Saunasaaren vanhasta kämpästä on netissä paljon kummitusjuttuja. En löytänyt kuitenkaan yhtään videota ja vain muutamia kuvia niin piti itse käydä kuvaamassa. Vanhaan mökkiin on 1970 hirttänyt joku mies itsensä joka siellä nyt kummittelee.
https://www.youtube.com/watch?v=yeN2kkFTZuI
Saunasaaren vanha kummitusmökki
8
1483
Vastaukset
- Anonyymi
Enpä oikein usko tarinaan koska se on täältä foorumilta lähtöisinkin. Siitä on ehkä 10v aikaa kun joku tuosta paikasta sanoi ja se oli sellaista juopon tekstiä ja hän oli muka jutellut kummituksen kanssa. Olen käynyt tuolla kolmisen kertaa 10v aikana ja 2sti yöpynyt uudessa mökissä ja mitään outoa ei ole tapahtunut eikä tuntunut. Vanha rämä saunaan on aivan laho ja lauteiden alla on vettä ja hometta, joten ei siellä kukaan tosiaankaan nukkumaan alkaisi. Hyvä että pitkospuut uusitaan aika ajoin. Olen itsekin kiinnostunut kummituskämpistä ja haluaisin käydä sellaisessa mutta tuolla ei ole mitään kummittelua MINUN mielestäni.
- Anonyymi
Ja siis silloin yli 10v sitten täällä se kertoja epäili että kummitus olisi aktivoitunut juurikin heidän juopottelun takia ja sitten kummitus oli kertonut elämäntarinansa ja lopun yötä olivat puuristillä sitä ajaneet pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja siis silloin yli 10v sitten täällä se kertoja epäili että kummitus olisi aktivoitunut juurikin heidän juopottelun takia ja sitten kummitus oli kertonut elämäntarinansa ja lopun yötä olivat puuristillä sitä ajaneet pois.
Mutta kaikella kunnioituksella enhän minäkään tiedä kaikkea, ja en halua pilkata tai leikkiä näiden asioiden kanssa. Joten en voi varmasti sanoa onko asia niin tai näin.
Minä olen se tyyppi joka oli mukana tuolla kun mun kaveri pelas spiritismiä tuolla ja jutteli hengen kanssa. Tiedän tosi paljon hengen kertomia asioita, mutta henki on uhannut tappaa minut jos kerron eteenpäin.
Henki katsoo tarkkaan vieraskirjat ja tietää mitä sinne on kirjoitettu.
Mutta se elää kuolemansa 1970-luvun ajan tekniikassa. Jos sen juttuja kirjoittaa puhelimen muistiin tai nettiin tuolla paikanpäällä niin henki ei reagoi mitenkään. Siksi uskallan kirjoittaa asiasta myös nettiinkin.
Minua henki tönäisi kun yritin vähän sen olemassaolosta kirjoittaa vieras kirjaan. Se sivu piti polttaa ja pyytää hengeltä anteeksi. Sanoi että meinasi ottaa mua päästä kiinni ja heittää lattialle.
Kaveri sanoi hengelle että hyvä ettet tehnyt niin.
Mutta kirjoitin hengen juttuja tosiaan kännykälle niin siitä se henki ei tajunnut mitään.Anonyymi kirjoitti:
Ja siis silloin yli 10v sitten täällä se kertoja epäili että kummitus olisi aktivoitunut juurikin heidän juopottelun takia ja sitten kummitus oli kertonut elämäntarinansa ja lopun yötä olivat puuristillä sitä ajaneet pois.
Juuri noin se meni. Puuristit laitoin minä koska kaverini ei henkeä pelännyt.
Kaverini kävi puuristien kanssa vanhemmassa mökissä, henki riehaantui, heitti tavaroita ja puuristit lattialle.
Puuristit toimi kuitenkin uudemmassa mökissä minun laittamana. Spiritismin itsensä pelaajan laittamana puuristit ei henkeä karkoittanut
Ja jos haluat 100% varmuudella vanhan mökin kummituksen esille sinun pitää mennä sinne yöllä tuikun kanssa ja kutsua sitä kummitusta.- Anonyymi
Delfine kirjoitti:
Minä olen se tyyppi joka oli mukana tuolla kun mun kaveri pelas spiritismiä tuolla ja jutteli hengen kanssa. Tiedän tosi paljon hengen kertomia asioita, mutta henki on uhannut tappaa minut jos kerron eteenpäin.
Henki katsoo tarkkaan vieraskirjat ja tietää mitä sinne on kirjoitettu.
Mutta se elää kuolemansa 1970-luvun ajan tekniikassa. Jos sen juttuja kirjoittaa puhelimen muistiin tai nettiin tuolla paikanpäällä niin henki ei reagoi mitenkään. Siksi uskallan kirjoittaa asiasta myös nettiinkin.
Minua henki tönäisi kun yritin vähän sen olemassaolosta kirjoittaa vieras kirjaan. Se sivu piti polttaa ja pyytää hengeltä anteeksi. Sanoi että meinasi ottaa mua päästä kiinni ja heittää lattialle.
Kaveri sanoi hengelle että hyvä ettet tehnyt niin.
Mutta kirjoitin hengen juttuja tosiaan kännykälle niin siitä se henki ei tajunnut mitään.Olen kans huomannut, että henget ovat pudonneet nykymenon kelkasta. Eivät osaa käyttä toktikiä, eivätkä instaa. Ainoa, jonka henget osaavat on haista yönvanhalle viinalle, kun maanantaiaamuna tulevat keuhkoistani ulos.
Tuolla kuuluu uudemman mökin rappusilta läpi yön ääniä niinkuin joku olisi tulossa tupaan vaikka ketään ei näy.
Uudemmassa tuvassa tulee illalla tunne että pitää sulkea verhot ettei ulkoa näy mitään ylimääräistä.
En uskalla ajatellakkaan mitä tuossa vanhassa mökissä tapahtuu/ tapahtuisi jos sinne joku uskaltaisi mennä kuvaamaan yöllä.
Tuosta noin 3km päässä on eri suunnissa kaksi tupaa (koivuselkä, ja jääkärikämppä) joissa voi rennosti olla yöllä ulkona eikä mitään erikoista tapahdu.
Jääkärikämppä on samanlainen suunnilleen ulkonäöltään kuin tuo saunasaaren vanhatupa, mutta jääkärikämppään menee mielellään sisälle ja vaikka yöpyykin.
Tuon saunasaaren mökin kummitus lienee aika vahva kun saa mökkinsä tuntumaan ahdistavalta keskellä päivääkin.- Anonyymi
Delfine, vastasin tuossa aiemmin viestiisi. Kun ensimmäisen kerran kävimme kaverin kanssa siellä joskus muistaakseni yli 10v sitten niin siellä oli vielä se puuristi uudessa tuvassa.
Olen käynyt niissä kahdessa muussa kämpässä ja ne ovat kuivia ja hyviä yöpymiseen, varsinkin Koivuselän tupa. Etelänpuoleiselta parkkipaikaltahan Saunasaareen on aika pitkä matka, noin 10 km.
Mielenkiintoisia tarinoita kerroit, mutta minua nyt kiinnostaa tietysti että miten tuo kommunikointi tapahtui, olettaisin että jonkinlaisesta "ajatusten vaihdosta" oli kysemes, eikä oikeasti kuuluvista äänistä?
Voitko kertoa ihan rautalangasta vääntäen, että miten tönäisy tapahtui ja miltä se tuntui? Mihin sitä voisi verrata.
Ja miten se tavaroiden nakkelu siellä saunarotiskossa tapahtui, lensikö ne ilmassa kenenkään koskematta, vai saattoiko kyseessä olla vain humalasta ja pimeästä johtuva kommellus tms?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834423Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243038Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt362850Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162615Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172499Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1122248Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka352130- 132024
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142005Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281707
