Naapurin kaksoiselämä, osa 24

- ”Hengittämistä varten pedissä on suukappale”, Kirsi sanoi ja näytti missä se oli.

- ”Ai, no...kai minä sitten kokeilen sitä...”, vastasin.

Kirsi avasi pedin reunaa niin, että pääsin asettumaan lateksipintojen väliin. Hän asetteli suukappaleen varovaisesti suuhuni ja neuvoi hengittämään ihan normaalisti. Kirsi kertoi sulkevansa pedin, minkä vuoksi en tulisi näkemään yhtään mitään. Hän sanoi myös käynnistävänsä sen jälkeen tyhjöpumpun, joka imisi ilman pois pedistä ja tuolloin lateksi alkaisi liimautua ihoani vasten. Sydän pamppaillen odotin...

Yritin rentoutua ja tasoittaa hieman hengitystäni, mutta se ei onnistunut kovinkaan hyvin, sillä tunsin, miten ilma alkoi virrata pois päin. Samalla lateksipinnat alkoivat nuolla ihoani! Mitä enemmän ilmaa imettiin pedistä pois, sen tiukemmin lateksi painautui minua vasten tuottaen aivan uskomattoman epätodellisen tunteen. Tunsin leijuvani sametissa ja samaan aikaan joka ikinen kohta vartalostani oli lateksin peitossa! Hellän tiukka puristus ympäröi minua joka puolelta ja tunsin kostuvani. Kuulin Kirsin äänen lateksin läpi ja hän kertoi kuinka upealta näytin. Tunsin kuinka hän hyväili minua joka puolelta lateksikerroksen läpi ja se tuntui kuin samettikäsineellä olisi pyyhitty ympäri kehoa. Kirsi hyväili ja puristeli rintojani, jäykistyneitä nännejäni, se tuntui taivaallisen ihanalta! Hän siirtyi alemmas kehollani klitorikseni päälle, jossa hän siveli kädellään edestakaisin liikkein välillä vieden kätensä häpyhuulieni kohdalle ja sivellen myös sieltä. Huohotin kiihotuksesta voimakkaasti ja ääntelin kuuluvasti, vaikka siitä ei saanut mitään selvää suukappaleen vuoksi. Huomasin Kirsin poistuvan hetkeksi, mutta palaavan pian takaisin. Ahaa! Hän oli käynyt hakemassa hieromasauvan, jolla nyt hieroi klitoristani. Tuntui kuin sähköisku olisi kulkenut lävitseni, koska sauvan värinä tuntui lateksin läpi niin äärettömän kiihottavalta. Sauvan kanssa hieroessaan Kirsi hyväili myös jalkojani toisella kädellään.

Hierominen ja hyväily jatkui. Sitten tunsin hellät kädet rinnoillani. Ensin en edes huomannut mistä oli kysymys, mutta muutaman sekunnin päästä tajusin, että rintojani hieroi joku muu, kuin Kirsi! En jaksanut kuitenkaan välittää siitä enää, koska olin aivan laukeamispisteessä. Rintojani hierovat kädet tiesivät tarkkaan mitä olivat tekemässä, sillä niiden hyväily oli taitavaa, voimakasta ja silti hellävaraista. Orgasmini räjähti liikkeelle valtavana hyökynä ja minusta tuntui kuin olisin haljennut kahtia sen vuoksi. Huusin nautinnosta ääneen suukappaleeseen ja tärisin kuin horkassa varmaan monta minuuttia – ajankulun tajuni oli kadonnut jo kauan sitten. Kun tärinä lakkasi ja aloin saada hengityksen tasaantumaan, petiin virtasi ilmaa ja puristus vartaloni ympärillä hellitti. Peti avattiin ja suukappale poistettiin varovasti suustani. Nousin istumaan edelleen raskaasti hengittäen ja näin, että Kirsi ja Markku seisoivat pedin vierellä kumpikin hymyillen.

- ”Tervetuloa takaisin, Satu!”, Markku sanoi ilmoisesti.

- ”Ai..hei vaan, Markku..minä tuota...”, vastasin nolona Kirsin miehelle.

Kirsi huomasi nolostumiseni ja ehätti väliin: - ”Satu, kulta – Markku tuli juuri kotiin ja pyysin häntä katsomaan uusimman tuotteen ensimmäistä koekäyttöä. En kertonut Markulle kuka pedin sisällä oli. Se oli yllätys!”

- ”Näytit kyllä pedissä ihan valtavan hyvältä!”, Markku sanoi innoissaan.

- ”Niinkö?..Tuota, niin...se kyllä tuntui todella ihanalta..”, vastasin jo hieman rauhallisemmin.

- ”Mukava kuulla!”, Kirsi sanoi ja hymyili leveästi.

Nousin ylös pöydältä ja Kirsi ehdotti uutta saunakierrosta. Niinpä lähdimme saunaan, minä polvet hiukan vielä notkuen juuri saamastani valtavasta orgasmista johtuen. Saunoimme rauhallisesti kunnes raukeus alkoi painaa ja päätimme lähteä pois.

0

1512

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

        Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
        Yhteiskunta
        13
        1394
      2. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

        Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
        Mikkeli
        52
        1316
      3. Miten kuvaisit tunteitasi

        tällä hetkellä?
        Ikävä
        105
        1095
      4. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

        Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
        Ikävä
        120
        1046
      5. Mikä estää?

        tapaamisen, suhteen aloittamisen?
        Ikävä
        65
        687
      6. Miksi ETTE suostu selvittämään . . . . . ...

        Asioita jotka jääneet selvittämättä toisen osapuolen kanssa? Kertoisitteko miksi ette suostu? Vaikka teidän mielestä
        Ikävä
        165
        646
      7. Eilinen

        Herättikö eilinen jotain ajatuksia?
        Ikävä
        52
        562
      8. Wille Rydman on kansalaisten mielestä huonoiten onnistunut ministeri

        Onneksi olkoo Wille kärkipaikasta! Oletkin sen eteen tehnyt hartiavoimin töitä. "Ministeri Wille Rydman (ps) on kansala
        Maailman menoa
        368
        538
      9. Tajuan kyllä

        että molemmilla on omat elämänsä ja kuvionsa ja rakkaansa. En odota mitään enkä ole tunkemassa mihinkään. Kai silti saa
        Ikävä
        52
        505
      10. Valehtelu

        Oletko valehdellut kaivatullesi?
        Ikävä
        71
        483
      Aihe