Taas on työpäivän jälkeen pirun kipeät jalat. Olen luonnostani huonojalkainen, eikä tilannetta helpota yhtään se, että olen työssäni koko ajan jalkojen päällä. Iän myötä ongelma on vain pahentunut. Minkälainenkohan kampurajalka minusta oikein tulee vanhemmiten...
Onko teillä mitään kipuja?
56
52
Vastaukset
Vasemmassa olkapäässä on supraspinatuksen tendiniitti joka on kyllä mennyt koko ajan jo parempaan suuntaan. Töissä ei haittaa mutta salilla joutuu jättämään osan liikkeistä pois ja miettimään korvaavia.
Saa nähdä milloin alkaa iän tuomat kolotukset ja polvet sitten ilmoittavat että illalla sataa.- Anonyymi
Ei ole vielä, mutta ikäähän on vasta 77 v joten kai sitä ehtii. Isä kuoli 99 -vuotiaana eikä hänelläkään ollut kipuja. Äidillä oli viimeisinä aikoina helvetilliset kivut. Kuoli 79 -vuotiaana eikä Raahen sairaala antanut edes morfiinia viimeisinä päivinäänkään. Ettei tule riippuvaiseksi just ennen kuolemaansa. Taisipa olla niitä Suomen sairaanhoidon riemuvoittoja!
- Anonyymi
Minulla ei ole kipuja mutta toisen jalan nilkka ja polvi tunnottominia vähän, neurologinen joku sellainen, nyt pitää levätä sitä paranee ehkä kun lepäytän tuota jalkaa, työhommeleista tullut, ei kannata tehdä työtä, kuolema tulee jos teet työtä.
- Anonyymi
Tuollainen on joo aika tavallistakin tuollaiset jos kaupunkipyöräilyä harrastaa, niin kolahtaa johonkin kiveen aina välillä 3kk sairausloma heh.
- Anonyymi
vähän ilkeämpi juttu jos ei ole kipuja mitään varoittamassa ja normaalisti kävelet niin yhtäkkiä astutkin tyhnän päälle toisella jalalla.
- Anonyymi
Tuollainen keskushermostoonkin liittyvä juttu arvaamaton milloin jalka voi pettää alta, nooh parantelen paranee levossa parempaan kuntoon.
- Anonyymi
Tietystikään ei voi olla kipuja jos on hermoston linjoja poikki, puudutusmainen tila vaiin on.
Ei varsinaisesti kipuja, mutta on taas oudot olkapäät ja polvet kun noi ilmat meni tollaseks. Mutta on kyllä ollu hieno alku kesä kun on voinu elää normaalisti, ilman ongelmia. Kun pari viime kesää ollu ihan huonoja. Onneks oli yks lomaviikko vielä pitämättä, niin voi vähän totutella. Keuhkot on onneks vielä pysyny auki. Toi selkä murtu kymmenen vuotta sitten ja se oli sitten oikeesti kipee. Eli selkäsärky on ihan eri tasoo verrattuna näihin tavanomaisiin kolotuksiin. Mutta se on pysyny nyt hyvänä. Istua en pysty, mutta ei haittaa töissä, kun teen töitä kirvesmiehenä. Inssin koulutushan mulla on, mutta kun ei voi istua ja en muutenkaan tykkää tosta johtamisesta.
- Anonyymi
selän välilevyjen väli massa vähenee ijän myötä jolloin hermotus jää pudistuksiin oideilee jalkojen puutumisena polveen asti,
- Anonyymi
Tuollainen on vähän ikävä juttu kun nilkka saattaa pettää alta, mutta joo pitää levätä ja syödä protskua lihaksistoon vähän 20 tyonnia hivenlihaa päivittäin, nojoo mutta tuollaista ja lepoa pitää yrittää nyt, paranee.
😅 minulla oli jalka ja selkäkipuja töitten jälkeen... Nekin lähti kun ostin urheiluliivit.
Palstakamu kirjoitti:
Miksen tullut tuota heti ajatelleeksi.
Siinä on hyvä vinkki.
Toki voi myös olla jos sulla on huonot kengät?Löffi kirjoitti:
Siinä on hyvä vinkki.
Toki voi myös olla jos sulla on huonot kengät?Eivät kyllä mitkään ihan kalleimmastakaan päästä, mutta pitäisi olla kyllä ihan hyvät kengät.
- Anonyymi
Koita pudottaa paino alle 150 kilon, se auttaa.
- Anonyymi
Palstakamu kirjoitti:
Vähennä tuosta 50 kg ja saat painoni. Joka kyllä sekin on liikaa ihmisen nivelille.
lähti painosta noin 10 kiloa huomaa lenkkipolulla askel astomisen muutoksen,
- Anonyymi
Tuollaiset ovat aika inhottavia juttuja nilkan ja polven niveljutut, hermotolliset: ei pysty kävelemään oikein sitten kunnolla.
Mutta eräs harraste, harrastan erilaisilla aseilla tarkuusammuntaa, mökkiolosuhteissa, aika rentouttavaa pistooliammuntakin olympia-tyyliin on pakko rentouttaa ajatukset kun tähtää ja jne, toinen käsi selän takana...Minä olen joskus mökillä ampuillut vanhoja tavaroita ja pulloja tms. Hauskasti posahtaa. Tosin jollain haulikolla en tykkää ampua, kun se sen verran potkaisee. Ei ole tarpeeksi hyvä tekniikka minulla, niin menee olkapää kipeäksi.
- Anonyymi
Jollain pistoolilla lyhytpiippuisella, ei voi paljon käsi täristä jos 15mkin ammut lyhytpiipuisella, kiväärit erikseen jos on vielä kiikarikin sitten...
Mutta pistooli on jännä laji, jos on tilaa harrastella. Ja vaativakin. - Anonyymi
Saa nähdä.
- Anonyymi
Krapulaiset sormet haparoivat liipaisinta ja painoin pistollissa, oho varmistin-nappula oli päälä ei lauennut :D:DD:
Vihreän hirverän vapiseva käri ampua sitten ;D:D:D
Luotikin vimpautuuu ja vinkuu minne tahansa sitten... Aina jonkunlaisia. Niihin tottuu. Jalat mullakin on köpykät välillä ja niin kipeet, ettei jalkaterän päälle kärsi astua. Pitää kävellä ulkosyrjillä.
Liittynee fibromyalgiaan, mitä voi olla miehilläkin, vaikka naisille tyypillisempää.Palstakamu kirjoitti:
Minulla taas jalat ovat enemmänkin kipeät ulkosyrjiltä. Kummallista.
Lättäjalka? Huonot jalkineet, astutko linttaan? Ja paljon painoa jalan päällä, rasittaa jalkaa kun holvi lässähtää ja painaa räpyläksi jalkapohjan lattiaan. Voi olla vääränlainen kävelykin.
MCMLXXVI kirjoitti:
Lättäjalka? Huonot jalkineet, astutko linttaan? Ja paljon painoa jalan päällä, rasittaa jalkaa kun holvi lässähtää ja painaa räpyläksi jalkapohjan lattiaan. Voi olla vääränlainen kävelykin.
Ei ole lättäjalkaakaan.
Palstakamu kirjoitti:
Ei ole lättäjalkaakaan.
Tarkista kengät ja ja kokeile jotain mukavia pohjallisia, mitkä pehmentää. :)
MCMLXXVI kirjoitti:
Tarkista kengät ja ja kokeile jotain mukavia pohjallisia, mitkä pehmentää. :)
Pohjalliset voisivat olla toimiva ratkaisu.
- Anonyymi
Työntekoni ei aiheuta kipuja, mutta vapaa-ajan seurauksena niitä voi olla. Viimeeksi salilla käynnin jälkeistä niskakipua, jota hoidin työaikana työkaverien kehoituksesta hierontatuolissa. Viidentoista minuutin niskanhierontaohjelman (joka hieroi koko kropan pohkeita myöten) jälkeen vaiva oli poissa. :))
olisi tehnyt mieli valita sieltä toinenkin hierontaohjelma, mutten kehdannut olla pidempään poissa työpisteeltä. :D - Anonyymi
Parannan itseäni eli pitää antaa tai yrittää antaa nyt olla tuon polvenkin levossa... voin höpötellä.
- Anonyymi
Osa tietää mun taustan, joten en sitä ala kertomaan, mutta sanotaanko näin että edellinen täysin kivuton päivä on ollut vuonna 2004. Edelliset hermokivuttomat päivät olivat maaliskuun alussa, kun reilun viikon ajan romahti verenpaineet joka kerta ylösnoustessa, ja aiheutti yhtäjaksoisen huimauksen. Sitä edellisen kerran oli hermokivuton päivä 6.4.20.
Pää ja jaksaminen on jatkuvasti kovilla, ja vaikuttaa mun sanomisiini siten, etten aina pysty täysin kontrolloimaan mitä mun suusta pääsee. Sillä olen pysynyt viime aikoina pääosin hiljaa, jota käytän irl kontrollina sanomisilleni, vaikka olenkin ollut taustalla.
Jos haluaa päästä meikäläisen päivittäiseen fiilikseen, niin ei muuta kuin kuvittelee pahimman kokeneensa kivun, ja kertoo sen kymmenellä, niin sit alkaa olla aika lähellä. En kuitenkaan valita, ja toistaiseksi olen jaksanut taakkani kantaa.
L.Hermokipu on kyllä jotain ihan kamalaa. Joskus minulla tulee hermopinne jalkaan. Se menee ihan koukkuun käppyrälle. Tietoisesti sen oikaisen, mutta ennen kuin huomaankaan, se on taas käppyrällä koukussa. Vaikka ei tuota kyllä voi verrata sinun tilanteeseesi. Mutta osaan edes vähän kuvitella mitä joudut koko ajan kestämään. Hermokipu on pahinta kipua mitä maailmassa on. En edes kuvailisi sitä sanalla "kipu", vaan se on ihan oma luokkansa. Voimia.
Ja kyllä täällä palstalla saa päästellä ihan vapaasti tuntojaan. Niin muutkin tekevät.- Anonyymi
Palstakamu kirjoitti:
Hermokipu on kyllä jotain ihan kamalaa. Joskus minulla tulee hermopinne jalkaan. Se menee ihan koukkuun käppyrälle. Tietoisesti sen oikaisen, mutta ennen kuin huomaankaan, se on taas käppyrällä koukussa. Vaikka ei tuota kyllä voi verrata sinun tilanteeseesi. Mutta osaan edes vähän kuvitella mitä joudut koko ajan kestämään. Hermokipu on pahinta kipua mitä maailmassa on. En edes kuvailisi sitä sanalla "kipu", vaan se on ihan oma luokkansa. Voimia.
Ja kyllä täällä palstalla saa päästellä ihan vapaasti tuntojaan. Niin muutkin tekevät.Kiitos. Päivä kerrallaan. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Onneksi saan edes joten kuten nukuttua. Ilman unta ei pää kestäis. Itse kipuun tai tuskaan kun lisää vielä joka päivä lisääntyvän uupumuksen, tulee päiviä jolloin ei jaksa oikein mitään tehdä, eikä mikään kiinnosta. Se kuuluu asiaan.
Se on ollut pakko opetella, että jos ei pysty jotakin tekemään sillä hetkellä kun haluaisi, kuten vaikka siivous tai pyykinpesu, niin silloin on osattava antaa tilanteen olla se mikä se silläkin hetkellä on, ja annettava kropalle aikaa levätä. Ei saa vaatia itseltään sellaista mihin ei sillä hetkellä pysty. Se olisi itse asiassa jokaisen terveenkin hyvä oppia osaamaan, kun tulee se tilanne että hetkellisesti jaksaminen on vähissä.
Tuo koskee oikeastaan kaikkia, että ei pidä aina nähdä vain sitä mistä on puute, tai mikä on tekemättä, ja kritisoida niistä itseään, vaan kannattaa myös huomioida niitä hyviä juttuja mitä jo on, tai missä asiassa on hyvä.
Kroonisen kivun kanssa eläminen on tasapainoilua veitsenterällä, mutta kyllä se hyvä päiväkin aina välillä koittaa, ja kun osaa nauttia myös pienistä asioista, ja toimia ja touhuta silloin kun siihen pystyy, antaa se taas lisää voimia jaksamiseen niinä huonoinakin päivinä.
Jaksamista myös itsellesikin.
L. Anonyymi kirjoitti:
Kiitos. Päivä kerrallaan. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Onneksi saan edes joten kuten nukuttua. Ilman unta ei pää kestäis. Itse kipuun tai tuskaan kun lisää vielä joka päivä lisääntyvän uupumuksen, tulee päiviä jolloin ei jaksa oikein mitään tehdä, eikä mikään kiinnosta. Se kuuluu asiaan.
Se on ollut pakko opetella, että jos ei pysty jotakin tekemään sillä hetkellä kun haluaisi, kuten vaikka siivous tai pyykinpesu, niin silloin on osattava antaa tilanteen olla se mikä se silläkin hetkellä on, ja annettava kropalle aikaa levätä. Ei saa vaatia itseltään sellaista mihin ei sillä hetkellä pysty. Se olisi itse asiassa jokaisen terveenkin hyvä oppia osaamaan, kun tulee se tilanne että hetkellisesti jaksaminen on vähissä.
Tuo koskee oikeastaan kaikkia, että ei pidä aina nähdä vain sitä mistä on puute, tai mikä on tekemättä, ja kritisoida niistä itseään, vaan kannattaa myös huomioida niitä hyviä juttuja mitä jo on, tai missä asiassa on hyvä.
Kroonisen kivun kanssa eläminen on tasapainoilua veitsenterällä, mutta kyllä se hyvä päiväkin aina välillä koittaa, ja kun osaa nauttia myös pienistä asioista, ja toimia ja touhuta silloin kun siihen pystyy, antaa se taas lisää voimia jaksamiseen niinä huonoinakin päivinä.
Jaksamista myös itsellesikin.
L.Kiitos. Minun vaikeuteni on lähinnä mielenterveys. Vaikka nykyään se on hyvällä tolalla, ei skitsoaffektiivinen häiriö koskaan katoa minnekään ja kulkee aina mukana. Vertaisin lähinnä mielen kipua juuri hermokipuun. Menneisyydessä on ollut niin kamalia päiviä, ettei ole voinut muuta kuin ajatella kuolemaa. Kerran olin pakannut tarvittavat tavarat. Tarkoituksenani oli lähteä mökille ja lämmittää savusauna. Se kun on omaan makuun paras tapa lähteä. Unohdin vaan, että olin lainannut autoani ja tajusin ettei tässä mihinkään pääse lähtemään. Totesin sitten että taisi olla muutenkin paska suunnitelma ja palasin sängyn pohjalle. Vieläkin sairaus nostaa välillä päätä ja näen asioita jotka eivät ole todellisia, mutta niin vaan olen työelämässä ja muutenkin elän suhteellisen normaalia elämää, kunhan muistan aamulla heittää lääkkeet naamaan.
- Anonyymi
Palstakamu kirjoitti:
Kiitos. Minun vaikeuteni on lähinnä mielenterveys. Vaikka nykyään se on hyvällä tolalla, ei skitsoaffektiivinen häiriö koskaan katoa minnekään ja kulkee aina mukana. Vertaisin lähinnä mielen kipua juuri hermokipuun. Menneisyydessä on ollut niin kamalia päiviä, ettei ole voinut muuta kuin ajatella kuolemaa. Kerran olin pakannut tarvittavat tavarat. Tarkoituksenani oli lähteä mökille ja lämmittää savusauna. Se kun on omaan makuun paras tapa lähteä. Unohdin vaan, että olin lainannut autoani ja tajusin ettei tässä mihinkään pääse lähtemään. Totesin sitten että taisi olla muutenkin paska suunnitelma ja palasin sängyn pohjalle. Vieläkin sairaus nostaa välillä päätä ja näen asioita jotka eivät ole todellisia, mutta niin vaan olen työelämässä ja muutenkin elän suhteellisen normaalia elämää, kunhan muistan aamulla heittää lääkkeet naamaan.
Ymmärrän hyvin sua, vaikka mulla ei ihan noin pahana huono mielenterveys ole esiintynytkään mitä sulla. Onhan mulla niitä itsariyrityksiä useitakin takana, mutta nekin tapahtuivat aina pitkällä aikavälillä, ja niissä oli vuosi tai pari aina välissä, ettei niitä ollut ollenkaan.
Vähä kerrallaan käsittelemättömien asioiden kasa suureni, kunnes tuli se viimeinen pisara, joka syöksi sen kasan sortumaan. Ne kasaantuivat, koska en osannut ja pystynyt niitä puhumalla käsittelemään. Tai edes muillakaan keinoin. Niin kun toi mun hyppyni esimerkiksi. Vaikka olen kertonut syyksi sen, kun exä löysi uuden aika lailla vuorokausi meidän erosta, ja alkoi heilastelemaan sen kanssa vakavasti päiviä eron jälkeen, ei se ollut varsinaisesti se syy miksi hyppäsin, ja ei myöskään ollut ainoa syy. Se oli viimeinen pisara, jonka takia useista yksittäisistä sinänsä pienistä, ja muille ihmisille jopa pikku jutuista kasaantunut käsittelemättömien asioiden pino ei enää pysynyt pystyssä. Ne kaikki asiat yhdessä sai tuntemaan etten enää jaksa, ja tekemään sen mitä tein.
En koskaan tiennyt etukäteen milloin se pino kaatuu. Pari kolme päivää aiemmin olin sanonut lääkärille selviäväni seuraavan viikon vastaanotolle tämän sitä kysyessä, koska luulin itsekin selviäväni sen viikon verran. No joo..en selvinnyt. Mutta en myöskään ole syyttänyt exääni missään vaiheessa siitä mitä tein. Se ei ollut hänen syynsä, sen ymmärsin jo sairaalassa. Se oli ainoastaan oma syyni. No joo, olin mieleltäni sairas hypätessäni, mutta kenenkään muun syy se ei todellakaan ollut. Siitä kannan vastuuni.
Sulla on varmaan sama juttu kun mulla, että kun on saanut lääkkeillä apua ja on pystynyt kohtalaisen hyvin palaamaan ns. terveiden maailmaan kun sairaus ei ole akuuttina, ei hirveästi ole haluja heivata toimivaa lääkitystä sen tehotessa, kun muistaa mikä olo oli ennen sitä lääkitystä ja kuinka pahana oma mieli oli silloin.
Mulla on ne itsariyritykset olleet toistaiseksi kokonaan poissa itsetuhoisuuden pysyessä lääkityksellä poissa, mutta tiedän mitä tulee tapahtumaan kahdessa eri tilanteessa:
1. Jos itsetuhoisuus palaa, en pysty lupaamaan kenellekään etten tekisi itselleni mitään, koska kaikista lupaushetkellä hyvistä aikomuksista huolimatta, en pystyisi pitämään sitä lupausta. Tällä hetkellä sen pystyn pitämään.
2. Jos uni kuolee, ei pää kestä kipuja, ja siitä syystä tulen tappamaan itseni. Niin kauan kuin saan nukuttua pää kestää.
Siksi teen parhaani pitääkseni kummankin skenaarion poissa. Syön masennuslääkkeeni pitämään itsetuhoisuuden poissa, ja pidän huolta että saan jotenkin nukuttua.
Kun tietää ennalta aiemmin kokemastaan mitä tapahtuu jos ei pidä itsestään huolta, motivoi se tekemään parhaansa estääkseen samaa toistumasta uudelleen.
Ei mulla ole tällä hetkellä haluja kuolla, eikä ole vuosikausiin edes ollutkaan. Mutta itsemurhasta puhuminen, ja se miksi puhun noin kuten puhun, että jos en saa unta, niin tapan itseni, puhun ainoastaan siksi, että tiedän etukäteen mitä tapahtuu jos niin käy, ja siitä puhumalla osoitan muille olevani oman jaksamisen suhteen kartalla. Tiedän milloin kestän, ja tiedän milloin en. Yksinkertaista.
Olin eilen kuukausittaisella psyk.sh:n tapaamisellani, ja sanoin hänelle suoraan tuon unijutun. Eikä se ollut ensimmäinen kerta kun asiasta hänelle sanoin. Olen saman sanonut suoraan psykiatrin vastaanotolla psykiatrille saman. Mutta myös sen, että niin kauan kuin saan nukuttua, jaksan päivä kerrallaan, enkä tule itselleni tekemään mitään.
Kerroin psyk.sh:lle myös sen, kuinka stressaan nukkumisesta, mutta myös sen, että taistelen päivittäin jaksamisen kanssa. Toisaalta ihmettelen myös sitä, että miten selvisin kesästä hengissä, kun vointi oli niinkin huono mitä se oli. Siinä tuli lääkkeet ja uni mukaan kuvioon, ja niiden avulla jaksoin. Olen myös puhunut mieltä painavista asioista täällä ja muualla, enkä ole jättänyt niitä kasaantumaan toistensa päälle, kuten vuosia sitten.
Jokainen tietää oman jaksamisensa rajat, eikä kenenkään pitäisi niitä vähätellä.
Sillä ei ole mitään väliä miten mielessä pyöriviä asioista itse kukin purkaa, oli se sitten puhumalla, kirjoittamalla, soittamalla, piirtämällä jne. Tärkeintä on että ne pystyy jollakin keinolla purkamaan mielestä, eikä niin että ne jättää kokonaan käsittelemättä. Se koskee jokaista ihmistä tällä maapallolla.
L. Anonyymi kirjoitti:
Ymmärrän hyvin sua, vaikka mulla ei ihan noin pahana huono mielenterveys ole esiintynytkään mitä sulla. Onhan mulla niitä itsariyrityksiä useitakin takana, mutta nekin tapahtuivat aina pitkällä aikavälillä, ja niissä oli vuosi tai pari aina välissä, ettei niitä ollut ollenkaan.
Vähä kerrallaan käsittelemättömien asioiden kasa suureni, kunnes tuli se viimeinen pisara, joka syöksi sen kasan sortumaan. Ne kasaantuivat, koska en osannut ja pystynyt niitä puhumalla käsittelemään. Tai edes muillakaan keinoin. Niin kun toi mun hyppyni esimerkiksi. Vaikka olen kertonut syyksi sen, kun exä löysi uuden aika lailla vuorokausi meidän erosta, ja alkoi heilastelemaan sen kanssa vakavasti päiviä eron jälkeen, ei se ollut varsinaisesti se syy miksi hyppäsin, ja ei myöskään ollut ainoa syy. Se oli viimeinen pisara, jonka takia useista yksittäisistä sinänsä pienistä, ja muille ihmisille jopa pikku jutuista kasaantunut käsittelemättömien asioiden pino ei enää pysynyt pystyssä. Ne kaikki asiat yhdessä sai tuntemaan etten enää jaksa, ja tekemään sen mitä tein.
En koskaan tiennyt etukäteen milloin se pino kaatuu. Pari kolme päivää aiemmin olin sanonut lääkärille selviäväni seuraavan viikon vastaanotolle tämän sitä kysyessä, koska luulin itsekin selviäväni sen viikon verran. No joo..en selvinnyt. Mutta en myöskään ole syyttänyt exääni missään vaiheessa siitä mitä tein. Se ei ollut hänen syynsä, sen ymmärsin jo sairaalassa. Se oli ainoastaan oma syyni. No joo, olin mieleltäni sairas hypätessäni, mutta kenenkään muun syy se ei todellakaan ollut. Siitä kannan vastuuni.
Sulla on varmaan sama juttu kun mulla, että kun on saanut lääkkeillä apua ja on pystynyt kohtalaisen hyvin palaamaan ns. terveiden maailmaan kun sairaus ei ole akuuttina, ei hirveästi ole haluja heivata toimivaa lääkitystä sen tehotessa, kun muistaa mikä olo oli ennen sitä lääkitystä ja kuinka pahana oma mieli oli silloin.
Mulla on ne itsariyritykset olleet toistaiseksi kokonaan poissa itsetuhoisuuden pysyessä lääkityksellä poissa, mutta tiedän mitä tulee tapahtumaan kahdessa eri tilanteessa:
1. Jos itsetuhoisuus palaa, en pysty lupaamaan kenellekään etten tekisi itselleni mitään, koska kaikista lupaushetkellä hyvistä aikomuksista huolimatta, en pystyisi pitämään sitä lupausta. Tällä hetkellä sen pystyn pitämään.
2. Jos uni kuolee, ei pää kestä kipuja, ja siitä syystä tulen tappamaan itseni. Niin kauan kuin saan nukuttua pää kestää.
Siksi teen parhaani pitääkseni kummankin skenaarion poissa. Syön masennuslääkkeeni pitämään itsetuhoisuuden poissa, ja pidän huolta että saan jotenkin nukuttua.
Kun tietää ennalta aiemmin kokemastaan mitä tapahtuu jos ei pidä itsestään huolta, motivoi se tekemään parhaansa estääkseen samaa toistumasta uudelleen.
Ei mulla ole tällä hetkellä haluja kuolla, eikä ole vuosikausiin edes ollutkaan. Mutta itsemurhasta puhuminen, ja se miksi puhun noin kuten puhun, että jos en saa unta, niin tapan itseni, puhun ainoastaan siksi, että tiedän etukäteen mitä tapahtuu jos niin käy, ja siitä puhumalla osoitan muille olevani oman jaksamisen suhteen kartalla. Tiedän milloin kestän, ja tiedän milloin en. Yksinkertaista.
Olin eilen kuukausittaisella psyk.sh:n tapaamisellani, ja sanoin hänelle suoraan tuon unijutun. Eikä se ollut ensimmäinen kerta kun asiasta hänelle sanoin. Olen saman sanonut suoraan psykiatrin vastaanotolla psykiatrille saman. Mutta myös sen, että niin kauan kuin saan nukuttua, jaksan päivä kerrallaan, enkä tule itselleni tekemään mitään.
Kerroin psyk.sh:lle myös sen, kuinka stressaan nukkumisesta, mutta myös sen, että taistelen päivittäin jaksamisen kanssa. Toisaalta ihmettelen myös sitä, että miten selvisin kesästä hengissä, kun vointi oli niinkin huono mitä se oli. Siinä tuli lääkkeet ja uni mukaan kuvioon, ja niiden avulla jaksoin. Olen myös puhunut mieltä painavista asioista täällä ja muualla, enkä ole jättänyt niitä kasaantumaan toistensa päälle, kuten vuosia sitten.
Jokainen tietää oman jaksamisensa rajat, eikä kenenkään pitäisi niitä vähätellä.
Sillä ei ole mitään väliä miten mielessä pyöriviä asioista itse kukin purkaa, oli se sitten puhumalla, kirjoittamalla, soittamalla, piirtämällä jne. Tärkeintä on että ne pystyy jollakin keinolla purkamaan mielestä, eikä niin että ne jättää kokonaan käsittelemättä. Se koskee jokaista ihmistä tällä maapallolla.
L.En aio lääkitystä lopettaa koskaan, sanokoon kuka tahansa mitä tahansa. Tiedän että sitten tulisi masennus ja harhat takaisin. Ja silloin voisin päätyäkin lopulliseen ratkaisuun. Kyse on kuitenkin sairaudesta, josta ei voi parantua. Ainoastaan oireita voi lievittää lääkityksellä ja elämällä hyvää stressitöntä elämää. Ihan periaatteesta en aio tappaa koskaan itseäni, sillä muuten menisi kaikki se työ hukkaan mitä olen vuosien aikana tehnyt. Ja menisi hukkaan myös se kaikki kärsimys mitä olen jo kärsinyt. Kuolema olisi toki helppo ratkaisu, mutta silti tahto elää on kova.
- Anonyymi
Mitä työtä teet, miten "olet jalkojen päällä"? Joudutko nostelemaan/kävelemään vaiko vain seisomaan? Onko ylipainoa? Muita sairauksia? Mistä kohtaa jalat kipeytyvät? Mitä teet vapaa-ajalla? Syötkö lääkkeitä?
Teepä tästä lähtien työpäivän jälkeen niin, että mene lattialle pötköttämään ja nosta jalat seinää vasten. Siinä olet vähintään 15 minuuttia. Suosittelen hakeutumista lääkärintarkastukseen, sillä jalat eivät ole "luonnostaan" huonot ja kipeydy. Kyllä kipeytymiseen on syy ja kannattaa ottaa se selville ja ryhtyä korjausliikkeisiin välittömästi ☝
- SheenaYlipainoahan minulla on, mikä pahentaa tilannetta. Olen 180 cm pitkä ja painan 100 kg. Ei hyvä. Mitään lääkkeitä tai sairauksia minulla ei ole mikä vaikuttaisi jalkojen tilanteeseen. Valitettavasti meillä on vaan sukuvikana jalkojen kipeytyminen. Ukillani meni vanhana miehenä jalkaterät ihan vänkyrälle. Niitä tutkittiin ja avuksi tarjottiin kirurgista toimenpidettä. Varmaan minulla sama kohtalo edessä. Eli siis tarkalleen ottaen jalkateräni kipeytyvät päivän päätteeksi. Ainut mikä tuntuu auttavan on jalkojen hierominen tai upottaminen jääkylmään veteen. Työssäni joudun kävelemään paljon sekä siirtelemään ja nostelemaan tavaroita. Aika fyysistä hommaa välillä, mutta ei varsinaisesti mitään mikä rasittaisi erityisesti jalkateriä.
- Anonyymi
Palstakamu kirjoitti:
Ylipainoahan minulla on, mikä pahentaa tilannetta. Olen 180 cm pitkä ja painan 100 kg. Ei hyvä. Mitään lääkkeitä tai sairauksia minulla ei ole mikä vaikuttaisi jalkojen tilanteeseen. Valitettavasti meillä on vaan sukuvikana jalkojen kipeytyminen. Ukillani meni vanhana miehenä jalkaterät ihan vänkyrälle. Niitä tutkittiin ja avuksi tarjottiin kirurgista toimenpidettä. Varmaan minulla sama kohtalo edessä. Eli siis tarkalleen ottaen jalkateräni kipeytyvät päivän päätteeksi. Ainut mikä tuntuu auttavan on jalkojen hierominen tai upottaminen jääkylmään veteen. Työssäni joudun kävelemään paljon sekä siirtelemään ja nostelemaan tavaroita. Aika fyysistä hommaa välillä, mutta ei varsinaisesti mitään mikä rasittaisi erityisesti jalkateriä.
Olisko plantaarifaskiitti?
Siihen voi auttaa mm. jumppa ja oikeanlaiset sukat. Googlaa. Lähipiirissä kokemusta tuosta vaivasta. Ja vaivan helpottumisesta.
xLiner Anonyymi kirjoitti:
Olisko plantaarifaskiitti?
Siihen voi auttaa mm. jumppa ja oikeanlaiset sukat. Googlaa. Lähipiirissä kokemusta tuosta vaivasta. Ja vaivan helpottumisesta.
xLinerKyllä kantapäätkin on kipeät, mutta niin on myös koko muu jalkaterä. Ei taida tuo selittää kipua, mutta kiitos ajatuksesta.
- Anonyymi
Palstakamu kirjoitti:
Kyllä kantapäätkin on kipeät, mutta niin on myös koko muu jalkaterä. Ei taida tuo selittää kipua, mutta kiitos ajatuksesta.
Tuo tuttu josta kirjoitin, ei ollut kantapääkipuinen, vaan muu osa jalkaterästä vaivasi. Askeltaminen sattui, ja kosketus. Lääkäri tuon diagnoosin antoi.
Tuossa vaivassa on kai se ikävä puoli, että se on huonosti hoidettavissa myöhemmin, jollei sitä hoitele ajoissa.
Käy lääkärissä kinttujesi kanssa, eihän tuo normaalia ole.
xLiner Anonyymi kirjoitti:
Tuo tuttu josta kirjoitin, ei ollut kantapääkipuinen, vaan muu osa jalkaterästä vaivasi. Askeltaminen sattui, ja kosketus. Lääkäri tuon diagnoosin antoi.
Tuossa vaivassa on kai se ikävä puoli, että se on huonosti hoidettavissa myöhemmin, jollei sitä hoitele ajoissa.
Käy lääkärissä kinttujesi kanssa, eihän tuo normaalia ole.
xLinerHarkitsen asiaa. Olen huono menemään lääkäriin.
- Anonyymi
Palstakamu kirjoitti:
Harkitsen asiaa. Olen huono menemään lääkäriin.
Lacrossepallo ja ne sukat. Hyvä aloittaa niillä, jos lääkäri pelottaa 😌.
Plantaarifaskiitti-sukkia saa urheiluliikkeistäkin. Sen pallon myös.
xLiner - Anonyymi
Palstakamu kirjoitti:
Harkitsen asiaa. Olen huono menemään lääkäriin.
Jalka vaan pallon päälle ja pyörittelee kipukohdissa. Tekee muuten hyvää... 🤗
xLiner Anonyymi kirjoitti:
Jalka vaan pallon päälle ja pyörittelee kipukohdissa. Tekee muuten hyvää... 🤗
xLinerSemmoisen pallon kyllä voisi hommata. Vaikka ei nyt tuosta vaivasta olisikaan kyse, niin hieronta tekee aina hyvää.
- Anonyymi
Ainahan noita kipuja ja kremppoja on. Tähän ikään on ehtinyt jo niin monta paikkaa rikkoakin, että kyllä ne on jälkensä jättäneet. Toisaalta kipukynnyskin on mulla varsin kova. Tällä hetkellä ei mitään pahempaa, mitä nyt hartiat on aina jumissa. Nilkat on molemmat telottu niiin moneen kertaan, että niissä on oikeestaan kroonisesti pientä kipua ja sitä kautta levottomat jalat. Toisen jalan kantakalvo on tällä hetkellä vähän pirullinen, mutta kyllä sen kanssa elää.
Hip hei. Minullakin on levottomat jalat aina työpäivän jälkeen. Sohva on kulunut, kun pidän aina jalkoja sohvalla ja potkiskelen samalla aina tuota samaa kohtaa.
- Anonyymi
Palstakamu kirjoitti:
Hip hei. Minullakin on levottomat jalat aina työpäivän jälkeen. Sohva on kulunut, kun pidän aina jalkoja sohvalla ja potkiskelen samalla aina tuota samaa kohtaa.
Itsellä tuo vaiva häiritsee lähinnä nukkumaan mennessä. Tai no kai ne levottomat jalat on aina levottomat, mutta mä en vaan kiinnitä siihen huomiota muutoin kun nukkumaan mennessä. Varsinkin lämpösillä säillä ne pitävät mut oikeasti hereillä ja kyllä mä sen tunteen niissä jaloissa kivuksi ihan luokittelen. Yleensä riittää kun makuuhuoneessa on viileää ja pistän jalat peiton ulkopuolelle. Pahimpina iltoina on pakko ottaa särkylääke tai laittaa kipugeeliä, se auttaa. Tossa kun oli niitä kuumia säitä, niin illalla pihalla kahlaamassa muksun uima-altaassa jalkani lähes hileeseen ja sitten oli helppo nukahtaa. 😁
Anonyymi kirjoitti:
Itsellä tuo vaiva häiritsee lähinnä nukkumaan mennessä. Tai no kai ne levottomat jalat on aina levottomat, mutta mä en vaan kiinnitä siihen huomiota muutoin kun nukkumaan mennessä. Varsinkin lämpösillä säillä ne pitävät mut oikeasti hereillä ja kyllä mä sen tunteen niissä jaloissa kivuksi ihan luokittelen. Yleensä riittää kun makuuhuoneessa on viileää ja pistän jalat peiton ulkopuolelle. Pahimpina iltoina on pakko ottaa särkylääke tai laittaa kipugeeliä, se auttaa. Tossa kun oli niitä kuumia säitä, niin illalla pihalla kahlaamassa muksun uima-altaassa jalkani lähes hileeseen ja sitten oli helppo nukahtaa. 😁
Olen siitä onnekas, että jalat tuntuvat rauhoittuvan omia aikojaan sänkyyn mennessä. Mutta varmaan vaiva tulee vaan pahentumaan iän myötä.
- Anonyymi
Hyvin vähän. Tiedän olevani onnekas.
Treenikipu on hyvää kipua, ja häivyttää alleen muut pikkuvaivat, vähän isommatkin. Liikkuminen on mulle lääke.
Nivelet vaivaavat välillä, jotain reumaattista. Lihakset auttavat pitämään kropan kasassa. Meillä on selkäsairas suku, luultavasti vahvat lihakset pitävät mun selkäni kunnossa. Varmasti tulee vaivaamaan vielä, mutta ihmeen pitkälle olen päässyt näin.
xLiner - Anonyymi
Itse oikeasti odotan innolla nyt räntäsateita jotta pystyn testaamaan pyöräilyssä uusia constan eli continentalin kumeja kunnon säässä, sitten.
- Anonyymi
Tunnen olevani terve
Kiitos
Pitää huolta itsestä
- Anonyymi
On kipuja ympäri kehoa. Siksi en juuri töihin halua mennä, koska koitan suojella itseäni liialta rasitukselta ja stressiltä. Kivut tekevät ärtyneeksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Koettakaa nyt Trumpinkin fanit ymmärtää:
Hän on myös jo vanha mies. Kukaan ei tiedä, mitä kunnossa hän on parin vuoden päästä.3041879Pääsit nainen todella
lähelle ja kaikki sinussa oli jotain selittämättömän kiehtovaa. Silti en koskaan ymmärtänyt sinua täysin. Mitä halusit t1101755Jumala rankaisi; nainen kuoli Suviseuroissa
Eihän näissä joukkohysteriatapahtumissa ole mitään tolkkua. Aina pitää hajauttaa. Toivottavasti lestatkin tulevat nyt1211688Mopomiitti onnettomuus
Vittu se tehdas-alue ole oikea paikka mopomiitille, Ja minkälainen vanhempi hyväksyy, että pojan mopo kulkee järkyttävä721613- 311567
- 691275
YLE kirjoittaa - Viritetyt sähköpyörät aiheuttavat ongelmia poliiseille
"Itse rakennellut ja viritetyt sähköpyörät ovat poliisin ja Liikenneturvan mukaan yleistyvä kirous liikenteessä." https891038- 211022
Olen miettinyt sinua tänään
Se mitä teit oli oikeasti vähän tylyä. En voi ottaa sitä muuna kuin mitä se konkreettisesti on. Esitän itsellenikin että221002Vieläkö pidät minusta
Vieläkö pidät minusta nuori nainen? Vaikutat etääntyneeltä ja olen ajatellut että haluat olla rauhassa.100938