Oma asiointi

Suunnitelmassa sovittujen tehtävien ilmoittaminen ei ole enää mahdollista verkossa. Palaa takaisin etusivulle ja tarkista Avoimet asiat ja tehtävät -osiosta, onko sinua pyydetty palauttamaan selvitys suunnitelman toteuttamiseen liittyen ja vastaa selvitykseen. ?

Keväällä oli karenssi 3kk sen jälkeen on ollut juntturassa onko asiointi nykyään puhelimella? on kyllä paskalaitos
14136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ovat luultavasti työvoimahallinnossakin hiljalleen tajuamassa, että työttömien päätösvaltaan kuuluvien asioiden painostaminen ja mikromanagerointi sekä kyttääminen seuranta ja valvonta on käymässä erittäin vaikeaksi ja kalliiksi asiaksi.

Mitä enemmän kehitellään ehtoja ja sääntöjä työttömille ja mitä enemmän pitää myös lainmukaisuuksia tutkia, sitä enemmän KAIKKIEN em. viranomaisten pitää opetella näitä hypipompi-pelisääntöjä ja varmistaa myös toimintansa lainmukaisuus, raportteineen päivineen.

Kyllä, ne ovat työttömien päätösvallassa ne asiat, kuten työn, ammatin tai elinkeinon valinta, näiden lisäksi myös työhön tai elinkeinoon liittyvät sopimukset ovat myös työttömän päätösvallassa oman sopijaosapuolensa osalta.

Työvoimahallinnolle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin alkaa väittämään työttömiä työkyvyttömiksi tai elämänhallintaongelmaisiksi, joiden väitteiden avulla saataisiin työttömät siirrettyä sosiaalilainsäädännön piiriin, jossa työkään ei ole enää työtä, vaan työ on sosiaalipalvelua jossa sinä teet työt ja joku toinen saa työstäsi hyödyn.

Vaikuttaa siltä että systeemissä tulee umpikuja vastaan, mutta tuleeko se ennemmin vai myöhemmin sitä ei vielä tiedä.

Äänestä
  • Ajatelkaapa miten vaikeaksi em. systeemi menee siltäkin kannalta, kun myös työvoimatoimisten verkkopalveluihin pitää tehdä toiminnot näitä aiottuja systeemejä varten, samoin Kelan verkkopalvelua luultavasti kehitettävä myös.

    Kaikki jotka on edes pienenkin toiminnallisen systeemin saaneet nettiin joskus tehtyä, osaavat arvata sen että jos poliitikot jatkaa tällä tiellä, nuo verkkopalveluista vastaavat toimijat saavat kuitattua itselleen todella todella mojovat palkkarahat, ja poliitikot ne ihmettelee miksi jatkuva huopaaminen ja soutaminen asiassa maksaa todellakin paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ajatelkaapa miten vaikeaksi em. systeemi menee siltäkin kannalta, kun myös työvoimatoimisten verkkopalveluihin pitää tehdä toiminnot näitä aiottuja systeemejä varten, samoin Kelan verkkopalvelua luultavasti kehitettävä myös.

    Kaikki jotka on edes pienenkin toiminnallisen systeemin saaneet nettiin joskus tehtyä, osaavat arvata sen että jos poliitikot jatkaa tällä tiellä, nuo verkkopalveluista vastaavat toimijat saavat kuitattua itselleen todella todella mojovat palkkarahat, ja poliitikot ne ihmettelee miksi jatkuva huopaaminen ja soutaminen asiassa maksaa todellakin paljon.

    "verkkopalveluista vastaavat toimijat saavat kuitattua itselleen todella todella mojovat palkkarahat, ja poliitikot ne ihmettelee miksi jatkuva huopaaminen ja soutaminen asiassa maksaa todellakin paljon"

    Tämä siis sen lisäksi että em. systeemejä todennäköisesti eivät osaa sen jälkeen käyttää asiakkaat kuin edes viranomaiset itsekään, ja kun koko mikromanagerointisysteemiä aletaan kouluttamaan, niin siinä uppoaa varmaan koko Suomen budjetti siihen että saadaan toteutettua jotakin ihmeen mielivaltaista hyppyyttelyehtoa pitkäaikaistyöttömälle jonka hyöty on lopulta tasan pyöreät 0 euroa miinus kaikki ne sadat miljoonat tai jopa miljardit mitä tähän voidaan hakata :-)

    Jos veronmaksajalla olisi jonkinlainen oikeus vaatia vastinetta maksamalleen verorahalle, niin kyllähän se vastine pitäisi vaatia näiltä joukoilta jotka innokkaasti hakkaa verorahaa systeemiin joka ei tule ikinä koskaan eikä milloinkaan toimimaan. Se ei tule toimimaan siitä syystä, että jo pelkkä ydinajatus on täysin pielessä, jos tavoitellaan kansalaisten pakottamista kaikin keinoin halpa- tai ilmaistyöhön.

    Työn valintaan ja sopimiseen liittyvissä asioissa päätöksenteko kuuluu kansalle, ei hallitukselle, ei ay-liikkeelle eikä elinkeinoelämälle.

    Sovi sinä vaikka naapurisi kanssa, muutat minne huvittaa ja ala lääkäriksi. Eikö sinulla tosiaankaan ole muuta tekemistä kuin kirjoittaa novellin pituisia typeryyksiä kaiket päivät? Hanki vaikka netflix. ei maksa paljoa ja varmasti mielekkäämpää touhua.

    "muuta tekemistä kuin kirjoittaa novellin pituisia typeryyksiä kaiket päivät? Hanki vaikka netflix"

    No enhän minä nyt elokuva-alalle ole ryhtymässä!

    On kivempaa kirjoitella novelleja!

    Pitäisi vielä löytää kustantaja jotta tienaisit suolarahaa...

    Se suolaraha tulee pöytääni kun kirjoitukset tekee oman tehtävänsä markkinoiden korjaamiseksi, itse saan rahaa silloin kun markkina korjaantuu.

    Aiemmista maksajista tulee silloin tuensaajia.

    Myös kirjoittamattomuudesta voi esittää hintatarjouksia, mutta se hinta on harvinaisen iso.

    Eivät ne korjaannu. Isolla riskillä menet jos lasket paremman elintason sen varaan.

    "Eivät ne korjaannu. "

    Kuuluisia viimeisiä sanoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivät ne korjaannu. Isolla riskillä menet jos lasket paremman elintason sen varaan.

    "Eivät ne korjaannu. "

    "Suomi ei devalvoi markkaa!"

    Kyllä devalvoi. Ja korjaustoimiakin tehdään, haluttiin sitä tai ei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Eivät ne korjaannu. "

    "Suomi ei devalvoi markkaa!"

    Kyllä devalvoi. Ja korjaustoimiakin tehdään, haluttiin sitä tai ei.

    Olet haihattelija. Vaikka eurossa olisi sisäinen devalvaatio periaatteessa mahdollinen, ei tapahdu. Ja wanhan ajan hyvä työtilanne ei tule koskaan takaisin. Palveluammattiin sinusta tuskin on mutta siivoojaksi saatat päästä. Tai no et sentään se vaatii motivaatiota ja jonkin verran osaamista.

    En ole sanonut mitään euron devalvoinnista koska se ei ole mahdollista.

    Sanoin vain, että korjaustoimia tullaan tekemään, joko ne tehdään vapaaehtoisesti hyvässä järjestyksessä tai sitten ne tehdään pikkupakolla mahdollisesti vähän isommassa kaaoksessa.

    Ei ole mahdotonta myöskään se että keskuspankin toimilla ja oikeanlaisella poliittisella yhteistyöllä voidaan saavuttaa tuotannollinen ja tulonjaollinen tilanne sellaiseksi että se poliittisia päättäjiäkin tyydyttää ilman että tarvitsee lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia alkaa rikkomaan.

    Stimulus-rahankin voi käyttää monella eri tavalla, esim. oikein tai väärin.

    Ovat nuo täysin mahdottomia ja olet haihattelija. Ei tule mittavia investointeja suomeen teollisuuteen eikä mihinkään muuhunkaan. Palveluammatit luonnollisesti lisääntyvät väestömäärän mukana. Sanon uudestaan muuta johonkin kommunistimaahan olet siellä onnelassa.

    Äänestä

Oletko kuntakokeilun piirissä? Siinä tapauksessa asiointi te-toimiston kanssa omilla sivuilla ei nappaa koska et ole te-toimiston ikeen alla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Suunnitelmassa sovittujen tehtävien ilmoittaminen ei ole enää mahdollista verkossa. Palaa takaisin etusivulle ja tarkista Avoimet asiat ja tehtävät -osiosta, onko sinua pyydetty palauttamaan selvitys suunnitelman toteuttamiseen liittyen ja vastaa selvitykseen. ?

Keväällä oli karenssi 3kk sen jälkeen on ollut juntturassa onko asiointi nykyään puhelimella? on kyllä paskalaitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu