Olipa hyvä kirjoitus Jämsän-seudussa UPM:stä

Ja ihan totta vieläpä. Varmaan ovat yllättyneet koskellakin kun moni on hakeutunut muualle töihin ja ottanut lopputilin. Ei olekaan se umppi ainut työnantaja. Ja lisää tulee lähtemään jos työnantaja saa lyötyä polvilleen työntekijät surkealla tes:lla. Niin moni sitä suunnittelee nytkin. Mistähän löytyy uusia työntekijöitä tilalle. Enää ei ole tehtaalla niitä "yhden nappulan painajia" vaan osaamisalueet on laajoja, niitä ei kuukaudessa opita. Palkat ovat jääneet jälkeen nollasopimuksilla mitä on tehty käytännössä 2005 työsulun jälkeen. Ajat muuttuu ja onneksi muitakin työnantajia on.
191080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Tehtaalle ei jää kun ns perseen nuolijat jotka ei pärjää missään muualla.
Uskon ,että monen elämän ilo ja elämä paranee kun ei tarvi roikkua löysässä hirressä
niinkuin upm odottaa ja edellyttää. Ne jotka on hyvää pataa herrojen silmissä ne pärjää muutoin oot pohja sakkaa tehtaalla. Tsemppiä ja hyvillä mielin eteenpäin unohtakaa koko paska upm

Äänestä

ump oli aikoinaan todella mulkkuja työ tovereita. etenkin vanhemmissa jarruissa oli niitä persiin nuolijoita jonoksi asti, ja suu kävi koko ajan.
puheet oli aina perättömiä juoruja joita itse kehittelivät. petrasivat jälkikasvuillee työ paikkoja syömällä muita veks.

Äänestä

Noissa nimettömissä jutuissa unohtuu se, että tuollekin haastateltavalle oli yhtiö antanut hyväpalkkaista työtä 20 vuodeksi. Todella typerä oli lehtijuttu, hittojako näitä enää jauhamaan, ei tule kuin paha mieli. Miksi kylvetään riidansiementä tässä kohtaa?

Äänestä
  • Meinaatko ettei epäkohdista ei saa koskaan mainita mitään? Herran pelko on viisauden alku. Se on varmaan sun periaate.

    Äänestä

  • Meinaatko että tilanne muuttui parempaan kun Kaipola pysähtyi? Ja ettei koskella ole samanlaista? Musta juttu oli hyvä koska siinä ei katkeruus paistanut vaan uuden alku. Luuletko että joku koskelainen uskaltaa antaa samanlaisen haastattelun? No ei koska seuraavassa etnisessä puhdistuksessa oksa katkeaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meinaatko ettei epäkohdista ei saa koskaan mainita mitään? Herran pelko on viisauden alku. Se on varmaan sun periaate.

    Ei, ymmärsit väärin. Minua sieppaa se, että ei arvosteta sitä, mitä kaikkea yhtiö on monelle perheelle vuosikymmenten ajan antanut. Hyvän toimeentulon. Nyt vaan kiukutellaan.

    Äänestä

Totuus on että kaipolassa oli kiree jopa sairas ja ahdistava ilmapiiri. toisen syödessä toista...

Äänestä
  • Niinpitkään kun toinen kalvaa toista niin asiat on perseellään. Oli kumpi tehdas hyväänsä niin molemmissa on kultalusikat ja tinalusikat. Ei työpaikka ole hyvä jos sinne vituttaa mennä.
    Kannattaa lähteä muualle ei se hyvä palkka ja raha tuo sitä onnee.

    Äänestä

Se alko jo Olkkolan sahalla. Olin hetken, ja muistan se paskan jauhamisen.

Äänestä

Montaa sorvia on tullut pyöritettyä ja jotenkin vaan tuntuu, että juuri mies valtaisilla mestoilla paska lentää eniten..

Äänestä

Upm on rahoittanut monenkin ihmisen elämää. Autot,talot ym. Missä on kiitos yhtiölle?

Asiat voisi olla vielä huonomminkin.

Äänestä
  • Kiitos on telana keskellä risteystä ja työttöminä kortistossa, on turhaa huudella menneen talven lumien perään...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiitos on telana keskellä risteystä ja työttöminä kortistossa, on turhaa huudella menneen talven lumien perään...

    Kiitos on sun talossa, autossa, veneessä, kesämökissä... pää pois pyllystä jo,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiitos on sun talossa, autossa, veneessä, kesämökissä... pää pois pyllystä jo,

    Ja siitä talosta ja mökistä, kun otetaan pois ne tehtaalta varastetut materiaalit. Romahtais koko mörskä.

    Äänestä

Pitäisi ymmärtää, että maailmassa on muitakin tehtäviä, kuin paperin teko. Monelta se tahtoo unohtua ja oman kädenkautta lopettaa itsensä. Jokilaaksossa montakin tapausta.

Äänestä
  • Ei se elämä varmaan keneltäkään paperinteon loppumisen takia ole päättynyt. On ollut alkoholismia, vaimolla toinen mies, terveydellisiä ongelmia. Kun asiat kasautuvat ihminen ajautuu lopulliseen tekoon. Ei kaikki mutta osa. On hyvä että Kaipolassa pitivät työkaverista ja jaksamisesta huolta, kaveria ei jätetä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se elämä varmaan keneltäkään paperinteon loppumisen takia ole päättynyt. On ollut alkoholismia, vaimolla toinen mies, terveydellisiä ongelmia. Kun asiat kasautuvat ihminen ajautuu lopulliseen tekoon. Ei kaikki mutta osa. On hyvä että Kaipolassa pitivät työkaverista ja jaksamisesta huolta, kaveria ei jätetä!

    Kunhan lehdessä höpisevät. Kukaan ei ajattele kuin itseensä tiukan paikan tullen. Kun työilmapiiri oli ollut Kaipolassa jo vuosia huono niin todellisuudessa ketään ei kiinnosta miten ex työkaverilla menee.

    Äänestä

Ei pidä puhua UPM:stä ja Yhtyneistä samana päivänä.

Äänestä
  • Pitää paikkansa. upm n voi laittaa pas... koppaan. Yhtyneitä ei

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ja ihan totta vieläpä. Varmaan ovat yllättyneet koskellakin kun moni on hakeutunut muualle töihin ja ottanut lopputilin. Ei olekaan se umppi ainut työnantaja. Ja lisää tulee lähtemään jos työnantaja saa lyötyä polvilleen työntekijät surkealla tes:lla. Niin moni sitä suunnittelee nytkin. Mistähän löytyy uusia työntekijöitä tilalle. Enää ei ole tehtaalla niitä "yhden nappulan painajia" vaan osaamisalueet on laajoja, niitä ei kuukaudessa opita. Palkat ovat jääneet jälkeen nollasopimuksilla mitä on tehty käytännössä 2005 työsulun jälkeen. Ajat muuttuu ja onneksi muitakin työnantajia on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu