Naapurin kaksoiselämä, osa 5

Alusvaatteissa sama laadukas linja jatkui – ihania pitsiunelmia, kauniita rintaliivejä sekä pikkupöksyjä joka lähtöön. Sukkanauhoja oli myös erilaisia, ja huomasin niiden olevan samaa sarjaa rintaliivien ja pikkupöksyjen kanssa. Ihastelin äimänä Kirsin hyvää makua vaatteiden suhteen. Itselläni ei oikein ole aina onnistunut vaatteiden valinta tilaisuuden luonteen mukaan, mutta syyn voisi tietysti aina vierittää vaillinaisen garderoobin niskoille.

Samassa kuulin lukon rapsahtavan alakerran ovessa! Kuulin Kirsin kikattavan sydämellisesti, joten hän taisi olla aikalailla siiderissä. Markku kuului lohkovan jotain kaksimielistä juttua. Sydämeni heitti sata volttia ja lähes pysähtyi. Kun tokenin järkytyksestä, sammutin vaatehuoneesta valot salamannopeasti ja suljin oven hiljaa. ”Perhanan ääliö!”, sadattelin itseäni ja purin itseäni huulesta. Mietin kuumeisesti mitä minun pitäisi tehdä, sillä Kirsi ja Markku olivat varmasti kohta tulossa yläkertaan. En voinut jäädä selittelemään miksi olin heidän makuuhuoneessaan. Se olisi ollut tappoisku Kirsin ja minun väliselle kanssakäymiselle. Ei – jotain piti keksiä ja äkkiä sittenkin! En keksinyt mitään muuta, kuin klassisen ”sängyn alle”-tempun, joten se sai nyt kelvata, koska muutakaan ei ollut näköpiirissä. Antaisi se piilopaikkana edes hetken aikaa miettiä mikä olisi seuraava liike. Sukelsin siis sängyn alle piiloon pää jalkopäätyä kohti, jotta näkisin mitä tapahtuu. Uskalsin tuskin hengittää kun Kirsi ja Markku tulivat makuuhuoneeseen ja laittoivat valot päälle. Tuntui, niinkuin Kirsin avokkaiden kärjet olisivat olleet kymmenen sentin päässä kasvoistani, vaikka todellisuudessa ne olivat metrin päässä. ”Mustat kiiltävät avokkaat, korkeat korot noin 12cm, ja sukat, kympin nilkat”, rekisteröin tahtomattani. Tuo kokonaisuus liikkui edessäni hetken aikaa kunnes katosi myös yläkerrassa olevaan olohuoneeseen. Korkojen kopina kuului olohuoneen parketilta nyt selvästi kauempaa. Markku oli vielä vaatehuoneessa ilmeisesti vaihtamassa paitaa yllensä. En uskaltanut kurkkia piilopaikastani, vaikka olisin mielelläni halunnutkin nähdä Markun hyvin ylläpidetyn ylävartalon. Tyydyin siis vain kuuntelemaan kankaan kahinaa, kunnes Markku oli valmis. Hän lähti vaatehuoneesta sammuttaen sen valon ja sulkien oven. Myös makuuhuoneesta hän sammutti mennessään valon. ”Luojan kiitos”, ajattelin ja luultavasti ensimmäisen kerran heidän kotiintulonsa jälkeen uskalsin vasta hengittää hieman vapaammin. Kuulostelin olohuoneesta kantautuvia ääniä ja vaikutti siltä, että he olivat tehneet yömyssyt itselleen ja nyt naukkailivat niitä samalla ahmien toisiaan.

- ”Rakastan sinua, Kirsi.”, kuulin Markun sanovan hellästi vaimolleen.

- ”Niin minäkin sinua, Markku.”, vastasi Kirsi kujertaen miehelleen.

- ”Hyvää hääpäivää, rakas.”, tuntui Markku sanovan ja kuulosti siltä, niinkuin Kirsi olisi saanut jonkun lahjan, koska käärepaperia rapisteltiin.

- ”IHANA!”, huudahti Kirsi, jonka jälkeen seurasi kiihkeän suutelemisen ääniä. Olin tässä vaiheessa noussut pois piilostani siltä varalta, että minulle tulisi mahdollisuus paeta alakertaan, tai ainakin edes pois makuuhuoneesta. Kirsin ja Markun häärääminen olohuoneessa tarjosi odottamani tilaisuuden, enkä jättänyt sitä käyttämättä. Sukkasillani kenkiäni kantaen hyökkäsin portaisiin samalla kiittäen sitä arkkitehtiä, joka ei ollut piirtänyt puuportaita tähän. Pääsin livahtamaan huomaamatta alakertaan, jossa pistin kengät jalkaan. Kirsin ja Markun show yläkerrassa tuntui jatkuvan ja kiihtyvän äänistä päätellen, joten katsoin parhaaksi poistua asunnosta niin hiljaa kuin suinkin. Se onnistui täydellisesti. Jalat vapisten jännityksen helpottaessa viimeinkin pääsin kotiin. Hermoja rauhoittaakseni päätin tyhjentää loputkin viinipullosta. ”Kyllä tässä jo yhdelle naiselle on ollut jännitystä ihan riittämiin”, totesin itselleni ja siemaisin viiniä.

Viinin loputtua suoritin iltatoimet ja kömmin minäkin nukkumaan sekalaisten ajatusteni kera. Ennen nukahtamista mietin vielä, että uskaltaisikohan Kirsiltä kysyä kumiasuista jotain. Päätin hylätä senkin ajatuksen. ”Tai jos saisi kehiteltyä jonkun kivan jutun...”, tuumin, minkä jälkeen viimein nukahdin.