, että olisin Menetetty tapaus niin lue tämä---》Afganistanin viimeisin sota näyttää päättyneen 20 vuoden jälkeen ääriliike Talibanin voittoon. Sota alkoi vuonna 2001 WTC:n terrori-iskujen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti George W. Bush kutsui koko maailman terrorismin vastaiseen sotaan.
– Muistan hänen puheensa televisiossa. Hän sanoi, että olette joko puolellamme tai meitä vastaan. Siinä ei ollut paljon vaihtoehtoja, Ulkopoliittisen instituutin vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki sanoo...ja Kysymys kuuluu näin, että Oletko Sinä Kajaanilaisten Poliisien kanssa Yhteisesti Terrorismissa Sisäpiirijuttujen kanssa, kun Poliisikin Määrittelee Skitsofreniassaan, että minun Itsenäinen Elämä, josta olen nauttinut Kotiplaneettamme Ainutlaatuisimpana eli Voittamattomana Voittajana jo 50-v. ja tämä asia on myös sellainen, että te muut Maapallon ihmiset ette tähän kykene vaikka olisitte miten hyvässä kunnossa. Kaikkea te Perusmielisairaudessaan Kateus keksittekin Yksinäisistä Ihmisistä, että oltaisiin Terroristeja Sisäpiirijuttuineen, joten oletko minun puolella vai oletko minua vastaan?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Asialliseen kysymykseen asiallinen vastaus, kaikki ovat sinua vastaan. Kukaan ei ole puolellasi.
Millä perusteilla? Minä olen ollut syntymästäni alkaen Rauhan ja Rakkauden edustaja täällä Maailmassa Todellisten edellytysten kanssa yhteisesti tulevaisuuteen katsottuna nojaten Positiivisiin näkemyksiin Maailman ja Ihmisväestön puolesta siten, että Positiivisista asioista on ensin vain ja ainoastaan minulle hyötyä, kun tekee itsensä kanssa Tosi paljon töitä, jotta sittemmin on jotain hyvää annettavaa muillekin, mutta Sinun antamasi palautteesi ei vastaa Todellisuudessa esiintyviä ja olevia tosiasioita minun Itsenäisestä elämästä vaan palautteesi on kokonaisvaltaisesti katsottuna Epärealistinen, joka sykkii esille sinun omasta Huonommuuden tunteestasi sinun omaan elämääsi katsottuna, kun et saa kirveelläkään tehtyä Itsellesi siis Omatoimisesti eli Itsenäisesti Hyvää & Ravitsevaa valoa elämääsi 🙃🙃🙃🙂😅🤣😂🙃😉...olosi on järkyttävän Negatiivinen ---》😡😡😡😡😡Hanki elämä!!!
Folio on tarjouksessa Prismassa
Teräskattila toimi hyvin 😉
Jaaha.. ei muuta kuin foliorullan ostoon.
Junkjunk!
Vaikutat jotenkin samanhenkiseltä kuin minä, eli ollaankohan joskus tavattu 🤔 Voitais käydä kaljoilla ja perustaa jengi 🤗