Keskusta-nimiseen paikkaan, muutti Anzzi perheineen. Anzzi oli tuolloin 15, vuotta. Anzzin vanhempien: Liisan ja Maurin oli hyvin vaikea käsitellä poikaansa, sillä Anzzi oli hyvin itseäinen. Kun Anzilla oli ensimmäinen koulu-päivä uudessa koulussa, häntä ei jännittänyt yhtään, koska tiesi saavansa paljon ystävie, niikuin vanhassa koulussa Kaunialassa.
Mutta niin ei kuitenkaan käynyt, ensimmäisen koulupäivän jälkeen vanhemmat kysyivät iloisina: "No kuinka eka koulupäivä meni"? Anzzi ei vastannut mitään, vaan meni kiukkuisena yläkertaan omaan huoneeseensa. Aamulla Liisa ei saanut Anzzia millään hereille. "HILJAA MÄ NUKUN NY" karjui vain Anzzi huoneessaan.
Lopulta, kun Anzzi kuuli koulubussin jo tööttöttävän hänen pihassaan Anzzin oli pakko nousta, ettei myöhästyisi. Toinen koulu päivä menikin jo paljon paremmin, hän sai 5 ystävää: Jasminin, Villen, Laurin, Paulin ja Katin.
Kun Anzzi alkoi paremmin tutustumaan Katiin hä huomasi, että olikin vähän ihanstunut häneen, Katilla oli, myös samanlaisia tunteita Anzzia kohtaan. Viikko myöhemmin he jo sopivat treffipaikkaa. Anzzi oli aivan hermona, koska häntä jännitti kuinka treffit sujuisivat, mutta turhaan jännitti kaikki meni oikein hyvin, he sopivat treffipaikaksi Keskustan suosituimman Ostarin.
Treffien jälkeen Anzzi ei muuta ajatellutkaan, kuin Katia, ja Kati samoin ajatteli vain Anzzia.
Vuodet kuluivat nopeaa ja Anzzi täytti 18. Hän piti kunnon bileet jonne kutsui tietenkin: Katin. Muita hän ei kutsunut, koska halusi olla Katin kanssa aivan kahdestaan. Sitten, kun Kati täytti 18 Anzzi osti hänelle lahjaksi kihlasormuksen. Kati yllättyi todella Anzzin kosintaan, mutta suostui silti. Ei aikaakaan mennyt, kun he jo katselivat yhdessä kunnon sormuksia he nimittäin aikoivat mennä naimisiis eni kesänä.
JATKOA TULEE JOS HALUATTE!!!!!!!!!!!!

Vastaukset 1
Vanhimmat
j.a.t.k.o.a ja paljon!!!