Innokkaita...

...ostajia täällä Oulussa. Laitoimme asunnon myyntiin tällä viikolla. Välittäjän kanssa sovimme esittelystä tälle päivälle.

Neljä kertaa tällä viikolla on ovella käynyt kiinnostuneita ostajia, halusivat tulla etukäteen katsomaan, kun on kuulemma asunnot kokoluokassamme suosittuja ja menevät nopeasti.

Eivät päässeet sisään. Kerroin asiallisesti, että juuri sen vuoksi olemme sopineet näytöstä, että muina päivinä saamme olla rauhassa.

Tänään tuli kolme ostotarjousta.
7681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

oliko ihana päiväuni

Äänestä

Ollaan myöskin laittamassa myyntiin.Saisko udella minkä tyyppinen asunto teillä on?

Äänestä
  • Iso kaksio (77 neliötä) puuraksilassa, 20-luvulla rakennettu talo, Oulun keskustaan alle kilometri.

    Vaihdamme lasten tilantarpeen vuoksi isompaan, alue säilyy samana, uusi rakennettu 40-luvulla, olen vanhojen talojen vannoutunut ystävä.

    Äänestä

Naapurissa asuntoesittely oli kerännyt tienvarteen pikaisesti laskettuna ainakin kuusi autoa välittäjän lisäksi. Onko tuo nyt sitten paljon vai vähän, sitä en osaa sanoa. Itse kävin katsomassa muutamaa asuntoa vuonna 2000 ja ei muita juuri näkynyt näytöillä.. Pitäisiköhän pistää omakin myyntiin ja kunnon kulpahinnalla tietysti.

Odotan vielä vuoden ja myyn, kun asuntojen hinnat ovat nousseet tästä vielä +20%. Siihen saattaa mennä vielä vuosikin, mutta onhan minulla aikaa odottaa. Jos hinnat nousevat vain 10% ei myynti juuri kannata. Sitten odottelemaan laskusuhdannetta, joka koittaa kahden vuoden päästä. Tämä on sisäpiiritietoa. Uskallan paljastaa sen täällä, koska kukaan ei kuitenkaan ota tämän palstan juttuja todesta.

Muistakaahan sitten kaivella tämä viesti esiin kahden vuoden kuluttua ;)

Äänestä
  • Pyyntihintamme on samassa linjassa uuden kanssa. Asunnonvaihtajaa nuo hinnanheilahtelut suuntaan jos toiseen eivät niin paljon koske, emme ole sijoitusmielessä liikkeellä, vaan kodinvaihdossa.

    Entinen asuinalue kiinnostaa jo lasten kaveripiirin, koulun ja päivähoidon vuoksi. Enemmän tulee kiinnitettyä huomiota korkotasoon.

    Jos kotisi olet myymässä, missä ajattelit odottaa sen pari vuotta, kulunsahan siinäkin syntyy?

    Äänestä

  • rauhaa rakastava kirjoitti:

    Pyyntihintamme on samassa linjassa uuden kanssa. Asunnonvaihtajaa nuo hinnanheilahtelut suuntaan jos toiseen eivät niin paljon koske, emme ole sijoitusmielessä liikkeellä, vaan kodinvaihdossa.

    Entinen asuinalue kiinnostaa jo lasten kaveripiirin, koulun ja päivähoidon vuoksi. Enemmän tulee kiinnitettyä huomiota korkotasoon.

    Jos kotisi olet myymässä, missä ajattelit odottaa sen pari vuotta, kulunsahan siinäkin syntyy?

    Enpä nyt tosissani ole myymässä. Valitettavasti tämä asunto on niin hyvällä paikalla, etten enää malta luopua tästä. Koska nyt olen kuitenkin jossain vaiheessa palaamassa maalle, niin todennäköisesti ostan asunnon maalta ja jätän tämän kaupunkiasunnon vuokralle tai asun kahta asuntoa. Talvet kaupungissa ja kesät maalla..

    Äänestä

  • cedrik kirjoitti:

    Paljon tuota tekevät täälläkin, esim.joukoittain Hailuotolaisia (saari Oulun edustalla, kuten varmasti tiesit) hankkii kaupunkiasuntoja uusista kerrostaloista Oulun keskustasta, miksei sitten muuttoliike toisinkinpäin toimisi.

    Paluumuuttajia kaipaa moni pieni pitäjä pohjoisessakin, kun saataisiin muuttoliike muualle kuin kesämökkikuntiin, auttaisi monen kunnan kansantaloutta.

    Eipä ole itsellä moiseen varaa, toivottavasti joskus on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rauhaa rakastava kirjoitti:

...ostajia täällä Oulussa. Laitoimme asunnon myyntiin tällä viikolla. Välittäjän kanssa sovimme esittelystä tälle päivälle.

Neljä kertaa tällä viikolla on ovella käynyt kiinnostuneita ostajia, halusivat tulla etukäteen katsomaan, kun on kuulemma asunnot kokoluokassamme suosittuja ja menevät nopeasti.

Eivät päässeet sisään. Kerroin asiallisesti, että juuri sen vuoksi olemme sopineet näytöstä, että muina päivinä saamme olla rauhassa.

Tänään tuli kolme ostotarjousta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu