Halavatun halavattu

Tuli uusi mökkinaapuri. Voi jumankekkas mitä eläjiä. Jotkut ne ei osaa elää ihmisiksi lainkaan. Naapuriin on parisataa metriä ja metsää siinä välissä, mutta meteliä on silti haitaksi asti.
Siellä nuoriso mellastaa ja poppikone soi. Joku suppari on Ooppelin takakontissa ja jytinät päällä jatkuvasti - yölläkin. Kävin sanomassa asiasta, mutta ainoo vastaus oli tyyliin "pidä vaan huoli omista asioistas".
Mietin jo soittaa poliisille, mutta en vielä toistaiseksi. Noiden kakaroiden vanhemmat pahoitteli asiaa, mutta mikään ei juuri muuttunut.
On minulla ainakin yksi keino, jolla voi kokeilla rauhan palaamista.
Niillä ei ole ruokavesikaivoa siinä mökillä ja me annettiin lupa hakea vettä meidän kaivosta. Lupa oli jo edellisille omistajille ja nyt tietysti myös uusille.
Näille seuduille on aika hankala saada kunnon kaivoa. Helteiden aikaan meilläkin oli vesi aika nietu, mutta riitti kuitenkin. Toiseksi lähin vesikaivo on noin kolmen kilometrin päässä ja lähimmälle lähteelle viitisen kilometriä. Olen nähnyt miten usein ne käy meidän kaivolla ja tiedän suurin piirtein minkä verran tuollainen sakki kuluttaa vettä.
Saahan nähdä mitä mökkinaapuri sanoo kun sanon, että jatkossa vettä vaihdetaan hiljaisuuteen ja mökkeilyrauhaan.
1217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä ne siitä rauhoittuu kun saavat pahimmat riekkumiset riekuttua. Niinhän vasikatkin kevätlaitumilla hyppii päättöminä. Ei nuo kaupunkilaaskakarat taida olla sen viisaampia.
On sitten niinkin, että häiriön tuottaminen on lailla kiellettyä, eikä siinnä ole sanottu paikkaa. Jos ei muu auta niin poliisit sitten paikalle. Muutaman kerran jäläkeen ne vie häiriköijät mukaansa, tai sinut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tuli uusi mökkinaapuri. Voi jumankekkas mitä eläjiä. Jotkut ne ei osaa elää ihmisiksi lainkaan. Naapuriin on parisataa metriä ja metsää siinä välissä, mutta meteliä on silti haitaksi asti.
Siellä nuoriso mellastaa ja poppikone soi. Joku suppari on Ooppelin takakontissa ja jytinät päällä jatkuvasti - yölläkin. Kävin sanomassa asiasta, mutta ainoo vastaus oli tyyliin "pidä vaan huoli omista asioistas".
Mietin jo soittaa poliisille, mutta en vielä toistaiseksi. Noiden kakaroiden vanhemmat pahoitteli asiaa, mutta mikään ei juuri muuttunut.
On minulla ainakin yksi keino, jolla voi kokeilla rauhan palaamista.
Niillä ei ole ruokavesikaivoa siinä mökillä ja me annettiin lupa hakea vettä meidän kaivosta. Lupa oli jo edellisille omistajille ja nyt tietysti myös uusille.
Näille seuduille on aika hankala saada kunnon kaivoa. Helteiden aikaan meilläkin oli vesi aika nietu, mutta riitti kuitenkin. Toiseksi lähin vesikaivo on noin kolmen kilometrin päässä ja lähimmälle lähteelle viitisen kilometriä. Olen nähnyt miten usein ne käy meidän kaivolla ja tiedän suurin piirtein minkä verran tuollainen sakki kuluttaa vettä.
Saahan nähdä mitä mökkinaapuri sanoo kun sanon, että jatkossa vettä vaihdetaan hiljaisuuteen ja mökkeilyrauhaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu