"Kelan avustukset on tarkoitettu ensisijaisesti käytettäväksi suomessa, mutta eu:n kansalaisena sitä ei voida rajoittaa jos olet eu:alueella, mutta jos menet eu:n ulkopuolelle jäät varmasti kiinni tukien väärinkäytöstä"
Numerosensei. Missä se lukee että Kelan avustukset on tarkoitettu käytettäväksi Suomessa? Missä lukee että niiden käyttäminen ulkomailla on tukien väärinkäyttöä?
Matkailupalstahan tämä on, eikä koske pysyvästi asuvia. Se on kaikkien tiedossa että pysyvästi EU:n ulkopuolella asuvat (yli puoli vuotta vuodesta) eivät saa kelakorvauksia kuin poikkeustapauksissa, esim opiskelijat.
Se on oma valinta missä tuhlaa rahansa ja jos raha loppuu sen takia ettei ole hoitanut asioitaan kelan suuntaan, niin sekin on oma valinta. Ihmiset hoitaa asioita hyvin ja huonosti kaikkialla maailmassa. Kela ei omista rahoja enää sen jälkeen kun ne on siirretty asiakkaan tilille.
Huonoiten asioidensa hoitajat ovat Suomessa ja ovat aina olleet, eikä rahat riitä reissaamiseen. Ei myöskään ole mikään pakko reissata vaikka rahaa olisikin.
Ei se mikään maailmanloppu ole jos rahat loppuu. Asialle tarvii vaan tehdä jotakin. Puhutaan kuitenkin vain muutamista satasista tai tonneista Thaimaasta kotiinpääsyyn. Kunhan ei nälkään kuole niin ei mitään hätää.
Maailmassa on miljardit ihmiset enemmän tai vähemmän kusessa. Huoleton yksittäinen hieman itsetuhoinen suomalainen maailmalla ei ole mikään yhteiskunnallinen kriisitilanne.
Olen ollut varsin tietoinen suomalaisista ja meiningistä Thaimaassa jo päälle 20 vuotta. Tänä aikana muutama on kuollut maksakirroosiin, kuten kuolee häppäveikkoa Suomessakin.
Maitojunalla Thaimaasta Suomeen palaaminen ei ole sen kummempi juttu elämässä kuin vaikkapa työkyvyttömäksi, työttömäksi tai rahattomaksi jääminen Suomessa. Ei sitä tarvitse hävetä nykypäivänä jatkuvasti muuttuvassa maailmassa.
Kenenkään ei tarvitse esittää mitään ihannekansalaista jos ei halua tai pysty. Ei tarvi herätä 45 vuoden ajan aamuseiskalta töihin ja pakertaa eläkkeelle saakka ja käydä sunnuntaikävelyllä vaimon kanssa ja lopulta kuukahtaa mökin terassille kuolleena, jos ei tahdo.
Pisteestä a pisteeseen b ei ole kovinkaan usein suora tasaisen loivasti nouseva käyrä kehdosta hautaan. Vaihderikas värikäs elämä voi olla paljon opettavaisempi ja mielenkiintoisempi kuin tasaisen harmaa. Saa myös olla toista mieltä.
Tärkeintä on että on itse onnellinen ja tyytyväinen valintoihinsa. Hyväksyä täytyy myös se että täällä ei olla yksin ja on olemassa sellainen valtava vaikutin myös kuin sattuma.
"Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan"
Tyyneysrukouksesta puuttuu se pointti että ei ole pakko muuttaa mitään, jos ei tahdo.
Tiedän että olet äärimmäisen huono kestämään vastoinkäymisiä, pettymyksiä ja totuutta, mutta älä oleta että kaikki olisivat kaltaisiasi. On olemassa myös taistelijoita.
T 2010
AAA+ vuodesta 2010. raportti suoraan hänen thaimaastaan.
26
<50
Vastaukset
- Anonyymi
...ja mikähän tällä kertaa oli motiivina tästä uuden aloituksen tekemiseen karsittuna...?
Katsos kun asioiden olisi hyvä antaa olla kontekstissaan, jolloin asiayhteys säilyy ja ei mene sitten alkuperäinen asia rivien välistä poiminnoiksi.
Se on käynyt kaikille täysin selväksi että sinun unelmasi Thaimaasta on särkynyt aikoja sitten ja muutenkin elämääsi ei ole odotettavissa enää kohokohtia, mutta voisit edes yrittää jossakin määrin pysyä totuudessa tai vaihtoehtoisesti hiljaa.- Anonyymi
Onko vaimin passi löytynyt roskiksesta? Entä paljonko Meba hörppää satasella? Joko alkaa iilimatoo uiskenteleen altaassa kun puhdistat maijerilla veden? Miten aurinkovoimala? Joko on huumetuloja paljonkin? Koska on syksy ja riemujuhlat? Nukkuuko internetimusoidut? Onko viski hyvää jäähileillä? Paljonko nöyrää rautaa tänään.
- Anonyymi
9 min. ....pystyt parempaan, hörhö ;)
- Anonyymi
Pattayan rakkaiden kusiaispesä helppo herättää kuhisemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko vaimin passi löytynyt roskiksesta? Entä paljonko Meba hörppää satasella? Joko alkaa iilimatoo uiskenteleen altaassa kun puhdistat maijerilla veden? Miten aurinkovoimala? Joko on huumetuloja paljonkin? Koska on syksy ja riemujuhlat? Nukkuuko internetimusoidut? Onko viski hyvää jäähileillä? Paljonko nöyrää rautaa tänään.
Onko sinulla kyselyikä, oletkin onkopoika.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sinulla kyselyikä, oletkin onkopoika.
Taitanee olla aloittajallakin ........ lue ja ymmärrä, sekä pohdi voisiko kopsaus jäädä tekemättä mikäli Neito kykenisi yhden kirjoituksensa kirjoittamaan ilman naamailua ????
Numerosensei. Missä se lukee että Kelan avustukset on tarkoitettu käytettäväksi Suomessa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pattayan rakkaiden kusiaispesä helppo herättää kuhisemaan.
Hiekkakuksa suuttui ja soitti ystävälleen T modelle ;)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitanee olla aloittajallakin ........ lue ja ymmärrä, sekä pohdi voisiko kopsaus jäädä tekemättä mikäli Neito kykenisi yhden kirjoituksensa kirjoittamaan ilman naamailua ????
Numerosensei. Missä se lukee että Kelan avustukset on tarkoitettu käytettäväksi Suomessa?Taitanee talkkipurkkini kateissa ollen ......
Missä mahtanee ollen ........ ????? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitanee olla aloittajallakin ........ lue ja ymmärrä, sekä pohdi voisiko kopsaus jäädä tekemättä mikäli Neito kykenisi yhden kirjoituksensa kirjoittamaan ilman naamailua ????
Numerosensei. Missä se lukee että Kelan avustukset on tarkoitettu käytettäväksi Suomessa?NumBalli. Missä se lukee että Kelan avustukset on tarkoitettu käytettäväksi Suomessa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitanee olla aloittajallakin ........ lue ja ymmärrä, sekä pohdi voisiko kopsaus jäädä tekemättä mikäli Neito kykenisi yhden kirjoituksensa kirjoittamaan ilman naamailua ????
Numerosensei. Missä se lukee että Kelan avustukset on tarkoitettu käytettäväksi Suomessa?2 min. ...... hyvä hyvä ....... hyvä senssukka ;)
- Anonyymi
Heh heh heh ja otti laittoi pikku senssukka puhelinlangat kuumaksi ystävänsä T moden suuntaan.
- Anonyymi
NumBalli. Missä se lukee että Kelan, avustukset on tarkoitettu, käytettäväksi Suomessa?
By Senssu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pattayan rakkaiden kusiaispesä helppo herättää kuhisemaan.
Sulla senssukka suhisee korviesi välissä ja kihisee kuksassasi joka ei Chiag Maissa ollen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sulla senssukka suhisee korviesi välissä ja kihisee kuksassasi joka ei Chiag Maissa ollen.
Tule neito tänne Chiang Maihin niin näytän sulle.... sanonko minkä ...... en sano.
Sanonpas .... sittenkin ..... peukalon nivelen.
KHIAI !!! - Anonyymi
Pohdippa sitä että miksi kommentoit? Ja havaitsetko oikein keskusteluakin?
Suomen viran omaiset ovat lähettäneet kansaneläkelaitoksen vinkkaamana Keskus Rikos Poliisin puoli sotilaalliset erikois joukot metsästämään Pattayan beach roadille suomalaismiehiä satimeen ja kusiseen paikkaan. Mukana on valtion kouluttamat raha koirat jotka haistaa onko pallomahan taskussa kela rahaa vaiko omaa rahaa.
Tiukkailmeiset viranomaisten partiot nappaa suomen pallomahat rannalta, baareista ja vaikka rahalla ostetun morsiamen selästä kesken piehtaroinnin.
Yksi ukko oli vesi puiston liuku mäessä kun käry kävi ja verkko heilahti. Siellä se sätki sitten ja lompakosta löytyi tukku kelan omistamaa rahaa. Yhdeltä toiselta ukolta vietiin kokis pullo kädestä, koska se oli ostettu kelojen korvaus rahoilla, jotka oli tarkoitettu Suomessa käytettäväksi keski olueen ja kedsuppiin.
Siitäs sitten saavat kun kelarahat viedään lombakosta ja matka karkoitus keskuksen kusisiin oloihin voi alkaa ja sieltä se kurjuus vasta alkaa! Mulla hauskaa kun ajattelenkin asiaa. Laitoin kasseihin pyykkipoikia ja lämmitän niitä sytkärillä ja dödöllä.- Anonyymi
NumBalli. Missä se lukee että Kelan, avustukset on tarkoitettu, käytettäväksi Suomessa?
By Senssu- Anonyymi
1 min. ...... loistavaa Senssu ...... aivan mahtavaa....!
- Anonyymi
Voin vakuuttaa että on on on ......!!!
- Anonyymi
Aloituksen tarkoitus oli aktivoida rakas, ja onnistumisprosentti 100%.
- Anonyymi
Eli rakastat kymppiä, oletko gay?
- Anonyymi
Joo et sä mikään tyhmä jätkä ole. Koetat vaan aktivoida rakasta.
Sensukka se etsii rakastaan täältä aina vaan vaikka mikään gayboy-väen senssipalstahan tämä ei ole. Pistä nahkaliivi päälle, nahkalippis päähän ja ota itsestäsi kuva Chiang Main vanhan kaupungin kanavan vieressä nojaten harlikkaan kuin Marlon Brando elokuvassa The Wild One. https://m.media-amazon.com/images/I/51nizxVkWLL._AC_.jpg
Meidän lapsuudessa tuo leffa oli kulttikamaa ja pyrittiin jäljittelemään tuota tyyliä nojailemalla kevareihin koettaen tehdä vaikutus naisiin. Ei muistaakseni toiminut se kikka. Minulla oli RD Yamaha 125cc.
44 lähtee töistä golfaamaan nyt - Anonyymi

44 lähtee töistä golfaamaan nytJoo keli mitä pahain golffaamiseen. Olet kommentoija numero 40. hyvä suoritus pariin tuntiin ryhmältäsi apina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo keli mitä pahain golffaamiseen. Olet kommentoija numero 40. hyvä suoritus pariin tuntiin ryhmältäsi apina.
2 min.
- Anonyymi
Espanjassakin elelee herroiksi kun nostaa Suomen sosiaaliavustukset ja asuu siellä, kuten muissakin halpismaissa.
- Anonyymi
Kanarialla Puerto Ricossa tod halpaa kun asuu Pakolaishotelleissa.Dumppasivat pakolaisia lähes joka hotelliin. Vaaleampi paahtoiset kainostaa tummaa paahtoa.
Kaikki alle Thaikku hintojen just nyt.
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292751
- 951596
- 1211394
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa371204- 751160
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo251034- 53952
Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa270951MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil216909Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall110856