Jenkkimedia VIIMEINEN luottamustutkimuksessa!?

Anonyymi

Kansainvälinen järjestö teki tutkimuksen ns. demokraattisten maiden median nauttimasta luottamuksesta väestöjensä taholta.

Tutkimuksessa oli mukana 46 valtiota ja viimeiseksi tuli USA! Eli jenkit luottavat vähiten valtamediaansa. Vastamedioiden luottamukseen ei tutkimuksessa puututtu.

KUITENKIN meidän valtamediamme tunnetusti luottaa USA: n tiettyihin valtamedioihin erittäin paljon!? Toimittajamme kopioivat suoraan NYT: n, WP: n, CNN: n ja ABC: n uutisia sellaisenaan.

Valtamediamme toimittajat luottavat vasemmistolaiseen jenkkimediaan kuin vuoreen ja siteeraavat sitä kuin uskovainen Raamattua!?

Ja hölmö suomalainen kansa tai ainakin enemmistö siitä uskovat kaiken, mitä valtamediamme suoltaa Yhdysvalloista ja sen politiikasta…

16

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niinpä.

      Ja ” jostain syystä” valtamediamme ei ole uutisoinut tuosta tutkimuksesta…😉

    • Anonyymi

      Mikä järjestö?

      Suomen laatumedialla on omat kirjeenvaihtajat myös USA:ssa.He hankkivat tiedot itse. Tietysti lähteinä käytetään myös paikallisia medioita. Niin kaikki tekevät.
      Ammattitaitoinen toimittaja ei kopioi yhtä lähdettä, ,vaan tarkistaa tiedot myös muualta. Se on rutiinityötä. Avaaja ei tunne toimitustyön alkeitakaan.

      Hölmöjä ovat avaajan kaltaiset hölynpölyn suoltajat, joilla ei ole mitään käsitystä laatumedian työtavoista.

      • Anonyymi

        Höphöpö taas !?

        Olen itse monta kertaa todennut, kuinka valtamediamme kopioi SUORAAN jenkkien vasurimediaa. Näet olen kielitaitoinen ja luen molempia.

        Sen sijaan jenkkien puolueetonta tai vastamediaa ei noteerata mitenkään valtamediassamme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hölynpölyä.

        Jenkkimediaa kohdellaan sen ansioiden mukaan.

        Siellä on laatumedia ja sitten täysin äärioikeiston propagandaa ajavia medioita.

        Kyllä nekin noteerataan,mutta vain painoarvonsa mukaan.

        Mitään "vasurimediaa" ei yhdessä maailman oikeistolaisimmassa maassa edes ole.

        Siellä on kaksi valtapuoluetta,molemmat oikeistolaisia. Media on samaa maata.

        Demokraattista puoluetta ja sen linjoilla olevaa mediaa on turha leimailla"vasureiksi".

        Trumppilaiset äärioikeistolaiset sitä yrittävät täällä Suomessakin,mutta turha on työnsä.

        Vasuritollomme luulee tietävänsä paremmin kuin jenkit itse!?

        Kerropa meille, miksi jenkit itse eivät luota ” laatumediaansa”?

        On jenkkien asia mihin luottavat. Ei sitä jokin epämääräinen "tutkimus" määrää.

        Joka tapauksessa suuri enemmistö seuraa suuria mediataloja,luottavat niihin tai eivät.

    • Jos saisi vielä linkin johonkin uskottavaan lähteeseen tästä tutkimuksesta, kiitos?

      En sanoisi kyllä yhdysvaltain mediaa noin yleistäen vasemmistolaiseksi. Tiedän kyllä sen ongelman ja se on median kahtia jakautuminen. Moni uutislähde jaetaan siellä joko vasemmistoon tai oikeistoon ja vastakkainasettelu on melko ilmeistä. Osa väestöstä katsoo lähinnä yhtä lähdettä ja toinen toista.

      Kun kumpikin puoli elää omassa todellisuudessaan, niin onko ihmekään että yksi puoli uskoo että presidentti on Joe Biden ja toinen sanoo että Donald Trump?

      Jos Yhdysvaltojen uutiskanavien poliittinen jakauma kiinnostaa niin katsokaa tätä: https://www.adfontesmedia.com/interactive-media-bias-chart/

      Oikeastaan tuollainen olisi hyödyllinen kaavio Suomenkin kanavien osalta.

      • Anonyymi

        Tuosta tutkimuksesta on tietoa YouTube- videoissa ja parissa vasemmistolaisessa mediassa. En jaksa niitä alkaa etsimään uudestaan ja linkittämään palstalle. Jokaisen on hyvä itse hankkia tietonsa.

        MUTTA paljastit vahingossa hyvin tilanteen, kun et ole tuota tutkimusta missään nähnyt! Nimittäin varmasti valtamediamme on siitä hiljaa, vaikka kysehän on suuren luokan uutisesta.

        Tuo linkin kaavio on harhaanjohtava parissakin mielessä. Siinähän suuret valtamediat rinnastetaan pieniin vastamedioihin. Se harhauttaa luulemaan, että jenkkimedia olisi melko tasapainoinen.

        Toinen kaavion ( tahallinen) virhe on esittää, että nuo suuret mediapäästöt olisivat hyvin lähellä keskustaa eli olisivat melko tasapuolisia!? Vaikka ne ovat selvästi vasemmalle kallellaan.

        Lännen suuurin vasurivalhemedia BBC on siinä esitetty lähes puolueettomana??? Huhhuh…

        Korjaus: Piti tietysti olla ” parissa EI- vasemmistolaisessa mediassa”.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaipaisin kyllä jotakin muutakin todisteita kuin YouTube-videot elleivät he linkitä videokuvauksissaan suoraan tutkimuslähteisiin kuten esim. https://www.youtube.com/user/Kurzgesagt

        Siinä taas Huh-huh-mies asialla. Vai on BBC lännen suurin vasurivalhemedia?
        Kyllä on huhhuhtelu paikallaan.
        Paljon suurempi ihme olisi,jos laatumediamme olisi sortunut moista levittelemään.

      • Anonyymi
        Melodious kirjoitti:

        En minä ala tällä palstalla opettamaan laiskoille tiedon hankkimista.

        Kyllä jokaisen on kiivettävä itse puuhun tyven kautta.

        Ei kannettu vesi kaivossa pysy…

        Vasuritollolle tiedoksi. Kyllä BBC nimenomaan on sitä. Tavalliset britit ovat siitä erityisen varmoja. Jostain syystä uskon enemmän heihin ja itseeni kuin sinuun…😉

      • Anonyymi kirjoitti:

        En minä ala tällä palstalla opettamaan laiskoille tiedon hankkimista.

        Kyllä jokaisen on kiivettävä itse puuhun tyven kautta.

        Ei kannettu vesi kaivossa pysy…

        Moni voi sanoa noin jos ei ole näyttää neutraaleja, konkreettisia todisteita mutta jotekin pitää bluffata kuitenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasuritollolle tiedoksi. Kyllä BBC nimenomaan on sitä. Tavalliset britit ovat siitä erityisen varmoja. Jostain syystä uskon enemmän heihin ja itseeni kuin sinuun…😉

        Tavalliset britit luottavat nimenomaan BBC:hen. Huh-huh-miesten valeita taas ei usko kukaan.

      • Anonyymi
        Melodious kirjoitti:

        Moni voi sanoa noin jos ei ole näyttää neutraaleja, konkreettisia todisteita mutta jotekin pitää bluffata kuitenkin.

        Eihän noiden valeisiin usko muut kuin ne itse. Ehkä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      0
      3630
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      43
      3221
    3. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      56
      2947
    4. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      34
      2828
    5. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      16
      2758
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2620
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      44
      2260
    8. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      32
      2131
    9. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2015
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      1789
    Aihe