Marsulle puuhäkki

Voiko marsun laittaa puiseen häkkiin. Niin että osa seinistä on puuta ja pohja muovia. Alkaako marsut nakertaa puuta?
Saa laittaa myös erilaista tietoa marsuista 😊
1182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Marsut ovat jyrsijöitä, joten ne luonnollisesti ainakin jonkin verran tulevat varmasti nakertamaan puuta. Ihan yhtä vahvaa nakerrusviettiä niillä ei kuitenkaan ole kuin kaneilla. Kannattaa siis katsoa, ettei marsut pääse nakertamaan itseään häkistä ulos tai satuta itseään jos onnistuvat irrottamaan puusta tikkuja.

Marsutietoa löytyy hyvin vaikkapa Facebookin Marsut - ja Marsut.net -ryhmistä. Tärkeimmät vinkit ovat kuitenkin nämä:

- Aina vähintään kaksi marsua ja samaa sukupuolta tai leikattuja. Älä teetä pentuja huvin vuoksi.
- Häkin tulee olla niin iso kuin vain mahdollista. Liian suurta häkkiä ei olekaan.
- Marsuilla tulee olla jatkuvasti saatavilla raikasta vettä ja heinää.
- Marsut tarvitsevat päivittäin C-vitamiinilisää, etteivät ne sairastu esim. keripukkiin.
- Marsut ovat herkkiä vedolle joten aivan ikkunoiden vieressä ne voivat vilustua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Voiko marsun laittaa puiseen häkkiin. Niin että osa seinistä on puuta ja pohja muovia. Alkaako marsut nakertaa puuta?
Saa laittaa myös erilaista tietoa marsuista 😊

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu