PUNKIT pysyivät poissa melkein koko kesän, mutta nyt esiin kaivautui valtava armeija !

Anonyymi

PUNKIT
Punkit pysyivät poissa melkein koko kesän, mutta nyt puutiaisia kaivautui esiin hurja määrä – punkkitutkija kertoo, miksi
Helteiden aikaan puutiaiset eli tavallisimmin sanottuna punkit piiloutuivat maan pinnan tuntumaan etsimään kosteimpia olosuhteita. Nyt kun sateet alkoivat, ovat apajilla myös punkit. Niitä riittänee useampi viikko.

Punkki ihmisen kämmenellä.
Puutiaiset ovat lähteneet liikkeelle. (Kuvituskuva) Kuva: Yle
PETRI KIVIMÄKI
18.8. 20:03

Moni ulkona liikkuja ja koiran ulkoiluttaja on viime päivinä tehnyt saman havainnon: ihan kuin punkkeja olisi normaalia enemmän.

Havainto pitää paikkansa, sillä puutiaiset eli kansanomaisesti sanottuna punkit ovat pitkän kuivan kesän jälkeen jälleen liikkeellä.

Loppukesän sateet tekivät puutiaisen elinolosuhteet otollisiksi.

– Puutiaiset olivat rutikuivan ja paahteisen ajan piilossa kuivien lehtien alla karikekerroksessa, jossa ne saivat kaipaamaansa kosteutta. Nyt ne ovat tulleet sieltä esiin, kun alkoi sade ja kosteat kelit, kertoo professori Ilari Sääksjärvi Turun yliopiston biodiversiteettiyksiköstä.

Paisunut punkki eläimen ihossa.
Koirien omistajat ovat tottuneet näkemään punkkeja koiransa turkin seassa. (Arkistokuva) Kuva: Anthony C
Sääksjärvi kertoo, että normaalisti puutiainen odottaa ohikulkevaa ihmistä tai eläintä kasvillisuuden seassa, esimerkiksi heinänkorren tai mustikanvarvun päässä. Kuiva ja kuuma kesä ei ollut hyväksi puutiaisille, minkä vuoksi ne hakeutuivat lymyämään kostean maan tuntumaan.

– Nyt ne ovat taas liikenteessä, kun vettä tulee ja ulkona on lämmintä. Tämä on hyvää aikaa puutiaisille, sanoo Sääksjärvi.

Punkit pysyivät poissa melkein koko kesän, mutta nyt esiin kaivautui valtava armeija – punkkitutkija kertoo, miksi

Kuuntele
Professori Ilari Sääksjärvi Turun yliopiston biodiversiteettiyksiköstä kertoo reilussa minuutissa, miksi punkit ovat aktiivisia juuri nyt.
Toinen syy punkkien esiintymiseen on se, että puutiaisilla ylipäätään menee Suomessa hyvin. Niiden kanta on runsastunut ja ne ovat levinneet entistä laajemmalle alueelle Suomessa.

Useita viikkoja
Puutiaisten esiintymisessä on paljon paikallista vaihtelua. Sen takia professori Ilari Sääksjärvi ei halua ryhtyä ennustamaan, millainen loppuvuosi punkkien osalta on.

– Aivan lähelläkin olevissa paikoissa on isoja eroja. Toisessa on hyvin paljon puutiaisia, mutta kilometrin päässä ei ollenkaan. On vaikea sanoa hyvää ennustetta.

verta imenyt punkki
Puutiainen on levinnyt Suomessa entistä laajemmalle alueelle, jopa pohjoiseen saakka. (Arkistokuva)
Todennäköistä kuitenkin on, että puutiaiset ovat seuranamme vielä useita viikkoja.

– Niin pitkään kuin lämpötila pysyy suhteellisen korkealla, puutiaiset jatkavat aktiivisina. Esimerkiksi rannikkoalueella lämpötila voi pysyä pitkäänkin marraskuulle 5 asteen tienoilla, joten puutiaisia voi silloinkin vielä olla liikkeellä.

Suojaus kuntoon
Varsinkin koirien omistajat ovat oppineet suojaamaan lemmikkinsä punkeilta. Pitkin pusikoita nuuhkivat koirat kun ovat todella herkkiä saamaan kunnon punkkisateen turkkiinsa.

Kotkassa Katariinan koirapuistossa Tytti Huusko viettää aamupäivää kahden koiransa kanssa. Molemmilla koirilla on punkkipannat.

– Nämä ovat olleet jo vuosia. Punkkeja on meidän pihalla nyt todella paljon, mutta koirissa ei punkkeja ole ollut

1

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Varokaa siis punkkeja nyt erityisesti. Siellä odottavat, niillä on ihmistä ikävä,
      haluaisivat sen lihaa puraista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      145
      6069
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      25
      3726
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      128
      2911
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      47
      2568
    5. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      37
      2421
    6. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      25
      1945
    7. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      269
      1914
    8. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      51
      1858
    9. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      34
      1633
    10. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1600
    Aihe