Kauniille perheelle Namiin turvaohjeita.

Thaimaan terveysviranomaiset näkyvät laatineen kaikki rajat ylittävän turvaseksiohjeistuksen.

Eikä sitten mitään suutelemisia suuseksistä nyt puhumattakaan! Ryhmäseksin kieltävät jo kokoontumisrajoituksetkin ja kaikenpuoleinen puhtaus ja peseminen on ehdoton edellytys millekään läheisemmälle kontaktille, ohjeistavat Thaimaan terveysviranomaiset toisiaan hamuavia kansalaisiaan.

Terveysviranomaisten puuttuminen kansalaisten yksityiselämään sai alkunsa kanchanaburilaisen prostituoidun antamasta positiivisesta koronavirusnäytteestä.

Nyt kansalaisia kehoitetaan varovaisuuteen ja ennen kaikkea pidättyväisyyteen siksi, että varomattomilla tekosilla saattaa olla seurauksensa seksipartnerin lisäksi tämän muille partnereille ja heidänkin partnereilleen. Tästä syystä etenkin maksullisia seksikontakteja tulee välttää.

Terveysviranomaisten ohjeistusta Daily Newsille esitellyt tohtori Pheerayuth Sanugoon muistutti lisäksi yli viiden hengen kokoontumiset kieltävästä hätätilalain yhdeksännestä artiklasta. Sen rikkomisesta saa sakkoa tai jopa vankilaa.

Tohtori Pheerayuth antoi sentään sen verran siimaa, että seksi avioparien välillä on hänen puolestaan ok, kunhan muistetaan noudattaa kaikkiaan yhdeksää viranomaisten asiaa kohtaan asettamaa sääntöä. Näihin kuuluu käsien ja kaikkien muidenkin ruumiinosien peseminen runsaalla saippualla ennen ja jälkeen lakanamambon eikä sitten mitään suukkoja tai muutakaan bakteerinvaihtoa virustartuntojen ehkäisemiseksi.

Hengitytiesuojaimet ja kondomit ovat niinikään uutta normaalia avioparien välisissä seksisuhteissa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Thaimaan terveysviranomaiset näkyvät laatineen kaikki rajat ylittävän turvaseksiohjeistuksen.

Eikä sitten mitään suutelemisia suuseksistä nyt puhumattakaan! Ryhmäseksin kieltävät jo kokoontumisrajoituksetkin ja kaikenpuoleinen puhtaus ja peseminen on ehdoton edellytys millekään läheisemmälle kontaktille, ohjeistavat Thaimaan terveysviranomaiset toisiaan hamuavia kansalaisiaan.

Terveysviranomaisten puuttuminen kansalaisten yksityiselämään sai alkunsa kanchanaburilaisen prostituoidun antamasta positiivisesta koronavirusnäytteestä.

Nyt kansalaisia kehoitetaan varovaisuuteen ja ennen kaikkea pidättyväisyyteen siksi, että varomattomilla tekosilla saattaa olla seurauksensa seksipartnerin lisäksi tämän muille partnereille ja heidänkin partnereilleen. Tästä syystä etenkin maksullisia seksikontakteja tulee välttää.

Terveysviranomaisten ohjeistusta Daily Newsille esitellyt tohtori Pheerayuth Sanugoon muistutti lisäksi yli viiden hengen kokoontumiset kieltävästä hätätilalain yhdeksännestä artiklasta. Sen rikkomisesta saa sakkoa tai jopa vankilaa.

Tohtori Pheerayuth antoi sentään sen verran siimaa, että seksi avioparien välillä on hänen puolestaan ok, kunhan muistetaan noudattaa kaikkiaan yhdeksää viranomaisten asiaa kohtaan asettamaa sääntöä. Näihin kuuluu käsien ja kaikkien muidenkin ruumiinosien peseminen runsaalla saippualla ennen ja jälkeen lakanamambon eikä sitten mitään suukkoja tai muutakaan bakteerinvaihtoa virustartuntojen ehkäisemiseksi.

Hengitytiesuojaimet ja kondomit ovat niinikään uutta normaalia avioparien välisissä seksisuhteissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu