Naapurin kaksoiselämä, osa 4

Punatukkainen näytti tekevän pumppausliikkeen yhdessä kuvassa ja Kirsin kasvoilta kuvastui suunnaton nautinto. ”Pakko niiden on olla ilmatäytteiset”, tuumin loogisesti. Viimeisessä kuvassa näytti siltä kuin kumpikin naisista olisi saanut orgasmin, sillä he olivat erittäin raukean näköisiä ja suutelivat hellästi toisiaan. Oma kiihkoni kasvoi sellaisiin mittoihin, että minun oli pakko laittaa käteni housujeni sisään ja alkaa tyydyttämään itseäni sormin. Olen tehnyt sitä usein ennenkin, joten tiesin millä tekniikalla saisin nopeimmin tyydytyksen. Pyöritin kahta sormea klitoriksellani, joka oli jo aikalailla paisunut. ”Mmmhh... onpa viime kerrasta aikaa..ah..ah..” Kihelmöinti vatsanpohjassani voimistui ja se aloi siirtymään lantion seudulle. Arvasin, että ei kestäisi enää kauaa kunnes laukeaisin. Pyöritin kahdella sormella, sitten kolmella, lopulta työnsin kaksi sormea sisääni. ”Voi jeeesssushh.. mmhh...eiiih...”. Vapisevin käsin kaivoin Kirsin ensimmäisen lehden esiin ja sain juuri ja juuri avatuksi aukeaman, jossa hän poseerasi kumiasussaan. Käteni pyöri vimmatusti jalkovälissäni tehden määrätietoista työtään. Katsoin kuvaa, jossa ystävättäreni istuu modernissa tuolissa jalat ristittyinä, kuminen tiukka body kiiltävänä päällään. Kumiset pitkät saappaat..aah.. korke..aah..t korot osoitt..aaaah..en koh..oh..oh..ti minua..aah – kuin kutsuen: ”tule, Satu, ja nuole saappaitani”. Samassa laukean kuin horkassa. Kehoni vapisee sähköiskun saaneena. ”Voi luoja..aah, Kirsi, että minä haluan sinuaaah!”, sopersin käheästi voihkeeni sekaan. En saattanut huutaa kiimaani ääneen, koska pojat nukkuivat viereisessä huoneessa. Huohotin orgasmini kourissa monta minuuttia kunnes hengitykseni alkoi tasaantua. Aivoni alkoivat vähitellen rekisteröidä ympäristöä ja omaksi hämmästyksekseni totesin sanoneeni ääneen, että haluaisin rakastella ystävättäreni kanssa. Nolostuin omaa ajatustani ja hylkäsin sen saman tien. Nousin vapisevin jaloin sohvalta ja kävelin keittiöön juomaan vettä.

Vilkaisin samalla mikron kelloa ja tuumin, että olisi varmaan aika palauttaa lehdet takaisin ennenkuin Kirsi ja Markku tulisivat kotiin. Kävin vielä vilkaisemassa poikia ovelta ennenkuin lähdin ystävättäreni asuntoon viemään lehtiä takaisin. Kävelyni tuntui vielä hieman huteralta, mutta se onneksi parani askel askeleelta.

Palasin Kirsin ja Markun asuntoon posket hehkuen sangen tyytyväisenä omaan orgasmiini. En sytyttänyt eteisen valoa enää, koska se tuntui tarpeettomalta varotoimelta – olinhan jo rampannut tämän ja oman asuntoni väliä jo muutaman kerran milloin milläkin verukkeella. Kapusin yläkertaan ja suoraan makuuhuoneeseen, josta lehdet olin mukaani ottanut. Asettelin ne juuri siihen, missä ne olivat alunperinkin olleet. Oioin samalla hiukan päiväpeittoa, ettei siinä näkyisi, että sängyn päällä oli käyty.

Mieleni askarteli edelleenkin lehtien kuvasarjoissa ja ystävättäreni himokkaissa asennoissa ja ilmeissä. Ja kumiasuissa... Jotenkin ne näyttivät niin uskomattoman upeilta noiden hyväkroppaisten naisten päällä, että olisi voinut vaikka vannoa, että asut ovat luonnollinen lisäosa heidän omalle iholleen. Niin tyköistuvilta kaikissa kuvissa näkyneet asut olivat näyttäneet. ”Miltähän Kirsistä on tuntunut pitää sitä kokovartalopukua ja niitä shortseja?”, ajattelin puolihuolimattomasti. Katselin sänkyä ja samassa mieleeni tulvahti: ”Markku varmasti on tietoinen asiasta. Onkohan Kirsillä kumiasuja päällä rakastellessaan Markun kanssa?”. Ajatus oli pökerryttävä, sillä se sisälsi ajatuksen myös siitä, että jos niin olisi, Kirsillä olisi pakko myös olla kumiasuja kotonaan! ”Hyvä jysäys!”, totesin ääneen. Kuin tulta takapuoleeni saaneena ampaisin makuuhuoneessa olevan suuren vaatehuoneen ovelle sydän jyskyttäen. ”Satu, ihan oikeasti – tämä on jo lapsellista touhua”, vakuuttelin itselleni. En kuitenkaan kyennyt kontrolloimaan uteliaisuuttani, joka tuntui itsenäisesti ohjaavan käteni vaatehuoneen oven kahvalle ja avaamaan oven. Sytytin vaatehuoneeseen valot.

Vaatehuone oli suuri ja valoisa ja hyvässä järjestyksessä. Markun vaatteet näyttivät olevan oikealla puolella vaatehuonetta, mutta ne eivät vieneet kuin ehkä neljänneksen vaatehuoneen säilytystilasta. Loput olivat Kirsin vaatteita ja kenkiä varten. Kirsillä näytti olevan hyvin monet kengät, ilmeisesti tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Kaikki ne olivat kauniita eivätkä näköjään mitään ale-kauppojen tuotteita, vaan laatukenkiä korkeine ja siroine korkoineen. Avokkaita, sandaaleita, saappaita – kaikkea mitä nainen vain tarvitsee. Pettymyksekseni en nähnyt kenkiä enkä saappaita, jotka olisivat olleet lähellekään samanlaisia kuin mitä lehtien kuvissa olin nähnyt. Olisin palanut halusta saada nähdä vaikkapa ne saappaat luonnossa. Tarkastelin Kirsin vaatevalikoimaa, josta arvosanaksi olisi voinut antaa L niinkuin laadukkaan. Hameita, bleisereitä, paitapuseroita, jakkuja, toppeja, sukkia. Hmm.. yksiäkään sukkahousuja en vaatehuoneesta löytänyt, mutta pitkiä nylonsukkia sekä stay-upeja kylläkin.

1

2510

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      64
      1760
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1189
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      973
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      16
      849
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      632
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      628
    7. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      81
      626
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      92
      585
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      518
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      505
    Aihe