Kotimatka sujui huomattavasti nopeammin, koska jalkani tuntuivat itsekseen määräävän kävelyvauhdin. Juuri ostamieni ihanien käsineiden aiheuttama jännitys kasvoi sisälläni mitä lähemmäksi kotiani pääsin. Viimeiset parisataa metriä tulin melkein juoksujalkaa. Suljettuani kotioven perässäni pysähdyin hetkeksi eteiseen tasaamaan hengitystä. Katsahdin eteisessä olevaa kelloa ja totesin, että päivä oli alkanut kääntyä jo iltapäivän puolelle. – ”Ei se mitään, tässä on vielä monta tuntia aikaa tutustua ostoksiini!”, ajattelin hymyn karehtiessa huulillani. Tunsin itseni samaan aikaan voitonriemuiseksi siksi, että olin toteuttanut suunnitelmani sekä toisaalta hieman tuhmaksi, kun näin etukäteen suunnittelin millaisen ”leikki-illan” järjestäisin itselleni.
Olin ajatellut niin, että pitkät lateksikäsineet tulisivat näyttelemään pääosaa, mutta kunnollisessa näytelmässä on aina myös sivuosia, joita tulisivat esittämään mustat, kauniit stay-upini, sukkanauhaliivini sekä korkokenkäni. Päätin näin siksi, että asuni olisi mahdollisimman täydellinen täydellistä iltaa varten. Rintaliivejä en tulisi todennäköisesti tarvitsemaan lainkaan, sillä aioin keskittää runsaasti huomiota rintojeni hyväilyyn. Menin vaatehuoneeseeni ja aloin etsiä tarvittavia varusteita. – ”Sukkanauhaliivit olivat tuossa, korkokengät.. hmm..”. Valitsisinko nahkaiset kymmensenttiset vai yhden ainoan kerran pitämäni kaksitoistasenttiset lakeeriavokkaat? Lakeeriavokkaiden tarkastelu sai vatsani taas kipristelemään, joten päätin luottaa vatsani signaaliin ja valitsin ne. – ”Sukat vielä puuttuvat. Missäs ne nyt olivatkaan..?”, aprikoin. Kaivelin vaatehuoneen hyllyissä olevia laatikoita, kunnes löysin oikean laatikon. Sukat olivat melkein alimmaisena muiden joukossa. Aloin nostaa sukkia pois laatikosta, kun toinen sukista tarttui muovilaatikon reunassa olevaan rosoiseen muovin valusta ylijääneeseen kappaleeseen kiinni sillä seurauksella, että sukkaan ilmestyi ilkeän näköinen silmäpako lähes koko sukan pituudelta. – ”Voi paska!”, kirosin huonoa tuuriani. Tarkastelin sukkaa kättäni vasten ja totesin, että se sukka oli varmasti pilalla. Synkkä pilvi pääni yllä kasvoi, kun ajattelin silmäpaon saattavan romuttaa illaksi tekemäni suunnitelman! Tiesin, että minulla ei toisia mustia stay-upeja tai liivisukkia ollut, joten nyt piti pysähtyä arvioimaan tilannetta uudelleen.
Vilkaisin kelloa ja totesin, että seksiliike olisi vielä tunnin auki. Siltä seisomalta päätin lähteä käymään vielä uudestaan liikkeessä, sillä mikään ei nyt saanut estää täydellisen illan toteutumista. Jouduttaakseni matkaa liikkeseen hyppäsin pyörän selkään ja hurautin ostoksille.
Astuin sisään liikkeeseen ja tiskin ääressä seisova Riikka tervehti taas iloisesti, mutta hieman hämmästyneen näköisenä: - ”No hei taas. Tuliko ostosten kanssa jotain ongelmia kun nyt jo palasit?”.
- ”Eei.. ei toki! Mutta onnistuin rikkomaan ainoan parin mustia stay-upejani, niin sellaiset tarvitsisin..”, selitin hänelle. Jatkoin samaan hengenvetoon huumoria tavoitellen: ”Täytyyhän asun olla kokonainen kun kerran niin upeat käsineetkin tuli ostettua!”.
- ”Joo, totta puhut! Miehet arvostaa ihan mielettömästi, jos asu on yhtenäinen tyyliltään, I know!”, Riikka vastasi ja hymyili. Ilmeisesti hän tiesi aika paljon asukokonaisuuksista, sen verran kokemuksen ääntä kuulsi hänen puheestaan. – ”Tiedätkö.. mun mielestä sun settiin sopis ihan älyttömän hyvin pitkät lateksisukatkin niiden käsineiden kaveriks! Ehkä tää susta tuntuu väkisinmyynniltä, mut ei tää sitä oikeesti oo, vaan mä ajattelin tarjota sulle toisenkin mielipiteen sun asuun liittyen.”, Riikka jatkoi samaan hengenvetoon.
- ”Ai...oletko tosiaan sitä mieltä? Enpä kyllä tullut edes ajatelleeksi tuolta kantilta asiaa lainkaan...”, vastasin Riikalle mietteliäänä. Ajatus lateksisukkien ostamisesta myös kirvoitti tutun kihelmöinnin vatsanpohjalle. – ”Hmm.. ehkä se oikeastaan voisikin olla hyvä idea...”, aloin lämmetä Riikan ajatukselle.
- ”Mennäänkö katsomaan mitä löytyisi?”, sanoi Riikka ja lähti menemään edellä lateksiasusteosastoa kohti.
- ”Selvä... mennään vaan. Onko muuten Markku vielä töissä?”, kysyin huoletonta äänensävyä tavoitellen.
- ”Ei oo, kun sille tuli joku tapaaminen ni se sitten lähti vähän aikasemmin pois.”, Riikka vastasi kiinnittämättä mitenkään huomiota äänenväriini tai kysymykseni sisältöön. Ajattelin mielessäni, että hyvä, että Markku oli lähtenyt, koska olisi ollut aika noloa, jos hän olisi toistamiseen tavannut minut ostamasta lateksiasuja.
- ”No, ei se mitään haittaa.”, vastasin Riikalle.
Riikka etsi hetken aikaa sopivia sukkia minulle pyörötelineestä ja löysikin ne aika pian. Riikka näytti sukkia minulle ja kertoi niiden olevan saumaliimatut. Kysyessäni mitä se tarkoitti, Riikka kertoi, että lateksiasuja tehdään myös ikäänkuin valamalla. Hän sanoi liimaustekniikalla tehtyjen asujen kuitenkin istuvan huomattavasti paremmin päällä ja että niiden korjaaminen olisi paljon helpompi tehdä jos ne sattuisivat rikkoutumaan käytössä.
Naapurin kaksoiselämä, osa 12
1
2390
Vastaukset
Illalla?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1237598
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t404386törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/373892Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu4072043Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi731627- 321487
- 351478
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen1861198Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv121138Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:121063