Miten ajattelet? Minusta henkilö, joka kokee ahdistusta, pelkoa tai jännitystä, ei saisi olla kovien työllisyystoimien ja uhkien alla. Tunnen erään kuusikymppisen. Häntä pelottaa töihin meno ja mahdolliset karenssit, työelämää 41 vuotta takana. Olen pyytänyt häntä, että juttele lääkärin kanssa mitä asialle voisi tehdä.
Ikääntyvä työnhakija
Anonyymi
94851
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 94
Vanhimmat
Jos ei ole työkykyinen, ei silloin pidä olla työnhakijanakaan vaan oikea osoite on esim. juuri lääkäri joka arvioi, onko henkilö työkykyinen. Sairasloma on silloin paras vaihtoehto tai sitten kuntoutus.
Laittavatko kuntoutukseen enää yli 40 vuoden työuran jälkeen? Uudelleenkoulutus ei ole vaihtoehto myöskään. Saikku ja eläkkeelle hakeutuminen taitaa olla edessä. Työterveyslääkärille kannattaa kertoa voinnistaan avoimesti.
Voihan työkykyinen olla vaikka tulee pelkotiloja...
Totta kai voi, ei kai kukaan muuta luulekaan. Mutta jos pelkotilat estävät työnteon, silloin pitää miettiä, onko työkkärin kirjoilla oleminen oikea osoite.
Kyllä varmaan jokaiselle ihmiselle tulee joskus pelkotiloja, ahdistusta jne. mutta jos ne tosiaan hallitsevat arkea ja elämistä, silloin on syytä kääntyä asiantuntijan puoleen ja unohtaa työnhaku ja keskittyä terveydentilan kohentamiseen ja työkyvyn ylläpitämiseen.
Älä keksitoisen puolesta näin vakavia asioita!
Pieni Itsekkyys on aina hyväksi
Jos noiden 41:n vuoden aikana on osoittanut edes kohtuullista osaamisen, tekemisen ja ennakkoluulottomuuden merkkejä, niin kyseisen ihmisen ei tarvitse hakea töitä vaan niitä tarjotaan hänelle.
46v ikäisenä olin viimeeksi itse hakijana. Kyllästyin 52v iässä ja puuhastelin minulle tarjottujen, eri mittaisten pätkien parissa. Lopetin ne 57 vanhana.
Vielä 62v vaiheessa minulle tarjottiin naapurikaupungin alueella parin viikon askaretta. Tarjoaja kuuli äänestäni, etten ollut kovin innostunut.
Voisin kuvitella, että aloituksessa kuvattu henkilö on ollut yhdessä ja samassa paikassa koko uransa ajan ja luutunut siihen.
Joku julkishallinnon virka olisi kaikkein kamala ajatellen muualla työskentelyä.
En usko, että 60-vuotiaalle kovin helposti enää tarjotaan töitä. Varmaan riippuu myös siitä, millä alalla on ne 41 työvuottaan ollut. Lienenkö väärässä, en tiedä.
Et ole väärässä. Tuo yksi on kai jo 75v eli hänen töistään on mennyt jo 20v ja lait ovat muuttuneet sinä aikana. Itse menetin vakityön 50-v:na. Olin ensimmäistä kertaa ajatellut olevani siinä työpaikassa, josta jään eläkkeelle. Niin ei sitten käynyt.
Jäätyäni työttömäksi löysin yhden pätkän omalta alalta. Se antoi itseluottamusta, että kyllä sitä pärjää uudessakin paikassa. Sen jälkeen en tosin ole löytänyt oman alan töitä, vaikka haastatteluita olikin joskus.
Olen sitten tehnyt toisen alan erilaisia sijaisuuspätkiä. Viimeksi kevättalvella olin haastattelussa ja oli puhe 1 4vk lomituksesta. Olinkin sitten 3kk yhteen pötköön. Nyt juuri en ole työkkärissä, ettei tarvi selvittää joka pätkää (tuntia) TyönEstotstolle". Menen työkkäriin parin vuoden sisään, kunhan saa tehtyä 26 viikkoa täyteen.
Byro B
Tuo yksi on nyt 77v ikäinen. Eri alojen paria kymmentä työpaikkaa ei ehkä kannata laskeakaan vaikka samoja lainalaisuuksia on vieläkin.
Kaulusduunissa 7 vakituista työsuhdetta useilla paikkakunnilla. Niistä 2 loppui työnantajan konkurssiin ja yhdessä työsopimukseni purettiin ilman päteviä perusteita.
En ollut toimialasidonnainen.
Kolleegani touhuili useita vuosia minua myöhempään ja koska olen vieläkin terve ja hyväkuntoinen niin ilman kieltäytymistäni viimeeksi 62 vuotisena olisin voinut jatkaa määräaikaisia toimeksiantoja arvaamattoman pitkään.
Lopettamisen olimme suunnitelleet vaimoni kanssa jo 40v vaiheessa. Nuo 2 konkurssia aiheuttivat parin vuoden siirtymän suunniteltuun.
Olen monta vuotta yli 60 ja töitä tarjotaan 'ovista ja ikkunoista', ts. vuoroja olisi niiin paljon, ettei millään voi kaikkia ottaa ja tehdä. - Nm. Ahkera-L_i_a
Ammatinvalintakysymys.
Periaatteessa ihminen kykenee tekemään jotain koko elämänsä ajan. Ongelma siinä, että sopevaa duunia ei oikein aina löydy. Kaikista ei ole kaikkeen, se fakta. Mutta jos jaksaa ja on motivaatiota, saattaapi töitäkin olla tarjolla, kun miettii ja tutustuu erilaisiin juttuihin.
Kyllä jokainen loispummieläkeläinenkin aina jotain puuhastelee, sanotaan kai usein harrastuksi, tai ajanvietteeksi. Ei siinä sen kummempaa eroa ole kuin joistain hommista maksetaan palkkaa ja joistain ei. Mun mielestä palkka toki jollainkin lailla määrittää mikä lasketaan työksi, mutta onhan sitä duunaamisella muitakin arvoja, yksistään jo mielenterveyden säilyttäminen.
Ja tämähän on sitten ongelma ja isokin, jos ikäänkuin "on pakotettu" tekemään jotain vastenmielistä ja tympeää hommaa.
Nämät työllistämistoimet helpolla byrogratian pyörittämistä, asiakas ei välttämättä kostu kuin vitutuksen, mutta samalla työllistetään kyllä virkailijoita. Kai ihan hyvä tulos sekin, tavallaan. Sitä kyllä jo aikaa, kun ite olin siinä pyörityksessä, sen muistan, jatkuva vitutus oli päällä ja joka tapauksessa kaikki duunihommelit on aina ite pitänyt junailla. Ite asiassa mulla meni parikin kiintoisaa duunipaikkaa vituiksi byrogratian takia, töihin ois otettu, mutta jostain teknisistä syistä se jotenkin saaatiin estetyksi. Net oli just näitä työllistämis asioita elikkäs kyse palkanmaksajasta, elikkäs tukijaisista. Toki, muutamankin kerran onnistunut välttämään ansat ja oikeastikin hyötynyt systeemeistä.
Mutta mun mielipide on, työllistämistoimet voi jopa estää duuniin pääsemisen. Tunnetuin esimerkki kai erilaiset työharjoittelut jne. Mitäpä sitä kukaan kunnon palkkaa kenellekkään maksaa, kun orjatyövoimaa jonossa ovella.
Niettä aloituksessa maiitun heebon pitäis niinkuin ihan ite kaivella duunipaikkansa, niin saattaa tulla jopa iloisiakin yllätyksiä. Pitää vaan alottaa asian ajatteleminen just ammatinvalinnan kannalta ja onhan niissä duunipaikoissakin suuria eroja. Kun duuni ja duunipaikka on ok, eipä se töitten tekeminenkään pelota.
Etätyöt, se poppista ja sopii monille, asiaa kannattaa miettiä sitäkin kautta.
Kaikista ei ole kaikkeen, mutta ihminen tosiaan pystyy aina tekemään jotain, pitääpi vaan jotenkin hiffata oma juttu. Mutta loispummieläkeläisen ajattelumaailmaan ei kannata uppoutua ja siihen se byrogratia helpolla voi ihmisen ajaa, jos ei pidä varaansa.
=DW=
Kyllä niitä on varmaan ihmisiä jotku luutuu yhteen ja samaan. Nykysin tuskin tuollaset työurat on mahdollisia. Voihan ihminen olla alalla että työtä ei enää tarjota, jos on työskennellyt harvinaisella alalla ja paikkakunnalla ei ole työpaikkaa. Aika harvassa on ne jotka hyppien pomppii takasin töihin jos on pitkän työuran tehnyt. Jaksaminen vaihtelee yksilöillä.
Sain tarpeekseni ”työelämästä” ennen kuuttakymppiä. Samaa työtä tekevä jaksoi kuusvitoseksi asti. En tiedä, mistä ero johtui. Itseltäni katosi kyllä ”työmotivaatio” kokonaan.
Oma asenne ratkaisee. Onko hankkinut mitään, edes alkeellista laajemmin kattavaa kolutusta tai kokemusta?
Onko ennakkoluulottomasti tarttunut uusiin haasteisiin?
Omalla kohdallani kävi siten, että perustarve oli rahan hankkiminen päivittäisiä tarpeita varten ml. suojautuminen sään vaihteluilta.
Olin valmis tekemään mitä tahansa tarjolla olevaa mitä teettäjä arvasi minulle osoittaa. Tein aina parhaani. Jos sitä ei mielestäni arvostettu käytännön muodossa niin katsoin toisen työpaikan valmiiksi.
Poikamiehenä en ollut paikkakunta- enkä valtakuntasidonnainen.
Perheellisenä pysyin Suomessa mutta muuttoja tuli lukuisasti.
Aiempina vuosina eri työpaikoissa syntyneet henkilökontaktit johtivat siihen, ettei minun tarvinnut myöhemmin etsiä töitä vaan minuun oltiin yhteydessä ja tiedusteltiin tilannettani ja mielenkiintoani.
En pidä itseäni ainutlaatuisena kykynä vaan ennakkoluulottomana, muutosvalmiina, tunnollisena yksilönä!
Periaate. Mitä tahansa. Missä tahansa. Milloin tahansa.
Valmistellessani "eläköitymistäni" ilmoittauduin niiden 500:n päivän vuoksi työkkärissä, kysyi työkkärin täti haluamaani työssäkäyntialuetta.
Vastasin. Kotikaupunki, eteläinen Suomi, koko Suomi, Skandinavia, Eurooppa tai ainakin mielellään pohjoinen pallonpuolisko joka sekään ei ole mikään ehto vaan toivomus.
Olemme yksilöitä. Jotku tehokoneet jaksaa varmaan 74 vuotiaaksi, mutta voi kysyä eikö ole muuta elämässä. Aloittelijan kysymykseen, työterveys varmaan kirjoittaa jotain todistusta rajoitteista. Ketään tuon ikästä ei mihinkään ammatinvalintatesteihin ja kuntoutuskartoituksiin tarvi ohjata. Eläkkeelle vaikea päästä.
Yli 60-vuotiaat pitkän työuran omaavat pääsevät helpommin eläkkeelle varsinkin jos on terveydellisiä omgelmia.
Jos työtön työnhakija, joka yli kuuskymppinen, ei aio jäädä eläkkeelle niin silloinhan on haettava työpaikkoja samoilla ehdoilla kuin kaikkien muidenkin jotta saisi työttömyyskorvausta.
Ne pelkotilat ja ahdistukset voivat lieventyä uudessa työpaikassa uusien ihmisten seurassa kun ei kotona tarvitse könöttää yksin ahdistuksensa kanssa.
Ymmärrän, jos on jännitystä tai paniikkia. Ei siinä niin vain työpaikalle mennä eikä myöskään eläkkeelle.
Kolmivuorohommista kuulemma on melko helppo jäädä eläkkeelle. Jäädään vain tosi pitkälle vapaalle.
Mun yks kaveri teeskenteli burnoutia että pääs saikulle ja sitten sitä kautta työkyvyttömyyseläkkeelle alle reilusti kuuskymppisenä. Kummasti parani heti kun eläke myönnettiin :)
Monen porvarin mielipide on, että ei se työpaikka mikään sosiaalitoimisto ole. Työmuurahaiset pitää paiskia niska limassa hommia, että voittoja tulee. Voittoja tavoitellaan lähes keinoilla millä hyvänsä. Jos ei työsuoritus miellytä, niin kenkää ja uutta työntekijää tilalle. Valitettavasti näin.
Pitkät työurat tulisi huomioida. Ei kaikilla ole sama motivaatio, jaksaminen, työkyky. Eläkkeelle ei niin vain mennä kuuskymppisenä. Odotettava vaan ja oltava työnhakijana. Helppo sanoa että paiski töitä. Ei ihmiset tahdo ymmärtää, kokemusta on tilanteesta.
Olisinkin ehkä ”paiskinut”, mutta motivaatio loppui kuin seinään!
Paiskiminen ja "paiskiminen". Jos motivaatio loppuu niin, iästä riippuen voi hakea paremmin motivoivan tehtävän.
Nuoruuteni motivaatio oli pelkkä raha. Sekin motivoi vaihtamaan työpaikkaa joskus hyvinkin lyhyen rupeaman jälkeen.
Kun taloudellinen pakko alkoi hellittämään paljastui lyhytjännitteisyyteni.
3 - 6 vuotta samassa työssä oli maksimiaika. En saanut enää mitään irti rutiiniksi muodostuneesta työstä vaan vaihdoin toiseen. Usein se edellytti myös paikkakunnan vaihtoa. Liikealan pienipalkkainen vaimo ei ollut mikään riippa.
Talovelat ja lasten koulu pitivät minut samalla työnantajalla "yliajan" mutta silloinkin vaihdoin tehtävää 4 kertaa.
Noista levottomista vuosista oli se hyöty, ettei minun tarvinnut myöhempinä vuosina etsiä työtä vaan minuun otettiin yhteyttä.
Työkaverini ja tuttavani jotka olivat samassa työssä pitkään, vaikkapa yli 10 vuotta, olivat niin luutuneita, etteivät he uskaltaneet edes ajatella työpaikan vaihtoa.
Jos vanhana on vaikeaa niin se saattaa olla seurausta nurempien vuosien turvallisuuen hakemisesta.
Mm. paperitehtaathan olivat "ikuisia" työpaikkoja.
Olin saman ”työnantajan” palveluksessa, mutta työt vaihtuivat jatkuvasti. Vanhemmiten vaihtotahti vain kiihtyi. Olin vaihtamassa taas hommia, kun motivaatio loppui. Ihmettelin vielä, miten hoidan uuden duunin, kun ei ollut enää minkäänlaista halua.
Onneksi sitten sain lopetettua rupeaman aika pikaseen ja pääsin sairaslomalle ja siitä sitten työkyvyttömyyseläkkeelle.
Oli kyllä aivan ihana tunne!
Vaihtuivatko vai vaihdettiinko niitä?
Takoitan vaihoitko tehtäviä oma-aloitteisesti haluamiisi paikkoihin vai osoitettiinko ne sinulle? On vissi ero.
Minä vaihdoin aina oma-aloitteisesti haluamiini kohteisiin. Aina en päässyt minne halusin mutta mm. saman työnantajan eri tehtävät olivat toiveitteni mukaiset.
Muutaman kerran tuli vanhojen kontaktieni välityksellä tarjouksia joista ei ollut syytä kieltäytyä.
Vaihdoin itse ja organisaatiomuutosten myötä vaihtuivat joskus tahtomattakin. Kouluttautumisten mukaan muuttuivat myös. Kouluttauduin kolmeen ammattiin työn ohessa.
Kaikenlaista työelämän muutosta työssäoloaikana tapahtui.
Yli kuuskymppiset eivät ole kauhean kysyttyjä työmarkkinoilla.
Toiset on ja toiset ei! Riippuu niin paljon duunistakin.
Ei olisi tullut kuuloonkaan vielä duunia jatkaa. Kun se oli loppu, niin se oli loppu! Ei siinä auttanut enää mikään.
Työkkäriinkö menit vai mistä sait rahaa elämiseen?
Noin varmaan yleisesti ottaen onkin.
Jos on sopiva tausta ja kontaktit niin tilanne saattaa olla toinen.
Ei pidä paikkaansa. Tai sanottaisiinko; vielä. - Nm. Kohta ovat arvossa
Entäs riski jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle minkä taas maksaa työnantaja.
Riski ja mahdollisuus😁.
Sairaslomalle jäin ja vuoden päästä työkyvyttömyyseläkkeelle.
Lääkäri kirjoitti saikkua ja b-todistuksen? Itse teit varsinaisen työkyvyttömyyseläkehakemuksen?
Voiko lääkäri olla kirjoittamatta b-todistusta jos katsoo että vaivat ovat hänen mielestään sellaisia että eivät oikeuta eläkkeeseen?
Lekuri hoiti koko homman. Kahden viikon päästä hakemuksen lähettämisestä tuli myönteinen työkyvyttömyyseläkepäätös.
Ennen, kun asiat ovat siinä pisteessä, että eläkettä haetaan, on ollut jo monta tapahtumaa. Ei sitä eläkettä yhtäkkiä haeta.
Ja sitä ennen olit ollut sen 365 päivää saikulla? Aika nopealta kuulostaa päätös.
No ei haeta ei mutta lääkärihän katsoo ja arvioi tilenteen siinä hetekssä kun kirjoittaa b-todistusta. Kokoaa yhteen lääketiteelliset faktat ja jos ne hänen mielestään eivät täyty, voiko olla kirjoittamatta b-todistusta? Se minua kiinnostaa tietää.
Kiva oli, kun niin nopeasti tuli! Ei tarvinnut kauan odotella.
Koko prosessihan käynnistyi yli viisi vuotta ennen työkyvyttömyyseläkehakemusta työtapaturman seurauksena. Siinä oli jo ehditty vääntää kaikenlaista systeemiä, ettei nyt ihan yhtäkkiä tapahtunut.
Onhan sillä lekurilla jonkinlainen tuntemus millä edellytyksillä b-todistusta kannattaa kirjoitella. Heillä on omat rekisterinsä, keneltä todistus helpoimmin irtoaa.
Jos toinen kieltäytyy, niin eiku toisen luokse uutta yrittämään. Niinhän se toimii pillerinpyörityksessäkin. Toiselta saa helpommin, kun toiselta😂
Joo, eihän nyt siitä olekaan kysymys vaan siitä hetkestä kun lääkäri kokoaa yhteen tiedot arvioimistaan tämän päivän terveystiedoistasi. Ja jos hän katsoo että kykenet hänen mielestään vielä jonkinlaiseen työhön voiko hän olla kirjoittamatta tai siis KIELTÄYTYÄ KIRJOITTAMASTA b-todistusta tekemäsi työkyvyttömyyeläkehakemuksen liitteeksi. Sllä ilman sitähän hakemustasi ei käsitellä?
No ei kai työkyvyttömyyseläkkeestä päätä yksi yksittäinen ihminen sitten siellä työeläkelaitoksessa tai kelalla?
Ei työkyvyttömyyseläkehakemusta itse kirjoiteta. Tottakai lekuri voi kieltäytyä, jos katsoo, etteivät työkyvyttömyysehdot täyty. Eihän se nyt turhaa duunia viitsi tietoisesti tehdä.
Kyllä minun käsittääkseni työkyvyttömyyseläkehakemus pitää itse hakea. Ei sitä myönnetä jos ei haetakkaan😁.
Kyllä myönnettiin, vaikken itse hakenutkaan😂
Tuli, kun manulle illallinen😂
Nopsaan😂
Näpsään😂
Oho.
...no joku sitä haki sinun puolestasi. Ilman hakemusta ei tule kyllä pätöstäkään, se on vissi se!
Voi jessus sitä puljaamista! Lekuri tietysti haki. Teki b-lausunnon ja työkyvyttömyyseläkehakemuksen ja lähetti eteenpäin vakuutusyhtiöön.
Sillee se😂👍🏻
Ulosottolaitosten heiniä sitten.
Kunnioitustakin saisi olla eikä nöyryyttämistä, joista paljon kirjoitettu palstoilla. Siinä on pitkä ura eesä parikymppisellä kun 40 vuotta työtä tekee ensin.
Kukaan ei vanhene yllättäen. Ikääntymiseen liittyvät, myös työmarkkinoilla vaikuttavat muutoksetkaan eivät tule yllättäen.
Miksi 60v ihmiset näkevät vaihtoehtoina vain työttömyyden, epätoivoisen työpaikan hakemisen tai jonkin muotoisen eläkkeen?
Kun 40v vaiheessa tajuaa ikääntymiseen ja työmarkkinoiden vaatimusten muutoksiin liittyvät ilmiöt, voi varautua niihin ajoissa ja päättää itse ajankohdan jolloin vetäytyy työelämästä omilla ehdoillaan ilman yhteiskunnan köyhäin apuja.
Katoppakö kaikilla elämä ei ole suora latu ilman poikkeamaa. Kaikille omaehtoinen hakeutuminen ja etukäteen varautuminen ei vaan yksinkertaisesti ole mahdollista. Mutta ymmärrän et se on hyväosaisen varmasti vaikea ymmärtää😉.
Näinhän se on nykymaailmassa varsinkin näillä 40 ikäisillä, ettei heillä kertakaikkiaan ole minkäänlaista mahdollisuutta ennustaa tulevaa. Eikä suurella osalla ole edes varaa säästää eläkesäästöön , monet heistä ovat velkaloukussa (on opiskeluvelkaa, asuntolainaa, autolainaa ym). Lapsetkin, niin pienet kuin suuretkin heillä suuri menoerä. Ei siitä nettopalkasta taida jäädä yhtään mitään käteen kun kuukauden juoksevat maksut maksettu.
Hytinäx1
Se mahdottomuus on usein omaa tuottamusta. Kykenemättömyyttä suunnitella elämäänsä eteen päin. Tulotaso ei ratkaise mutta kylläkin vaikuttaa.
Pitkään jatkunut holhousyhteiskunta on perustellustikin antanut kuvan, ettei henkilön itse tarvitse huolehtia tulevaisuudestaan tai edes nykyhetkestä.
Pakkohan niiden on elättää, järjestää ja hoitaa.
Avioliiton alkuvuosista lähtien hahmotimme raameja elämällemme 10v > eläkkeelle saakka.
Ei aikataulua, eikä ohjelmaa vaan hahmotelma jota emme useinkaan miettineet emmekä keskustelleet mutta se oli kuitenkin taustalla passiivisesti.
Teimme vuosisuunnitelmat ja jonkin sortin raamit 3 - 5 vuotta eteen päin.
Vuodeksi eteen päin suunnittelimme tekemisemme.
Tietenkin otimme huomioon, etteivät suunnitelmat toteudu sellaisinaan mutta suunta oli mielessä. Ei aktiivisesti mutta taustalla kuitenkin.
Aina oli otettava huomioon erilaisten, odottamattomien yllätysten mahdollisuus. Ja niitähän myös tuli.
Kun tämä hyväosainen on pakon edessä elänyt 4 vuorokautta pelkällä kraanavedellä.
Kun tämä hyväosainen on hakenut elantonsa haalarihommissa 3:n valtakunnan alueelta omin nokin. Kun tämä hyväosainen on ollut hyvillään päästessään yöpymään työmaaparakkiin niin kaverihuone poikamiesparakissa tuntui luksukselle.
Jostain ihmeen syystä tämä hyväosainen alkoi jo noina vuosina pohtimaan, paitsi seuraavaa päivää niin myös, mahdollisuuksien mukaan, hieman pitemmällekin.
Tälle hyväosaiselle on turha väittää, että oman olemien suunnitteleminen ja valmistelu vaatisi jotain tiettyä tulotasoa tai vakitusita työpaikkaa.
Tämän hyväosaisen lyhyin työsuhde oli kaksi päivää. Lyhyys johtui työnantajapuolen henkilömuutoksesta. 3:n päivä työsuhde johtui siitä, että hyväosaiselle oli valehdeltu palkka rumasti yläkanttiin. Tämä hyväosainen paineli eräälle paikkakunnan rakennustyömaalle eväät mukanaan tarjoutuen töihin.
Olen jo pitkään ollut suorastaan ylpeä tuosta hyväosaisuudestani, selviytymisestä ja opetuksista.
No hyvö sinä. Oot parempi kuin muut😉 jotka eivät ole osanneet. Olitkos sinkku vai perheellinen? Tarviko ajatella muita vai pelkästään itseä?
Se siili se on sellainen kynän terävin kärki😉
Nälkäkuurin+ja+parakkivaiheen+aikana+olin+poikamies.
Olet pärjännyt hyvin elämässäsi L-L!
Saa siiliki kysyä 😄.
Ja pääsit kituuttamalla rikastumaan niin että nelikymppisenä pois työelämästä. Kannattiko?
Ja lapset kiitti ku iskä oli kotona vainviikonloput.
Mihin unohtui se "pari kertaa viikossa" =D =D
En pitänyt miehestäni, eikä pari kertaa viikossa tullut mieleenkään😬
Emme kituuttaneet. Elimme tarpeidemme mukaisesti. Suurin vuosittain toistuva menoerä 4:n väistämättömän pulavuoden ( talovelkojen ) jälkeen oli matkustelu.
Pari mökkeily ja sama mokoma veneilyvuosia mutta muut lomat ulkkarimatkoilla.
Lapset mukana murkkuikään saakka. Sen jälkeen kahdestaan.
Seurasin 2013:een saakka. 4 maanosaa. 52 valtiota. Yhteensä yli 4 vuotta.
Omatoimimatkoja, AI-risteilyjä, kiertomatkoja. Kituutusta oli se, että muutaman kerran sai risteilyn ja kiertomatkan kylkiäisenä hyvin halvan jatkoviikon. Kerran Dominikaanisessa Tasavallassa Karibian risteilyn kylkiäisenä. Kerran Madeiralla Atlantin risteilyn yhteydessä ja kerran Korfulla Albanian kiertelyn jälkeen.
Siis kituutettu on! Kun halvalla saa!
Kituutusta lienee ollut 18 vuotta jatkunut pontikan keittoni sekä kotiviinin teko ja uuteoluen valmistus.
Kituutusta on kai sekin, ettei meillä ole koskaan ollut näyttämisen halua.
Sekin lienee kituutusta, että 1986 jälkeen keskittyi suuri osa juopottelustani Espanjan asunnollamme viettyihin kuukausiin. Asia vain paheni 2000 luvun alun jälkeen.
Sorruin myös rikolliseen salakuljetukseen. Automatkoilla viskiä ja konjakkia mm. takapenkin alusta täyteen. Vaimo osti ennen EU aikaa penskojen tarpeita Saksasta. Minä ostin mm. lihasäilykkeitä, yhdet stereot, Al-runkoisen Shimanovarusteisen maastopyörän yms.
Kurjaa kitkuttelua.
Kyllä oli kurjaa etuaikaiseen "eläköitymiseen" valmistautuminen.
Onneksi en itse ymmärrä olenko psykiatrisen hoidon tarpeessa.
Olivat tottuneet tuollaiseen elämäntapaan. Vaimoni oli kotona penskojen alkuvuodet.
Tenavat olivat tottuneet kotitöihin sekä sisällä, että ulkona ja tietysti vastuuseen ja omatoimisuuteen joten heidän ollessaan 13 ja 14 vuotisia kun he jäivät keskenään asuman rinnetaloamme meidän ollessa syksyllä kuukauden reisulla. Ei yllätyksiä.
Sen jälkeen he kävivät peräkkäisinä vuosina keskenään Lontoossa ja sen jälkeen Istanbulissa. Joo. Kyllä. Kirjallinen lupa.
Noo voihan noilla sentäs leuhottaa suomi24:lla anonyyminä😁.
Tottuneet isättömyyteen kuten yksinhuoltajan lapset. Toisille rahan tienaaminen on vaan tärkeämpää kin toisille. Nykyisät haluavat panostaa enemmän isä-lapsisuhteeseen.
Leuhotukseni on niin yksityiskohtaista, että kaikki tuttavani jotka mahdollisesti, jostakin syystä sattuvat lukemaan tuon, niin tunnistavat.
Leuhotuksessa on siis pysyttävä totuudessa.
Välttelen mitäänsanomattomia ilmaisuja kuten paljon, hyvin, matala, ikävä jne.
Vaimolla vaikeampaa. Siinä vaiheessa kun tein viimeiset puuhani naapurikunnan puolella kotoa käsin.
Ruokaa saa kantaa selkä vääränä. Paikat sotkeentuu. Astioita likkaantuu. Siinä olivat muutaman viikon jälkeiset tuliaissanat.
Penskat olivat lähteneet opiskelemaan muutama vuosi aikaisemmin ja vaimo oli tottunut siihen, että maanantaisin järjesteli olemisensa minun perjatai-iltaiseen kotiutumiseeni saakka.
Elämisen kuviot muuttuivat hieman ja varmuuden vuoksi muutimme kerrostaloon.
Lapset ovat hyviä sopeutumaan siihen mitä vanhempansa heille tarjoavat ja lojaaleja vanhemmilleen. Kiva että olet tyytyväinen elämäsi käänteisiin ja olet voinut järjestää arvomaailmasi mukaisen elämän. Puutunkin vain tuohon kun sanoit että jokainen voi järjestää itsensä jo aiemmilla elämänvalìnnoillaan itsensä ilman köyhäinapuja pous työelämästä. Minusta kirjoituksesi vaikuttaa itseriittoiselta ja et selvästi tähän ikään mennessä ole nähnyt nenääsi pidemmälle.
Jokainen suunnilleen terve ja oikeustoimikelpoinen henkilö voi, omien resurssiensa puitteissa suunnitella ja varautua tulevaisuuteen.
Edellytykset ovat erilaiset mutta kaikille se on mahdollista.
Oman nuoruuteni karut kokemukset opettivat ( pakottivat ) siihen.
Liittyen viimeiseen virkkeeseesi, olen sitä mieltä, että olen katsonut melkoisen pitkälle tulevaisuuteen. Johdonmukaisesti.
Juu. Jokainenhan katselee tätä maailmaa omasta näkövunkkelustään.
Suunnittelemattomuudesta.
Eräs työnantajani, oloissamme suuri perusteollisuuden yritys joutui saneeraamaan henkilöstöään ja laittoi vanhemmasta päästä porukkaa eläkkeelle. Ensin 60v ikäiset. Myöhemmin 57v ikäiset.
Varsinkin työnjohtajista huomattava osa asui edullisissa työsuhdeasunnoissa.
Muutamille eläkkeelle joutuville pomoille tuli kiire.
Eräskin 62v ikäinen osastonsa vastaava mestari valitti julkisesti miten katala toimenpide.
Hän on kymmenet vuodet asunut työsuhdeasunnossa ja nyt eläköitymisen yhteydessä pitää lähteä.
Eihän enää ehdi säästämään oma osuutta oman asunnon ostamiseen ja markkinavuokrat ovat korkeat.
Tämä ei ollut ainoa tapaus. Jostakin syystä tämä koetteli pahiten pomokuntaa.
Tiedossani olevat duunarit olivat tyytyväisiä varhaisesta eläköitymisestää.
Ainoa tiedossani oleva poikkeus oli vanhemman lapsemme kummi. Luottamusmies asemansa turvin hänen onnisstui siirtämään lähtöä 3:lla vuodella. Ehti olemaan eläkkeellä 2 vuotta ja nesteavusteisesti henki pois. Elämän ulkoiset puitteet olivat kunnossa.
Kaikki tuohon savottaan kuuluneet henkilöt tiesivät silloisen eläkeiän 65v mutta muutaman vuoden varhaistaminen oli monelle katastrofi.
Eikö tämä ole suunnittelemattomuutta?
Koska sinua tuntuu hiertävän tuo vaimoni ehdoilla eläminen niin on tunnustettava, että noina poikamiesvuosina meni usein huonomminkin.
Viikot menivät puutteen torjunnassa joka silloin oli oikeaa, fyysistä työtä
Lauantai-illoin Tukholmaan suomalaisiin tansseihin. Tulos oli usein sellainen, että kun seuraavana aamuna silmäili kumppaniaan, niin ei ollut ylpeyden tunnetta eikä ajatusta ehdottaa suhteen jatkumista.
Siinä ne sen ajan parit kerrat.
On on mutta vaikka kuinka suunittelet elämässä saattaa tulla tilnteita jotka lyövät suunnitelmat täysin uusiksi. Katos ku elämää ei voi täysin hallista.
On, on. Mutta siihen on varauduttava varsinkin henkisesti. Ei tarvita tarkkoja suunnitelmia mutta eri aikajänteiden tavoitteet voi hahmotella varautuen ulkoisten tekijöiden aiheuttamiin muutoksiin.
Eräs ulkoinen tekijä on nyt ollut tämä riivatun korona.
Tyhjänä olleen Espanjan asuntomme makuuhuoneiden merenpuoleiset seinät homehtuvat vaikka aikomukseni oli käsitellä huonompi jo vuosi sitten. Toinen ei ollut homehtunut mutta käytön puutteessa on kyllä harmaantunut.
Tavoitteeni ja tapani on ollut ryypätä suunnitelmallisesti mutta korona on sotkenut senkin. Kotioloissa ei vaan maistu.
Ilman realistisia tavoitteita, vaikkapa pelkkiä hahmotelmia, jää elämä helposti kellumiseksi jonka seurauksena jossakin vaiheessa voi vain puristella kiveksiään.
Joojoo mutta vaikka varautuisi ootko ikinä kuullu semmosesta että elämässä voi sitten käydä niinkin et joudut turvautumaan "köyhäinapuun" ja minusta on hyvä että sellaien on olemassa. Köyhät ei ole sen huonompia ihmisiä kuin muutkaan , turha heitä/meitä on itseensä verrata niin että oisit joku välkympi. Jos sinulla on mennyt tuossa suhteessa hyvin kaikilla muilla ei ja ihan vaan omastaki aiheuttamisesta riippumatta. Vaikka kuinka olisit varautunut saattaa olla että siit ei ole mitää hyötyä.
Riippuu köyhyyden syystä ja köyhyyden todellisesta asteesta!
Mainitsin ylempänä poikkeukset. Mm. erilaiset fyysiset tai psyykkiset sairaudet joista niistäkin, varsinkin fyysisistä, osa saattaa olla itse aiheutettuja.
Tapaturmat seurauksineen on oma lukunsa.
Suurin osa köyhyyden valittajista on noihin ryhmiin kuulumattomia.
Tuntemani köyhät eivät valita. Eivät kyllä istu pubeissakaan, eivät ryyppää kotonaan, eivät tupakoi, eivät syö eineksiä jne.
Tunnen kaksi rikkaudesta ryysyihin tapausta mutta heistäkään ei kumpikaan valita.
Molemmat ymmärtävät itse aiheuttaneen oman tilanteensa.
Ai valittamisestako tässä olikin kysymys . :D.
Kylläpä ollaan kaukana alkuperäisestä aiheesta!!
Woi olla tai sitten ei. - Nm. Kaikki liittyy kaikkeen
Mitennii? Eikö tämä kaikki käyty keskustelu liity kuusikymppisen työllistymiseen ja siihen kun ei ole älynny aikoinaan valmistautua niin että voi jäädä työelämästä pois ennen aikojaan ilman että tarvitsee turvautua "köyhäinapuun" :D.
Ennen ne oli kunnankin hommissa toisenlaiset eläkeajat. Silloin, kun työelämää aloittelin, niin ei puhuttu jatkuvasti kauemmas karkaavasta eläkeiästä.
Tietyissä ammateissa eläkevuoden alkoivat 58-60vuotiaana. Nyt vuosia tulee jatkuvasti lisää, eikä se kunto kaikilla nyt niin hyvä ole, että selviää työelämästä tekemällä täyttäpäivää. Monet ovat kuin kehäraakkeja vajaakuntoisina, vajaita työpäiviä tekemällä. Kuitenkin odotetaan jotain tehtäväksi, kun ei uusia työntekijöitä saada.
Työterveyshuolto on se jonka puoleen voi kääntyä jos kokee ettei ole työkuntoinen ja hakea työkyvyttömyys- tai osatyökyvyttömyyseläkettä. Seltä sitten tulee joko hyväksyvä tai hylkäävä päätös mutta helppoa pääsy ei ole.
Meinaatko, että vajaakuntoiset itse tekevät vajaata työpäivää ihan itsekseen päättelmällä?
Eiköhän se työterveys ole jo vahvasti mukana vajaakuntoisten työelämässä!
Mistä kehität noita kummallisia kommenttejasi?
Houraakko nää?
Krhäraakkeja on. Kaikille ei ole tie työkyvyttömyyseläkkeelle kun kriteerit korkeat. Ovat kortistossa, ei ole muuta konstia.
No kortististakin tulee rahaa elämiseen ja sen lisäksi voi hakea tukia. Suomessa on asiat vielä hyvin.
Joillekin käy niin, että elämän mittaan säästetyt, eläkerahoiksi ajatellut pennoset pitääkin kuluttaa 50-65v:na ja sitten on tyydyttävä siihen pieneen eläkkeeseen eikä ole varaa mihinkään muuhun kuin kotioleskeluun ja sekin tekee tiukkaa.
Työterveydestä ei ole apua, jos työpaikka on jo mennyt! Silloin on ruuhkaisten arvauskeskusten varassa, jos ei ole varaa käydä yksityislekurilla. Näitten yksityislekureitten todistuksella voi paremmin haaveilla tk-eläkkeestä.
Byro
Työpaikka terveydenhuoltoakin oli monen tasoista.
Sanon nimenomaan "oli"ainakin vielä 90-luvulla. Nykypäivästä en tiedä.
Vaihtaessani suuresta, perusteollisuuden työpaikasta pk yritykseen ei terveyden ollut mielessä.
Suuressa tehtaassa oli oma terveysasema jossa lääkäri ja kaksi tippaiitaa. Vastaanotolle pääsi viimeistään muutamassa tunnissa. Tippikset hoitivat hommansa. Ottivat myös tiettyjä verikokeita. Kaikki oli maksutonta.
Myöhemmin ko.tehdas ja paikkakunnan toinen suuri tuotantolaitos ulkoistivatkyseiset toiminnot yksityisille lääkäreille ja laboratorioille.
Pk-yrityksessä työpaikan terveyden huolto käsitti tippikksen työpaikkakakäynnin parin vuoden välein.
Tutustuessani työpaikkani terveydenhuoltoon menin sinne sydänfilmiin.
Filmattiin. Näytettiin tuloste.Ei huolta. Ollessani lähdössä minulle huudettiin. Herra, herra! 780mk!