koulukiusaaminen

Anonyymi

Olipa surullista lukea Iltasanomista näyttelijä Jussi Lammen Mandi tyttären kohtalosta. Minä kävin itse aikoinaan UIT teatteri esityksen; Älä soita äidille, jossa esiintyivät myös Jussi Lampi ja hänen tytär Mandi. Heti huomasi, että että Mandi on pitkä, hoikka kaunis nuori nainen. Lisäksi hän osasi laulaa hyvin ja näytellä, hän oli siis hyvin lahjakas nuori nainen. Mutta häntä oli kiusattu pitkään ja ilmeisen rajusti, koska oli ollut ihan pahoinpitelyjä ja lumipesuja henkisen kiusaamisen lisäksi. Syynä oli varmaan kateus muiden ikäisten taholta. Mandi oli kärsinyt varmaan kovasti vaikkei halunnut näyttää sitä ulospäin omille läheisilleen. Hän päätyi kuitenkin ikävään ratkaisuun, itsemurhaan. Onkohan hänen kiusaajansa edes ajatelleet tätä vakavaa asiaa ja tunteneet huonoa omaatuntoa ja menneet itseensä ? Syytä olisi !
Järkyttävä Koskelan kiusaamis ja murhatapaus tulee tulee väkisinkin mieleen. Siinäkin oli 16-vuotiasta poikaa kiusattu vuosikaudet ja myös pahoinpidelty ja vielä sellaisten kavereiden taholta jotka olivat tunteneet toisensa päiväkoti ikäisistä asti. Silti he aiheuttivat kaverinsa kuoleman pahoinpitelemällä häntä tuntikausien ajan kuoliaaksi asti. Lopuksi pahoinpitelijät vielä sylkivät ja virtsasivat uhrinsa päälle ! Kyllä tällaisten ihmisten tulee saada mahdollismman pitkä vankila tuomio. Murha on aina murha. Väkivaltaa ei pidä hyväksyä minkään ikäisten ihmisten taholta. Kaikesta kiusaamisesta tulisi päästä eroon, henkisestä ja fyysisestä väkivallasta sekä myöskin työpaikoilla tapahtuvasta kiusaamisesta, joka on yleensä henkistä, siis haukkumista ja toisen työhön puuttumista ja toisen tekemän työn mitätöintiä ja vähättelyä. Sekä henisestä ja fyysisestä kiusaamisesta tulisi antaa aina vankila tuomioita, ehdollista ja ehdotonta vankeutta sekä korvaukset uhrille kärsimyksistä ja kuolleen uhrin omaisille.

3

333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ok en jaksanu lukea kuitenkin hevonkakkaa kirjoitit... Mutta sen sanon ettää kannattaa pistää mehukattia pyllyyn... tulee ihana tuoksu kun pieraset. Itse tykkään siitä marjasekotus mehukatista... marjaisia pieruja tulee.

    • Anonyymi

      MIKSI KIUSATUT EI SAA RAUHASSA TAPPAA KIUSAAJIAAN.....

    • Anonyymi

      JALAT JA KÄDET HAKATAAN POIKKI. KUKAAN EI JOUDU VASTUUSEEN??????
      MUTTA JOS KIUSATTU AMPUU JONKUN NIIN KYLLÄ UUTISOIDAAN, MIKSI HAKKAAJILLA JA KIUSAAJILLA ON KAIKKI VALTA...
      TE KUOLETTE KEIKKI.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      52
      10425
    2. Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?

      Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.
      Ikävä
      137
      6427
    3. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      74
      4608
    4. Yritystuet pois ja työeläkevaroilla maksettava valtion velka pois

      Nyt on teille kerrottu keino kuinka Suomen velkaongelmasta päästää eroon kertalaakista. Älkää saatanat enää minulle tul
      Maailman menoa
      14
      3497
    5. Pate Mustajärvi on kuollut

      Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html
      Maailman menoa
      143
      3260
    6. Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen

      Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji
      Maailman menoa
      283
      3075
    7. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      151
      2843
    8. Ylen juttu sisäministeristä oli selvän tarkoitushakuinen

      haluttiin vielä vuoden loppuun saada joku "kohu". (Olisiko Yle tehnyt jutun jos sisäministerinä olisi esim. RKP:n, jota
      Maailman menoa
      67
      2786
    9. Suomalaista yrittäjää ei kommunistista erota

      Muualla maailmassa yrittäjät elävät asiakkaiden rahoilla, Suomessa palkansaajien maksamilla veroilla. Palkansaajahan ma
      Maailman menoa
      5
      2232
    10. Miten ikinä kelpaisin sulle

      Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait
      Ikävä
      34
      2164
    Aihe