Itse olen lesbo kaapista tullut sellainen ja elän onnettomassa liitossa, lapsia 2. Vain nainen voi tehdä mut onnelliseksi. Kokemus on takana. Onko olemassa muita, jotka elää tässä loukussa? Jaettaisko kokemuksia, olen niin yksin!
Onko toista perh perustanutta naista, joka tunnustaa nyk. olevansa l- nainen!
sarjuska
122849
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ihan selkäpiitä karmi tutulta tuntu... oon ite naimissa ja kolme lasta.... tunnen vetoa naisiin tosin kokemusta ei oo.. nuorena tein lapset ja en vielä sillon tienny varmasti mitä elämältä halusin.. nyt ahdingossa mietin mitä tehdä.. Kiva kuulla että en ole yksin!!!! Tsemppiä!!!
ja jätä onnetonta liittoasi, jos olet varma seksuaalisuudestasi? Sinullahan ei ole vaihtoehtoja.. Miksi tuhlata elämänsä, johon on itsellä täysi oikeus?
olen sitä miettiny, mut lapsista en haluis luopua. Ukko ei niitä mulle erossa anna! Olen jumissa...
Kyllähän se edelleen taitaa olla nuo tuomarit ja oikeuslaitos, joka lasten huoltajuudesta päättää...ei exät. Ja yli 90% tapauksista huoltajuuden tai osahuoltajuuden ja lapset "itselleen" saa kylläkin nainen, ei mies. Joten älä huoli, sinun EI tarvitse uhrata itseäsi ja sallia itsesi hyväksikäyttöä lastesi takia. Voit saada, ja todennäköisimmin saatkin!, sekä vapauden, että lapset!! Hoida kuitenkin perusasiat kuntoon ennen prosessia (elleivät ne ole jo)...eli hanki oma asunto, jossa on tilat myös lapsillesi ja hanki työpaikka. Jos taustoissasi (rikosrekisterissäsi/ aviomaineessasi/ julkisuuskuvassasi) ei ole huomautettavaa, saat kyllä pitää lapsesi.
tiedosta! Ainut et mulla oli 1v suhde naiseen ja olen lesbo ja ukko sen tietää. Lasten takia olen viel saman katon alla, mut mietintämyssy käy...
Ei lesbous ole syy viedä sinulta lapsia. Syiksi käyvät esim. pahannäköinen rikosrekisteri, lastesi pahoinpitely tai heitteillejättö, insestiepäilyt, alkoholi- tai huumausaineongelma tai muut yhtä kamalat asiat. Kun olet huoltanut ja hoitanut lapsesi hyvin tähänkin asti, eikä sinulla ole edellämainittuja rasitteita, ei oikeuslaitoksella ole päteviä perusteluja viedä sinulta huoltajuutta. Itse asiassa, jos miehesi yrittää asiassa vedota lebouteen, tekee hän vain itsestään katkeroituneen kuuloisen marisijan.
Tietenkin jos miehesi on tähänkin asti toiminut lasten pääasiallisena kaitsijana ja huoltajana on tilanne hieman toinen, mutta yleensähän asia on juuri päinvastoin... Sitä töissä käyntiä ja sanomalehden lukua, puhumattakaan likaisten sukkien ja kalsareiden levittämistä ympäri asuntoa, ei todellakaan lasketa hänen edukseen niin suuressa määrin, että hän saisi huoltajuuden. Kun osoitat olevasi kykenevä hoitamaan ja ylläpitämään lapsesi, saat taatusti pitää heidät.
En voi tietää millainen parisuhteenne on, mutta jotenkin tekstistä huokuu että ei se ainakaan onnelinen ole. Itse olen elänyt perheessä, jossa vanhemmat eivät ole toisiaan minun elinaikanani rakastaneet ja pienestä asti pystyin painostavan ilmapiirin tuntemaan. Tappeluitakin oli jonkun verran. Jo 5 vuotiaana toivoin vanhempieni eroa, koska ymmärsin ettei kukaan perheessäni voisi olla onnellinen jos he elävät yhdessä.
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että lapsen ymmärtävät enemmän kuin uskoisikaan. Jopa asiat mitä yritetään heiltä peittää....
Lesbous tai homous ei tosiaan ole mikään syy, jolla toinen vanhemmista voisi saada lasten huoltajuuden itselleen. Näissäkin kannanotoissa tulee kuitenkin taas vahvasti esille se, että kuinka itsestäänselvänä pidetään sitä, että äiti erossa saa lapset luokseen. Ei edes tule mieleen, että isäkin voi heidät haluta ja pystyy huolehtimaan lapsistaan. Kaikki eivät toki sitä halua eikä kaikista ole huoltajiksi, mutta nykypäivän isien joukossa on sellaisiakin, jotka ihan yhtä hyvin voivat lapset erossa ottaa luokseen. He eivät vain lue lehtiä ja levitä likaisia sukkia, vaan osallistuvat lastenhoitoon samalla lailla kuin äitikin.
Niin ja olen nainen ja lepakko.
juuri tämän asian takia olen edelleen tässä parisuhteessa..lapsen isä todella osaa hoitaa lastaan ihan samalla lailla kuin minä..eikä olisi sanottua kumpi on parempi huoltaja..vielä kun tekee vuorotyötä niin jo arkikäytäntö olisi lapselle isän kanssa säännöllisempää...elämä ei aina ole niin yksiselitteistä! ja ainakin minun tuntemani "sinkkuisät" ovat todella asiansa osaavia, ja aina täytyisi ajatella ensin lapsen parasta- vaan mikä se on se lapsen paras milloinkin...
Aika samanlainen tarina myös täällä päin.. jo ensi-ihastuksen kanssa lapsena lähtenyt maailmalle ja perustanut perheen. omia lapsia tosin vain yksi. kun jokunen vuosi sitten "heräsin" pyrin rytinällä ulos kaikesta entisestä, tietenkin luullen että kaikki minua ymmärtää- harhaluulo, ja aika selkeästi sain tietää ettei mieheni tulisi ikinä hyväksymään omaa lastaan kahden naisen kodissa(sehän olisi samaa kuin aivopesu ja lapsesta tulisi varmuudella myös "vähemmistöjen edustaja")..järjen riemuvoitto tiedän..mut ilman lastani en voi elää, joten täällä sitä perheenä edelleen ollaan, koska jo pelkkä ajatus siitä kaikesta tuskasta mitä ero toisi kaikille mukanaan...umpikuja! mutta ehkä joskus...
Asuin vuosikausia heteroliitossa persoonallisuushäiriöisen miehen kanssa. Hän uhkasi eron tullessa vaatia lapset itselleen. Lasten takia olin liitossa. Tiesin koko ajan olevani lesbo. Viimein tilanne ajautui niin kamalaksi, että oli pakko erota uhkailuista huolimatta. Meillä vanhemmat lapset olivat jo niin isoja että saivat itse valita, poika jäi isälleen, tytär lähti kanssani, samoinkuin vauva.
Olen tosi tyytyväinen ratkaisuuni, nyt mulla on maailman ihanin tyttöystävä! Tosin ex-mies ja poika eivät pidä minuun mitään yhteyttä. Poika häpeää minua. Silti olen tyytyväinen siihen että uskalsin lähteä, kerranhan täällä vain eletään!
Samantapainen kohtalo takana.
Ensin oli ihana tyttöystävä, sitten 12 vuotta avioliittoa ja kaksi lasta.
Olen nyt siitä liitosta lähtenyt, lapsien huoltajuus on aikalailla jaettu tasan.
Elämäni paras päätös oli lähteä miehen luota jota en koskaan ollut rakastanut. Elämä todella tuntuu hyvältä nyt.
Koko avioliiton ajan haaveliin suhteesta naiseen ja olin vakaasti päättänyt että jos joskus lähden, niin toista miestä ei minun elämääni tule.
Mutta kuinkas kävikään? Rakastuin mieheen. En osaa tällä hetkellä kuvitella että kukaan voisi olla minulle parempi ja sopivampi kuin hän. Mutta... olenko tekemässä saman virheen toistamiseen?