Etten ryhdy isäni omaishoitajaksi. Hän sairastaa levyn kappale tautia jossa vivahteita myös alzheimerista. Ensimmäiset 3 kuukautta näyttäneet missä mennään ja varsinkin kulunut viikko. Keskiviikkona sanoin monesti että minulla töitä ja tulen sitten käymään töiden jälkeen. En edes töihin ehtinyt kun soitti että tule käymään kotona. Siinä vaiheessa puhelin äänettömälle ja kun pääsin töihin, 2 kertaa soittanut. Soitin ja sanoin että työvuoro alkaa. Sitten puhelin kylmästi kokonaan kiinni. Illalla kävin sovitusti, katsoin ukon puhelinta. 7 kertaa soittanut. No illalla vähän ennen puolta yötä soitti, en vastannut. Aamulla selitti ettei saanut housuja jalasta vasta kun puukko ja sakset apuna. Housujen riekaleet pitkin keittiön lattiaa. Perjantaina oli riita valmis. Sanoin jälleen että minulla töitä ettei soittele. Käski painua vittuun ja ettei minusta ole kenenkään sairaan hoitajaksi. No totuus onkin etten ole hoitoalan ihminen. Eilinen ei tuonut sen parempaa tullessaan. Tein ruoan ja mielestäni oli hyvää. Ei kelvannut ukolle, vaan totesi että ei voi tätä syödä. Piti saada mustikkajugurttia ja hetkeä myöhemmin kysyi kenen ruoka lautasella.. Siinä vaiheessa mulla alkoi olla hermot kireänä ja sanoin että toisilla ei tuonkaan vertaa ruokaa mitä sulla. Ja ruoan suhteen ei nirsoilla, oli sairas tai terve. No alkoi riehumaan ja sotki vaatteet mustikkajugurtin lopulla. Että onko lähtökohta hyväkin omaishoitajalle.. Mielestäni ei ja kyllä ukko kuuluisi palvelutaloon eikä kotiin.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48835
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22832Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha538761- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561