Mitä ihmettä! Media toitottaa jatkuvasti ilmastosta ja hiilijalanjäljestä, syyllistäen. Mutta mitä tekemään presidenttipari, hankkii uuden koiran!!!!!!
Eivätkö he todellakaan tiedä, että koiran hiilijalanjälki on sama kuin ihmisen. Ja koira on todella täysin turha lemmikkinä. Palveluskoirat ovat tietenkin eri asia kuin nuo sohvan koristeet. Eikö presidenttipari tosiaan välitä siitä millaisen maailman heidän lapsensa saa, onko itsekkyys heidän johtoteemansa. Ja tuon parin pitäisi olle esimerkki kansalle, kauhistus!!!
On tehty monia tutkimuksia siitä, että koiran jätökset tuhoavat luontoa pysyvästi. Eikä vain luontoa vaan kaupungeissa ei säästy edes sähkökaapit. Koirien tuhot ovat valtaisat ja tulevat veronmaksajille kalliiksi. Veroa niistä ei tietenkään tarvitse maksaa. Eikä Niinistön varmasti ruokaakaan. Lisäksi koirat vaikuttavat välillisesti luontoon kun ihmiset joutuvat syömään allergialääkkeitä ja monet nykyään myös unilääkkeitä kun aina jossain räksyttää koira yöunia häiritsemässä jne.
Maitoa ei saisi juoda, lihaa syödä, asuntoa lämmittää, vaatteita ostaa, siksikö että presidenttipari saa tuhota luontoa ?! Hävetkää, huonoa esimerkkiä ja itsekästä käytöstä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.