Naapurin kaksoiselämä, osa 28

Hätkähdin autoon astuessani kun satuin katsomaan hänen käsiään, kun hän painoi auton oven kiinni. Naisen käsissä oli kiiltävät lateksikäsineet!

- ”Näitkö sinä..”, aloitin kysymykseni Kirsille.

- ”Tiedän, kultaseni. Jenni on erittäin hyvä kuljettaja, kuskannut minua jo monta vuotta. Sen lisäksi hän on hyvin kysytty lateksimalli.”, Kirsi hymyili ja laski kätensä polvelleni sormien hiukan sivellessä reittäni.

- ”Ihana tavata, Satu. Kirsi on puhunut sinusta paljon.”, Jenni vastasi katsoen minua peruutuspeilistä kirkkaan sinisillä silmillään ja hymyillen uskomattoman kauniisti. Sydämeni löi hieman kiivaammin kun hän ojensi kätensä tervehtiäkseen. Puristin varovasti Jennin lateksin peittämää kättä, mutta en kyennyt sanomaan mitään. – ”Hauska tutustua sinuun. Näytät todella upealta!”, hän sanoi edelleen puristaen kättäni.

- ”Öh..tuota...kiitos..Jenni.”, sain sanottua vaikka suutani kuivasi. Käännyin katsomaan Kirsiä, joka näytti hymyilevän erittäin tyytyväisenä sille, että olimme nyt Jennin kanssa tavanneet. Painauduin selkänojaa vasten ja huomasin, että koko takapenkki oli varhoiltu kiiltävällä lateksilla. Olin näköjään olettanut, että se olisi ollut nahkaa, mutta lateksia se oli. Kirsi huomasi katseeni ja selitti:

- ”Kulta, tämä on siksi, että autokyydin aikana kiilto ei häviä asuista eikä sitä tarvitse näinollen korjaa heti ensimmäiseksi kun autosta nousee pois. Kätevää!”

Nyökkäsin hymyillen, kun tajusin, että niinhän asia tietysti oli. Jenni ajoi rauhallisesti ja taitavasti muun liikenteen seassa puikkelehtien vaikka alla olikin mielestäni aika iso auto. Yritin ajomatkan aikana rentoutua siitä huolimatta, että minua jännitti tilaisuus, jonne olimme nyt menossa. Lisäjännitystä toi myös se, että Jenni selvästi vilkaisi minua silloin tällöin peruutuspeilistä. Hän vilkaisi samalla myös Kirsiä ja hymyili tälle aina, kun heidän katseensa kohtasivat. Keskustelimme niitä näitä, kunnes noin puolen tunnin ajomatkan jälkeen Jenni alkoi hidastaa auton vauhtia. Jenni käänsi auton nokan jonkinlaiselle ajoluiskalle, joka näytti viettävän alaspäin aika pitkän matkaa. Luiskan alapäässä oli magneettikortin lukija, jolle Jenni vilautti ilmeisesti avainta. Suuret pariovet aukesivat kolahtaen ja auettuaan paljastivat suuren valoisan autohallin.

Nousimme autosta ja kävelimme autohallin poikki. Saappaiden korot napsahtelivat kovaan betoniin ja koska autohalli oli hiljainen, äänet voimistuivat moninkertaisiksi. Tulimme isoille metallioville, jossa näytti olevan samanlainen kortinlukija kuin ajoluiskan ovellakin oli ollut. Jenni käytti korttia lukijan lähellä ja metalliovista kuului mekaaninen naksahdus kun lukko avautui. Jenni avasi oven ja astuimme sisään.

Olin pudota polvilleni kun eteeni avautui täydessä toiminnassa oleva yökerho, joka oli täynnä iloisia juhlivia ihmisiä. Tarkemmin sanottuna se oli täynnä iloisia juhlivia tavattoman kauniita naisia ja jokainen heistä oli pukeutunut lateksiasuun!! Katselin suu auki pelkästä hämmästyksestä, sillä yökerho oli tavattoman iso ja hyvällä maulla sisustettu. Trendikäs musiikki soi kovaa, mutta ei niin, että korviin olisi koskenut. Seinillä oli upeita kehystettyjä julisteita, jotka ymmärtääkseni olivat Markun kuvastoon kuvanneiden valokuvaajien otoksia erilaisista asuista. Kuvat olivat hyvällä maulla otetut ja ne olivat hyvin kauniita. Mielessäni pyörähti ajatus, että onpas nerokkaasti keksitty yökerhon paikka. Jenni kääntyi minua kohti ja sanoi: - ”Tervetuloa yökerhooni, Satu!”.

Olin entistä hämmästyneempi, sillä olisin voinut kuvitella, että tämä upea yökerho olisi esimerkiksi yksi Kirsin näköjään monista yllätyksistä, mutta että se oli Jennin..! Tuijotin Jenniä silmiin enkä pystynyt sanomaan mitään muuta kuin: - ”Mutta..tuota...sinähän olet kuljettaja ja...” Hän ymmärsi hämmennykseni ja selitti.

– ”Minä omistan tämän paikan ja valitsen siksi myös asiakkaat. Se käy parhaiten kuljettamalla heitä itse. Kirsi on ollut pitkään mukanani kyyditsemässä mahdollisia asiakkaita. Kirsi varmaankin muuten sanoi sinulle, että tänne eivät kaikki pääse. Se pitää täysin paikkansa, sillä haluan varmistua jokaisen asiakkaan kohdalla siitä, että ensinnäkään yökerhoa ei paljasteta ulkopuolisille koskaan ja toiseksi siitä, että jokainen asiakas todellakin ansaitsee päästä sisäpiiriin. Se edellyttää tietynlaista..hmm..mielenlaatua ja antautumista. Vastineeksi minä ylläpidän tätä yökerhoa ja tarjoan varmasti aika ylelliset puitteet asiakkaiden viihtyvyyden takaamiseksi. Ymmärrätkö?”, Jenni selitti.

- ”Luulisin niin...”, nyökkäsin hieman epävarmana olinko sittenkään ymmärtänyt kaiken.

- ”Hyvä. Huomasit varmasti myös, että täällä ei miehiä ole, paitsi tarjoilijoina? He ovat luotettavia ja tunnen heistä jokaisen monen vuoden takaa. He eivät koskaan antaudu asiakkaiden vietäviksi eivätkä osallistu, he vain tarjoilevat – siitä minä en ole koskaan tinkinyt ja sen hekin tietävät. Yksikin lipeäminen säännöstä aiheuttaa hyväpalkkaisten töiden loppumisen välittömästi.”, Jenni jatkoi selittämistä.