Helluntalaisuus lienee samanlainen uskonto kuin luterilaisuus tai mikä tahansa muu uskonto mutta kukaan ei halua tunnustaa tai myöntää sitä julkisesti.
Missähän mahtaa olla syy ... onko se kenties vain peiteorganisaatio jonkinlaiselle hyvä veli - verkostolle vai mistä siinä on kysymys ?.
Itsekin asun helluntalaisen perheen vieressä ja yrittävät kaikin keinoin pitää piilossa ja kieltää uskontonsa ... sain itse tietää asian ihan sattumalta.
Miksi helluntalaiset piiloutuu ?
2
176
Vastaukset
Ainakin täällä sekä helluntaikirkkolaiset että muut hellarit esiintyvät kaikkien kristittyjen ja koko oikean kristinuskon edustajina. Tämä ei olisi mahdollista, jos he tunnustaisivat karvansa.
- Anonyymi
Monissa kriittisissä uskonlahkoissa on omat kieltonsa ja sääntönsä ja jäseniä valvotaan. Esimerkiksi sinun tulisi olla seurakunnan palvelijana ilmaiseksi. Kahvinkeittäjänaiset, leipojat jne. Mutta saatko tehdä kaikkea sellaista, mitä nyt yleensä yhteiskunnassa ihmiset tekevät, kuten harrastavat jalkapalloa, voimisteluryhmissä voimistelevat ym. Aikoinaan oli hyvinkin tiukkaa, että perheen lapset eivät saaneet esimerkiksi pelata jalkapalloa urheiluseurassa.
Moni lahkolaisen lapsi jäi yksin, kun ei voinut olla muiden kanssa ja seurakunnassa ei ollut juurikaan sellaisia harrastuksia lapsille muuta kuin kesäleiri.
Niin moni lahkolaisten lapsista on tullut huumeenkäyttäjäksi tai alkoholistiksi, tai muuta. Ei ihme, jos lapsi kuulee joka sunnuntai kuolemanläheisistä asioista ja saa itkeä tilaisuuksissa, joiden sanomaa ei edes ymmärrä.
Vielä tänäpäivänä fundamentalistisissa liikkeissä itketetään naisia. Valitaan niin liikuttavia lauluja, että kyynelet valuvat. Onko se hyvä asia, se ei ole Jumalasta, vaan fundamentalistiliikkeen oma juttu, jolla saadaan itkut esille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 866338
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303793törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283160Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691716- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46959Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11956Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42859