Ennen oli kaikki paremmin?

Anonyymi

Orimattilan terveyskeskuksessa pääsi pätevälle ja tutuksi tulleelle kunnanlääkärille vaikka keskellä yötä. Tuttu lääkäri tunsi tai ainakin tiesi potilaan jo entuudestaan. Nykyisin lääkärit on tuntemattomia, ilmeisesti vuokratyöläisiä.
Jos auto tai muu moottorikulkine tarvitsi huoltoa niin paikkakunnalla oli useita huoltoasemia joissa oli huoltotoimintaa, eikä vaan bensanmyyntiä. Oli myös huoltoasemien kahviloita joissa oli omat kanta-asiakkaat.
Minkä huoltamon pöydissä sinä nautit kupillisen kahvia ja hävisit kolikot peliautomaatteihin?
Paikkakunnalla oli myös oikea linja-autoasema ja linja-autoja lähti joka suuntaan.
Työpaikkoja oli hurjasti ja isojakin työllistäjiä, kuten Kaitila ja Virke.
Kapakoita piisasi jokaiseen makuun. Oli Soppi, Heltta, Syväri, Kellari, Kanjoni, Mustaori ja riihikrouvi, Hopeakannus ja muutama muu.
Oli hurjaa menoa. Jenkit polttivat kumia, Musiikkia soitettiin kovalla soundilla, murtoja tehtiin viikossa useita. Tapeltiin joka viikonloppu ja miteltiin kylän kuninkuudesta.

6

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä kirjoitus aloittajalta niiltä ajoilta, kun Orimattilassa oli vielä virkeyttä elinvoimaa.
      Kaikki on nyttemmin ryssitty ja nuoriso on kadonnut paikkakunnalta, kun täällä ei ole enää oikeastaan mitään heille tarjolla, ei huvituksia eikä sitä tärkeintä eli työtä. Jäljellä on eläköityvää väkeä ja kaikki näivettyy.
      Muistan muutaman noista baareista, varsinkin Mustaori ja Matinkellari tulivat tutuiksi. Niitäkään ei enää ole.
      Linja-autoasema on kadonnut, samoin matkahuolto, posti pahanen on marketissa, josta kassa tulee palvelemaan kunhan saa kassaltaan asiakkaat palveltua.
      Urheiluseurojen toimintakin on romahtanut. Ei ole enää sitä omaa jymyhenkeäkään.
      Mutta, niin se maailma muuttuu, kun Orimattilasta osaaminen päättäjiltä ja virkamiehiltä on kadoksissa ja Lahti vetää.

    • Anonyymi

      Ei niitä yrityksiä ole ennenkään mistään taivaalta tipahtanut, vaan jotkut ihmiset ne on perustaneet. Ja jotkut ihmiset ovat käyttäneet ravintoloita, huoltoasemia yms. palveluja.
      Nuoriso voisi järkätä ja keksiä itsekin jotakin, miksi vanhempien pitäisi tarjota valmista, joka ei sitten välttämättä edes kelpaa.
      Näivettymistä tapahtuu vain pääkopassa.
      Onhan maailma muuttunut, eikä enää eletä kuin ennen. Eikä ole tarviskaan. Menossa pitää pysyä mukana eikä haikailla menneitä.
      Nyt sitten vaan innovoimaan ja perustamaan niitä yrityksiä.

    • Anonyymi

      Nuorille miehille vaan isot jenkkiraudat alle ja kumia polttamaan. Eivättten taida edes osata kuminpolttoa. Kyllä kasarilla moni kundi polki kaasupedaalia ja takarengas vaan savusi kun se pyöri tyhjää. Mimmit huusi innoissaan.

      • Anonyymi

        Et ole sisäistänyt asiaa. Meille nuorille ei ole enää Orimattilassa oikeastaan mitään. Peruskoulujen jälkeen lähdetään muualle, joko opiskelemaan tai töihin.
        Ei siinä auta sinun vanhat muistosi enää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ole sisäistänyt asiaa. Meille nuorille ei ole enää Orimattilassa oikeastaan mitään. Peruskoulujen jälkeen lähdetään muualle, joko opiskelemaan tai töihin.
        Ei siinä auta sinun vanhat muistosi enää.

        Ainahan täältä on koulujen jälkeen muuttaneet pois ne joilla siihen on rahkeita. Ei tänne ole jääneet kun siipirikot.


    • Anonyymi

      Niimpä juu. Ihmiset sairastaa nykyjään enemmän kuin ennen ja mennään lääkäriin heti joka pikku vaivasta. Ennen sairastettiin kotona ja ei vinkuttu heti. Mitään ei ennää kestetä jos vähänkin koetellaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      230
      4123
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2603
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2335
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      112
      1362
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      76
      1059
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      933
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      916
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      901
    Aihe