Uuraisten Keskusta solmi kuntavaaleihin vaalilliton kommunistien kanssa. Keskusta auttoi näin paikkakunnan ainoan kommunistiehdokkaan valtuustoon. Vaaliliitto oli ennenkuulumaton. Uuraisilla keskustalla ei ole ollut tapana veljeilleä kommunistien kanssa.
Uuraisten Keskustan nimi on muutettava Uuraisten Keskustakommunisteiksi. Nimi kuvaisi parhaiten Uuraisten Keskustan nykyistä linjaa.
Uuraisten keskustan uudeksi nimeksi Uuraisten keskustakommunistit?
57
2990
Vastaukset
- Anonyymi
Pelkkiä pölhökustaita koko joukko. Ja vallanahneita. Miksi esim. kaikki lautakuntien puheenjohtajuudet on kepulla. Oikean laskutavan mukaan niitä olisi kuulunut demareille ja persuillekin. Ja sama akantollo jatkaa hallituksen puheenjohtajana. Ei tiedä mistään mitään, mutta esittää pitää.
- Anonyymi
Uuraisten, kuten monen muunkin paikkakunnan, kepulaiset käyttäytyvät suorastaan rikollisesti ahnehtiessaan kaiken vallan itselleen. Mutta kyllä meno vielä muuttuu, kuna keskustan kannatus romahtaa koko maassa 5 %:iin.
- Anonyymi
Nyt koitti ilonpäivä keskustalle kun sieltä ehdokas eduskunta vaaliehdokkaaksi kyllä uurainen nyt pääsee isojen kaupunkien kaveriksi tiedä vaikka ehdokas olis seuraava pääministeri hah hah
- Anonyymi
Rauhoittukaa nyt hyvät persut! Murehtikaa vaalitappiota keskenänne jossain mökillä vaikka?
- Anonyymi
Uuraisten kepukommunistit ovat viheliäistä porukkaa. Eivät tajua edes omaa etuaan. Mitähän Kässin Timo sanoo sinä päivänä jona Vanhalan peltoja ja lehmiä sosialisoidaan.
- Anonyymi
Timo suostuu ilman muuta sosialisointiin, jos se on kepun vastuulla..
- Anonyymi
Ehkä osuvampi nimi olisi kepukommarit.
- Anonyymi
Kepukommarit on hyvä nimi. Se kuvaa todellisuutta.
- Anonyymi
Persumyllärit taas tyhjää jauhamassa. Hupaisaa. ;)))
- Anonyymi
Jep! Ei ole vaikeaa arvata näiden puoluekantaa, toki perussuomalaisten agendaan kuuluu ihan valtakunnankin tasolla vitunmoinen suunsoitto joka asiassa, eikä mitään saada itse kuitenkaan aikaan. Mutta kai politiikka vaatii tällaisia valittajia aina? Oli kyseessä kunnallistaso tai korkeampi.
- Anonyymi
Onneksi persut eivät kuitenkan ole kommareita kepulaisten tapaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep! Ei ole vaikeaa arvata näiden puoluekantaa, toki perussuomalaisten agendaan kuuluu ihan valtakunnankin tasolla vitunmoinen suunsoitto joka asiassa, eikä mitään saada itse kuitenkaan aikaan. Mutta kai politiikka vaatii tällaisia valittajia aina? Oli kyseessä kunnallistaso tai korkeampi.
Jep, jep -kepukommari ei ole seurannut kepun ja persujen kannatuksen muutoksia. Viime vuosina kepu on menettänyt kannatustaan. Siitä on tulosa pikkupuolue. Persut ovat sitä vastoin lisänneet kannatustaan, ja pian se kuuluu suurten puolueiden sarjaan yhdessä kokoomuksen ja SDP:n kanssa,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep, jep -kepukommari ei ole seurannut kepun ja persujen kannatuksen muutoksia. Viime vuosina kepu on menettänyt kannatustaan. Siitä on tulosa pikkupuolue. Persut ovat sitä vastoin lisänneet kannatustaan, ja pian se kuuluu suurten puolueiden sarjaan yhdessä kokoomuksen ja SDP:n kanssa,
Olen seurannut, vaikkakin tuo mainitsemasi "kepukommari" ei nyt valitettavasti osunut maaliin. Persuilla se tuntuu heittelevän 10%-20% välillä aina vaalien välisellä ajalla. Persuilla on paljon hyviä asioita myös jota ajavat, sitä en kiellä. Hauska vain teitä hölmöjä täällä herkkiä. Onneksi kuntavaaleissa läpi pääsi persuista ne järkevimmät. Ne kaikkein hulluimmat ehdokkaat jäivät rannalle, vaikka valitettavasti niillekin jotain varasijoja tuli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen seurannut, vaikkakin tuo mainitsemasi "kepukommari" ei nyt valitettavasti osunut maaliin. Persuilla se tuntuu heittelevän 10%-20% välillä aina vaalien välisellä ajalla. Persuilla on paljon hyviä asioita myös jota ajavat, sitä en kiellä. Hauska vain teitä hölmöjä täällä herkkiä. Onneksi kuntavaaleissa läpi pääsi persuista ne järkevimmät. Ne kaikkein hulluimmat ehdokkaat jäivät rannalle, vaikka valitettavasti niillekin jotain varasijoja tuli.
Niin hullu yksikään persu ei ole, että solmisi vaaliliiton kommunistien kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin hullu yksikään persu ei ole, että solmisi vaaliliiton kommunistien kanssa.
Kepussa näitä hulluja tuntuu sitä vastoin riittävän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepussa näitä hulluja tuntuu sitä vastoin riittävän.
Kepulaisten arvostelukyky lähentelee nollaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepulaisten arvostelukyky lähentelee nollaa.
Kepulaisten arvostelukyky on nollassa. Huonommaksi se ei voi enää mennä.
- Anonyymi
Uuraisten keskustan hallitukseen on ilmeisesti soluttautunut kommunisteja. Hallituksen jäsenet on erotettava ja tilalle on valittava luotettavia keskustalaisia. Puheenjohtaja ja sihteeri on vaihdettava heti.
- Anonyymi
Veli Hytönen (vas.) opiskeli Turun yliopistossa pahimpaan taistolaisaikaan. Hytönen riehui taitolaisten ja muiden kommunistien kanssa yliopiston valtaamiseksi, Suomen sosialisoimiseksi ja maamme liittämiseksi Neuvostoliittoon. Tällaisella miehellä ei pitäisi olla mitään asiaa Uuraisten valtuustoon kunnanhallituksesta puhumattakaan, mutta siellä hän on keskustan tuella. Uuraisten keskustalaisilla ei ole enää mitään periaatteita.
- Anonyymi
Kysyin Hytöseltä. Ei ole koskaan ollut taistolainen. Voitko esittää joitain todisteita Rami.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysyin Hytöseltä. Ei ole koskaan ollut taistolainen. Voitko esittää joitain todisteita Rami.
Voiko Hytönen esittää todisteita siitä, ettei ole ollut taistolainen? Sitä paitsi kaikki kommunistit (taistolaiset ja saarislaiset) riehuivat yhdessä yliopiston valtaamiseksi.
- Anonyymi
Onhn se outoa, että Uuraisten kepulaiset ajavat demareistakin ohi vasemmalta puolelta.
- Anonyymi
uusi nimi KUSINEUVOSTO.KCCP
- Anonyymi
Tammikuussa on aluevaalit. Liittotuvatko Keski-Suomen kepulaiset näissäkin vaaleissaa kommunistien kanssa?
- Anonyymi
Tietysti liittoutuvat. Tukevathan keskustalaiset Marinin hallituksen vihervasemmistoakin (kommunistit mukaan luettuna).
- Anonyymi
Tammikuussa on ensimmäiset ja toivottavasti viimeiset maakuntavaalit. Aikovatko Uuraisten keskustakommunistit tuke vaaleissa keskustan vain kommunistien ehdokkaita?
- Anonyymi
uuraisten keskusta kulkee santeri alkion ja otto wille kuusisen viitoittamaa hyväksi havaittua tietä.niin myös maakuntavaaleissa ole siis desentralisti.
- Anonyymi
Onko Veli Hytönen (kom) Uuraisten keskustakommunistien ehdokaas maakuntavaaleissa?
- Anonyymi
Keskustakommarit äänestävät tietenkin kommunisti-Hytöstä maakuntavaaleissa.
- Anonyymi
Jos vastustustat kommunismia, älä kannata silloin Uuraisten keskustalaisia. He ovat myyneet sielunsa kommunisteille.
- Anonyymi
Keskustakommunistit nimi sopii hyvin. Tulisi kerralla päivitettyä aatteen mukaisesti. Sopinee kaikille tovereille?
- Anonyymi
Kuka on Uuraisten keskustakommunistien puheenjohtaja?
- Anonyymi
Valtakunnan tasolla keskusta on täysin sosialistien talutusnuorassa. Näin olle ei ole ihme, että Uuraisten kepulaisetkin ovat liitossa kommunistien kanssa.
- Anonyymi
Keskusta saa ääniä vain vanhoilta neukkukepulaisilta. Siksi keskustan kannatus on laskenut valtakunnan tasolla 11-13 prosenttiin.
- Anonyymi
Uuraisten keskustan harjoittama yhteistyö kommunistien kanssa on anteeksiantamatonta. Syyllisiä siihen ovat keskustan hallituksen jäsenet:
Puh.joht. Harri Palonen
siht. Liisa Stenman-Kässi
Olli Humaljoki
Aleksi Penttinen
Tellervo Lehtoranta
Simo Koskinen
Jari Muhonen
Janne Kari
Edellä oleva porukka ei ymmärrä lainkaan rooliaan Uuraisten keskustan hallituksessa.- Anonyymi
Kuka hallituksen jäsenistä on pääsyyllinen kommunistien kanssa nöyristelyyn? Onko se puheenjohtaja Palonen?
- Anonyymi
enpä olisis uskonu tota porukkaa maanpettureiksi ja bolsevikeiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
enpä olisis uskonu tota porukkaa maanpettureiksi ja bolsevikeiksi.
Pakko se on uskoa. Uuraisten keskustalaiset ovat nykyisin bolsevikkeja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakko se on uskoa. Uuraisten keskustalaiset ovat nykyisin bolsevikkeja.
Bolsevikkeja he ovat.
- Anonyymi
Pidetäänkö Uuraisten keskustakommunisteja nykyisin ensisijaisesti keskustalaisina vai kommunisteina?
- Anonyymi
venäjän ystäviä ovat.
- Anonyymi
Kommunisteja ne ovat.
- Anonyymi
jyrkkä ei natolle,kepu jurainen.
- Anonyymi
Tänään on kansallinen veteraanipäivä. Itsenäisen Suomen historiaa piirtyy monin tavoin mieleen. On hyvin vaikea ymmärtää, miksi Uuraisten keskustalaiset ovat liittoutuneet kommunistien kanssa,
- Anonyymi
Uuraisten kepulaiset ovat kommunisteja. Siksi liittoutumienn on ymmärrettävää.
- Anonyymi
Milloin Li Andersson vierailee kepulaisten vieraana?
- Anonyymi
Uuraisten keskustakommunistit antavat tietysti äänensä ensi kevään eduskuntavaaleissa kommunisteille.
- Anonyymi
Parempi, että kepulaiset siirtyisivät suoraan kommunistien listoille.
- Anonyymi
Keskustapuolue on nykyisin vasemmistolainen puolue. Se myötäilee paljossa jopa kommunisteja, joten keskustakommunistit on oikeaan osunut nimitys.
- Anonyymi
Keskustakommunistit on hyvä nimi Uuraisten kepulaisille.
- Anonyymi
Uuraisten keskustakommunistit on Uuraisten häpeä. Muistakaaa tämä vaaleissa.
- Anonyymi
Kepukommarit ovat vaaraksi kaikille. Älkää olko missään tekemississä heidän kanssaan.
- Anonyymi
Keskustalaisetovat nykyisin kommunisteja. Keskustakommunistit on ihan hyvä nimi. Vielä parempi olisi, jos keskustalaiset yhdistäisivät puolueensa vasmmistoliittoon.
- Anonyymi
Käytännössä kepu ja kommarit ovat jo nyt yhdessä. Kumpikin harjoittaa sulassa sovussa vasemmistolaista hallituspolitiikkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käytännössä kepu ja kommarit ovat jo nyt yhdessä. Kumpikin harjoittaa sulassa sovussa vasemmistolaista hallituspolitiikkaa.
Aikaisemmin keskusta vastusti kommunisteja. Nykyisin kepulaiset ovat alistuneet kommunistien määräysvaltaan. Häpeällistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikaisemmin keskusta vastusti kommunisteja. Nykyisin kepulaiset ovat alistuneet kommunistien määräysvaltaan. Häpeällistä.
Ei ihme, että kepun kannatus laskee kovaa vauhtia.
- Anonyymi
Keskustan ja kommunistien liitto on häpeälinen asia kepulaisille.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768