Hei antakaa mulle vinkkejä, kuinka saan martsuni syömään muutakin kuin porkkanaa. Mikään muu tuoreruoka ei näytä maittavan. Pidänkö nälässä niin kauan että alkaa muukin maistua. Olen kokeillut lanttua, selleriä, persiljaa, salaattia ym.ym. mutta käy vaan nuuhkaisemassa ja kääntää selkänsä.
Nirsoilija
Martsu
2149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuulostaa tutulta.. Ensimmäiselle marsulleni ei alkuun kelvannut kuin porkkana ja kurkku. Persilijalle se jopa tuhahti loukkaantuneesti.
Pikkuhiljaa se alkoi tottua muuhunkin. Älä anna marsulle porkkanaa vähään aikaa, muita ruokia voit jättää häkkiin odottamaan. (nahistuneet pois). Jossain vaiheessa marsun uteliaisuus ja herkunhimo voittavat, ja se lähtee maistelemaan uusia juttuja.
Älä anna marsullesi porkkanaa laisinkaan. Laita joka päivä vain jotain muuta tuoreruokaa, vähennä muun ruuan saantia (älä kokonaan!). Kun marsu lopulta tajuaa ettei se porkkanaa saa niin uskon sen alkavan ihan mielellään napsia muutakin.
Jos marsu saa pelkkää porkkanaa se ei totu mihinkään muuhun ja olettaa sen olevan pelkästään sitä ruokaa.