Poliisit ja alalle aikovat, kysymyksiä.

Kiinnostaisi kuulla alalla olevien, sinne tähtäävien kokemuksia ja mielipiteitä poliisin työstä ja sen soveltuvuudesta eritoten naisille.
Alan olla siinä iässä että opinnot päättyvät ja jatko-opintoja pitäisi alkaa suunnittelemaan. Olen aina halunnut poliisiksi, ainut työ mikä minua on koskaan kiinnostanut. En katso teeveestä amerikkalaisia poliisisarjoja eikä minun mielikuvani työstä ole sen mukainen.
Työ on rankkaa, mutta ei todellisuutta voi silti tietää vasta kuin kentälle päästyään. Yksikään ei ole tähän mennessä suositellut poliisiksi hakeutumista.. Ehkä se on parempi, pistää ajattelemaan. Eihän siellä tarvitse mikään ”yli-ihminen” olla, vaan tavallinen reipas, henkisesti että fyysisesti terve riittää? Ei varmaan ole prototyyppiä poliisista, kaikenlaisia ihmisiä teistä varmaan löytyy? Kukaan tuskin on täydellinen eikä koulun aloittaessaan ole henkisiltä ominaisuuksiltaan valmis poliisi.
Tarkoitus olisi tehdä vartijan hommia muutama vuosi ja sitten kun on tuota työkokemusta ja samalla myös edes hiukan kertynyt elämänkokemusta, hakea poliisikouluun. Vai kannattaisiko ennemminkin (naisena) käydä armeija, mieluiten sotilaspoliisina? Vai pelkällä perusduunari pohjalla?

Millaisilla papereilla pääsitte sisään? käsittääkseni papereiden vaatiminen on pelkkä muodollisuus, tärkeä sellainen mutta soveltuvuus alalle on ainut mitä kokeissa mitataan. Yo-tokarin ällät eivätkä muut taida siellä juurikaan painaa, vaikka tietenkin vaikuttavat esim. kirjoituskokeessa menestymiseen?
Ajattelen kuitenkin niin, että osa minunkin ikäluokastani päätyy poliiseiksi. Pakko päätyä että valtakunnassa säilyy järjestys myös tulevaisuudessa. En keksi sellaisia ominaisuuksia jotka estäisivät poliisiurani ja vaikka vielä paljon puutteita löytyykin, niin aina voi kehittyä. En keksi syitä, miksen hakisi poliisikouluun. Keksittekö te?

Kiinnostaisi kuulla muiden kokemuksia, mitä teitte ennen kouluun hakemista ja miten työelämässä sujuu ja kaikesta tähän liittyvästä.
Järkevää keskustelua pystyyn, häiriköt etsikää toinen topicci!
123232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

..päättyä niskalaukaukseen kauan ennen eläkepäiviä. Tämä on syytä ottaa huomioon.

Äänestä
  • Mieti vielä jos olet keskitasoa älykkäämpi niikuin oletan kirjoituksestasi. Itse mietin noin joskus parikymppisenä, mutta en enää. Toki poliiseja tarvitaan, mutta joukossa on niinsanottuja keskittäytymis vaikeuksista kärsiviä
    kouluajan kiusareita joika kääntelivät niskasta pienempiään isoveljen turvin. Mieti elämässä on varmaa vain ne kaksi asiaa....

    Äänestä

  • älykkyys kirjoitti:

    Mieti vielä jos olet keskitasoa älykkäämpi niikuin oletan kirjoituksestasi. Itse mietin noin joskus parikymppisenä, mutta en enää. Toki poliiseja tarvitaan, mutta joukossa on niinsanottuja keskittäytymis vaikeuksista kärsiviä
    kouluajan kiusareita joika kääntelivät niskasta pienempiään isoveljen turvin. Mieti elämässä on varmaa vain ne kaksi asiaa....

    ..lienevät sopivia poliiseiksi. He sopivat vääntämään rikollisten niskoja nyt aikuisina.
    (Karjaallahan ne väänteli toistensa niskoja pikkujouluissa, joten juttu lienee oikeaan osunut.)
    Alkuperäinen kysyjä huomaa, että vähän eläin täytyy alalla olla, muuten voi olla vaikea viihtyä.

    Äänestä

No, ensimmäisenä tulee mieleen että Poliisikouluun hakevan ei tarvitse olla mikään superihminen. Kunhan on reipas ja liikunnallinen, tasapainoinen, oikeudenmukainen ja ihmisten kanssa toimeentuleva niin jo pärjää.

Minä hain Poliisikouluun melkein heti armeijasta päästyäni ja pääsin heti sisään. Minkäänlaista päästötodistusta muista oppilaitoksista lukiota lukuunottamatta ei siis ollut. Lukiosta Magnan paperit.

Kannattaa vaan hakea Poliisikouluun jos siltä tuntuu. Poliisissa on monenlaisia ihmisiä ja kaikenlaisia tarvitaan. Siinäkin mielessä valinta on hyvä, että jos työ ei miellytäkään niin koulun "lyhyyden" takia on helppo hakea muihin hommin. Kouluhan on nykyisin (tietääkseni) vain 2 v 6 kk.

Kysy vain jos on kysyttävää, vastaan mielelläni!

Äänestä
  • Kyllä nainen pärjää poliisina, sillä poliisissa
    on monenlaisia tehtäviä. Tosin naiset hiukan
    enemmän vaihtavat alaa, kun huomaavat, että pelkkää paskan kuljetustahan tämä on ja sylkykup-
    pina olemista. Perheelliselle naiselle poliisin
    työ on tosin ainakin kentällä hiukan muista
    naisten töistä poikkeavaa, kun täytyy kulkea
    luotiliiveissä, jottei joutuisi rosvon tappamak-
    si. Selitä se sitten lapsille.
    Mutta jos sinulla on 4-5 kieltä ja ATK hallussa ja vankka juridinen tietämys, niin naisella
    saattaa olla jopa ylenemismahdollisuuksia.
    Onpa poliisissa naisia, jotka ovat vaihtaneet
    alaa, mutta huomanneet viihtyvänsä poliisina
    kuitenkin paremmin ja palanneet takaisin.
    Poliisikouluun tosin pyrkii naisia huomattava
    määrä, mutta otetaan miehiä vähemmin, joten
    mahdollisuudet ovat aika pienet. Palkka on sit-
    ten hyvin pieni lopun ikää, mutta kutsumusam-
    mattihan se on eivätkä poliisit purnaa pienestä
    palkastaan.

    Äänestä

  • Beagle Boy kirjoitti:

    Kyllä nainen pärjää poliisina, sillä poliisissa

    Olen myös miettinyt poliisikoulua. Ja tämän ketjun aloittaja; minulla on samoja ajatuksia. Olen aina ollut vain 'poliisi-uran' kannalla. Tuosta armeijasta vielä..Miten siellä katsotaan niitä NAISIA, jotka ovat suorittaneet sen? Ovatko he ehdottomasti jo tietynlaisen kokemuksen takia varteenotettavampia?

    Onko täällä joku nainen päässyt juuri ja juuri, hilkulla sisään, esim. jos pituusvaatimus on ihan hieman alittanut?

    Äänestä

  • suunnittelemassa kirjoitti:

    Seuraavalla hakujaksolla poistuu pituusrajoitus kokonaan ja myös varusmiespalvelus ei ole pakollinen. Aseellisen palveluksen suorittaneita palkitaan uusien sääntöjen mukaan yhdellä lisäpisteellä. Paino pääsykokeissa on haastattelussa ja äidinkielen kokeessa. Toki myös liikuntatestissä tulee pudotuksia, jos saa hylätyn kahdesta osakokeesta tai jos jättää yhden osakokeen kesken. Lisää tietoa valintakokeista saa www.poliisi.fi tai soittamalla poliisikoulun valintayksikköön.

    Äänestä

  • Jugi kirjoitti:

    Mitä?Poistuuko pituusrajoitus?Päätin jo pentuna, että minusta tulee poliisi, paha vaan kun pituutta on se 160 cm tasan...

    Äänestä

  • Vartija nainen kirjoitti:

    Poliisin perustutkinnon valintaperusteisiin tulee muutoksia 15.5.2005 alkavasta
    hakujaksosta alkaen:

    - Valintaperusteista on poistettu pituusvaatimus.
    - Entinen aineistopohjainen kirjoitelma muuttuu kaksiosaiseksi tutkintokielen
    kokeeksi, johon sisältyy aineistopohjainen kirjoitelma ja tiivistelmä. Uudessa
    tutkintokielen kokeessa pisteytys on 0-8 entisen 0-5 sijaan.
    - Lisäansioista saadut pisteet vaikuttavat vain silloin, kun hakijoiden
    valintakoepisteet ovat tasan. Lisäansiopisteitä saa aseellisen
    varusmiespalveluksen tai naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suorittamisesta
    ja vieraan kielen (muu kuin suomi tai ruotsi) osaamisesta. Koulutuksesta ja
    työkokemuksesta ei saa enää lisäpisteitä.
    - Kuntokokeen sisältöä on tarkistettu. Ketteryystestiin kuuluu uutena osana
    seinämän (miehillä 230 cm ja naisilla 200 cm) ylitys.

    Lisätietoa uusista valintaperusteista saa Poliisikoulun valintayksiköstä.

    Äänestä

  • Vartija nainen kirjoitti:

    Mitä?Poistuuko pituusrajoitus?Päätin jo pentuna, että minusta tulee poliisi, paha vaan kun pituutta on se 160 cm tasan...

    kohtalo toverille tervehdys!

    mielenkiintoinen uutinen tämä pituusrajan poisto,
    laittaa aivonystyrät töihin..
    mutta pitäneekö vaan tyytyä kohtaloon ja jättää haaveeksi..
    toki työtehtäviä on varmasti myös joka lähtöön,missä ei pituutta vaadita...??
    ihan hentonen en onneksi ole,...

    tuntuu että joutuu ulos nauretuksi ,jos haaveesta yrittäisikin tehdä totta,
    onhan polliisismiehet sentäs isohkoja setiä..

    kaikki muut asiat natsaisivat,luonnoltaan kun sopisi mainiosti alalle,mutta minkä takia ei voisi
    vielä vaikka ostaa 15cm lisää pituutta-..`?

    kunha mietin,....=)

    Äänestä

..Jos ajatellaan kuinka maailman ihmiset jakautuvat köyhiin ja rikkaisiin. Poliisit on sitä varten, että jako säilyisi.

Äänestä
  • Joo onhan se väärin kun poliisit jatkuvasti kyttää ettei köyhät pääse suorittamaan omatoimista tulonsiirtoa.

    Alas sortovalta! Eläköön anarkia ja viidakon lait!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nainen kirjoitti:

Kiinnostaisi kuulla alalla olevien, sinne tähtäävien kokemuksia ja mielipiteitä poliisin työstä ja sen soveltuvuudesta eritoten naisille.
Alan olla siinä iässä että opinnot päättyvät ja jatko-opintoja pitäisi alkaa suunnittelemaan. Olen aina halunnut poliisiksi, ainut työ mikä minua on koskaan kiinnostanut. En katso teeveestä amerikkalaisia poliisisarjoja eikä minun mielikuvani työstä ole sen mukainen.
Työ on rankkaa, mutta ei todellisuutta voi silti tietää vasta kuin kentälle päästyään. Yksikään ei ole tähän mennessä suositellut poliisiksi hakeutumista.. Ehkä se on parempi, pistää ajattelemaan. Eihän siellä tarvitse mikään ”yli-ihminen” olla, vaan tavallinen reipas, henkisesti että fyysisesti terve riittää? Ei varmaan ole prototyyppiä poliisista, kaikenlaisia ihmisiä teistä varmaan löytyy? Kukaan tuskin on täydellinen eikä koulun aloittaessaan ole henkisiltä ominaisuuksiltaan valmis poliisi.
Tarkoitus olisi tehdä vartijan hommia muutama vuosi ja sitten kun on tuota työkokemusta ja samalla myös edes hiukan kertynyt elämänkokemusta, hakea poliisikouluun. Vai kannattaisiko ennemminkin (naisena) käydä armeija, mieluiten sotilaspoliisina? Vai pelkällä perusduunari pohjalla?

Millaisilla papereilla pääsitte sisään? käsittääkseni papereiden vaatiminen on pelkkä muodollisuus, tärkeä sellainen mutta soveltuvuus alalle on ainut mitä kokeissa mitataan. Yo-tokarin ällät eivätkä muut taida siellä juurikaan painaa, vaikka tietenkin vaikuttavat esim. kirjoituskokeessa menestymiseen?
Ajattelen kuitenkin niin, että osa minunkin ikäluokastani päätyy poliiseiksi. Pakko päätyä että valtakunnassa säilyy järjestys myös tulevaisuudessa. En keksi sellaisia ominaisuuksia jotka estäisivät poliisiurani ja vaikka vielä paljon puutteita löytyykin, niin aina voi kehittyä. En keksi syitä, miksen hakisi poliisikouluun. Keksittekö te?

Kiinnostaisi kuulla muiden kokemuksia, mitä teitte ennen kouluun hakemista ja miten työelämässä sujuu ja kaikesta tähän liittyvästä.
Järkevää keskustelua pystyyn, häiriköt etsikää toinen topicci!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu