa+sen+lasketaan+olevan+noin+50+vuotta,+kun+torppa+vaatii+täysremontin+taikka+puskutraktorin.+Sama+Pattayalla.+Pattayan+kaikista+rakennuksista+on+uusittu+tai+täyrempattu+jotakin+35%+jo+ennen+koronaa.+Edelleen+niitä+uusitaan+ja+rempataan+samaa+tahtia.+Uudisrakentaminen+on+ydinkeskustan+ulkopuolella+erittäin+kovassa+vauhdissa.+Omistajat+ja+sijoittajat+tekevät+mitä+tekevät.+Sellaista+on+kiinteistöbisnes+ja+maankäyttö+kaikkialla+maailmassa.+Pattayalla+se+vaan+on+kiihkeämpää+kuin+monessa+muussa+kaupungissa.
Uusiminen+on+kiihkeintä+ydinkeskustassa+ja+siitä+se+sitten+leviää+tasaisena+sektorina+kauemmas.+Suomessa+1960-1970+luvun+alkupuolella+rakennetut+kerrostalot+alkaa+olla+puskutraktoria+vailla.+Moniin+tehdään+lisälämmöneristys,+putkiremontit,+facelift,+ikkunanvaihdokset,+hissiremontit,+kattoremontit,+sisäremontit+jne.+Sellaista+kokonaisremonttia+odottavan+taloyhtiön+arvo+on+miinusmerkkinen.+Voi+olla+jopa+-1000+euroa+neliö.+Silloin+on+aika+kutsua+puskutraktorit+paikalle+ja+tehdä+kokonaan+uusi.+Sama+homma+Thaimaassa.
Jos+oikeasti+olisit+ollut+koskaan+rakennusalalla+ja+kiinteistöalalla+niin+tietäisit+ettei+pattajan+rakentamisessa+ja+purkamisessa+ole+mitään+tavallisuudesta+poikkeavaa.+Rakennukset+rapistuu+samaa+tahtia,+oli+korona+tai+ei.+Toimenpiteisiin+korona+voi+antaa+joko+potkua+taikka+jäädyttää+hankkeet+sen+ajaksi.+Riippuu+tapauksesta.
Thaimaalainen+ei+ole+köyhä,+jos+hänellä+on+yli+miljoona+patia+tilillä,+mutta+suomalaiselle+se+on+kovin+vähän+ja+sijoittajalle+ei+yhtään+mitään.+Sijoittajan+verkkarin+taskussakin+on+enemmän+kuin+miljoona+patia.
44
On sinulla taas poika jutut, oikeita rakennusalan asiantuntijoita pattayaraakkaat, ilman ensimmäistäkään kokemusta rakentamisesta, niinkuin sanoin aikaisemmin ainoa jolla thaimaassa on arvoa on maapohja, kaikki muu on joutavaa lätinää, enkä tiedä rakentamisesta mitään, koska en tiedä luotan asiantuntijoihin, jotka tietävät.
Korona aik tule tuhoamaan kortteleita pattayalla, kun ole varoja tilojen ylläpitoon, kun kassat eivät laula, lisäksi tappio ei ole suurensuuri kun lähes kaikki rakennukset on valettu betonista, tai rakennettu 7 bahtin tiilistä, joita saat thai whatsadusta rajattomastI, muuten paras rautakauppa thaimaassa, mutta vähän laatutyökaluja.
By NumBall HHN 60v.
Haista nyt vielä vittu, olen ollut työmaainssinä ja työpäällikkönä Suomessa 34 vuotta. Olen ollut rakentamassa enemmän rakennuksia kuin mitä sinä olet kosketellut ovenkahvoja.
44
Kerro 44 ruiskubetonoiduista pilareista ja betonin vetolujuuden tarkistuksesta ennen parketin asennusta ja tuo haistattelu osoittaa oivasti, että samaa kastia ja tasoa Neidon kanssa, mistä mahtaa johtua.
Katsos poikaa 34 vuotta rakennuksilla, no pääsitkö eläkkeelle kun tuli vuodet täyteen, minä pääsin, terveisiä thaimaasta, ja jo 10 vuotta.
Kaikki+kerrostalot+jotka+ovat+tehty+farang+ostajia+ajatellen+ovat+budjetoitu+vain+50%+myyntiä+ajatellen.+49%+farang'eille+ja+1%+Thai-omistajille.+
50%+osakkeista+on+aina+tyhjänä+ja+vain+WCt+ovat+tehty+puoli+valmiiksi.+Muuten+lattiat+ja+seinät+raakavalulla.+Ikkunat+rikki+tai+ei+asennetu,+pulut+paskaavat+kaiken.
Koska+Thailaiset+ei+osta+51%+mistään.+Yleensä+vain+1%n.+Ja+Farang'it+saa+omistaa+vain+49%+talon+osakkeista.+Kaikki+markkinointi+kodituu+noihin+49%+koppeihin.
Jompan+bussiaseman+vieressä+on+"View+Taley+5&7"+myyntipaikka.+Suuri+rakennus,+monta+myyjä++mutta+ei+ostajia.++VT5+ja+7+ovat+parhaita+sijoituksia+ja+erittäin+suosittuja.+Silti+niissäkin+vain+50%+mennyt+kaupaksi.+Puoli+taloa+on+illalla+pimeänä+ja+myymättä.
Kävin+katsomassa+niin+Farang+kuin+Thai+asuntoja+ja+näin+omin+silmin+omistusta+koskevan+idioottilain+tuhoisuuden.
Tehkää+itse+sama+niin+silmät+aukeavat.
Onko+missään+päin+maailmaa+niin+idioottimaisia+omistuslakeja?+Ei+varmaan.
Kuka+tuollaiseen+markkinatalouteen+haluaa+sijoittaa?+En+minä.
Tätä olen juuri yrittänyt varottaa, vaikka paikalla on kaikenlaisia rakennusalan ammattilaisia, Thaimaan rakennusbusiness on aivan helvetin hankalaa, juuri sen takia että ulkomaalainen ei saa voi omistaa maata thaimaassam jos olet avioissa thaikunkanssa, olet aija vahvoilla, mutta esim. maanvuokraus laki on niin monimutkainen, että talon rakentaminen vuokratontille voi johtaa 15 vuoden kuluttua kun yrität myydä taloasi, jjollekin kolmannelle osapuolelle ongelmiin. Kolmas ongelma on suomalaiset jobbarit jotka myyvät loma-asuntoja vuokratontilla, typerille suomalaisille, hirveään hintaa, kaikki verot ja siirtokustannukset on hoitamatta, näitä on lukuisa joukko esim hua hinissä. Hieman kun pintaa raaputti paljatui taas yksi rakennusalan pelle lisää, kuinka ollakaan nämä elämässään epäonnistuneet pattayaan rakastuneet on pääosin aina rakennusallalta, suomen eteläisestä naapurista....
Minä sijoitin kiinneistööni ja rakennutin uuden paskahuusin.