Applen salainen kaksoisagentti katkerana: vuoden työstä ei maksettu penniäkään
23.8.202108:39|päivitetty23.8.202108:39
Tietovuotajana tunnustusta kerännyt Andrej Šumejko on paljastanut toimineensa erikoisessa asemassa Applen ja hakkeriverkoston välillä.
Tiedot uusista, vielä julkaisemattomista Apple-tuotteista ovat kuumaa kamaa internetissä, koska laitteet ovat niin suosittuja ympäri maailman. Siksi niistä myös maksetaan, ja moni pyrkii saamaan haltuunsa salaisia tietoja.
Tietovuotajien toiminta kiinnostaa luonnollisesti myös Applea. Motherboard on julkaissut artikkelin Apple-vuotajana pitkään toimineesta Andrej Šumejkosta, joka päätyi toimimaan vuoden ajan Applen kaksoisagenttina vuotajayhteisössä.
Mies oli ehtinyt saavuttaa jo vakiintuneen aseman vuotajayhteisössä julkaisemalla salaisia tietoja Applen laitteista ja ohjelmistoista. Hän tuli kuitenkin katumapäälle ja alkoi jakaa yhteisön kautta saamiaan tietoja Applelle, jotta yhtiö voisi suitsia sen toimintaa vahingoittavia tietovuotajia.

Vastaukset 27
Vanhimmat
Apple joutuu ehkä hylkäämään iPhonen oman liitännän – EU-lakiehdotus vaatisi usb-c:tä
16.8.202111:27|päivitetty16.8.202111:27
Euroopan komissio yrittää taas saada laturistandardia lakiin.
WhatsApp-pomo kritisoi Applen lapsipornoskanneria: suuri takaisku yksityisyydelle
9.8.202109:25|päivitetty9.8.202110:41
Applen uusi lasten hyväksikäyttöä sisältävän materiaalin löytämiseen tarkoitettu ohjelmisto on herättänyt paljon kysymyksiä yksityisyydestä.
iOS on kamala ja saatuu helposti!
Applen touhut alkaa epäilyttään!
Tukeeko usb-c digitaalista ääntä kuten lightning?
Kaikki Applen propriotääriset liitäntä- ja ruuviviritykset tulisi kieltää.
Kyllä!
Siinä pn miettimistä!
Siis kuin windows!
Hyi!
Eli kaikki saastuneita!
Apple meni bannaan!
Tuskin kuitenkaan ihan niin paljon, kuin linuksit tekee. Niissähän on ne takaportit NSA:lle, CIA:lle ja FBI:lle jo valmiina!
Siihen sitten lisää ne troijalaiset, joita linukseista löytyy koko ajan lisää......huh huh.
On hyvin sanottu!
Epäilyttänyt jo pitkään!
(>ლ)
Nytkö se alkoi?
Windows katastrofi!!
Onneksi Ubuntu toimii!
💗 UBUNTU 🇫🇮
Ja takaröörejä!
Juu+Apple+on+niin+suosittuympäri+maailmaa,+että+iPhonen+markkinaosuus+on+jopa+hurjat+11%+kun+Androidin+osuus+on+vain+vaivaiset+895%+paikkeilla.
Ja pääsi yleensäkin älypuhelinmarkkinoille varastamalla suomalaisen kännykkäkeksijän ideat. Nokiakin voisi olla vielä suuri valmistaja jos olisi maksanut suomalaiselle.
Mystinen vika vaivaa joitakin uusia ja vanhoja iPhoneja – Päivityksen jälkeen näytöllä voi näkyä ”Ei verkkoa”, eikä ongelmaan ole ratkaisua
Jos käy huono tuuri, iOS 14.7.1 saattaa tehdä iPhonesta lähes käyttökelvottoman. Ongelmien syy ja ratkaisu ovat hämärän peitossa.
Kadottiko iPhonesi verkon!
iOS on todella bugista koodia! Vaihka valhellisesti uskotaan hyväksi.
Paremmin Applella pyyhkii kuin MS:llä.
Joo, iphonea kätevä käyttää lastana jos kaatuu jotain pöydälle.
Miksi rikolliselle pitäisi maksaa jotain? Eikö riitä olla perimättä miljoonien korvauksia?
Rikolliset kuuluukin jäädä ilman palkkaa.