Naapurin kaksoiselämä, osa 3

Käänsin sivua hieman hermostuneesti ja tutkin seuraavan aukeaman kuvia kasvavalla mielenkiinnolla. Yhdessä kuvassa Kirsi seisoi hieman viistosti selin kameraan päin kiiltävää mustaa flyygeliä vasten ja näytti ikäänkuin hieman pyllistävän kameraan päin. Hänen jalkansa olivat leveähkössä haara-asennossa.
Kuvakulma näytti tekevän oikeutta Kirsin pyöreille, kiinteille pakaroille sekä tiukasti asua vasten pingottuneille täyteläisille rinnoille. Asu näytti peittävän haarovälin kokonaan jättäen kuitenkin reisien ylimmät osat näkyviin. Silmäni nauliutuivat Kirsin haaroihin, kun huomasin bodyn olevan tavallista kireämmän... no - sieltä. Punastuin hieman tietämättä kuitenkaan miksi. En antanut sen häiritä tutkimustyötäni.

Kirsin...umm..häpykummun kohdalla asussa näkyi selvä uurre, joka oli ilmeisesti seurausta siitä, että asu painautui hieman sisäänpäin. ”Voi luoja!”, ähkäisin hengästyneenä. Yhtäkkiä tunsin hienoista kihelmöintiä vatsassani. Tunne oli sama kuin ekoilla treffeillä. Jatkoin kuvien tutkimista erään lähikuvan osalta. Siinä Kirsi seisoi myös selin kameraan, mutta tällä kertaa kuva oli otettu huomattavasti lähempää. Kuvan keskipisteeksi oli ilmiselvästi ajateltu Kirsin täyteläisiä, verenpunaisia huulia, mutta oma huomioni keskittyi hänen asunsa selkämykseen. Siinä näytti olevan eräänlainen hieman kohollaan oleva juuri ja juuri erottuva sauma. ”Haa, vetoketju löytyi!”, melkein kiljahdin innostuksesta löydettyäni jälleen yhden vastauksen mieltäni vielä äsken vaivanneisiin kysymyksiin.

Kuvakavalkadi jatkui vielä seuraavalla aukeamalla, jossa huomioni keskittyi kuvaan, jossa Kirsi istui hyvin modernin näköisellä tuolilla. Hänen asentonsa kuvasti jotenkin tietynlaista ylimielisyyttä kameraa kohtaan. Kirsin jalat olivat sirosti ristissä toistensa päällä ja niiden verhona oli huikean korkeakorkoiset saappaat. Saappaat olivat mustat ja ne kiilsivät samalla tavalla kuten Kirsin bodykin. Saappaiden varret näyttivät olevan niin pitkät, että niiden yläreuna oli noin 15cm nivustaipeen alapuolella näin paljastaen pienen osan kauniisti ruskettunutta reiden yläosaa. ”Onpas Kirsille löytynyt upeat saappaat kuvausta varten”, ajattelin. Ne näyttivät olevan myös mustaa kumia, mikä sai minut ihmettelemään seuraavaksi sitä, miten tuollaiset oikein puetaan päälle kun tavallisetkin saappaat oikuttelevat joskus. Saappaissa oli ällistyttävän korkea korko, mikä sai Kirsin jalkaterän kaareutumaan varmasti aika jyrkkään asentoon. Tiesin asian siksi, että omistan itsekin kymmenen senttiä korkeat korkkarit (joita tosin käytän harvoin). Pohjassa näytti olevan vielä arviolta viiden sentin paksuinen korokepohja, mikä oli näköjään omiaan lisäämään koron pituutta. Saappaat istuivat erinomaisen hyvin Kirsin upeiden säärien ja kiinteiden reisien ympärillä. Ikäänkuin ne olisivat tiukalla puristuksellaan hyväilleet hänen pitkiä jalkojaan ja tehneet niistä jopa entistä pidemmän näköiset.

Suutani kuivasi jälleen ja sydämeni takoi varsin tiuhaan tahtiin. Kuvasarja ei seuraavilla sivuilla enää jatkunut. Havahduin siihen, että kovaääninen moottoripyörä päristeli talon ohi. Vilkaisin kelloa ja totesin, että on aika palata takaisin kotiin, vaikka olisin halunnutkin jäädä vielä joksikin aikaa. Sammutin yölampun ja olin lähdössä alakertaan kun makuuhuoneen ovella hetken mielijohteesta nappasin molemmat lehdet sängyltä mukaan tutustuakseni niihin vielä tarkemmin. Olin päättänyt tehdä vielä yhden vierailun ystävättäreni kodissa palauttaakseni lainaamani lehdet takaisin, jotta Kirsi ei huomaisi mitään. Tällä kertaa ”muistin” sammuttaa myös eteisen valot ja suljin oven hiljaa.

Palasin kotiin lehdet kainalossa ja menin suoraan tarkistamaan, että Samulla ja Petterillä ei ollut mitään hätää. Pojat nukkuivat sikeästi, joten minulla olisi hyvin aikaa lukea lehdet lävitse huolellisesti.

Ensitöikseni join lopun viinin lasistani ja asetuin sohvalle tutkimaan Kirsiltä luvatta lainaamiani lehtiä. Molemmat näyttivät olevan saksankielisiä ja molemmissa kaikki kuvat olivat värikuvia. Yhteistä kummallekin lehdelle oli, että ne olivat lähestulkoon seksilehtiä, vaikka kumpikin oli reilusti riman yläpuolella, jos vertailukohdaksi otettaisiin esimerkiksi joku Jallu tai muu vastaava lehti. Ei, nämä lehdet olivat tyylikkäästi tehtyjä ja niissä oli artikkeleja kuvituksen seassa. Lehtien kuvat muistuttivat lähes taidevalokuvia ja ne olivat todella hyviä. ”Hmm, kummankin lehden sisältö keskittyy näköjään naisiin, jotka on puettu erilaisiin kumiasuihin!”, huomasin ajattelevani jotakuinkin analyyttisen viileästi. Kääntelin sivuja hitaasti ja tutkin kuvia tarkasti kasvavan mielenkiinnon vallassa. Tekstistä en saanut juuri mitään irti, koska en lukenut saksaa kouluaikoina, mikä juuri tässä tilanteessa olisi ollut suureksi avuksi. ”No - yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa”, tuumin ja jatkoin lehtien selailua.

Kun toista lehteä tutkiessani huomasin yhdellä aukeamalla olevan kuvasarjan kahdesta kumiasuihin puetusta naisesta, meinasin saada sätkyn!

3

1926

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaunis on tarina

    • Anonyymi

      Hyppää narikkaan idiootti

    • Anonyymi

      Mieti kirjoittelua yhteen samaan lankaan, idiootti!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Seiska: "Naimisissa oleva kansanedustaja Matias Mäkynen (SDP) iski nuoren opiskelijan"

      https://www.seiska.fi/Kotimaa/Skandaalipaljastus-Naimisissa-oleva-kansanedustaja-Matias-Makynen-iski-nuoren-opiskelijan "Opiskelija on kertonut lähip
      Maailman menoa
      720
      6836
    2. Ota muhun yhteyttä

      Jotakin kautta. Selvitetään asiat..
      Ikävä
      75
      1299
    3. "Haitta-poliitikko" Riikka Purra sai täyslaidallisen yritysjohtajilta

      "Vastuutonta isänmaan vahingoittamista" Useat yritysjohtajat kritisoivat perussuomalaisten maahanmuuttolinjaa. Muun muassa sijoittaja ja yrittäjä Pet
      Maailman menoa
      637
      905
    4. Purra on täysin oikeassa: EU:sta voi ja pitää erota

      Britannialle ei ole koitunut todellisuudessa mitään haittaa siitä, että se erosi EU:sta. Ei ainakaan Maailman Pankin tilastojen mukaan. Erilaiset "asi
      Perussuomalaiset
      173
      844
    5. Ilman heijastinta ?

      Kauhavalla lenkkeilijä menehtyi auton törmättyä päin. Kyllä se heijastin on halpa henkivakuutus pimeällä, toki ei ole tietoa että onko heijastinta käy
      Kauhava
      16
      843
    6. Olen tajunnut että tein virheen

      Kun meidän yhteys katkesi. Olisit ollut se oikea nainen mulle, miten enää voisin asian korjata? Olen pahoillani.
      Ikävä
      93
      719
    7. Ohjeita nettideittailun aloittaville

      Voisin kuvitella, että tätä aihetta on palstalla suhteellisen paljon jo käsitelty, mutta en alkanut kaivella mitään arkistoja. Kertokaapa mitä vinkke
      Sinkut
      120
      701
    8. Mies mikä on sun mielestä suurin

      este sille ettei meidän tutustuminen ole edennyt? Ja uskotko vielä että tavataan?
      Ikävä
      49
      669
    9. Kiersin männä keänä entisiä tuttavia etsimässä

      Pitkää Timppaa en löytänyt, enkä myöskään veljeksiä. Härkökankaalla oli joku kone edessä tutkailessani. Kaipa ne entiset tuttavani jossakin siellä ov
      Suomussalmi
      47
      665
    10. Yle-kysely: SDP ohitti perussuomalaiset - Keskusta romahti jo vihreiden taakse

      Ylen tuoreessa kannatusmittauksessa kärkikolmikon kannatuserot kaventuivat entisestään. Kokoomus on ykkössijalla 2,5 prosenttiyksikön erolla SDP:hen.
      Maailman menoa
      165
      663
    Aihe