Olimme vaimoni kanssa ostaneet uuden puuceen eli huussin jonka kuljetimme purettuna mökillemme. Kaverini Hannu tuli avukseni kasaamaan sitä ja vaimoni Marja-Liisa oli myös mukana.
Marja-Liisa joutui menemään yövuoroon töihin joten hän lämmitti saunan jo hyvissä ajoin. Kohta hän ilmoitti siirtyvänsä löylyihin ja me Hannun kanssa jäimme vielä ahkeroimaan. Huussityömaalta oli näköyhteys saunamme verannalle ja kohta näimme siellä alastoman vaimoni. Hän ei yhtään peitellyt sulojaan vaikka tiesi Hannun näkevän hänet. Marja-Liisa kävi myös alasti uimassa ja antoi meidän himokkaiden katseidemme seurata häntä. Kun saimme työmme valmiiksi, menimme rantaveteen huuhtelemaan itseämme.
Vaimoni huikkasi saunan ikkunasta meitä kanssaan löylyyn ja katsahdimme toisiimme hyväksyvästi nyökäten. Pian olimme kolme alastonta samoilla lauteilla ja olo oli jokseenkin vaivaantunut. Huomasin että itseni lisäksi oli myös Hannulla vaikeuksia orastavan erektion kanssa. Otimme parit napakat löylyt jonka jälkeen Marja-Liisa alkoi peseytyä ja selänpesu tapahtuikin jo täydessä seisokissa. Huomasin Hannun katsovan vuoroperään vaimoni alastonta kehoa ja minun seisovaan munaani. Myös hänellä oli erektio.
Vaimoni pahoitteli että joutuu lähtemään mutta tulisi takaisin aamulla. Sitten hänen tosin pitäisi saada nukkua. Jäimme siis Hannun kanssa kahden. Otimme vielä muutamat löylyt ja peseydyimme. Vaimoni alastomuus oli tosin vaikuttanut niin että vähintään puolittaista erektiota oli molemmilla. Saunottuamme otimme vähän iltapalaa ja asettauduimme vierekkäin nukkumaan levitetylle sohvalle.
Uni ei tuntunut heti tulevan joten juttelimme niitä näitä kunnes Hannu kysyi: Seisooko sulla? Myönsin että seisoo johon Hannu vastasi: Mitä jos vähän helpotettaisiin oloamme? Tuo yhdessä saunominen oli niin kiihottavaa että ei meinaa saada unta. Samassa hän pujotti alushousut jalastaan ja antoi kyrvän paisua täyteen mittaan. Nousin ylös ja otin kaapista talouspaperirullan. Pudotin myös omat housuni jalasta ja kävin Hannun viereen pitkälleen. Aloimme hiljaa runkata kullejamme ja katselimme toistemme touhuja. Hannu ojensi kätensä ja alkoi hivellä ja näpräillä nänniäni. Runkkasin rauhallisesti ja nautin. Kohta hän laittoi kätensä kyrvälleni ja sanoi: Anna minun kokeilla. Tunsin vieraan käden kaluni varressa joka alkoi tehdä hyvää. Kohta Hannu nousi, levitti jalkojani ja asettui niiden väliin. Hän vilkaisi hämmästyneisiin silmiini ja kumartui. Tunsin kuinka terskani upposi kosteaan suuhun joka alkoi imea ja liikkua ylös alas kaluani pitkin. Tuntui taivaalliselta.
Pian Hannu kiepahti viereeni selälleen ja pyysi minut päälleen kuusysiin. En voinut enää vastustella vaan nousin hänen päälleen ja annoin kyrpäni upota odottavaan suuhun. Sitten avasin oman suuni ja annoin Hannun kiimalimasta märän terskan tulla huulteni ja kieleni hyväiltäväksi. Koskaan ennen en ollut miestä imenyt mutta nyt tein sen halulla. Olin kiimasta hulluna ja nain allani imevää suuta. Välillä tuntui että kullini uppoaa juurta myöten Hannun suuhun. Yritin myös ottaa hänen kyrpäänsä niin syvälle kuin pystyin. Naimme toisiamme suuhun ja nautimme kunnes se tapahtui. Valtava orgasmi räjähti päällemme ja meinasin tukentua Hannun spermaan jota ryöppysi syvälle nieluuni. Hannu itse taisi olla näissä hommissa kokeneempi sillä hän nieli kaiken kakistelematta.
Vapisevin jaloin nousin pois Hannun päältä ja kävin hänen viereensä hengästyneenä. Nukahdimme siihen paikkaan. Aamulla lämmitin vähän saunaa ja kävimme pesulla ettemme ainakaan heti paljastuisi vaimolleni joka pian tulisi töistä. Tämä oli siis tosi tarina.
Huussitalkoissa
Anonyymi
5
15041
Vastaukset
- Anonyymi
Tästä tykkää nainenkin.
👍! - Anonyymi
Marja-Liisaa saattaisi harmittaa, jos tietäisi mistä kaikesta jäi paitsi.
- Anonyymi
Olisikohan tarinaan jatkoa? Muutkin voisivat kertoa kokemuksiaan. Meillä vaimon kanssa on mukava ystäväpariskunta ja olen usein ajatellut voisiko jotain mukavaa sattua heidän kanssaan?
- Anonyymi
Pyydätte tarinaanaanne jatkoa. Tekstinne erittäin alkukantainen kieliopillisesti, järjen käyttöä ei esiinny. Kolme ensimmäistä sanaa riittää tunnistamaan kirjoittajan ja hänen älyllisen tason.
- Anonyymi
Katsopa ensin omaa tekstiäsi
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja1982747Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64941
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246860Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a21853Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies93820Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka290811Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93719