ystäviä.....

Silloin tuntee olevansa tosi yksin, kun ainoa ketä voit halata on pehmolelunallesi. Kun ystäväsi kävelevät ohitsesi, kun heitä eniten tarvitsisit. Ja kun yritän keventää sydäntäni sanat "en voi oikein auttaa" vain säkevät entisestään särjettyä sydäntäni.

Tänään ei taas ollut onnnellisin päiväni ja ette usko miten onnellinen olin nähdessäni pitkäaikaisen ystäväni msnllä, jota olen usein tukenut hänen huonoina aikoinaan.

Hän kysyi mitä minulle kuuluu? Kerroin keskutelleeni puhelimessa ex tyttöystäväni kanssa ja sillä puhelulla ei päiviini ollut parasta vaikutusta. Kerroin miten satutti kuulla hänen äänensä ja että vieläkin kaipaan häntä hirveästi ja on vaikeata elää kun en saa häntä mielestäni. Ystäväni on hillitön Hanoi Rocks fani ja vastasi "Mulla pätee noi samat Michael Monroehun; ainoastaan on erittäin ihanaa kuulla sen ääni" jaka jälkeen hän hyppäsi toisiin aiheisiin.

Kerroin hänelle myös ongelmistani perheeni kansssa. Tosin olen iältäni jo 20 vuotias. Asun silti vielä kotona vanhempieni kanssa, koska en voi muuttaa pois ennen kuin saan tietää mikä tuleva opiskelupaikkakuntani tulee olemaan. Joten perheeni asiat kuuluvat vielä elämääni, halusin tai en.

Kerroin miten isäni oli hakannut äitiäni suoraan silmieni alla johon sain sen kamalimman vastauksen "en voi oikein auttaa"

Mitään muuta en välillä halua kuin että joku kuuntelisi, mutta välillä on niin vaikeata löytää ketään joka kuuntelisi. Minullakin on vaikka miten paljon kavereita ja ystäviä, joita aytan pahan paikan tullen. Mutta kun itse apua tarvitsen on pehmonalle se ainoa jonka turkkiin kyyneleeni piilotan... kai kiittämättömyys sitten on se elämän palkka...

Olihan minullakin kerran se maailman ihanin ihminen elämässäni johon pystyin aina turvautumaan ja hän turvautui minuun.. exäni.. mutta nyt hän on poissa. hänellä on elämässään toinen jota rakastaa... Ja minä taas yksin.. Samassa lähtöruudussa taas kerran, kuin olin ennen kuin hän astui elämääni...
61302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

luin ton sun juttus ja jos kaipaat uusia ystäviä ja jonkun kuka kuuntelee niin mulle saapi mailailla=)=)

Äänestä
  • mielelläni:)! ystäviä kun koskaan ei ole liikaa... voinko saada osoitteesi?

    Äänestä

  • all my life.... kirjoitti:

    mielelläni:)! ystäviä kun koskaan ei ole liikaa... voinko saada osoitteesi?

    Tulee ihan kyyneleet silmiin kun lukee ton sun viestin. Inhottava fakta on että puhuminen auttaa mutta kun ei se oo niin helppoa ja kun ei oo kelle puhua. Onneksi on se iki ihana, luotettava ja rakastettava Nalle, joka ei koskaan juorua eteenpäin, AINOA haitta on vaan se,ettei tuo otus vastaa lainkaan ;( Tiedän liian hyvin mitä kaipuu jotain ihmistä kohtaan on, raastavaa....AINA!! Tsemppiä :)

    Äänestä

  • all my life.... kirjoitti:

    mielelläni:)! ystäviä kun koskaan ei ole liikaa... voinko saada osoitteesi?

    jep se mun osote on [email protected]...

    Äänestä

Kuulostaa aika paljon samalta kuin minun elämäni...jos haluat kirjoitella, osoitteeni on [email protected]

Äänestä

Moips.

Jos minä myös laitan tähän meiliosoitteeni niin voisit vaikka kirjotella... ja mä kyllä vastaisin.

Elämä on... no, otetaan siitä selvää.

Ja se osoite oli [email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


all my life...... kirjoitti:

Silloin tuntee olevansa tosi yksin, kun ainoa ketä voit halata on pehmolelunallesi. Kun ystäväsi kävelevät ohitsesi, kun heitä eniten tarvitsisit. Ja kun yritän keventää sydäntäni sanat "en voi oikein auttaa" vain säkevät entisestään särjettyä sydäntäni.

Tänään ei taas ollut onnnellisin päiväni ja ette usko miten onnellinen olin nähdessäni pitkäaikaisen ystäväni msnllä, jota olen usein tukenut hänen huonoina aikoinaan.

Hän kysyi mitä minulle kuuluu? Kerroin keskutelleeni puhelimessa ex tyttöystäväni kanssa ja sillä puhelulla ei päiviini ollut parasta vaikutusta. Kerroin miten satutti kuulla hänen äänensä ja että vieläkin kaipaan häntä hirveästi ja on vaikeata elää kun en saa häntä mielestäni. Ystäväni on hillitön Hanoi Rocks fani ja vastasi "Mulla pätee noi samat Michael Monroehun; ainoastaan on erittäin ihanaa kuulla sen ääni" jaka jälkeen hän hyppäsi toisiin aiheisiin.

Kerroin hänelle myös ongelmistani perheeni kansssa. Tosin olen iältäni jo 20 vuotias. Asun silti vielä kotona vanhempieni kanssa, koska en voi muuttaa pois ennen kuin saan tietää mikä tuleva opiskelupaikkakuntani tulee olemaan. Joten perheeni asiat kuuluvat vielä elämääni, halusin tai en.

Kerroin miten isäni oli hakannut äitiäni suoraan silmieni alla johon sain sen kamalimman vastauksen "en voi oikein auttaa"

Mitään muuta en välillä halua kuin että joku kuuntelisi, mutta välillä on niin vaikeata löytää ketään joka kuuntelisi. Minullakin on vaikka miten paljon kavereita ja ystäviä, joita aytan pahan paikan tullen. Mutta kun itse apua tarvitsen on pehmonalle se ainoa jonka turkkiin kyyneleeni piilotan... kai kiittämättömyys sitten on se elämän palkka...

Olihan minullakin kerran se maailman ihanin ihminen elämässäni johon pystyin aina turvautumaan ja hän turvautui minuun.. exäni.. mutta nyt hän on poissa. hänellä on elämässään toinen jota rakastaa... Ja minä taas yksin.. Samassa lähtöruudussa taas kerran, kuin olin ennen kuin hän astui elämääni...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu