Viranhaltijapäätökset

Anonyymi

Kuhmoisten kunta hehkuttaa avoimuuttaan päätöksenteossaan. Lähes kaikkien kuntien viranhaltioiden päätökset on luettavissa kuntien sivustoilta. Viranhaltijat tekevät varsin paljon päätöksiä, joilla on merkitystä ja joista monet olisivat kiinnostuneita. Kuhmoisten kunta ei näitä päätöksiä julkista sivustollaan. Miksi?

719

11395

    Vastaukset

    • Anonyymi

      Hyvä kysymys

    • Anonyymi

      Laki on velvoittanut kuntia julkaisemaan virkamiespäätökset netissä kesäkuun alusta 2017 lähtien.

      • Anonyymi

        Kuhmoisten kunta toimii siis laista piittamatta omien säännöstensä nojalla. Näinhän ei voi olla .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnanjohtaja Heusala teki päätöksen, joka olisi pitänyt julkaista.

        Minkähän päätöksen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkähän päätöksen?

        Heusala päätti luovuttaa avoimen asianajovaltakirjan asianajotoimistolle sen jälkeen kun ensin oli ilmoittanut eroavansa kunnanjohtajan virasta. Tällainen virkamiespäätös olisi lain mukaan kuulunut kunnan julkaista.

        Kallis piikki.

      • Anonyymi

        Esimerkkinä alla Tervon kunnan toimintamalli, kuten ketjun aloitus viittaa avoimuuteen
        ******************************************************************************************

        Viranhaltijapäätökset
        Tervon kunnan verkkosivuilla julkaistaan 1.6.2017 voimaan tulleen kuntalain (410/2015) 140 §:n mukaisesti julkiset viranhaltijapäätökset, joista muutoksenhakuoikeus on myös kuntalaisella.

        Päätöksissä voi olla liitteitä, joita ei julkaista verkkosivuilla. Liitteitä, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja tai tietoja, joiden julkistaminen voi vaarantaa yksityisen suojan tai elinkeinonharjoittajan liike- tai ammattisalaisuuden ei ole julkaistu verkossa.

        Julkiset tiedot kokonaisuudessaan ovat saatavissa kunnan hallintotoimiston kautta.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heusala päätti luovuttaa avoimen asianajovaltakirjan asianajotoimistolle sen jälkeen kun ensin oli ilmoittanut eroavansa kunnanjohtajan virasta. Tällainen virkamiespäätös olisi lain mukaan kuulunut kunnan julkaista.

        http://kuhmoinen.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2021510-10

        Pykälä 152. Viranhaltijapäätösten pöytäkirjat on toimitettu kunnanhallitukselle?

        Miten voit tietää, jos ei päätöstä ole julkistettu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heusala päätti luovuttaa avoimen asianajovaltakirjan asianajotoimistolle sen jälkeen kun ensin oli ilmoittanut eroavansa kunnanjohtajan virasta. Tällainen virkamiespäätös olisi lain mukaan kuulunut kunnan julkaista.

        Vastaavaa asiaa on käsitelty Korkeimmassa oikeudessa. Kunta maksaa mitä tilaa.

        https://www.kho.fi/fi/index/paatoksia/muitapaatoksia/muupaatos/1537338302885.html

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuhmoisten kunta toimii siis laista piittamatta omien säännöstensä nojalla. Näinhän ei voi olla .

        Eikö tää ole selvästi korjattava asia, joka oletettavasti laitetaan kuntoon heti kun uusi kunnanjohtaja aloittaa 1.10.21?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        http://kuhmoinen.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2021510-10

        Pykälä 152. Viranhaltijapäätösten pöytäkirjat on toimitettu kunnanhallitukselle?

        "Pykälä 152. Viranhaltijapäätösten pöytäkirjat on toimitettu kunnanhallitukselle?"

        Otto-oikeutta ei ole käytetty. Kunnanhallituksen 7.6.2021 yksimielinen päätös § 152.
        Va. kunnanjohtajan päätösehdotus.

        Kunnanhallitus ei ole ottanut käsittelyyn eronneen viranhaltijan päätöstä, jossa on sellaisia asioita, joita kuntalaisten olisi tullut ehdottomasti saada tietää 1.6.2017 voimaan tulleen kuntalain perusteella. Eronnut viranhaltija on tehnyt asemassaan ison ja kalliin hankintapäätösen, joka olisi tullut kunnanhallituksessa käsitellä ja päättää sekä saattaa päätös julkiseen tietoon.

        https://www.kuntaliitto.fi/laki/kunnan-paatoksenteko/otto-oikeus

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuhmoisten kunta toimii siis laista piittamatta omien säännöstensä nojalla. Näinhän ei voi olla .

        "Kuhmoisten kunta toimii siis laista piittaamatta omien säännöstensä nojalla. Näinhän ei voi olla "

        Kittilä ja Kuhmoinen, kuin kaksi marjaa, kumpikaan ei noudata lakia.

        https://yle.fi/uutiset/3-8094196

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuhmoisten kunta toimii siis laista piittamatta omien säännöstensä nojalla. Näinhän ei voi olla .

        Iltalehti uutisoi tänään Kittilän kunnan asioista

        "Kittilän väitettyjen laittomuuksien maalailu meni välillä jo niin pitkälle, että valtio uhkaili suurin piirtein ottavansa koko kunnan haltuun"

    • Anonyymi

      Kuntalain 137 §:n 1 momentin mukaan oikaisuvaatimuksen voi tehdä mm. kunnan jäsen.
      Kuntalain 140 §:n 3 momentin mukaa kunnan jäsenen ja 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

      • Anonyymi

        Kunnanjohtajan päätöksestä pitää löytyä päätöspöytäkirja, jonka hän on allekirjoittanut.

        Viranomaisen ratkaisusta voi valittaa hallinto-oikeuteen
        Valtion tai kunnan viranomaisen hallintoasiassa tekemästä päätöksestä saa pääsääntöisesti valittaa. Päätöksen oheen on liitetty tieto siitä, miten ja kenelle siitä voi valittaa. Ellei päätöksessä ole tätä niin kutsuttua valitusosoitusta, syytä siihen kannattaa tiedustella päätöksen tehneeltä viranomaiselta.

        Viranhaltijan päätöspöytäkirjassa tulee olla ainakin: - asiaotsikko - selostus asiasta ja perustelut - asiassa tehty päätös - salassapitomerkinnät - allekirjoitus - oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitukset sekä muutoksenhakukiellot - merkintä nähtävänä pitämisestä yleisessä tietoverkossa, mikäli pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä - päätöksen toimeenpanoa koskevat merkinnät

        Heusala on antanut asianajotoimistolle 12.3.2021 valtuutuksen, mutta vasta 22.4.2021 allekirjoittanut avoimen asianajovaltakirjan. Eronneen viranhaltijan Heusalan päätösasiakirjaa ei ole löydettävissä kunnan sivustoilta. Kuntalain (410/2015) 140 §:n mukaisesti viranhaltijan päätökset tulee olla julkisesti näkyvissä. Miksi eronneen kunnanjohtaja Heusalan päätösasiakirja on salattu lain vastaisesti? Herää kysymys myös siitä, miksi eroa hakenut kunnanjohtaja allekirjoittaa avoimen asianajovaltakirjan, kun haasteasia olisi tullut käsitellä ja päättää kunnanhallituksessa. Heusala on siirtänyt päätös-ja puhevallan asiasta taholle, joka peittelee omia virheitään ja Heusala toimii uudessa virassaan kaupunginjohtajana. Selkeästi vastuun pakoilua.

        "Kuntalain (410/2015) 140 §:n mukaisesti viranhaltijan päätökset tulee olla julkisesti näkyvissä. "
        Viranhaltijapäätös, joka ei ole ollut julkisesti näkyvissä, jos se olisi pitänyt olla, niin
        1) ovatko oikaisuvaatimukseen oikeuttaneet menettäneet mahdollisuuden tehdä oikaisuvaatimusta?
        2) onko tällainen päätös ylipäätään lainvoimainen ja täytäntöönpanokelpoinen?

        30.08.2021 19:24

        "Kuhmoisten kunta toimii siis laista piittamatta omien säännöstensä nojalla. Näinhän ei voi olla"
        ***
        Näinhän se näyttää olevan, että lakia ei kunnassa noudateta.

        1) Todennäköisesti oikaisuvaatimukseen oikeuttaneet eivät ole voineet menettää oikeuttaan, kun sitä oikeutta ei ole julkisesti osoitettu olevan. Tämä johtunee kunnallisvaaleista ja asia on salattu, koska valta on haluttu pitää entisillä päättäjillä.
        Julkinen tieto asiassa olisi voinut vaikuttaa äänestäjien käyttäytymiseen. Ainoa vaikutus
        asiassa on tapahtunut uuden kunnanjohtajan valinnassa, joka teki päättäjät hiljaiseksi.

        2) Kunnanjohtajalla on asemavaltuutuksensa nojalla mahdollisuus hankkia asianajopalveluja, mutta siitä päätöksestä tulee tehdä pöytäkirja, jota ei ilmeisesti ole, koska sellaista ei löydy kunnan julkisilta sivustoilta. Laki kuitenkin sen edellyttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnanjohtajan päätöksestä pitää löytyä päätöspöytäkirja, jonka hän on allekirjoittanut.

        Viranomaisen ratkaisusta voi valittaa hallinto-oikeuteen
        Valtion tai kunnan viranomaisen hallintoasiassa tekemästä päätöksestä saa pääsääntöisesti valittaa. Päätöksen oheen on liitetty tieto siitä, miten ja kenelle siitä voi valittaa. Ellei päätöksessä ole tätä niin kutsuttua valitusosoitusta, syytä siihen kannattaa tiedustella päätöksen tehneeltä viranomaiselta.

        Aika vaikea valittaa, jos ei päätöstä ole missään nähtävillä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viranhaltijan päätöspöytäkirjassa tulee olla ainakin: - asiaotsikko - selostus asiasta ja perustelut - asiassa tehty päätös - salassapitomerkinnät - allekirjoitus - oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitukset sekä muutoksenhakukiellot - merkintä nähtävänä pitämisestä yleisessä tietoverkossa, mikäli pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä - päätöksen toimeenpanoa koskevat merkinnät

        Heusala on antanut asianajotoimistolle 12.3.2021 valtuutuksen, mutta vasta 22.4.2021 allekirjoittanut avoimen asianajovaltakirjan. Eronneen viranhaltijan Heusalan päätösasiakirjaa ei ole löydettävissä kunnan sivustoilta. Kuntalain (410/2015) 140 §:n mukaisesti viranhaltijan päätökset tulee olla julkisesti näkyvissä. Miksi eronneen kunnanjohtaja Heusalan päätösasiakirja on salattu lain vastaisesti? Herää kysymys myös siitä, miksi eroa hakenut kunnanjohtaja allekirjoittaa avoimen asianajovaltakirjan, kun haasteasia olisi tullut käsitellä ja päättää kunnanhallituksessa. Heusala on siirtänyt päätös-ja puhevallan asiasta taholle, joka peittelee omia virheitään ja Heusala toimii uudessa virassaan kaupunginjohtajana. Selkeästi vastuun pakoilua.

        Liittyykö tämä asianajovaltakirja LWK-soppaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liittyykö tämä asianajovaltakirja LWK-soppaan?

        Liittyy

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liittyy

        Jospa ette tässäkin aiheessa alottaisi LW-keskustelua. Aiheenahan on, miksi Kuhmoisten kunta ei julkaise viranhaltijapäätöksiä.

    • Anonyymi

      Kunnan jäsenen muutoksenhaun suhteen muun muassa Kuntaliiton yleiskirjeen 15/2017 kohta 2.5.4 antaa yksiselitteisen vastauksen siihen, tuleeko viranhaltijapäätöksiä julkaista.

      • Anonyymi

        Haasteasioissa oikeudenkäyntiasiakirjat ja ratkaisu ovat lähtökohtaisesti aina julkisia, jollei niistä lain nojalla erityisestä syystä määrätä osin tai kokonaan salassa pidettäväksi.

        Pitäisikö tälle asialle tehdä jotain?

    • Anonyymi

      Lisää LW-paskanjauhamiscta tiedossa. Olisikohan modella hyvää tahtoa lopettaa tuo loputon virsi.?

      • Anonyymi

        Suomessa sananvapaus on turvattu perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa. Sananvapaudella on keskeinen rooli demokraattisessa yhteiskunnassa. Sananvapauteen kuuluu mielipiteiden ilmaisu, vastaanottaminen ja jakaminen ilman ennakollista puuttumista. Sananvapauteen kuuluu kärjekkäiden, provosoivien ja jopa loukkaavien ilmaisujen esittäminen, kunhan ei ylitetä sitä, mitä voidaan pitää yleisesti hyväksyttävänä.

        Näin on. Mutta, jos joku haluaa keskustelua esim kaurapuurosta, tuskin sinäkään odotat keskustelun siirtyvän Lockwoodiin. Aiheesta poikkeaminen osoittaa hyvinkin paljon tästä keskusteluun osallistujasta, joka vääntää aiheen kuin aiheen tiettyyn suuntaan. Tämä koko palsta menettää täysin merkityksensä tuoda esiin aiheen mukaisia asioita. Tämän kunnan keskustelut eivät pysy aiheessa. Ketä kiitän, näiden toivon hankkivana oman elämän.

        30.08.2021 16:42
        Ilmoita
        Kuhmoisten kunta hehkuttaa avoimuuttaan päätöksenteossaan.

        *********************************************************************
        Yllä oleva on keskustelun otsake ja sen jälkeen ensimmäinen virke, joka koskee kunnan päätöksentekoa, joka on melko laaja käsite, mukaan lukien viranhaltijapäätökset.

        Tämä kunnan keskustelupalsta menettää merkityksensä, jos täysin asiallisia ja aiheeseen liittyviä kommentteja on postettu "sääntöjen vastaisena" monista eri keskusteluketjuista. Varsinkin ennen vaaleja kommenttien poisto oli silmiinpistävää. Siinä tuli kommentti toteutuneesta sananvapaudesta. Soppa tai kaurapuuro palaa melkein aina pohjaan, vaikka hämmentäjiä padan (aiheen) ympärillä on paljon.

        Tämä keskustelupalsta on tarpeen, koska paikallislehti ei kaikkia kuntaan liittyviä asioita julkaise.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa sananvapaus on turvattu perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa. Sananvapaudella on keskeinen rooli demokraattisessa yhteiskunnassa. Sananvapauteen kuuluu mielipiteiden ilmaisu, vastaanottaminen ja jakaminen ilman ennakollista puuttumista. Sananvapauteen kuuluu kärjekkäiden, provosoivien ja jopa loukkaavien ilmaisujen esittäminen, kunhan ei ylitetä sitä, mitä voidaan pitää yleisesti hyväksyttävänä.

        Muualta suoraan kopitoitu teksti

    • Anonyymi

      Sama trollaaja täälläkin aiheessa. Aika säälittävää touhua.

      • Anonyymi

        Eräitä yksityiskohtia lukuunottamatta Sama trollaaja täälläkin aiheessa. Aika sääli pakottaa kohderyhmää huomioimaan asianosaisiin kohdistuvia ongelmia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eräitä yksityiskohtia lukuunottamatta Sama trollaaja täälläkin aiheessa. Aika sääli pakottaa kohderyhmää huomioimaan asianosaisiin kohdistuvia ongelmia.

        Eli täällä kirjoittelee ainoastaan 2 persoonaa, trolli ja trollin paljastaja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli täällä kirjoittelee ainoastaan 2 persoonaa, trolli ja trollin paljastaja?

        "Eli täällä kirjoittelee ainoastaan 2 persoonaa, trolli ja trollin paljastaja?"

        Lisäksi on ullataalasmaa, joka seuraa trollin ja trollinpaljastajan edesottamuksia.

        Ulla on utelias talonrouva, josta on mieluisaa kuulla ensimmäisenä kaikki talon juorut. Hän onkin aina mielellään selvittämässä muiden salaisuuksia, vaikka ne eivät hänelle kuulu.

        "Ulla on utelias talonrouva, josta on mieluisaa kuulla ensimmäisenä kaikki talon juorut. Hän onkin aina mielellään selvittämässä muiden salaisuuksia, vaikka ne eivät hänelle kuulu."

        Muualta suoraan kopioitu teksti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eli täällä kirjoittelee ainoastaan 2 persoonaa, trolli ja trollin paljastaja?"

        Lisäksi on ullataalasmaa, joka seuraa trollin ja trollinpaljastajan edesottamuksia.

        Ulla on utelias talonrouva, josta on mieluisaa kuulla ensimmäisenä kaikki talon juorut. Hän onkin aina mielellään selvittämässä muiden salaisuuksia, vaikka ne eivät hänelle kuulu.

        Tasa-arvoisena aikana se on utelias Unto joka on juoruista kovasti kiinnostunut.

    • Anonyymi

      "juoruista"
      Fakta-asiat on nyt esillä

      • Anonyymi

        Juorut kerrotaan faktoina ja faktat juoruina, niin pysyy soppa kiehuvana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juorut kerrotaan faktoina ja faktat juoruina, niin pysyy soppa kiehuvana.

        Niinpä niin, usein nämä "faktat" paljastuvat lähemmin tarkasteltuina pelkiksi juoruiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juorut kerrotaan faktoina ja faktat juoruina, niin pysyy soppa kiehuvana.

        Mikä soppa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä soppa?

        Suomi24 palstan soppapata

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi24 palstan soppapata

        Suomessa kaikille riittää soppaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa kaikille riittää soppaa

        Onhan täällä soppajonot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan täällä soppajonot.

        "Kuhmoisten kunta hehkuttaa avoimuuttaan päätöksenteossaan"

        Otsikkoaiheesta ja kunnan päätöksenteosta päästiin lopulta soppajonoon. Niin ne aiheasiat rönsyilee.

      • Anonyymi

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        "Juorut kerrotaan faktoina ja faktat juoruina, niin pysyy soppa kiehuvana"

        Tällaisella tavalla syntyy soppajonoja ja jokainen haluaa laittaa lusikkansa soppaan.

        Ruoveden kunnan toiminnan perusarvoissa korostetaan sanaa LUOTTAMUS !

        Luottamus syntyy avoimuudesta ja selkeydestä kunnan asioiden hoidossa.
        Epämääräiset juorut syntyvät siitä, kun kuntalaiset eivät tiedä fakta-asioita.

        Kun viranhaltija tekee viranhaltijapäätöksen, päätöksestä tulee olla päätöspöytäkirja ja
        siinä selkeät perustelut päätöksen tekemiselle.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Juurikin näin viranhaltijan päätökset kuuluu näkyä.

        Kuhmoisten kunta saa suuren osan tuloistaan valtiolta. Kunnan kuuluu toimia lakien mukaan.
        Veronmaksajat mahdollistavat Kuhmoisten kunnan olemassaolon, mutta eivät hyväksy sellaista menettelyä, että viranhaltijoiden päätökset pidetään salassa julkisuudesta.

        Rajoittavatko Kuhmoisten kunnan viranhaltijat tietoisesti kunnan jäsenten osallistumis-/muutoksenhakuoikeutta jättämällä julkaisematta viranhaltijapäätöksiä, vaikka laissa kuntia velvoitetaan niitä julkaisemaan?
        Väistämättä herää kysymys, minkä osaamistason viranhaltijoita Kuhmoisten kuntaan on kunnallis- ja kiinteistöveroa kustannuksella palkattu. Tuskinpa viranhaltijapäätösten julkaisematta jättäminen on poliitikkojen yhteisesti sopima.

        Onneksi pian saadaan monipuolinen osaaja Valtsu kunnanjohtajaksi ja osaamistaso paranee.

        "Rajoittavatko Kuhmoisten kunnan viranhaltijat tietoisesti kunnan jäsenten osallistumis-/muutoksenhakuoikeutta jättämällä julkaisematta viranhaltijapäätöksiä, vaikka laissa kuntia velvoitetaan niitä julkaisemaan?"

        Ilmeisen tietoisesti tai käsketysti. Muita vaihtoehtoja tuskin on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi pian saadaan monipuolinen osaaja Valtsu kunnanjohtajaksi ja osaamistaso paranee.

        Varmaan on paljon asioita selviteltävänä uudella kunnanjohtajalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan on paljon asioita selviteltävänä uudella kunnanjohtajalla.

        Nyt äkkiä se piikki Suomen kalleimpaan asianajotoimistoon kiinni!

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huippujuristin tuntitaksa on yli 500 euroa

        Huhheijaa... kunta kylpee rahassa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei ole mitään minkä takia tänne jäisi."

        Päättäjissännekö vika kun Kuhmoisiin ei saada kehittymään pientätään vetoa?

        Sisäänlämpiävä porukka ei mitään uutta aikaan saa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei ole mitään minkä takia tänne jäisi."

        "Kunnantalolla ollaan kansalaisten viestille vastaanottavaisia"

        Mutta mitä sitten ?

        "Tarttis tehrä jotakin"

    • Anonyymi

      Erityisesti tämmöisessä tilanteessa kun monta viranhaltijaa vaihtuu, olisi tärkeä tietää kuka päätti mitä ja koska ettei kaikkien tarvi pyytää sähköpostilla dokumenttejä kunnantoimistosta.

      • Anonyymi

        "olisi tärkeä tietää kuka päätti mitä ja koska" ......

        Viranhaltijapäätös, joka jätetään julkaisematta ja tehdään tilanteessa, jossa viranhaltija vaihtuu, aiheuttaa 1.6.2017 voimaantulleen kuntalain vastaisen tilanteen. Kuntalaiset eivät tiedä mitä kunnassa tapahtuu, eikä kuntalainen voi kunnan jäsenenä päästä vaikuttamaan oikeuteensa, velvollisuutensa tai etuun, joka hänellä lain mukaan on.

        29 §
        Viestintä
        Kunnan toiminnasta on tiedotettava asukkaille, palvelujen käyttäjille, järjestöille ja muille yhteisöille. Kunnan tulee antaa riittävästi tietoja kunnan järjestämistä palveluista, taloudesta, kunnassa valmistelussa olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä päätöksistä ja päätösten vaikutuksista. Kunnan on tiedotettava, millä tavoin päätösten valmisteluun voi osallistua ja vaikuttaa.

        Nyt on meneillään jo kolmas osallisuuskysely pienen ajan sisällä. Toivottavasti pian päästään jo toteuttamaan näiden kyselyjen tuloksia.

        Kuten ennenkin: tuloket julkistetaan ja siihen se sitten jää. Kunnan jäsenet jäävät edelleen vaille asiaotsikon oikeuksiaan.

        "Kunnan jäsenet jäävät edelleen vaille asiaotsikon oikeuksiaan"

        Eivät jää, jos käyttävät oikeuksiaan ja tekevät kuntaan virallisen aloitteen.
        Täältä käytävästä keskustelusta saa hyvin pontta asioiden korjaamiseen.

        Kyllä Hesburgerkin taipui, kun julkisesti käytiin keskustelua epäkohdista työpaikalla.

        Hesburger ryhtyy korjaamaan työntekijöiden kritisoimia työoloja – "Olemme pahoillamme johtamisessa tehdyistä virheistä ja tulemme korjaamaan epäkohdat"

        https://yle.fi/uutiset/3-12097411

        Kuhmoisissa alotteitakin jätetään huomiotta, kyllä.

        Riippuu, kuka on aloitteen tekijä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riippuu, kuka on aloitteen tekijä.

        Juurikin näin, aihe myöskin ratkaisee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kunnan jäsenet jäävät edelleen vaille asiaotsikon oikeuksiaan"

        Eivät jää, jos käyttävät oikeuksiaan ja tekevät kuntaan virallisen aloitteen.
        Täältä käytävästä keskustelusta saa hyvin pontta asioiden korjaamiseen.

        Kyllä Hesburgerkin taipui, kun julkisesti käytiin keskustelua epäkohdista työpaikalla.

        Hesburger ryhtyy korjaamaan työntekijöiden kritisoimia työoloja – "Olemme pahoillamme johtamisessa tehdyistä virheistä ja tulemme korjaamaan epäkohdat"

        https://yle.fi/uutiset/3-12097411

        Tarviiko tähän edes mitään aloitetta jos kerran on kyse 2017 voimaan tulleen lain ottamisesta käyttöön?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarviiko tähän edes mitään aloitetta jos kerran on kyse 2017 voimaan tulleen lain ottamisesta käyttöön?

        Laki on ollut voimassa jo neljä (4) vuotta. Kyse hän on siitä, tiedetäänkö kunnassa laista ja noudatetaanko sitä , jos tiedetään.

        Kunnan jäsenellä on oikeus tehdä kantelu oikeuskanslerille, eduskunnan oikeusasiamihelle tai valittaa aluehallintovirastoon, jos kunta ei noudata lakia. Kantelu tai valitus on tehtävä omalla nimellä, mutta voi vaatia, että kantelijan tai valittajan nimeä ei julkaista. Monesti pelätään sitä, että kantelija tai valittaja joutuu leimatuksi, ja siksi kynnys on korkea. Kunnan jäsenellä on oikeus puuttua lain vastaiseen menettelyyn kunnassa. Kantelun tai valituksen voi tehdä myös useampi kunnan jäsen, jolloin se voi olla helpompaa ja painoarvoltaan menestyvämpi. Kantelu ei maksa mitään. Joukkokanne on erittäin tehokas keino, mutta maksajan rooliin tulee varautua, jos ei ole täysin varma asiastaan.

        Kunnat saavat kaikki tiedot uusien lakien voimaantulosta. Siihen ei voi vedota, että ei ole tietoa. Viranhaltijapäätöksessä tulee aina olla mainittuna tiedoksianto, kenelle osoitettu ja kenellä on valitusoikeus päätöksestä.

        https://yle.fi/uutiset/3-10040232
        "Lähtökohtaisesti Suomessa ei kuitenkaan mikään ulkopuolinen taho puutu kunnan asioihin, niin kauan kuin lakia noudatetaan"

        Kunnan jäsenellä on oikeus ja velvollisuus seurata kunnan asioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarviiko tähän edes mitään aloitetta jos kerran on kyse 2017 voimaan tulleen lain ottamisesta käyttöön?

        "Tarviiko tähän edes mitään aloitetta jos kerran on kyse 2017 voimaan tulleen lain ottamisesta käyttöön?"

        Ei tarvita ! Tarvitaan ja vaaditaan lain noudattamista!

      • Anonyymi

        "Erityisesti tämmöisessä tilanteessa kun monta viranhaltijaa vaihtuu..."

        Päätökset tulee olla selkeästi kunnan verkkosivuilla näkyvissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on meneillään jo kolmas osallisuuskysely pienen ajan sisällä. Toivottavasti pian päästään jo toteuttamaan näiden kyselyjen tuloksia.

        Kunnan päätöksenteko nähdään vaikeasti lähestyttävänä ja kunnan asioihin ei vastaajien mukaan ole mahdollisuutta vaikuttaa. Toisaalta osallisuutta kunnallisessa päätöksenteossa pidetään hyvin tärkeänä ja halukkuutta osallistua kunnan osallisuutta edistäviin tilaisuuksiin on varsin paljon.

        Kuhmoisten ilmapiiriä ei pidetä erityisen osallisuutta edistävänä eikä omaa mielipidettä merkityksellisenä kunnan asioiden hoidossa. Vastanneilla on paljon epätietoisuutta siitä, millaisia erilaisia vaikuttamismahdollisuuksia heillä on kunnan toiminnassa.

        Kaiken kaikkiaan vastauksista välittyy vahva viesti kuntalaisilta: päätöksenteko koetaan etäiseksi ja tietoa osallisuudesta puuttuu.
        Osallisuuskyselyn tuloksista syksy 2021

        "Kaiken kaikkiaan vastauksista välittyy vahva viesti kuntalaisilta: päätöksenteko koetaan etäiseksi ja tietoa osallisuudesta puuttuu."

        Salattu viranhaltijapäätös on selkeä näyttö siitä, että kuntalaisilta on evätty lain mukainen mahdollisuus tehdä viranhaltijapäätöksestä oikaisuvaatimus, joka on 1.6.2017 voimaantulleen lain tarkoitus. Viranhaltijapäätökset tulee olla julkaistuna kunnan verkkosivuilta. Se, että kuntalaiset kävisivät kunnantalon ilmoitustaulua katsomassa mitä sinne on milloinkin laitettu nähtäväksi, ei ole enää tätä päivää.

        Asia on yksinkertaisen selvä. Vastuu viranhaltijapäätösten julkaisematta jättämisestä on kunnantalon seinien sisäpuolella. Kaikki selitykset ovat turhia.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lehtijutun mukaan asian taustalla on lainvastainen salausperuste.
        Vaikuttaa siltä, että Heusalan päätös on myös lain vastaisesti salattu.

        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2be10c07-4c4d-4a61-a665-67629542bbe9

        Heusalan päätös

        Tarkoitatko päätöstä avata piikki yhteen Suomen kalleimmista laikiasiaintoimistoista keväällä 2021?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heusalan päätös

        Tarkoitatko päätöstä avata piikki yhteen Suomen kalleimmista laikiasiaintoimistoista keväällä 2021?

        "Tarkoitatko päätöstä avata piikki yhteen Suomen kalleimmista lakiasiaintoimistoista"

        Jonka asianajaja on saanut valvontalautakunnalta julkisen huomautuksen asiakkaan huomattavasta ylilaskutuksesta, kyllä.

        Kunnan jäsenellä kuuluu lain mukaan olla oikeus saada tietää viranhaltijapäätöksestä ja
        mahdollisuus käyttää muutoksenhakuoikeutta.

        Piikki auki vapaaseen laskutukseen ilman julkista tiedonantoa kuntalaisille. Tällainen menettely on lain vastaista ja herättää kysymyksiä. Viranhaltijapäätös on tehty päivä sen jälkeen kun ero virasta on myönnetty. Virkavastuu on vielä jatkunut, mutta päätöstä on salattu, kunnes ero on tullut lopullisesti voimaan. Pöyristyttävää vallankäyttöä.

    • Anonyymi

      Näin lähes kaikissa kunnissa tiedotetaan.

      Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävillä kunnan verkkosivuilla kuntalain 140 §:n mukaisesti, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.
      Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjoista julkaistaan ne päätöspöytäkirjat, joita koskee kuntalain mukainen kunnan jäsenen muutoksenhakuoikeus.
      Päätökset ovat luettavissa kunnan internet-sivuilla niiden muutoksenhakuajan.

      Kuhmoissa viranhaltijapäätökset lienevät sellaisia, joissa kunnan jäsenellä ei ole muutoksenhakuoikeutta.

      • Anonyymi

        Kuhmoisten kunnan sivulla pyydetään palautetta ym. Ei niitäkään taideta edes lukea saati reagoida niihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuhmoisten kunnan sivulla pyydetään palautetta ym. Ei niitäkään taideta edes lukea saati reagoida niihin.

        Onko tämä , että ei reagoida uutinen, vai vanhan koetun käytännön uudelleen julistus ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tämä , että ei reagoida uutinen, vai vanhan koetun käytännön uudelleen julistus ?

        Kuhmoisten kunnassa ei ilmeisesti ole palkattuna henkilöä, jonka tehtäviin kuuluu palautteiden lukeminen. Jos näin on niin ehkä paikka tulee haettavaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuhmoisten kunnassa ei ilmeisesti ole palkattuna henkilöä, jonka tehtäviin kuuluu palautteiden lukeminen. Jos näin on niin ehkä paikka tulee haettavaksi.

        Kunta olemme me kuntalaiset. Laita palautteesi tänne niin menee perille ja saat vastauksenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuhmoisten kunnassa ei ilmeisesti ole palkattuna henkilöä, jonka tehtäviin kuuluu palautteiden lukeminen. Jos näin on niin ehkä paikka tulee haettavaksi.

        Kyllä ne palautteet varmasti luetaan - mutta ei katsota tarpeelliseksi vastata. Kuvaa hyvin rivikuntalaisen ”roolia” - kuunnellaan vasta sitten, kun tarvitaan jotakin, eli hieman ennen vaaleja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne palautteet varmasti luetaan - mutta ei katsota tarpeelliseksi vastata. Kuvaa hyvin rivikuntalaisen ”roolia” - kuunnellaan vasta sitten, kun tarvitaan jotakin, eli hieman ennen vaaleja.

        "kuunnellaan vasta sitten, kun tarvitaan jotakin"

        Valtaa halutaan. Valtaa ilman mitään vastuuta veronmaksajien rahojen käytöstä.

        Täällä menee automaattisesti romukoppaan kuntalaisten (väärien sellaisten) arvokkaatkin kehittämisideat ja -ehdotukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne palautteet varmasti luetaan - mutta ei katsota tarpeelliseksi vastata. Kuvaa hyvin rivikuntalaisen ”roolia” - kuunnellaan vasta sitten, kun tarvitaan jotakin, eli hieman ennen vaaleja.

        Miksi ei vastata? Jos palautteen antaja on jättänyt yhteystietonsa, ilman muuta vastataan vaikka edes ´kiitos palautteestanne´

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      " Kunnan työntekijöiden lahjakortit. Kuhmoisten kunta on kiittänyt työntekijöitään luovuttamalla jokaiselle 50 euron arvoiset lahjakortit. Työntekijät voivat käyttää kortit vapaavalintaisesti paikallisissa yrityksissä, Alkoa ja S-Marketia lukuun ottamatta".

      Mistä löytyy tämä päätös, pitääkö käydä kunnan tiskiltä kysymässä?
      Miksi Kippariin käy, S-Markettiin ei käy? Tupakkaa saa ostaa, viinaa ei.

      • Anonyymi

        Tiskiltä kysyttävä. Ei netistä löydy. Johtoryhmälle suolarahaa, muille hetken hyvä mieli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiskiltä kysyttävä. Ei netistä löydy. Johtoryhmälle suolarahaa, muille hetken hyvä mieli.

        Montako työntekijää kunnassa on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Montako työntekijää kunnassa on?

        Kaukana otsikkoaiheesta,

        "Viranhaltijapäätökset"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaukana otsikkoaiheesta,

        "Viranhaltijapäätökset"

        Ei se ihan mertentakaa ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ihan mertentakaa ole.

        Juuri näin. Onko pakko tukkia aina toisen suu, jos joku jotain uskaltaa kysyä?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Disinformaatiota ?

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Disinformaatiota ?

        Eikö kukaan saa sitä asianajopiikkiä kiinni? Mehän mennään konkurssiin tällä menolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö kukaan saa sitä asianajopiikkiä kiinni? Mehän mennään konkurssiin tällä menolla.

        Tavallinen taljaaja ei käsitä kuinka niitä rahoja on vuolaasti käytettävänä yhteen suuntaan ja toiseen järkeväänkään ei sitten millään.

        Pienen oikeusjutun hoidosta 108 000 euron kulut – jopa Asianajajaliitto pöyristyi laskutusta

        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006417757.html

        Kuhmoisten kunta on maksanut asianajajille jo satoja tuhansia euroja ja aivan turhaan.
        Kunnanjohtaja Rauno Riihimäen erottamisesta syntyneet kustannukset olivat vähintään satakertaiset verrattuna leikkuulautaepisodiin (leikkuulautojen hankintahinta).

        Lopputulos : Paraniko Kuhmoisten asiat Rauno Riihimäen erottamisesta?

        Anne Heusala erosi itse ja luovutti avoimen piikin laskutukseen kaksi päivää sen jälkeen, kun ero oli myönnetty. Piikki on ollut auki jo yli puoli vuotta, kun valtavaa asiakirjamäärää tutkii kaksi huippukallista juristia.

        Kuntalaisten olisi tullut tietää mitä on meneillään, mutta asiaa on salattu yli puoli vuotta.
        Tämän keskusteluketjun otsake kertoo aiheesta. Kuntalaiset ovat onneksi valppaita, mutta päättäjät ovat hiljaa kuin susi kukassa,

        "Ei se ole hullu, joka pyytää (laskuttaa) , vaan se joka maksaa". Vanha sanonta, joka pätee edelleen.

        Kuhmoisten kuuluisa kauppamuseo olisi saatu hukkaan heitetyillä rahoilla moneen kertaan kunnan perinnekulttuurin vetonaulaksi ja kehittämään kuntaa. Jäljet johtavat sylttytehtaalle, jonne on pitkä polku, jota on kulkenut osa nykyisistä päättäjistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö kukaan saa sitä asianajopiikkiä kiinni? Mehän mennään konkurssiin tällä menolla.

        Vastapuolihan ne kulut maksaa, joten huoli pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastapuolihan ne kulut maksaa, joten huoli pois.

        "Vastapuolihan ne kulut maksaa, joten huoli pois."

        Paitsi jos on varaton.

        "Disinformaatiota ?"

        Riita-ja rikosasioissa ei ketään saa julkisesti osoittaa tai tuomita ennakkoon hävinneeksi tai tuomituksi. Tämä siksi, että ennen kuin asia on ratkaistu oikeuden käsittelyssä, joka yleensä kestää kolmesta viiteen vuotta.

        Tällainen menettely katsotaan yllyttämiseksi kansanryhmää kohtaan, joka on tuomittavaa ja varsinkin kun vastapuolena on julkisyhteisö, jonka keskuudessa disinformaatiolla saadaan luotua perusteettomia ennakkokäsityksiä ilman faktapohjaista tietoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastapuolihan ne kulut maksaa, joten huoli pois.

        "Vastapuolihan ne kulut maksaa, joten huoli pois"

        Yllytys tai yritys luoda julkisesti ennakkon virheelinen tieto :
        """"""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""

        "Yritys ei aina ole pelkkä rangaistusta alentava seikka. Se on joissain tapauksessa oma rikosnimikkeensä. Yritetyssä yllytyksessä perättömään lausumaan on kyse siitä, että joku yrittää saada toisen syyllistymään perättömään lausumaan. Joka yrittää taivuttaa toista perättömään lausumaan tai törkeään perättömään lausumaan tuomioistuimessa tai perättömään lausumaan viranomaismenettelyssä, on tuomittava rangaistukseen yritetystä yllytyksestä perättömään lausumaan."

        Rangaistuksena voidaan tuomita sakkoa tai vankeutta enintään yksi vuosi
        """""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""

        Yritys on tutkintapyyntöön johtava rikosepäily !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Vastapuolihan ne kulut maksaa, joten huoli pois."

        Paitsi jos on varaton.

        Jos näin on, ei välttämättä ole syntakeeton.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuhmoisten kunta on maksanut asianajajille jo satoja tuhansia euroja ja aivan turhaan.
        Kunnanjohtaja Rauno Riihimäen erottamisesta syntyneet kustannukset olivat vähintään satakertaiset verrattuna leikkuulautaepisodiin (leikkuulautojen hankintahinta).

        Lopputulos : Paraniko Kuhmoisten asiat Rauno Riihimäen erottamisesta?

        Anne Heusala erosi itse ja luovutti avoimen piikin laskutukseen kaksi päivää sen jälkeen, kun ero oli myönnetty. Piikki on ollut auki jo yli puoli vuotta, kun valtavaa asiakirjamäärää tutkii kaksi huippukallista juristia.

        Kuntalaisten olisi tullut tietää mitä on meneillään, mutta asiaa on salattu yli puoli vuotta.
        Tämän keskusteluketjun otsake kertoo aiheesta. Kuntalaiset ovat onneksi valppaita, mutta päättäjät ovat hiljaa kuin susi kukassa,

        "Ei se ole hullu, joka pyytää (laskuttaa) , vaan se joka maksaa". Vanha sanonta, joka pätee edelleen.

        Kuhmoisten kuuluisa kauppamuseo olisi saatu hukkaan heitetyillä rahoilla moneen kertaan kunnan perinnekulttuurin vetonaulaksi ja kehittämään kuntaa. Jäljet johtavat sylttytehtaalle, jonne on pitkä polku, jota on kulkenut osa nykyisistä päättäjistä.

        "Kuhmoisten kuuluisa kauppamuseo olisi saatu hukkaan heitetyillä rahoilla moneen kertaan kunnan perinnekulttuurin vetonaulaksi ja kehittämään kuntaa. Jäljet johtavat sylttytehtaalle, jonne on pitkä polku, jota on kulkenut osa nykyisistä päättäjistä."

        Tuo tapahtuma on Kuhmoisten kannalta yksi härskeimmistä ja tyhmemmistä mitä päättäjät ovat epärehellisyydellä saaneet aikaan.

        Liittyykö jotenkin siihen, ettei Kuhmoisten kunta julkaise syystä tai toisesta lain edellyttämällä tavalla viranhaltijapäätöksiä, jolloin samalla muutoksenhakuoikeus viranhaltijapäätöksiin evätään kunnan jäseniltä?

        "jolloin samalla muutoksenhakuoikeus viranhaltijapäätöksiin evätään kunnan jäseniltä?"

        Juuripa näin on evätty, ja toimitaan lain vastaisesti, kuten keskusteluketjun avaus on nostanut aiheesta keskustelun.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liittyykö jotenkin siihen, ettei Kuhmoisten kunta julkaise syystä tai toisesta lain edellyttämällä tavalla viranhaltijapäätöksiä, jolloin samalla muutoksenhakuoikeus viranhaltijapäätöksiin evätään kunnan jäseniltä?

        Mainitussa jutussa venkuloitiin kuntalaisille tosiasiat nurin niskoin ja murskattiin jarruttelijat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kuhmoisten kuuluisa kauppamuseo olisi saatu hukkaan heitetyillä rahoilla moneen kertaan kunnan perinnekulttuurin vetonaulaksi ja kehittämään kuntaa. Jäljet johtavat sylttytehtaalle, jonne on pitkä polku, jota on kulkenut osa nykyisistä päättäjistä."

        Tuo tapahtuma on Kuhmoisten kannalta yksi härskeimmistä ja tyhmemmistä mitä päättäjät ovat epärehellisyydellä saaneet aikaan.

        "Tuo tapahtuma on Kuhmoisten kannalta yksi härskeimmistä ja tyhmemmistä mitä päättäjät ovat epärehellisyydellä saaneet aikaan."

        Tuolloin yritettiin tukkia kuntalaisten suut ja osoitettiin, että kiinteistökauppa on laillinen.
        Sahattiin kuitenkin omaa oksaa kunnan kehittymiseltä ja kulttuurin vaalimiselta. Ei kuntalaiset tyhmiä ole ja huomasivat taktisen vedätyksen. Ei kysytty kuntalaisten mielipidettä avoimesti. Vastustajat jyrättiin ja nolattiin. Siitä jäi ikuinen arpi kunnan päättäjien uskottavuuteen. Kansalaiset eivät koskaan unohda törkeää vallankäyttöä, jolla alistetaan ja nöyryytetään.

        Nyt päättäjät salaavat viranhaltijapäätöstä kuntalaisilta lain vastaisesti. Yrittävät estää kuntalaisilta tiedon siitä, että kunta on haastettu oikeuteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kuhmoisten kuuluisa kauppamuseo olisi saatu hukkaan heitetyillä rahoilla moneen kertaan kunnan perinnekulttuurin vetonaulaksi ja kehittämään kuntaa. Jäljet johtavat sylttytehtaalle, jonne on pitkä polku, jota on kulkenut osa nykyisistä päättäjistä."

        Tuo tapahtuma on Kuhmoisten kannalta yksi härskeimmistä ja tyhmemmistä mitä päättäjät ovat epärehellisyydellä saaneet aikaan.

        Onkos pykää laittaan päättäjät korvaamaan tappioita jos on tehty tahahallaan?

        Hallinto-oikeus on tehnyt päätöksen, että kiinteistökauppa oli laillinen. Se miten kauppa junailtiin luottamushenkilön eduksi ja "lailliseksi", oli silloisten päättäjien kieroa vehkeilyä, johon kuntalainen ei enää voi vaikuttaa. Ei, vaikka kuinka huutaisi turuilla ja toreilla aiheellista ja syvää tuskaansa kuntalaisten kokemasta menetyksestä.

        Kuntalainen voi vaikuttaa vain avoimena olevaan asiaan. Yksi sellainen on tämän keskusteluketjun teema.

        Miksi kuntalaisille ei ole julkaistu viranhaltijapäätöstä, joka olisi tullut lain mukaan julkaista kunnan verkkosivuilla?

        Miksi salataan asiaa kuntalaisilta samalla tavalla kuin Korhosen kiinteistön myyntiä, josta julkaistiin myynti-ilmoitus sellaisena ajankohtana, jolloin varmuudella tiedettiin, että sitä ei huomata, jolloin "laillisuus" täyttyi.

        Demokratia perustuu avoituuteen ja kuntalaisten kunnioittamiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kuhmoisten kuuluisa kauppamuseo olisi saatu hukkaan heitetyillä rahoilla moneen kertaan kunnan perinnekulttuurin vetonaulaksi ja kehittämään kuntaa. Jäljet johtavat sylttytehtaalle, jonne on pitkä polku, jota on kulkenut osa nykyisistä päättäjistä."

        Tuo tapahtuma on Kuhmoisten kannalta yksi härskeimmistä ja tyhmemmistä mitä päättäjät ovat epärehellisyydellä saaneet aikaan.

        "Tuo tapahtuma on Kuhmoisten kannalta yksi härskeimmistä ja tyhmemmistä mitä päättäjät ovat epärehellisyydellä saaneet aikaan."

        Va. kunnanjohtaja Heusala muutti ehdotustaan, (olikohan ihan oma ehdotus ?)

        4.2.2008
        "Päätös: Va. kunnanjohtaja muutti ehdotustaan siten, että asian käsittelyä
        siirretään siihen asti kunnes kauppamuseon kiinteistön kauppa on lainvoimainen.
        Muutettu ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallinto-oikeus on tehnyt päätöksen, että kiinteistökauppa oli laillinen. Se miten kauppa junailtiin luottamushenkilön eduksi ja "lailliseksi", oli silloisten päättäjien kieroa vehkeilyä, johon kuntalainen ei enää voi vaikuttaa. Ei, vaikka kuinka huutaisi turuilla ja toreilla aiheellista ja syvää tuskaansa kuntalaisten kokemasta menetyksestä.

        Kuntalainen voi vaikuttaa vain avoimena olevaan asiaan. Yksi sellainen on tämän keskusteluketjun teema.

        Miksi kuntalaisille ei ole julkaistu viranhaltijapäätöstä, joka olisi tullut lain mukaan julkaista kunnan verkkosivuilla?

        Miksi salataan asiaa kuntalaisilta samalla tavalla kuin Korhosen kiinteistön myyntiä, josta julkaistiin myynti-ilmoitus sellaisena ajankohtana, jolloin varmuudella tiedettiin, että sitä ei huomata, jolloin "laillisuus" täyttyi.

        Demokratia perustuu avoituuteen ja kuntalaisten kunnioittamiseen.

        "Kuntalainen voi vaikuttaa vain avoimena olevaan asiaan."

        Avoinhan se kauppamuseo asia oli (hetken) kun kuntalaiset yrittivät konstein jos miten saada asialle harkinta-aikaa, mutta kuunteltiinko kuntalaisia? Ei, vielä mitä... , pantiin lehdistökin töihin satuja selittelemään ja yli 100 allekirjoittajan vetoomus merkittiin hällituksen kokouksessa vain tiedoksi ja jukisesti heidät haukuttiin mitään ymmärtämättömiksi tolloiksi.

        Kuinkahan Kuhmosissa kulkis jos Riihimäkeä ja kauppamuseota ei olis poistettu?

        "Kuinkahan Kuhmosissa kulkis jos Riihimäkeä ja kauppamuseota ei olis poistettu?"
        """"""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""

        Vaikea sitä on enää ennustaa, mutta
        varmaa on, että kauppamuseo kutsuisi kulkijaa.

        Mahdollisuuden museoon vei käyttö juristin,
        ei ymmärretty sen olevan kuntaan rahaa tuovan turistin.

        Kun valtaan pääsee muutama untuvikko,
        se voi olla kunnan kehityksen täysi tukko.

        Siitähän on jo selkeää näyttöä,
        koska Riihimäelle ei ollut enää käyttöä.

        Kauppamuseo tuo turistille elämään virkistystä,
        ja lisää sydämen sivistystä.

        Jauhetun kahvin tuoksu museon ovella jo huumaa,
        voi entisajan elämää turisti tuumaa.

        Kauppamuseota turisti tutuille mainostaa,
        menkää nyt kaikki pian katsomaan!

        Kuhmoinen kukoistaa
        ja kulkijat sitä rakastaa.

        Kirjoitti tuntematon,
        mutta ei tunteeton.

        Siinäpä koko totuus sanottuna ja taitavasti tyylillä! Kiitos runoilijalle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pienen oikeusjutun hoidosta 108 000 euron kulut – jopa Asianajajaliitto pöyristyi laskutusta

        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006417757.html

        Eduskuntatalolla on 31.10.2021 mielenosoitus, jota johtaa eläkkeellä oleva juristi, joka mielenosoituksen jälkeen jää nälkälakkoon presidentin linnan eteen.

        Kyseinen rohkea juristi on jo kauan huomannut mitä laittomuuksia Suomessa tapahtuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pienen oikeusjutun hoidosta 108 000 euron kulut – jopa Asianajajaliitto pöyristyi laskutusta

        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006417757.html

        "Pienen oikeusjutun hoidosta 108 000 euron kulut – jopa Asianajajaliitto pöyristyi laskutusta"

        "Eikö kukaan saa sitä asianajopiikkiä kiinni? Mehän mennään konkurssiin tällä menolla."
        """"""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""

        "Vastapuolihan ne kulut maksaa, joten huoli pois." !!!!
        """"""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""
        Viranhaltijapäätöstä ei ole lain mukaisesti laitettu kunnan verkkosivuille julkisesti nähtäväksi, näyttää erittäin vahvasti siltä, että kunnan hallinnossa hyväksyttiin kenet viranhaltija on päätöksellään valinnut oikeusjuttua hoitamaan. On valittu ja laitettu "pukki kaalimaan vartijaksi" ja sen valinnan on tehnyt eroa hakenut kunnanjohtaja Anne Heusala.

        Sama kunnan kaalimaa on ollut tämän ahmattipukin käytössä jo aikaisemmin ja saanut omalla toiminnallaan aikaan sen, että kaalia kyllä riittää. Ahmattipukki järjesti itselleen aikoinaan valttikortin kunnan kaalimaalle. Kuin sitä vilauttaa, niin kassa kilahtaa.

        "vastapuolihan ne kulut maksaa" Tällainen ei ole hyvän hallinnon mukaista menettelyä, että näiden julkisten sivujen kautta tiedotetaan kuntalaisille: "huoli pois" Kunnan hallinnon edustaja tai hyvin asioista tietoinen oleva, ottaa ennakkoon kantaa asiaan, jota oikeuslaitos ei ole ratkaissut.

        Tällaista samanlaista ennakkomenettelyä Kuhmoisten kunnan hallinto on käyttänyt jo aikaisemmin. Silloin asiaa hoidettiin julkisesti, nyt hiljaisesti.

        Tässä asiassa on hyvin paljon hämärää !

        On paljon hämärää. Ennen kaikkea se, miksi käräjäoikeus ottaa kaiken maailman kirjoituksia edes käsiteltäväkseen.

        Jos kunta haastetaan käräjille, niin tietysti kunta joutuu käyttämään asiamiestä. Asianajajaliiton jäsenyys antaa riittävän turvan osaamistasosta. Tämä maksaa, mutta maksuun syyllinen ei ole palvelun tilaaja, vaan pikemminkin asian vireillepanija. Tai käräjäoikeushan sen päättää tuomiossaan. Sitten nähdään, kumpi osapuoli maksaa kustannukset. Pääsäännön mukaan häviäjä ja se ei varmaan ole kunta. Jos kustannukset jaetaan, niin se on vain hinta, jonka kunta joutuu maksamaan puolustautuessaan oikeudettomia vaateita vastaan. Ei siitä mitään tule, että kaikki kuntaan epämääräisiä maksulappuja heittelevät saisivat maksun siksi, että mahdollinen oikeudenkäynti maksaa.

        "Ei siitä mitään tule, että kaikki kuntaan epämääräisiä maksulappuja heittelevät saisivat maksun siksi, että mahdollinen oikeudenkäynti maksaa"

        Mistä johtuu, että tässä asiassa kunnanhallituksen puheenjohtaja on ehdottanut sovinnollista ratkaisua jo kolme kertaa ja tarjonnut kunnalta korvausta? Viimeksi vuosi sitten. Olisi ehkä syytä kysyä asiaa kunnanhallituksen puheenjohtajalta. Kyllä hän on varmuudella asiasta niin perillä, että pystyy kertomaan mikä on asiassa ongelman ydin ja miksi hän jäävää itsensä kunnanhallituksen kokouksissa, jossa riita-asiaa on käsitelty.

        Mitä tulee Asianajajaliiton jäsenyyteen, jonka jäsen asianajaja on. Tämä asianajaja on saanut valvontalautakunnalta varoituksen ylilaskutuksesta. Tämä sama asianajaja hankki "epämääräisen lapun" kunnalle, josta tämä riita-asia on saanut alkunsa. Ko. asianajaja ei hoida tätä juttua, mutta on saman toimiston osakas, joka juttua hoitaa.

        Tämä epämääräinen ja salaa asianajajan hankkima "lappu" on ongelman ydin. Se miten käräjäoikeus asian ratkaisee, siihen ei saa ottaa ennakkoon julkisesti kantaa. Se on lain vastaista. Käräjäoikeuden ratkaisusta saa valittaa. Oli lopputulos sitten mikä tahansa.

        Rikollinen on vasta silloin rikollinen, kun poliisi sen rikosilmoituksen perusteella asiaa tutkittuaan päättää todeta.

        Rikosilmoitus menettelyä asiassa Kuhmoisten kunnanhallitus on kerran yrittänyt, mutta se ei onnistunut. Kunnanhallitus itse omalla toimenpiteellään paljasti salatut asiakirjat, jotka muuttuivat julkisiksi. Yksi nykyisen kunnanhallituksen jäsen esitti rikosilmoituksesta päätettäessä eriävän mielipiteen. Hän varmaan osaa kertoa syyn, miksi ?

        Luottamushenkilö on varmuudella hyvinkin tietoinen "epämääräisestä" lapusta ja miksi hän sitä kunnanhallituksen jäsenenä vastusti. Asia on monimutkaisuudestaan huolimatta näin yksinkertainen.

        Asia on todella näin yksinkertainen: kunta ei ole korvausvelvollinen kääntää sitä faktoja kuinka tahansa vastapuolelle mieluisiksi. Kun tietää vuosien saatossa tehtyjen kirjelmien ja vaatimusten määrän ja niiden menestymisprosentin tuomioistuimissa, niin on varsin helposti ennustettavissa, miten tässäkin asiassa käy. Saahan sitä käräjöidä, jos se omaa oloa jotenkin parantaa. Heusalaa ei kannata syyttää sellaisesta, missä hän on toiminut kunnan parhaaksi. Salaliittoteoriat asianajajista yms. kuulostavat varmaan omaan korvaan mukavilta, mutta ne kannattaa jättää oman pään sisään.

        "Saahan sitä käräjöidä, jos se omaa oloa jotenkin parantaa. Heusalaa ei kannata syyttää sellaisesta, missä hän on toiminut kunnan parhaaksi. Salaliittoteoriat asianajajista yms. kuulostavat varmaan omaan korvaan mukavilta, mutta ne kannattaa jättää oman pään sisään"

        Heusalaa ei asiassa ole syytetty. Hän on toiminut kunnan parhaaksi niissä rajoissa mitä hänen virka-asema on mahdollistanut ja työnantaja kunta hyväksynyt. Kivaa ei varmaan ole ollut. Kymmenen hakukerran jälkeen Heusalaa onnisti ja hän sai uuden työpaikan. Hänelle siitä onnittelut ja menestystä ! Varmaa on, että uudessa työpaikassa Heusala menestyy, kuten myös menestyi Heusalan edeltäjä Hietamies. Mikko Hietamies kommentoi sen jälkeen julkisesti, kun hän lähti Kuhmoisista: "Kuhmoinen oli minulle kuntajohtamisen korkeakoulu" Samaan korkeakouluun on nyt valittu uusi kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen. Hänelle paljon onnea ja menestystä" Väyrysellä on hyvät edellytykset saada Kuhmoisten kunta menestymään ja kukoistamaan. Kunnan menestyksen tien avaajaksi hänen tulee ensin purkaa pommi, joka on kunnassa tikittänyt jo kauan aikaa.
        Väyrysellä on pommien purkamiseen kokemusta rauhanturvajoukoissa ollessaan.

        Mitä tulee kirjelmien ja vaatimusten määrään asiassa, voidaan todeta, että niiden menestymisprosentti on ollut todella erittäin huono. Viimeinen niistä on melko tuore.
        Oikaisuvaatimus Heusalan viranhaltijapäätöksestä, jota ei ole julkistettu ja samassa yhteydessä tehty sovintoehdotus kunnalle, käsiteltiin 11.10.2021 kunnanhallituksessa. Kunnanhallitus päätti: "Asia ei anna aihetta toimenpiteisiin kunnassa" Kunnanhallituksen päätös 11.10.2021 on luettavissa: "muut asiat" kohdassa.

        Tällainen menettely kuulostaa kuntalaisten korvaan varmaan mukavalta, jos kuntalainen haluaa jostakin asiastaan valittaa ja käyttää laillista oikeuttaan veronmaksajana kunnassa.

        "Heusalaa ei asiassa ole syytetty." No onhan syytetty päätöksen julkaisemattomuudesta ja liian kalliin asianajajan valinnasta. Päättäisi nyt kirjoittaja, syyttääkö vai eikö syytä. Heti kun aletaan roiskittuja väitteitä kyseenalaistamaan, niin peräydytään vuosikausien takaisten asioiden esiinnostamiseen. Ei varmaan ole ollut Heusalalla kivaa, kun joka viikko tulee kirjelmä samasta asiasta ja kunnan puolesta joutuu saman asian aina toteamaan: kunta ei ole korvausvelvollinen. Mutta kun ei mene perille niin ei mene. Ei se kunnan vika ole.

        "No onhan syytetty päätöksen julkaisemattomuudesta "

        Senhän näkee sokea Reettakin että viranhaltijapäätöstä ei ole julkaistu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Heusalaa ei asiassa ole syytetty." No onhan syytetty päätöksen julkaisemattomuudesta ja liian kalliin asianajajan valinnasta. Päättäisi nyt kirjoittaja, syyttääkö vai eikö syytä. Heti kun aletaan roiskittuja väitteitä kyseenalaistamaan, niin peräydytään vuosikausien takaisten asioiden esiinnostamiseen. Ei varmaan ole ollut Heusalalla kivaa, kun joka viikko tulee kirjelmä samasta asiasta ja kunnan puolesta joutuu saman asian aina toteamaan: kunta ei ole korvausvelvollinen. Mutta kun ei mene perille niin ei mene. Ei se kunnan vika ole.

        "No onhan syytetty päätöksen julkaisemattomuudesta ja liian kalliin asianajajan valinnasta."

        * Viranhaltijan, kunnanjohtajan päätöstä ei ole julkaistu, kuten viestiketju aloittaa

        * Kunnanjohtaja on päätöksensä antanut kunnanhallitukselle tiedoksi jo keväällä

        * Kunnanhallitus ei ole käyttänyt otto-oikeutta kunnanjohtajan päätöksestä

        * Kunnanhallitus ei käsitellyt viranhaltijapäätöksestä tehtyä oikaisuvaatimusta 11.10

        * Kunnanhallitus ei ole käsitellyt tehtyä sovintoehdotusta asiasta 11.10 kokouksessa

        * Kunnanjohtaja teki valinnan asianajajasta suullisesti maaliskuun alussa

        * Kunnanjohtaja antoi valtakirjan asianajajalle vasta huhtikuun alussa

        * Kunnanhallitus on varmuudella ollut tietoinen asianajajan valinnasta

        Nämä asiat ovat tämän vuoden sisällä tapahtuneita, ei vuosien takaisia.

        Eikö se ole kunnan vika, jos kunnallislakia ei noudateta ?

        Asianajaja ryhtyi tekemään laskutettavaa työtä jo kuukautta ennen kuin sai virallisen valtakirjan kunnanjohtaja Heusalalta. Avoin valtakirja on kirjoitettu sen jälkeen kun Heusalan ero on myönnetty. Virkavastuu jatkui, mutta viranhaltijapäätös jäi kunnan haltuun.

        Asianajajan kanssa on varmaan sovittu työn aloittamisesta, mutta siinä vaiheessa kun oikeudenkäynti on näyttänyt lähestyvän, niin on annettu valtakirja kuten tapana on. Ihan normaali menettely, pikkuhiljaa voi keskittyä muihin yksityiskohtiin. Niitä näyttää aina löytyvän, mutta fakta on, että kunta ei tule koskaan myöntämään mitään korvauksia. Tämän aina uudetkin päättäjät ovat todenneet ja tulevat toteamaan. Asiaa voi pitkittää, tehdä kirjelmiä ja etsiä yksityiskohdista virheellisyyksiä, mutta se on vain keinotekoista todellisuuspakoa, koska pääasia "ei korvata", ei tule muuttumaan.

        "Tämän aina uudetkin päättäjät ovat todenneet ja tulevat toteamaan. Asiaa voi pitkittää, tehdä kirjelmiä ja etsiä yksityiskohdista virheellisyyksiä, mutta se on vain keinotekoista todellisuuspakoa, koska pääasia "ei korvata", ei tule muuttumaan."
        """"""""""""""""""""""""""""""""""""

        Edellistäkin oikeudenkäyntiä kunta pitkitti keinotekoisesti yli puoli vuotta. Kunta teki rikosilmoituksen poliisille asiamiehen avustamana. Keinotekoisena todellisuudenpakona fakta-asiasta, kunta hankki asianajajan avustuksella pätemättömän lausunnon, joka johti siihen, että "ei korvata", kuten oikeus tuomitsi. Pätemätöntä lausuntoa kunta käytti oikeudenkäynnissä, kuten kunnanjohtaja Heusala on asiasta antanut kaksi kirjelmää.
        Pätemättömän lausunnon antaja on tunnustanut lausunnon pätemättömäksi. Asiasta
        tiedon saatuaan kunnanhallitus on kirjannut sen tiedoksi saaduksi. "Ei toimenpiteitä"

        Kuhmoisten kunta mainosti edellisessä oikeudenkäynnissä itseään yrittäjäystävällisenä kuntana. Todistettavasti kunta on toiminut yrittäjänä, josta kunnan tilintarkastajat olivat antaneet varoituksen. Kunnan yrittäjäriski realisoitui ja yrittäjäystävällinen kunta laittoin heti oikeudenkäyntikulut vastapuolelle ulosmittaukseen. Ulosottomies soitti: "Missä sun kämppäsi on, minä ulosmittaan sen"

        "Ei korvata" Se olkoon pysyvä ja kiveen hakattu todiste siitä, että kunnan uudet ja vanhat päättäjät eivät pysty ottamaan mitään vastuuta virheistään ja kunnalle aiheutetuista suurista taloudellisista vahingoista. Estäneet kunnan kehittämistä päättäjien harjoittamalla itsekkäällä ja sisäänpäin lämpeävällä politiikalla.

        "UNELMIA EI VOI KORVATA"
        Tämä oli koko sivun uutinen Keskisuomalainen-lehdessä ensimmäisen oikeudenkäyntipäivän uutisena. Tämä oli kunnan julkisuuteen antama näkemys.

        Kuhmoisten kunnalla oli unelmana tehdä Kuhmoisiin puukylä, josta oli isot valaistut mainokset tie 24 varrella. Kuhmoisten kunnan unelma ei toteutunut ja muistomerkkinä on kallis halli. Tämä kalliin hallin ohitse ajoi kerran eräs pariskunta, joista toinen sanoi: Tämän kalliin hallin on kunnalla rakennuttanut eräs rikas mies joka sitten on läheti rahojen kanssa karkuun"

        Tätä totuudenvastaista sanomaa kunnan päättäjät levittivät lehdissä. Tieto levisi Suomessa jo ennen edellistä oikeudenkäyntiä ja on aiheutettu virheellisenä tietona vahingoa ja kärsimystä.

        "Ei korvata" Tämä tieto otetaan nöyränä vastaan ja annetaan ulosottomiehelle taas se mitä Kuhmoisten kunnan jo nyt ennakkon päätetty oikeudenkäynti tulee maksamaan.

        Kunnan ei kannata houkutella ketään yrittäjää Kuhmoisiin toteuttamaan Kuhmoisten kunnan unelmia yrittäjänä, jotka eivät voi toteutua, kuten kalliisti on nähty ja koettu.

        Menestystä Kuhmoisten kunnan harjoittamalle politiikalle !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastapuolihan ne kulut maksaa, joten huoli pois.

        "Eikö kukaan saa sitä asianajopiikkiä kiinni? Mehän mennään konkurssiin tällä menolla"

        "Vastapuolihan ne kulut maksaa, joten huoli pois"
        """""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""

        Asiasta tuli virallinen päätös tänään. Kuluista suurin osa kunnan piikkiin ensimmäisestä erästä. Sitä se lain noudatta jättäminen ja viranhaltijapäätöksen salailu maksaa kuntalaisille.

        Sovintoratkaisua on esitetty. Kunnanhallitus päätti 11.10.2021: "Asia ei anna aihetta"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinkahan Kuhmosissa kulkis jos Riihimäkeä ja kauppamuseota ei olis poistettu?

        Rohkenen veikata: paremmin, kivemmin, kukoistavammin, viihtyisämmin ja ulkomaailmaa kiinnostavammin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rohkenen veikata: paremmin, kivemmin, kukoistavammin, viihtyisämmin ja ulkomaailmaa kiinnostavammin.

        "Rohkenen veikata: paremmin, kivemmin, kukoistavammin, viihtyisämmin ja ulkomaailmaa kiinnostavammin"

        Veikkauksesi osuu täydellisesti naulan kantaan. Myös perinteiden sekä kulttuurin säilyttämiseen ulkomaailmaa kiinnostavasti. Nyt ulkomaailmaa kiinnostaa seurata vain pitkäaikaisten möhlimisten seuraamukset ja surkutella kuihtuvaa kuntaa.

    • Anonyymi

      Ei ehkä tarvitakaan mitään osallisuushankkeita eikä robottipuheluita. Riittää että kuntalaisia arvostetaan ja pidetään ajan tasalla yhteisistä asioista?

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Ehkä tässä on tapahtunut tahaton unohdus, joka nyt uuden kunnanjohtajan myötä ensi tilassa hoidetaan kuntoon?

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat varmaankin kesäkuussa vuonna 2017?

        1.6.2017 voimaan tulleen lain suhteen kyllä. Viime kesäkuussa lain noudattaminen "unohtui", vaikka viranhaltijan päätösasiakirjassa sen nähtäväksipano on selvästi mainittu .

        Hallintoviranomaisen tulee noudattaa lakia, että kuntalainen saa mahdollisuuden käyttää oikeuksiaan. Unohtaminen viranomaiselta ei ole uskottavaa.

        Jos ajaa 120 km / h, 80 km alueella ja poliisi pysäyttää. Kuljettaja oli unohtanut mitä mitä kyltissä luki. Uskooko poliisiviranomainen ja antaa sakon anteeksi ?

    • Anonyymi

      Kunnanhallituksella on otto-oikeus tiettyihin viranhaltijapäätöksiin.
      Kunnan jäsenen muutoksenhakuoikeudesta mm.:
      "Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
      Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän (7) päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa."

      • Anonyymi

        "Kuntalain (410/2015) 140 §:n mukaisesti viranhaltijan päätökset tulee olla julkisesti näkyvissä. "
        "Viranhaltijapäätös, joka ei ole ollut julkisesti näkyvissä, jos se olisi pitänyt olla, niin
        "1) ovatko oikaisuvaatimukseen oikeuttaneet menettäneet mahdollisuuden tehdä oikaisuvaatimusta?
        2) onko tällainen päätös ylipäätään lainvoimainen ja täytäntöönpanokelpoinen?"

        Ei ole lainvoimainen, koska:

        - päätös ei ole ollut julkisesti nähtävillä kunnan verkkosivuilla

        - otto-oikeutta ei ole käytetty, vaikka tiedetty 1.6.2017 voimaan tullut laki

        - kuntalainen ei ole voinut tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös on salattu

    • Anonyymi

      Missä on lautakunta- /viranhaltijapäätös Sahatien korjaamisen tarjouskilpailusta?

      • Anonyymi

        Sitä päätöstä, jolla tarjouksia on pyydetty 21.6.21 klo 15 mennessä, ei taida löytyä muualta kuin kuntalan tiskiltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä päätöstä, jolla tarjouksia on pyydetty 21.6.21 klo 15 mennessä, ei taida löytyä muualta kuin kuntalan tiskiltä.

        Eihän tarjouspyynnön pyytämisestä kukaan kirjallista päätöstä tee. Miksi pitäisi tehdä.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Pidetääkö toiminnan maksajia pilkkanaan?

      • Anonyymi

        Maksajia ja uutta teknistä lautakuntaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maksajia ja uutta teknistä lautakuntaa.

        Koko kuntaa / kuntalaisia, kun viranhaltijapäätökset pimitetään lain vastaisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko kuntaa / kuntalaisia, kun viranhaltijapäätökset pimitetään lain vastaisesti.

        Virkamies käyttää työssään julkista valtaa, hänellä lienee tämän perusteella ehdoton velvoite noudattaa lakia. Toteutuuko tämä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virkamies käyttää työssään julkista valtaa, hänellä lienee tämän perusteella ehdoton velvoite noudattaa lakia. Toteutuuko tämä?

        Siksi tätä keskustelua käydään, että toteutuu

        Jos virkamies ei noudata lakia, lienee jokin keino saada lakia noudattamaton virkamies vastuuseenkin.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virkamies käyttää työssään julkista valtaa, hänellä lienee tämän perusteella ehdoton velvoite noudattaa lakia. Toteutuuko tämä?

        Eläkkeellä oleva juristi vaatii nälkälakollaan, että Suomi palautetaan takaisin oikeusvaltioksi

        https://tokentube.net/l/1372892891/Jaanalla-on-asiaa-OSA-4

        "Eläkkeellä oleva juristi vaatii nälkälakollaan, että Suomi palautetaan takaisin oikeusvaltioksi"

        Oli niin huonosti miksattu, ettei kärsinyt katsella/kuunnella

        "Oli niin huonosti miksattu, ettei kärsinyt katsella/kuunnella"
        """"""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""

        Tuo on kyllä totta ja vaikuttaa kovin epätoivoiselta tavalta saada juristina oikeutta tai äänensä kuuluviin ryhtymällä nälkälakkoon. Asiassa on erikoista se, että kyseisen juristin aviopuoliso on oikeustieteen tohtori, joka on antanut asiasta haastattelun. Aviopuoliso on huolissaan siitä, että heillä on yhteinen (7 v) lapsi. Jos äiti menehtyy nälkälakon seurauksena, se on liian kallis hinta maksettavaksi sananvapauden puolesta Suomessa.

        Vastaavasti ja verrokkina oikeuden toteutumiseksi Suomessa ja Kuhmoisten kunnassa: Kunnan on ehdottomasti noudatettava lakia ja sen tulee laittaa viranhaltijapäätös julkisesti nähtäväksi kunnan verkkosivuille, jotta kuntalaiset tietävät mitä päätös koskee. Ei voi olla oikein, että Kuhmoisten kunnalla olisi erityisvapaus olla noudattamatta lakia.
        Kunnalla on hallinnollinen itsemääräämisoikeus, mutta raja kulkee lain noudattamisessa. Suomen valtion avustukset Kuhmoisten kunnalle on niin suuret, että muidenkin veronmaksajien rahan käytöstä Kuhmoisten kunnassa ollaan erityisen kiinnostuneita.

        Tämä video on ehkä parempi katsella ja kuunnella

        https://tokentube.net/l/2989911305/Petter-Kavonius-elämänkumppaninsa-nälkälakossa---sananvapaus-koetuksella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Oli niin huonosti miksattu, ettei kärsinyt katsella/kuunnella"
        """"""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""

        Tuo on kyllä totta ja vaikuttaa kovin epätoivoiselta tavalta saada juristina oikeutta tai äänensä kuuluviin ryhtymällä nälkälakkoon. Asiassa on erikoista se, että kyseisen juristin aviopuoliso on oikeustieteen tohtori, joka on antanut asiasta haastattelun. Aviopuoliso on huolissaan siitä, että heillä on yhteinen (7 v) lapsi. Jos äiti menehtyy nälkälakon seurauksena, se on liian kallis hinta maksettavaksi sananvapauden puolesta Suomessa.

        Vastaavasti ja verrokkina oikeuden toteutumiseksi Suomessa ja Kuhmoisten kunnassa: Kunnan on ehdottomasti noudatettava lakia ja sen tulee laittaa viranhaltijapäätös julkisesti nähtäväksi kunnan verkkosivuille, jotta kuntalaiset tietävät mitä päätös koskee. Ei voi olla oikein, että Kuhmoisten kunnalla olisi erityisvapaus olla noudattamatta lakia.
        Kunnalla on hallinnollinen itsemääräämisoikeus, mutta raja kulkee lain noudattamisessa. Suomen valtion avustukset Kuhmoisten kunnalle on niin suuret, että muidenkin veronmaksajien rahan käytöstä Kuhmoisten kunnassa ollaan erityisen kiinnostuneita.

        "Suomen valtion avustukset Kuhmoisten kunnalle on niin suuret"

        Noin 9 miljoonaa valtionosuuksina ja lähemmäs 6 miljoonaa KELAn tukina ja eläkkeinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Suomen valtion avustukset Kuhmoisten kunnalle on niin suuret"

        Noin 9 miljoonaa valtionosuuksina ja lähemmäs 6 miljoonaa KELAn tukina ja eläkkeinä.

        "Noin 9 miljoonaa valtionosuuksina ja lähemmäs 6 miljoonaa KELAn tukina ja eläkkeinä"

        Tämä tarkoittaa sitä, että jos kunta noudattaa lakia ja viranhaltijapäätökset ovat julkisesti nähtävänä, kuntalaisilla on mahdollisuus ja oikeus tehdä oikaisuvaatimus sen rahan käytöstä, joka on tullut kunnalle valtionosuuksina tai KELAn tukina tai eläkkeinä.

        Jos kunta ei noudata lakia, kuten tässä keskusteluketjussa on selvästi tullut esille. Kaikilla veron -ja eläkkeenmaksajilla Suomessa on oikeus puuttua Kuhmoisten kunnan hallinnon laittomuuteen. Viranhaltija ei saa tehdä salattua hankintapäätöstä, ja käyttää julkisia varoja niin, että veronmaksaja ei saa sitä tietää. Se on lain vastaista. Kysymys ei ole pienistä summista, jota ei vähennetä viranhaltijan palkasta virheenä, vaan se summa on kerrytetty Suomen veronmaksajien verokertymästä.

        >>Viranhaltija ei saa tehdä salattua hankintapäätöstä<<

        Jos ei esimies ole ohjeistanut, kuka on vastuussa?

        Työnantaja eli kunta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Noin 9 miljoonaa valtionosuuksina ja lähemmäs 6 miljoonaa KELAn tukina ja eläkkeinä"

        Tämä tarkoittaa sitä, että jos kunta noudattaa lakia ja viranhaltijapäätökset ovat julkisesti nähtävänä, kuntalaisilla on mahdollisuus ja oikeus tehdä oikaisuvaatimus sen rahan käytöstä, joka on tullut kunnalle valtionosuuksina tai KELAn tukina tai eläkkeinä.

        Jos kunta ei noudata lakia, kuten tässä keskusteluketjussa on selvästi tullut esille. Kaikilla veron -ja eläkkeenmaksajilla Suomessa on oikeus puuttua Kuhmoisten kunnan hallinnon laittomuuteen. Viranhaltija ei saa tehdä salattua hankintapäätöstä, ja käyttää julkisia varoja niin, että veronmaksaja ei saa sitä tietää. Se on lain vastaista. Kysymys ei ole pienistä summista, jota ei vähennetä viranhaltijan palkasta virheenä, vaan se summa on kerrytetty Suomen veronmaksajien verokertymästä.

        Toivon vilpittömästi, että tämän ketjun pääkirjoittaja ei ole missään tekemisissä kunnallisen päätöksenteon kanssa. Viranhaltijapäätösten julkisuudessa pitää tietysti noudattaa lakia, mutta kaikki nämä maalailut asian merkityksestä osoittavat vain sen, että henkilö ei ymmärrä mitään kuntajuridiikasta. Viranhaltijapäätökset ovat euromäärältään varsin pieniä ja useimmiten asioina varsin mitättömiä. Jos tästä asiasta haluaa elämäntehtävänsä tehdä ja hyvää populismia harjoittaa, niin mikäpä siinä. Toivottavasti vain jossain muussa kunnassa kuin siinä, mihin minä maksan verorahani.

        "Viranhaltijapäätökset ovat euromäärältään varsin pieniä"

        kun kerran ymmärrät kuntajuridiikasta, kerrotko kuka tai mikä ja koska teki päätöksen Sahatien tarjouskilpailusta?

        Jos valtuusto on varannut rahaa kaavateiden korjaukseen, niin sitten tämän määrärahan puitteissa voidaan pyytää tarjouksia joko viranhaltijan prioriteettilistauksen tai lautakunnan tekemän listauksen perusteella. Niin kuin tässäkin on tehty. Viranhaltijapäätöstä tarjouskilpailun käynnistämisestä ei tarvita, koska siihen ei voi hakea muutosta (asian valmistelua). Kun tarjoukset ovat tulleet, niin sitten päätösvaltainen toimielin hyväksyy tai on hyväksymättä parhaan tarjouksen. Jos asia perustuu viranhaltijan prioriteettilistaukseen ja toimielin on tästä eri mieltä tai parhaan tarjouksen hinta on liian korkea, niin ei ole pakko hyväksyä mitään tarjousta. Sahatien osalta kunnanhallituksen päätös on julkinen, mikä riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivon vilpittömästi, että tämän ketjun pääkirjoittaja ei ole missään tekemisissä kunnallisen päätöksenteon kanssa. Viranhaltijapäätösten julkisuudessa pitää tietysti noudattaa lakia, mutta kaikki nämä maalailut asian merkityksestä osoittavat vain sen, että henkilö ei ymmärrä mitään kuntajuridiikasta. Viranhaltijapäätökset ovat euromäärältään varsin pieniä ja useimmiten asioina varsin mitättömiä. Jos tästä asiasta haluaa elämäntehtävänsä tehdä ja hyvää populismia harjoittaa, niin mikäpä siinä. Toivottavasti vain jossain muussa kunnassa kuin siinä, mihin minä maksan verorahani.

        " Viranhaltijapäätösten julkisuudessa pitää tietysti noudattaa lakia, mutta kaikki nämä maalailut asian merkityksestä osoittavat vain sen, että henkilö ei ymmärrä mitään kuntajuridiikasta"
        """""""""""""""""""

        Lakimiesuutiset, josta alla seuraavat lainaukset :
        """""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""

        3. luku: Lakimiehistä eliölajina

        1 §. Taitava juristi. Etevä lakimies on laaja-alaisesti sivistynyt ja sovinnollinen. Hyvä juristi näkee jo kaukaa, kuinka riitatilanteissakin päästään maaliin ilman kankeata käräjöintiä.

        2 §. Tomppeli juristi. Onneton juristi rakastaa omaa ääntään ja omaa egoaan yli kaiken. Hän on myös kuuro toisten puheelle.
        **********************************************************************************
        Kuntajuridiikassa on siitä kysymys kumman juristin viranhaltija valitsee ja kunnan päättäjät sen hyväksyvät ilman, että kuntalainen voi asiaan mitään vaikuttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos valtuusto on varannut rahaa kaavateiden korjaukseen, niin sitten tämän määrärahan puitteissa voidaan pyytää tarjouksia joko viranhaltijan prioriteettilistauksen tai lautakunnan tekemän listauksen perusteella. Niin kuin tässäkin on tehty. Viranhaltijapäätöstä tarjouskilpailun käynnistämisestä ei tarvita, koska siihen ei voi hakea muutosta (asian valmistelua). Kun tarjoukset ovat tulleet, niin sitten päätösvaltainen toimielin hyväksyy tai on hyväksymättä parhaan tarjouksen. Jos asia perustuu viranhaltijan prioriteettilistaukseen ja toimielin on tästä eri mieltä tai parhaan tarjouksen hinta on liian korkea, niin ei ole pakko hyväksyä mitään tarjousta. Sahatien osalta kunnanhallituksen päätös on julkinen, mikä riittää.

        "Sahatien osalta kunnanhallituksen päätös on julkinen, mikä riittää"

        Missä sitten on se viranhaltijapäätös, joka ei ole euromäärältään mitätön ?????
        """""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""

        "Viranhaltijapäätökset ovat euromäärältään varsin pieniä ja useimmiten asioina varsin mitättömiä"

        Kun on noinkin mitättömästä kuin yli 150 000 euron tarjuskilpailusta kysymys, eikö se olisi pitänyt julkaista HILMAssa?

        HILMA = Julkiset hankinnat, julkisin varoin.

        Esimerkiksi koronatukea valtiolta saaneet ja hankintoja tehneet yritykset olivat velvoitettuja jättämään tarjouspyynnön julkisesti HILMA`an.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sahatien osalta kunnanhallituksen päätös on julkinen, mikä riittää"

        Missä sitten on se viranhaltijapäätös, joka ei ole euromäärältään mitätön ?????
        """""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""

        "Viranhaltijapäätökset ovat euromäärältään varsin pieniä ja useimmiten asioina varsin mitättömiä"

        Kun viranhaltijan tarjouskilpailun käynnistämisellä ei ratkaista mitään, niin asia on euromäärältään mitätön, eikä siihen ole kenelläkään muutoksenhakuintressiä. Viranhaltijan "päätöksellä" ei ratkaista mitään. Viranhaltija on toiminut toimivaltansa puitteissa asiaa valmistellessaan. Kh:n päätöksellä on sitten ilmeisesti tarjous hyväksytty. Tämä päätös ei ole euromäärältään mitätön. Se onkin julkinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivon vilpittömästi, että tämän ketjun pääkirjoittaja ei ole missään tekemisissä kunnallisen päätöksenteon kanssa. Viranhaltijapäätösten julkisuudessa pitää tietysti noudattaa lakia, mutta kaikki nämä maalailut asian merkityksestä osoittavat vain sen, että henkilö ei ymmärrä mitään kuntajuridiikasta. Viranhaltijapäätökset ovat euromäärältään varsin pieniä ja useimmiten asioina varsin mitättömiä. Jos tästä asiasta haluaa elämäntehtävänsä tehdä ja hyvää populismia harjoittaa, niin mikäpä siinä. Toivottavasti vain jossain muussa kunnassa kuin siinä, mihin minä maksan verorahani.

        "osoittavat vain sen, että henkilö ei ymmärrä mitään kuntajuridiikasta"

        Osoittavat myös sen, ettei Kuhmoississa voida keskustella avoimesti kunnan päätöksistä ilman että kyselijät leimataan ymmärtämättömiksi.

        "Viranhaltijapäätösten julkisuudessa pitää tietysti noudattaa lakia, mutta kaikki nämä maalailut asian merkityksestä osoittavat vain sen, että henkilö ei ymmärrä mitään kuntajuridiikasta. Viranhaltijapäätökset ovat euromäärältään varsin pieniä ja useimmiten asioina varsin mitättömiä"

        Onko kunnanjohtaja Anne Heusalan viranhaltijapäätös huhtikuussa niin mitätön ja merkityksetön, että sitä ei ole julkaistu kunnan verkkosivuilla? Heusalan tekemästä päätöksestä on kunnalle 26.10 tullut 21.690 euron lasku.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun viranhaltijan tarjouskilpailun käynnistämisellä ei ratkaista mitään, niin asia on euromäärältään mitätön, eikä siihen ole kenelläkään muutoksenhakuintressiä. Viranhaltijan "päätöksellä" ei ratkaista mitään. Viranhaltija on toiminut toimivaltansa puitteissa asiaa valmistellessaan. Kh:n päätöksellä on sitten ilmeisesti tarjous hyväksytty. Tämä päätös ei ole euromäärältään mitätön. Se onkin julkinen.

        Viranhaltijapäätökset ovat lähtökohtaisesti julkisia ja päätöksen tehneen on ne julkaistava verkkopalvelussaan. Kuhmoisissa ei näin tehdä. Turha vääntää eo. asiasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viranhaltijapäätökset ovat lähtökohtaisesti julkisia ja päätöksen tehneen on ne julkaistava verkkopalvelussaan. Kuhmoisissa ei näin tehdä. Turha vääntää eo. asiasta.

        "Kuhmoisissa ei näin tehdä"

        Ilmeisesti tästä johtuen kunnanjohtaja Heusala lähti, kun ensin varmisti uuden pestin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "osoittavat vain sen, että henkilö ei ymmärrä mitään kuntajuridiikasta"

        Osoittavat myös sen, ettei Kuhmoississa voida keskustella avoimesti kunnan päätöksistä ilman että kyselijät leimataan ymmärtämättömiksi.

        Kyllä minusta voi keskustella. Mutta jos esittää perusteettomia väitteitä moneen kertaan niin ymmärtämättömyyteen viittaaminen on vain rehellisyyttä, jonka avulla palstan lukijat ymmärtävät asian todellisen luonteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Viranhaltijapäätösten julkisuudessa pitää tietysti noudattaa lakia, mutta kaikki nämä maalailut asian merkityksestä osoittavat vain sen, että henkilö ei ymmärrä mitään kuntajuridiikasta. Viranhaltijapäätökset ovat euromäärältään varsin pieniä ja useimmiten asioina varsin mitättömiä"

        Onko kunnanjohtaja Anne Heusalan viranhaltijapäätös huhtikuussa niin mitätön ja merkityksetön, että sitä ei ole julkaistu kunnan verkkosivuilla? Heusalan tekemästä päätöksestä on kunnalle 26.10 tullut 21.690 euron lasku.

        Laskun suuruus ei ole ollut tiedossa Heusalan päätöstä tehdessä. Oletan, että kyse on jostain oikeudenkäyntiasiasta, jossa ulkopuolisen lakimiesavun käyttäminen on välttämätöntä. Jälkikäteen voi päätöksen kustannuksia kauhistella. Siitä saa hyvää ainesta populistipuheisiin. Mutta Heusalan päätös lienee tuossa hetkessä ainoa mahdollinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun on noinkin mitättömästä kuin yli 150 000 euron tarjuskilpailusta kysymys, eikö se olisi pitänyt julkaista HILMAssa?

        Kyllä. Muutoksenhakuun oikeutetut voivat hakea muutosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viranhaltijapäätökset ovat lähtökohtaisesti julkisia ja päätöksen tehneen on ne julkaistava verkkopalvelussaan. Kuhmoisissa ei näin tehdä. Turha vääntää eo. asiasta.

        Ei ole turhaa vääntää, koska esimerkkinä käytetään tilannetta (Sahatien kilpailutus), jossa viranhaltijapäätöstä ei edes tarvita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kuhmoisissa ei näin tehdä"

        Ilmeisesti tästä johtuen kunnanjohtaja Heusala lähti, kun ensin varmisti uuden pestin.

        Kuka näitä salaliittoteorioita keksii? Ihan ei ole kaikki kotona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eläkkeellä oleva juristi vaatii nälkälakollaan, että Suomi palautetaan takaisin oikeusvaltioksi"

        Oli niin huonosti miksattu, ettei kärsinyt katsella/kuunnella

        "Eläkkeellä oleva juristi vaatii nälkälakollaan, että Suomi palautetaan takaisin oikeusvaltioksi"

        Aikamoista uhrautumista sananvapauden ja oikeusvaltion palauttamisen puolesta.

        Sananvapaudesta on keskusteltu näilläkin palstoilla

        https://tokentube.net/l/3229749050/JAANA-KAVONIUKSEN-nälkälakko-LIVE-presidentinlinnalta-n--klo-20-30

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "osoittavat vain sen, että henkilö ei ymmärrä mitään kuntajuridiikasta"

        Osoittavat myös sen, ettei Kuhmoississa voida keskustella avoimesti kunnan päätöksistä ilman että kyselijät leimataan ymmärtämättömiksi.

        "Osoittavat myös sen, ettei Kuhmoississa voida keskustella avoimesti kunnan päätöksistä ilman että kyselijät leimataan ymmärtämättömiksi.

        "Käänteinen häpeä" = kyselijä joutuu itse häpeäpaaluun.

    • Anonyymi

      "Kuntalaisten osallisuus huomioidaan päätöksenteossa ja palveluissa." Näin Kuhmoisten kunnan osallisuusohjelmassa, jonka kunnanvaltuusto on hyväksynyt 28.6.2021. Ohjelman otsikko: Osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä.

      • Anonyymi

        "Kuntalaisten osallisuus huomioidaan päätöksenteossa ja palveluissa."

        Eikö tämä tarkoita juuri sitä, että viranhaltijapäätökset julkaistaan kunnan verkkosivuilla ?

        Tämä antaa mahdollisuuden siihen, että kuntalaiselle syntyy lain mukainen oikeus tehdä oikaisuvaatimus kunnalle, jos katsoo olevansa eri mieltä viranhaltijan päätöksestä.
        Salaamalla viranhaltijapäätös, se loukkaa kuntalaisten laillisia oikeuksia.

    • Anonyymi

      Kunnanjohtaja Anne Heusalan 20.4.2021 tekemästä viranhaltijapäätöksestä otanta:

      "Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen"

      Onko kunnan jäsen saanut päätöstä julkisesti tiedoksi ja tehnyt oikaisuvaatimuksen?

    • Anonyymi

      Tästä voisi tehdä oikaisuvaatimuksen ja se olisi pakko tutkia. Viitsisikö joku kuntalainen käyttää oikeuttaan?

      • Anonyymi

        Yhtä aikaa sen voi tehdä monta kuntalaista, niin ei joudu yksin silmätikuksi. Siinä on voimaa
        kuntalaisen oikeudenkäytölle. Turha on ihmetellä asioita, jos ei käytä niitä oikeuksia, joihin laki antaa mahdollisuuden.

    • Anonyymi

      Kuhmoisten Sanomat 10.11.21 sivu 5 Valtteri Väyrynen: " viranhaltijapäätökset ryhdytään ensi vuonna julkaisemaan netissä".

      • Anonyymi

        Hyvä, mutta vahinko on jo tapahtunut ja sen takana on ollut kunnanhallitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä, mutta vahinko on jo tapahtunut ja sen takana on ollut kunnanhallitus.

        "Hyvä, mutta vahinko on jo tapahtunut ja sen takana on ollut kunnanhallitus."

        Joo, mutta nyt ei puhuta yksittäisestä päätöksestä vaan siitä, että vuonna 2022 päästään tuon lupauksen mahdollisesti toteutuessa lain edellyttämään tilanteeseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Hyvä, mutta vahinko on jo tapahtunut ja sen takana on ollut kunnanhallitus."

        Joo, mutta nyt ei puhuta yksittäisestä päätöksestä vaan siitä, että vuonna 2022 päästään tuon lupauksen mahdollisesti toteutuessa lain edellyttämään tilanteeseen.

        Niinpä. Lakihan tuli voimaan jo 1.6.2017, neljä ja puoli (4,5) vuotta sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä. Lakihan tuli voimaan jo 1.6.2017, neljä ja puoli (4,5) vuotta sitten.

        Aiheettomasti salatuille ei ole lakia ollut mutta moraali on aina ollut voimassa..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aiheettomasti salatuille ei ole lakia ollut mutta moraali on aina ollut voimassa..

        "moraali on aina ollut voimassa"

        Missä ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "moraali on aina ollut voimassa"

        Missä ?

        Mikä ongelma tuo nyt taas on? Jos asia kiinnostaa, mene kunnantalolle ja kysy. Julkisia asiakirjoja ne on. Jos et sinne asti pääse, ei sinulla todennäköisesti ole mitään syytäkään tietoja saada. Niin yksi kertaista se on , untamoiseni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä ongelma tuo nyt taas on? Jos asia kiinnostaa, mene kunnantalolle ja kysy. Julkisia asiakirjoja ne on. Jos et sinne asti pääse, ei sinulla todennäköisesti ole mitään syytäkään tietoja saada. Niin yksi kertaista se on , untamoiseni.

        "Julkisia asiakirjoja ne on"

        Kaikki asiakirjat, jotka ovat viranomaisen hallussa, ovat julkisia asiakirjoja, jos niitä ei ole salaiseksi julistettu. Sekin viranomaisen käytössä ollut asiakirja, jonka kallis juristi viranomaisen käyttöön hankki, on julkinen asiakirja, mutta eipä sen käyttöhetkellä ollutkaan. Kirjoittaja tietää sen ja "korvat heiluu"

      • Anonyymi

        " viranhaltijapäätökset ryhdytään ensi vuonna julkaisemaan netissä".

        Kuhmoisten Sanomat lehdessä oli erinomainen kirjoitus 28.7.2021, josta otsake ja lainausta tekstistä:

        Talous, avoimuus, itsenäisyys
        """"""""""""""""""""""""""""""""
        "Ännestäjät, demokratia ja laki vaativat avoimuutta". Valtuutetut salissa eivät ole salissa itseään varten, vaan kuntalaisia varten. Oikeusoppineiden mukaan kuntapäätöksissä ei kuntalain mukaan ole mitään kuntalaisilta salattavaa"

        Kunnan hallinnon uskottavuus ja kunnallisen demokratian ydin on juuri näin! Kaikki salailu, peittely, jota kunnan hallinnossa on pitkään harjoitettu, on johtanut siihen, että vanhojen peiteltyjen asioiden käsittely jatkuu. Se tarkoittaa sitä, että lakia on noudatettava heti, eikä viidestoista päivä. Peittelyt ovat johtaneet siihen, että viidestoista yö tulee painajaisineen, kuten Juice laulaa.
        https://www.youtube.com/watch?v=qQBLZMULSbo

    • Anonyymi

      Muutama poiminta huomiselta kunnanhallituksen listalta:

      Yhteistyötoimikunta on päättänyt esittää kokouksessaan 8.12.2021 seuraavaa...
      Kunnan elinvoimajaosto on käsitellyt ideaa 9.11.2021 kokouksessaan...
      Maankäyttöjaos on kokouksessaan 30.11.2021 käsitellyt...

      Missä näiden toimikuntien ja jaostojen pöytäkirjoihin voi tutustua?

      • Anonyymi

        "Missä näiden toimikuntien ja jaostojen pöytäkirjoihin voi tutustua?"

        11.11.2021 klo 21:38 annetun ohjeen ja säännön mukaan kunnantalolla

        "Mikä ongelma tuo nyt taas on? Jos asia kiinnostaa, mene kunnantalolle ja kysy. Julkisia asiakirjoja ne on. Jos et sinne asti pääse, ei sinulla todennäköisesti ole mitään syytäkään tietoja saada."

    • Anonyymi

      Mitäs luulisit? Ei missään...

      • Anonyymi

        Voisiko Pukki tuoda lisää avoimmuutta tähänkin asiaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisiko Pukki tuoda lisää avoimmuutta tähänkin asiaan?

        Mihin kohtaan asiassa 🎅

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pukkihan voisi tuoda vaikka hyppysellisen avoimmuutta näiden toimikuntien, jaostojen ja summuiden toimintaan?

        https://laihia.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Elinvoimajaosto

        Ensi vuonna kaikki muuttuu paremmaksi, jos jouluna luvataan olla yhdenvertaisia ja avoimia 🎁🎄

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensi vuonna kaikki muuttuu paremmaksi, jos jouluna luvataan olla yhdenvertaisia ja avoimia 🎁🎄

        Ja kaikille asukkaille ilmalämpöpumppu ja terassi kunnan piikkiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kaikille asukkaille ilmalämpöpumppu ja terassi kunnan piikkiin.

        Ei saa unohtaa kesäasukkaita !! Me pidämme osaltamme kuntaa pystyssä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kaikille asukkaille ilmalämpöpumppu ja terassi kunnan piikkiin.

        "Ja kaikille asukkaille ilmalämpöpumppu ja terassi kunnan piikkiin."
        Miksi vain yksi pumppu, kun Sahanranta sain yhdeksän?

    • Anonyymi

      Eletään vuotta 2022.

      • Anonyymi

        "Eletään vuotta 2022"

        Ja julkistetaan lain mukaisesti viranhaltijapäätökset, koska viime vuonna julkistamattomasta viranhaltijapäätöksestä, josta kiisteltiin, maksettiin mukisematta iso asianajajalasku.

        "Ja julkistetaan lain mukaisesti viranhaltijapäätökset"

        Ei julkisteta lain mukaisesti viranhaltijapäätökset, vaan vasta nyt.

        Entäs kähmyjen salaiset sopimukset?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs kähmyjen salaiset sopimukset?

        Kyllä nekin julkistetaan !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ja julkistetaan lain mukaisesti viranhaltijapäätökset"

        Ei julkisteta lain mukaisesti viranhaltijapäätökset, vaan vasta nyt.

        Tilintarkastaja joutuu noteeraamaan viranhaltijapäätökset ja niiden kustannukset.
        Eihän niitä pakoon pääse, kun ne on kerrottava tilintarkastuskertomuksessa tänä vuonna.
        "Kyllä kansa tietää" - ja saa tietää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tilintarkastaja joutuu noteeraamaan viranhaltijapäätökset ja niiden kustannukset.
        Eihän niitä pakoon pääse, kun ne on kerrottava tilintarkastuskertomuksessa tänä vuonna.
        "Kyllä kansa tietää" - ja saa tietää.

        Jos ei tilintarkastaja miellytä, laitetaan kierrätykseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei tilintarkastaja miellytä, laitetaan kierrätykseen.

        Sitähän on tehtykin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei tilintarkastaja miellytä, laitetaan kierrätykseen.

        KKK = kierrätyksestä kuuluisa kunta

    • Anonyymi

      Kun ei kunnan virallisille sivuille ole vieläkään ilmestynyt viranhaltijapäätöksiä, niin kysynpä täällä, sattuuko kukaan tietämään vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin
      🏈 Kuka teki päätöksen palkata MK 1.1.2022 alkaen, mikä hänen toimenkuvansa on ja mitkä ovat työsuhteen ehdot?
      🏈 Onko totta että US aurauttaa pihansa kuntalaisten piikkiin?
      🏈 Milloin on viimeksi tarkistettu EHn 24-hallin tiloista maksamaa vuokraa?

      • Anonyymi

        Kun päättää itse omista asioistaan, kun jääviys ei koske valtuutettuja, on hyvä päättää, varsinkin kun luulevat olevansa jumalasta seuraavia....ylöspäin.

      • Anonyymi

        Näihin ei vastausta saa....

      • Anonyymi

        "Kun ei kunnan virallisille sivuille ole vieläkään ilmestynyt viranhaltijapäätöksiä,"

        Miksi ei?

        Tällä menolla VVn peräänkuuluttaman luottamuksen palauttaminen saattaa viedä kauan.

    • Anonyymi

      Päätökset, joita ei ole lainmukaisesti asetettu nähtäväville, eivät ole lainvoimaisia, koska muutoksenhakuoikeutetut eivät ole saaneet päätöksestä tietoa.

      • Anonyymi

        "Päätökset, joita ei ole lainmukaisesti asetettu nähtäväville, eivät ole lainvoimaisia, koska muutoksenhakuoikeutetut eivät ole saaneet päätöksestä tietoa."

        Hyvä pointti!

      • Anonyymi

        "Päätökset, joita ei ole lainmukaisesti asetettu nähtäville, eivät ole lainvoimaisia, koska muutoksenhakuoikeutetut eivät ole saaneet päätöksestä tietoa"

        Näin se on. Kunta on maksanut kohtuullisen suuren laskun, josta kuntalaiset eivät ole saaneet viranhaltijapäätöksestä lain mukaista muutoksenhakuoikeutta. Varmuudella tilintarkastaja puuttuu tähän. Kummaa on, jos kuntalaiset eivät itse perää oikeuksiaan ja vaadi asiaan selvitystä.

        Aika löysää on kunnanhallituksen toiminta, kun otto-oikeuttakaan ei asiassa käytetty . Tuleehan asia julkisuuteen ja miten selitetään lain vastainen menettely?

        "Kunta on maksanut kohtuullisen suuren laskun"

        Paljonko rahaa paloi?

        Vastauksen saa kunnasta, kun kysyy

        Tuleehan asia julkisuuteen ja miten selitetään lain vastainen menettely?

        Selittämällä, eikun muuntamalla totuutta.

        "Selittämällä, eikun muuntamalla totuutta."

        Totuutta ei voi muuttaa:

        Riihimäki tilasi omalla päätöksellään kunnan piikkiin puutavaraa kuuluisiin LW-leikuulautoihin. Kunta erotti virasta. Riihimäki joutui itse maksamaan sen minkä tilasi.

        Heusala tilasi omalla päätöksellään kunnan piikkiin palveluja. Heusala erosi itse. Kunta maksoi minkä Heusala tilasi. Vanha sääntö on voimassa: Se maksaa, joka tilaa. Heusalan tilaus oli rahamäärältään yli puolta suurempi mitä Riihimäen tekemä tilaus.

        Yhdenvertaisuus on määrätty kuntalaissa
        https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20150410

        Kunta ja kunnanhallitus pääsee laittomalla menettelyllään valtion tarkkailun alle

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Kittilän_kriisi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kunta on maksanut kohtuullisen suuren laskun"

        Paljonko rahaa paloi?

        "Paljonko rahaa paloi?"

        Palaa..... poiikki on edelleen auki ! Kukaan ei ole sitä laittanut kiinni

    • Anonyymi

      On kyllä AIVAN MAHTAVA juttu että saadaan nyt Valtterin astuttua remmiin tämä syystä tai toisesta 1.6.2017 unohtunut viranhaltijapäätösten julkisuusia myös Kuhmoisten kunnassa lain edellyttämälle tolalle.

      Kiitos ja kumarrus!

      • Anonyymi

        Ei taideta saada. Asia olisi pitänyt korjata jo ajat sitten. Teknisesti ei vaadi kuin puolen tunnin työn järjestelmään ja päätöksiä tekevien asenteiden (toistan asenteiden) muuttamista noudattamaan lakia, jota muissa kunnissa noudatetaan.

      • Anonyymi

        "unohtunut" ???

        Tahallista ja ikävää laittomuutta !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "unohtunut" ???

        Tahallista ja ikävää laittomuutta !

        Tietoista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei taideta saada. Asia olisi pitänyt korjata jo ajat sitten. Teknisesti ei vaadi kuin puolen tunnin työn järjestelmään ja päätöksiä tekevien asenteiden (toistan asenteiden) muuttamista noudattamaan lakia, jota muissa kunnissa noudatetaan.

        "Ei taideta saada. "

        Avoimuudesta syntyy sitä luottamusta, mitä VV tänään Kuhmoisten Sanomissa peräänkuulutti.

        Salailusta syntyy epäluuloa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei taideta saada. "

        Avoimuudesta syntyy sitä luottamusta, mitä VV tänään Kuhmoisten Sanomissa peräänkuulutti.

        Salailusta syntyy epäluuloa.

        "Salailusta syntyy epäluuloa."

        Siksi sitä on esiintynyt !
        ***
        Kuntalain (410/2015) säännökset tulevat kokonaisuudessaan voimaan 1.6.2017. Uudet säännökset koskevat kuntalaisten tiedonsaantia ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kunnan verkkoviestintää.
        ***
        Kunnanhallitus ei käyttänyt viranhaltijapäätöksistä otto-oikeuttaan viime kesäkuussa ja halusi pitää salassa asioita kuntalaisilta. Se on aiheuttanut epäluuloa ja luottamuspulaa. Kunnan asiat tulee hoitaa kunnolla ja lakia noudattaen. Salailu ja peittely ei kunnan hallinnossa ei kuulu nykyaikaan. Hallintojohtajan kuuluu tietää ja tuntea kuntalaki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei taideta saada. "

        Avoimuudesta syntyy sitä luottamusta, mitä VV tänään Kuhmoisten Sanomissa peräänkuulutti.

        Salailusta syntyy epäluuloa.

        Puheet on puheita, teot ovat niitä joita tarvitaan.

    • Anonyymi

      "Kuhmoisten kunta ei näitä päätöksiä julkista sivustollaan. Miksi?"

      Koska kuhmoislaiset on niin tyhmiä, että eivät kumminkaan ymmärtäisi oikein vaikka päätökset julkaistaisiin. Niinpä ei kannata panostaa, koska tuotto-odotukset alhaiset.

      • Anonyymi

        Ja tämän varmaan kirjoitti nykyinen päättäjä.

      • Anonyymi

        "Niinpä ei kannata panostaa, koska tuotto-odotukset alhaiset"

        "Ja tämän varmaan kirjoitti nykyinen päättäjä."

        Juuripa näin. Ei epäilystäkään, koska julkistamisesta ei tuottoa sada ns. "omaan laariin"

        "Avoimuutta kuitenkin kehitetään. Kunta on uusimassa asianhallintajärjestelmäänsä, ja sen myötä myös viranhaltijapäätökset ryhdytään ensi vuonna julkaisemaan netissä. Tähän asti ne ovat olleet nähtävillä ilmoitustaululla."
        Kuhmoisten Sanomat 10.11.2021

        "Tähän asti ne ovat olleet nähtävillä ilmoitustaululla."

        Uskoo ken näkee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Avoimuutta kuitenkin kehitetään. Kunta on uusimassa asianhallintajärjestelmäänsä, ja sen myötä myös viranhaltijapäätökset ryhdytään ensi vuonna julkaisemaan netissä. Tähän asti ne ovat olleet nähtävillä ilmoitustaululla."
        Kuhmoisten Sanomat 10.11.2021

        Viranhaltijapäätökset on laitettavissa kunnan nykyiseen asiahallintajärjestelmään, joka on käytössä myös valtaosalla Suomen kunnista. Niitä ei sinne syystä tai kolmannesta ole haluttu laittaa netissä näkyviksi, kuten laki edellyttää jo vuodesta 2017.

        "Niitä ei sinne syystä tai kolmannesta ole haluttu laittaa netissä näkyviksi, kuten laki edellyttää jo vuodesta 2017"

        Tässä on se syy:

        "Selittämällä, eikun muuntamalla totuutta."

        "Totuutta ei voi muuttaa:

        Riihimäki tilasi omalla päätöksellään kunnan piikkiin puutavaraa kuuluisiin LW-leikuulautoihin. Kunta erotti virasta. Riihimäki joutui itse maksamaan sen minkä tilasi.

        Heusala tilasi omalla päätöksellään kunnan piikkiin palveluja. Heusala erosi itse. Kunta maksoi minkä Heusala tilasi. Vanha sääntö on voimassa: Se maksaa, joka tilaa. Heusalan tilaus oli rahamäärältään yli puolta suurempi mitä Riihimäen tekemä tilaus.

        Yhdenvertaisuus on määrätty kuntalaissa
        https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20150410

        Kunta ja kunnanhallitus pääsee laittomalla menettelyllään valtion tarkkailun alle"

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Kittilän_kriisi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viranhaltijapäätökset on laitettavissa kunnan nykyiseen asiahallintajärjestelmään, joka on käytössä myös valtaosalla Suomen kunnista. Niitä ei sinne syystä tai kolmannesta ole haluttu laittaa netissä näkyviksi, kuten laki edellyttää jo vuodesta 2017.

        Julkisuus voipi tuottaa onkelmaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Julkisuus voipi tuottaa onkelmaa.

        "Julkisuus voipi tuottaa onkelmaa."

        Ollaanko nyt lähestymässä sitä kipupistettä, minkä takia Mikko Hietamies vaihtoi maisemaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Julkisuus voipi tuottaa onkelmaa."

        Ollaanko nyt lähestymässä sitä kipupistettä, minkä takia Mikko Hietamies vaihtoi maisemaa?

        Yli 3000 kävijää /seuraajaa kertoo jotakin kipupisteeseen kohdistuvasta paineesta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Avoimuutta kuitenkin kehitetään. Kunta on uusimassa asianhallintajärjestelmäänsä, ja sen myötä myös viranhaltijapäätökset ryhdytään ensi vuonna julkaisemaan netissä. Tähän asti ne ovat olleet nähtävillä ilmoitustaululla."
        Kuhmoisten Sanomat 10.11.2021

        "Avoimuutta kuitenkin kehitetään"

        Eihän siinä mitään kehittämistä ole. Avoimuus perustuu 1.6.2017 tulleeseen lakiin.
        Erikoista selittelyä, kun totuus tiedetään miksi viranhaltijapäätös on salattu.

        Lain noudattamatta jättäminen mahdollistaa sen, että valtio voi puuttua asiaan ja toteutetaan Lex Kuhmoinen. Kunta saa noin puolet tuloistaan valtiolta. Ei se niin mene, että kunnassa on omat lait.

        "Kittilän tapauksen vuoksi säädettiin vuonna 2017 niin kutsuttu Lex Kittilä eli kuntalain luku 12a.[11] Laki sallii valtiovarainministeriön puuttua kunnan tilanteeseen"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Julkisuus voipi tuottaa onkelmaa."

        Ollaanko nyt lähestymässä sitä kipupistettä, minkä takia Mikko Hietamies vaihtoi maisemaa?

        "Ollaanko nyt lähestymässä sitä kipupistettä, minkä takia Mikko Hietamies vaihtoi maisemaa?"

        Mikko Hietamies kertoi lehtihaastattelussa ennen lähtöään: "Kuhmoisissa on rusinasopassa omat mausteet"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ollaanko nyt lähestymässä sitä kipupistettä, minkä takia Mikko Hietamies vaihtoi maisemaa?"

        Mikko Hietamies kertoi lehtihaastattelussa ennen lähtöään: "Kuhmoisissa on rusinasopassa omat mausteet"

        Yhdysvalloissa on tärkeää säilyttää ero lahjan ja lahjuksen välillä.
        Suomessa tämä ero on paikkapaikoin hämärtynyt. Puolin ja toisin viranhaltijat ja luottamusmiehet antavat yhteisistä varoista toisilleen lahjuksia, joilla tavoitellaan jatkossa jotain henkilökohtaista etua.

        https://www.helsinki.fi/fi/tutustu-meihin/kestavyys-ja-vastuullisuus/eettinen-ohjeistus/lahjonnanvastaiset-periaatteet

        "Puolin ja toisin viranhaltijat ja luottamusmiehet antavat yhteisistä varoista toisilleen lahjuksia, joilla tavoitellaan jatkossa jotain henkilökohtaista etua."

        Tässä keskusteluketjussa on kysymys viranhaltijapäätöksestä, jossa viranhaltija päästi "pukin kaalimaan vartijaksi", ilman että kaalimaan omistajat (lue kuntalaiset) saivat asiasta tiedon. Asiassa on outoa se, että viranhaltija erosi tehtävästään ja jätti portin auki kaalimaalle. Portin sulkeminen edellyttää virallisen päätöksen, joka on julkaistava. Se on kiusallinen ongelma, jota tullaan laajasti seuraamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ollaanko nyt lähestymässä sitä kipupistettä, minkä takia Mikko Hietamies vaihtoi maisemaa?"

        Mikko Hietamies kertoi lehtihaastattelussa ennen lähtöään: "Kuhmoisissa on rusinasopassa omat mausteet"

        Mikko Hietamies kertoi lehtihaastattelussa ennen lähtöään: "Kuhmoisissa on rusinasopassa omat mausteet"

        Kuhmoisten kuntaa varsinaisesti johtaneet / johtavat henkilöt? Nimet?

        "Kuhmoisten kuntaa varsinaisesti johtaneet / johtavat henkilöt? Nimet?"

        Ne saa kunnasta, kun pyytää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Avoimuutta kuitenkin kehitetään"

        Eihän siinä mitään kehittämistä ole. Avoimuus perustuu 1.6.2017 tulleeseen lakiin.
        Erikoista selittelyä, kun totuus tiedetään miksi viranhaltijapäätös on salattu.

        Lain noudattamatta jättäminen mahdollistaa sen, että valtio voi puuttua asiaan ja toteutetaan Lex Kuhmoinen. Kunta saa noin puolet tuloistaan valtiolta. Ei se niin mene, että kunnassa on omat lait.

        "Kittilän tapauksen vuoksi säädettiin vuonna 2017 niin kutsuttu Lex Kittilä eli kuntalain luku 12a.[11] Laki sallii valtiovarainministeriön puuttua kunnan tilanteeseen"

        Oikeusasiamiehelle kantelu, jossa pyydetään selvittämään rikkooko Kuhmoisten kunta lakia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeusasiamiehelle kantelu, jossa pyydetään selvittämään rikkooko Kuhmoisten kunta lakia.

        Rikkoo. Nimetöntä kantelua ei tutkita ja tiedätte pelisäännöt Kuhmoisissa. Nimi kunnan tietoon ja leimattu olet.

        On kanneltu ja nimellä. Eri asia on tutkitaanko. Päätös kestää noin vuoden.

        Hyvä jos näin on. Kunnalta pyydetään kyllä hyvinkin pian vastinetta kanteluun. Pelkän vastinepyynnön voisi kuvitella saavan jotain aikaan. Jos feikki niin vanha meno jatkuu.

        Kyllä laittomuuksiin on saatava stoppi. Niitä on tapahtunut vuosien mittaan paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeusasiamiehelle kantelu, jossa pyydetään selvittämään rikkooko Kuhmoisten kunta lakia.

        "Oikeusasiamiehelle kantelu, jossa pyydetään selvittämään rikkooko Kuhmoisten kunta lakia."

        Näin sen pitäisi mennä

        Mitä kantelusta seuraa?
        Kantelun seuraukset riippuvat siitä mitä asian selvittelyssä tulee ilmi.

        Oikeuskansleri voi

        nostaa syytteen, jos asiassa ilmenee vakava lainvastaisuus antaa huomautuksen, jos viranomainen on menetellyt lainvastaisesti tai laiminlyönyt velvollisuutensa,

        saattaa viranomaisen tietoon käsityksensä lainmukaisesta menettelystä

        kiinnittää viranomaisen huomiota hyvän hallinnon vaatimuksiin tai perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista edistäviin näkökohtiin

        tehdä viranomaiselle esityksen virheen oikaisemiseksi tai epäkohdan korjaamiseksi

        kiinnittää huomiota lainsäädännössä havaittuun puutteeseen ja tehdä esityksen puutteen poistamiseksi

        tehdä toimivaltaiselle viranomaiselle esityksen erimielisyyden sopimiseksi tai suositella viranomaista hyvittämään aiheutuneen vahingon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rikkoo. Nimetöntä kantelua ei tutkita ja tiedätte pelisäännöt Kuhmoisissa. Nimi kunnan tietoon ja leimattu olet.

        Kauppamuseopalstoilla on jatkuvat näytöt mitä koituu jos lähtee puuttumaan reilusti ja nimellä.

        Voihan olla joku vaikka saattohoidossa niin voi laittaa kantelun.

        Kyllä on huolestuttavaa, jos tilanne on tämä.

        Etupiirivaatimuksia kuin naapurimaassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rikkoo. Nimetöntä kantelua ei tutkita ja tiedätte pelisäännöt Kuhmoisissa. Nimi kunnan tietoon ja leimattu olet.

        Käännetty häpeä valjastettu vallankäytön välineeksi.

        Kuntalainen, joka aiheesta kyseenalaistaa jonkun menettelytavan, tulee itse leimatuksi.

        Esimerkkejä tältä vuosituhannelta: JF, AV, VK

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käännetty häpeä valjastettu vallankäytön välineeksi.

        Kuntalainen, joka aiheesta kyseenalaistaa jonkun menettelytavan, tulee itse leimatuksi.

        Esimerkkejä tältä vuosituhannelta: JF, AV, VK

        "Kuntalainen, joka aiheesta kyseenalaistaa jonkun menettelytavan, tulee itse leimatuksi"

        "Esimerkkejä tältä vuosituhannelta: JF, AV, VK"

        JF ei ole Kuhmoisten kuntalainen.

        "JF ei ole Kuhmoisten kuntalainen"

        JF on kunniakuntalainen ja saa sen vuoksi osakseen samaa p-jaskaa kuin ne kuntalaiset, jotka julkeavat arvostella kunnan toimintaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käännetty häpeä valjastettu vallankäytön välineeksi.

        Kuntalainen, joka aiheesta kyseenalaistaa jonkun menettelytavan, tulee itse leimatuksi.

        Esimerkkejä tältä vuosituhannelta: JF, AV, VK

        Yksinään kuntalainen ei pärjää kuntaa vastaan, mutta yhdessä voidaan edes jotain saada aikaiseksi.
        #kuhmoinentoo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "JF ei ole Kuhmoisten kuntalainen"

        JF on kunniakuntalainen ja saa sen vuoksi osakseen samaa p-jaskaa kuin ne kuntalaiset, jotka julkeavat arvostella kunnan toimintaa.

        "JF on kunniakuntalainen "
        """""""""""""""""""""""""""""""

        Mielipide sai JF mielen mietteliääksi ja hyvin nöyräksi. Kommentti piti lukea useaan kertaan ja vielä hieraista silmiä, kun silmäkulmat kostui.

        Tämä siksi, että kun on lukenut useista eri lehdistä ja kunnan asiakirjoista totuudenvastaisia julkaisuja ja väitteitä yli 20 vuoden ajan. Politiikka on politiikkaa, mutta siinäkin on oltava jossakin raja mitä ja missä muodossa saa julkaista totuudenvastaisia väitteitä ilman perustelua. Julkisesti esitettyihin totuudenvastaisiin väitteisiin tulee saada vastineoikeus. Se on journalistinen ohje. Jos virheellistä asiaa ei korjata, se jää uskottavaksi julkiseksi tiedoksi.

        Kun kunnanhallitus viranomaisena julkaisee päätösasiakirjan, siinä olevat tiedot tulee olla totta eikä keksittyä. Jos on tapahtunut tahaton virhe ja kunnanhallitus saa virheestä tiedon, virhe tulee oikaista julkisesti. Miksi virheen tunnustaminen ja korjaaminen on niin vaikeaa, että sen korjaaminen tulee toteuttaa tuomioistuimessa ? Oikeusprosessi asiassa on lain vastaisesti salattu kuntalaisilta ? Viranhaltijapäätös asiassa on juuri se asiakirja, joka on tarkoituksellisesti salattu kuntalaisilta ja aiheuttanut tämän pitkän keskusteluketjun sekä selkeän luottamuspulan. Miksi kunta ei noudata lakia ?

        Kuhmoisissa vallitseva positiivinen vire on tärkeä pitää yllä. Tämän takia emme saa mainita mistään epäkohdista tai virheistä emmekä näin ollen voi ottaa niistä opiksemme.

        "Kuhmoisissa vallitseva positiivinen vire on tärkeä pitää yllä"

        Vaikka lain vastaisin keinoin ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuhmoisissa vallitseva positiivinen vire on tärkeä pitää yllä. Tämän takia emme saa mainita mistään epäkohdista tai virheistä emmekä näin ollen voi ottaa niistä opiksemme.

        "Kuhmoisissa vallitseva positiivinen vire on tärkeä pitää yllä"

        Onko Kuhmoisissa positiivinen vire yllä?
        Toisella keskustelupalstalla väitetään, että ilmapiiri kunnassa on tulehtunut. Syynä siihen on valtuutettujen virheet vuosikymmenien ajalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kuhmoisissa vallitseva positiivinen vire on tärkeä pitää yllä"

        Onko Kuhmoisissa positiivinen vire yllä?
        Toisella keskustelupalstalla väitetään, että ilmapiiri kunnassa on tulehtunut. Syynä siihen on valtuutettujen virheet vuosikymmenien ajalta.

        "Onko Kuhmoisissa positiivinen vire yllä?"

        Ei oo havaintoo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kuhmoisten kuntaa varsinaisesti johtaneet / johtavat henkilöt? Nimet?"

        Ne saa kunnasta, kun pyytää

        "Ne saa kunnasta, kun pyytää"

        Onhan ne netissäkin. Kysyjä ilmeisesti tarkoitti, ketkä kuntaa OIKEESTI johtaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ne saa kunnasta, kun pyytää"

        Onhan ne netissäkin. Kysyjä ilmeisesti tarkoitti, ketkä kuntaa OIKEESTI johtaa?

        "Onhan ne netissäkin. Kysyjä ilmeisesti tarkoitti, ketkä kuntaa OIKEESTI johtaa?"

        Taustalta vaikutetaan raskaalla kädellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Onhan ne netissäkin. Kysyjä ilmeisesti tarkoitti, ketkä kuntaa OIKEESTI johtaa?"

        Taustalta vaikutetaan raskaalla kädellä.

        "Taustalta vaikutetaan raskaalla kädellä"

        Aikaisemmin taustalta vaikutettiin näkymättömillä köysillä, kuten yhdessä vertauksessa oli.

    • Anonyymi

      Syrjimättömän kunnan periaate:

      Koskee kuntalaisia ja päättäjiä sekä viranhaltijoita, joita tulee kohdella yhdenvertaisesti sekä puolueettomasti.

      Kuntaliiton opas yhdenvertaisuuden edistämiseen kunnan toiminnassa

      Kunnat ovat keskeisessä asemassa kuntalaisten yhdenvertaisuuden ja samalla hyvinvoinnin edistämisessä. Kaikkien kasvojen kunta -opas on kunnan viranhaltijoille ja toimihenkilöille, luottamushenkilöille ja yhteistyökumppaneille, jotka edistävät yhdenvertaisuutta kunnan toiminnassa.

      Yhdenvertaisessa kunnassa kukaan ei joudu toista huonompaan asemaan iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteisen, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Syrjimätön kunta, jossa kenenkään mikään ominaisuus ei vaikuta palveluihin, osallisuuteen ja turvalliseen ympäristöön, on parempi kunta jokaiselle.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Julkaistu Mänttä- Vilppulan hallintojohtajan viranhaltijapäätös ei ole verrattavissa Heusalan
        tekemään viranhaltijapäätökseen, joka olisi asiana tullut päättää kunnanhallituksessa.

    • Anonyymi

      Alkaa oikeesti mennä ymmärrys tähän touhuun. Miten täällä kuvitellaan, että ihmiset maksavat kiltisti jokaisesta tienaamastaan eurosta 21,75 senttiä yhteiseen kassaan omistamistaan kiinteistöistä yhtä Suomen kovimmista kiinteistöveroista jos päättäjät eivät käytä näitä varoja huolellisesti?

      • Anonyymi

        Perinteitä vaalitaan.

    • Anonyymi

      "Kuhmoisten kunta ei näitä päätöksiä julkista sivustollaan. Miksi?"
      Koska kuntalaiset vastustavat päätösten julkaisemista?
      Koska valtuutetut vastustavat päätösten julkaisemista?
      Koska viranhaltijat vastustavat päätösten julkaisemista.

      • Anonyymi

        " Viranhaltijat tekevät varsin paljon päätöksiä, joilla on merkitystä ja joista monet olisivat kiinnostuneita"

        Kiinnostuneita tälläkin hetkellä 3260 käyntimäärän verran

        Päätin tilata 9 ilmalämpöpumppua Matin Pumppu ja Ilppi Oyltä rahaakin siinä paloi. Päivämäärä ja nimi alle. Ei se sen vaikeampaa ole.

        Kyniä, kumeja ja viivottimia saa edelleenkin tilata ilman kertomati, Kunhan pysyy kohtuudessa.

    • Anonyymi

      Oikaisuvaatimus- ja valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Asianosaiselle päätös annetaan tiedoksi erikseen, kun taas kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi tietoverkossa.

      • Anonyymi

        Juuri näin, mutta asianosaiselle viranhaltijapäätöstä ei ole annettu (toimitettu) tiedoksi. Kunnan jäsen ei ole saanut viranhaltijapäätöstä tiedoksi, koska sitä ei ole asetettu yleisesti nähtäväksi kunnan tietoverkossa, kuten 1.6.2017 voimaan tullut laki edellyttää.

        Kunnanhallitus ei ole käyttänyt viranhaltijapäätöksestä otto-oikeutta. Jos olisi käyttänyt, viranhaltijapäätös olisi tullut kunnan jäsenen tietoon kunnanhallituksen käsittelyssä, josta tulee tehdä julkinen päätöspöytäkirja. Hallintojohtaja / va kunnanjohtaja toimi esittelijänä.

        Salailuun ja lainvastaiseen menettelyyn ovat osallisia; kunnanhallitus ja viranhaltijat !

        Kunnan jäsenen ei kuulu maksaa (osallistua) kustannuksia, jotka on saatu aikaan lain vastaisesti!

        Riihimäki erotettiin virastaan, koska toimi "lain vastaisesti". Riihimäki maksoi sen mitä tilasi.
        Viranhaltijapäätöksen ensimmäisen laskun summa on lähes kymmenkertainen , verrattuna Riihimäen "viranhaltijapäätöksen" tilaukseen. Jossakin mättää ja pahasti !! Asiassa tulee huomioida, että kiistellyn viranhaltijapäätöksen ensimmäinen maksettu lasku on vasta "käsiraha" asian hoitamisen aloitukseen.

    • Anonyymi

      Kunhan nyt malttaisitte odottaa arvon kuntalaiset!

      Kaksi vuotta sitten tehtiin osallisuuskysely, sitten roptottianne soitti kaksi kertaa ja viime syksynä taas tehtiin kysely. Ei asiat tule niin nopeasti valmiiksi.

    • Anonyymi

      Virkamiehiä ovat valtiolla, kunnalla tai muussa julkisyhteisössä virkasuhteessa työskentelevät henkilöt.
      Virkamies käyttää julkista valtaa.
      Suomen perustuslain mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.

      • Anonyymi

        "Suomen perustuslain mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia."

        Kuhmoisissa ei noudateta!

    • Anonyymi

      Kuhmoisissa pätee korppilan, simolan, sarvalan ja muiden kähmyjen lait.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        "Huomenna 17.1.2022 kokoontuva Kuhmoisten kunnanhallitus antanee kunnanjohtajalle valtuuden antaa anteeksi max 30 000 euron saamiset eikä tartte julkistaa."

        Varmaankin sen takia, että voidaan kaikessa hiljaisuudessa unohtaa laajakaista- ja verkkoyhtiöön hukatut rahat?

      • Anonyymi

        Uusia sääntöjä tehdään kulloisenkin tarpeen mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uusia sääntöjä tehdään kulloisenkin tarpeen mukaan.

        "Uusia sääntöjä tehdään kulloisenkin tarpeen mukaan."

        Anonyymi
        27.10.2021 16:34 kirjoitti:

        Virkamies käyttää työssään julkista valtaa, hänellä lienee tämän perusteella ehdoton velvoite noudattaa lakia. Toteutuuko tämä?

        Siksi tätä keskustelua käydään, että toteutuu

        Jatketaan keskustelua. Saatiin jo palautetta Valtterilta viime Kuhmoisten Sanomissa, joten luettu on.

        "Jatketaan keskustelua."

        Keskustelua seurataan jo niin laajasti, että varmuudella tulee palautetta muualtakin kuin Valtteri Väyryseltä .

        Julkisuus on hyvä ja tehokas muutoksenhakukeino lain vastaiseen menettelyyn kunnassa.

        https://yle.fi/uutiset/3-12074342

        "Julkisuus on hyvä ja tehokas muutoksenhakukeino"

        Kiirehän meillä ei ole, kun olemme turvallisesti takaisin Hämeessä. Huomenna mennee 3 500 lukijan raja rikki.

        Ehkä Tampereen Yliopiston hallitontieteiden laitoksen joku opiskelija jossain vaiheessa kiinnostuu tekemään opinnäytetyönsä nimettömän nettikeskustelun vaikutuksesta vähäväkisen maalaiskunnan päätöksentekoon.

        Sanoihan eräs idän suunnalta tullut tietäjä, että täällä on harvinaisen paksukalloista väkeä. Niin näyttää olevan. Sekä hallintoalamaisissa että päättäjissä. Jos on tehty virhe, sitä ei myönnetä, siihen ei palata, sitä ei pyydetä anteeksi, eikä siitä oteta opiksi.

        Hyvin mahdollista myös se, että joku väittelee hallintotieteiden tohtoriksi. Väitöskirjan aiheena; voiko nettikeskustelu viranhaltijapäätöksestä vaikuttaa kunnan päätöksentekoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoihan eräs idän suunnalta tullut tietäjä, että täällä on harvinaisen paksukalloista väkeä. Niin näyttää olevan. Sekä hallintoalamaisissa että päättäjissä. Jos on tehty virhe, sitä ei myönnetä, siihen ei palata, sitä ei pyydetä anteeksi, eikä siitä oteta opiksi.

        "Sanoihan eräs idän suunnalta tullut tietäjä, että täällä on harvinaisen paksukalloista väkeä"

        Paksukalloisuudesta on etua, koska sellainen ominaisuus kestää paremmin poliittisia iskuja.
        Paksukalloinen voi myös huoletta hakata päätään seinään, kun ei opi mitään virheistä. Ikuinen kierre jatkuu ja kunta kuihtuu.

        https://sverigesradio.se/artikel/valtiotieteilija-jaakko-turunen-poliitikoiden-tekemat-virheet-ovat-nykypaivan-poliittisia-lyomaaseita

    • Anonyymi

      Tänään kunnanhallituksen listalla:

      Kunnanhallitukselle on toimitettu seuraavat pöytäkirjat:
      - viranhaltijapäätökset: hallintojohtaja 12 - 13

      Onko hallintojohtajan päätökset 1-11 käytävä katsomassa kunnanatalon ilmoitustaululta?
      Onko muiden viranhaltijoiden päätökset vasta tulossa vai joko ne meni?

      • Anonyymi

        Tästähän tässä kyse. Laki edellyttänyt Kuhmoistakin jo kohta viisi vuotta päätöksiä sisältöineen mm. mahdollista muutoksenhakua varten nettiin. Ilmoitustalu ei ole netti.

        Viranhaltijapäätökset jätetään julkaisematta ---> kuntalaiset kokee epäluottamusta kuntapäättäjiin --->Valtteri valittaa että kuntalaiset kokee epäluottamusta.

        Eikö tämä mene ihan niinkuin oli oletettavissa?

        "Viranhaltijapäätökset on jätetty julkaisematta ----> kuntalaiset kokee epäluottamusta kuntapäättäjiin"

        "Eikö tämä mene ihan niinkuin oli oletettavissa?"

        Juuri niin menee!

        Toimitaan juuri niin kuin alla olevasti on kirjoitettu !

        15.01.2022 02:20

        "Käännetty häpeä valjastettu vallankäytön välineeksi"

        "Kuntalainen, joka (omalla nimellään) aiheesta kyseenalaistaa jonkun menettelytavan, tulee itse leimatuksi"
        ***
        Tarvitaan JOHTAJA, joka uskaltaa puuttua lain vastaiseen menettelyyn !

        Juuri näin. Kaiken toiminnan maksavista viis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viranhaltijapäätökset jätetään julkaisematta ---> kuntalaiset kokee epäluottamusta kuntapäättäjiin --->Valtteri valittaa että kuntalaiset kokee epäluottamusta.

        Eikö tämä mene ihan niinkuin oli oletettavissa?

        Onko kyse epäluottamuksesta, jos julkista valtaa käyttävä ei ole noudattanut eikä noudata lakia päätöstensä julkaisemisessa?
        Oikeutetusti voidaan myös kysyä, voiko laista piittaamaton olla oikeutettu hoitamaan tehtäviään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kyse epäluottamuksesta, jos julkista valtaa käyttävä ei ole noudattanut eikä noudata lakia päätöstensä julkaisemisessa?
        Oikeutetusti voidaan myös kysyä, voiko laista piittaamaton olla oikeutettu hoitamaan tehtäviään.

        Valtteri kirjoittaa havainneensa luottamuksen puutetta kuntalaisten keskuudessa. Hyvä havainto!

        "Oikeutetusti voidaan myös kysyä, voiko laista piittaamaton olla oikeutettu hoitamaan tehtäviään"

        Oikeutettu kysymys. Selkeästi on toiminut lain vastaisesti ja tehnyt sen tietoisesti.
        Kysymys on kuntalaisten /veronmaksajien kunnioittamisesta, jotka kustannukset maksavat. Kunnanhallitus on osallinen, koska ei ole puuttunut asiaan ja käyttänyt otto-oikeutta.

        https://yle.fi/uutiset/3-12130826

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Viranhaltijapäätökset on jätetty julkaisematta ----> kuntalaiset kokee epäluottamusta kuntapäättäjiin"

        "Eikö tämä mene ihan niinkuin oli oletettavissa?"

        Juuri niin menee!

        Toimitaan juuri niin kuin alla olevasti on kirjoitettu !

        15.01.2022 02:20

        "Käännetty häpeä valjastettu vallankäytön välineeksi"

        "Kuntalainen, joka (omalla nimellään) aiheesta kyseenalaistaa jonkun menettelytavan, tulee itse leimatuksi"
        ***
        Tarvitaan JOHTAJA, joka uskaltaa puuttua lain vastaiseen menettelyyn !

        "Tarvitaan JOHTAJA, joka uskaltaa puuttua lain vastaiseen menettelyyn !"

        JOHTAJAN tämä kunta tarvitsee JOHTAMAAN!.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tarvitaan JOHTAJA, joka uskaltaa puuttua lain vastaiseen menettelyyn !"

        JOHTAJAN tämä kunta tarvitsee JOHTAMAAN!.

        JUURI NÄIN. JOHTAMAAN

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtteri kirjoittaa havainneensa luottamuksen puutetta kuntalaisten keskuudessa. Hyvä havainto!

        "Valtteri kirjoittaa havainneensa luottamuksen puutetta kuntalaisten keskuudessa. Hyvä havainto!"

        Tarttis tehrä jotakin ! Sanoi Manu aikoinaan.

    • Anonyymi

      Selitäppä stp naisryhmälle, miten suomen, ei puolueen, laki menee ja miten se tavataan.,

    • Anonyymi

      On kyllä hienoa kun meillä on tämmöinen pieni kunta, jossa voidaan avoimesti keskustella ja tuoda esille mieltä askarruttavia kysymyksiä!

      • Anonyymi

        Keskustelemalla asiat yleensä selviää ja varsinkin kunnan asiat, jotka kuuluu olla avoimia.

    • Anonyymi

      Odotusaika päätösten julkistamiseksi lain edellyttämällä tavalla taitaa kunnan jäsenille muodostua hyvinkin pitkäksi. Mikä on kunnan jäsenen oikeusturva?

      • Anonyymi

        Kunnan jäsenen oikeusturva kunnan päätöksistä, koskien myös viranhaltijapäätöksiä.

        Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksianto
        Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

        Asianosaiselle lähetetään päätöstä koskeva pöytäkirjanote oikaisuvaatimusohjeineen tiedoksi kirjeellä. Kirjeen katsotaan tulleen tiedoksi seitsemän päivän kuluttua lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

        Hallintolain mukaista todisteellista tiedoksiantoa voidaan myös käyttää. Tiedoksiannon saajan suostumuksella päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisesti siten kuin sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa säädetään. Tavallisessa sähköisessä tiedoksiannossa tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

        Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

        Ei näin pieniin kuntiin riitä osaamista kaikkiin noihin nippelijuttuihin.

        "Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa."
        Kohta jo viiden vuoden ajan on kunnan jäsenet jätetty vaille laillisia oikeuksiaan.

        Kunnan olemassaolon perusedellytys lienee se, että kyseisessä yksikössä asiat hoidetaan luotettavammin ja kustannustehokkaammin kuin jossain muussa yksikössä? Ei kunnan olemassaolo sillä ole hoidettu, että liimataan sydäntarroja matkan varrelle?

        On sydämetöntä ja harhaanjohtavaa mainostaa kuntaa virheellisesti, jos kunnan perusasiat, lain täsmällinen noudattaminen ei ole kunnossa, kuten on selkeästi tullut ilmi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnan olemassaolon perusedellytys lienee se, että kyseisessä yksikössä asiat hoidetaan luotettavammin ja kustannustehokkaammin kuin jossain muussa yksikössä? Ei kunnan olemassaolo sillä ole hoidettu, että liimataan sydäntarroja matkan varrelle?

        Maailmalle välittyy myös kunnan valitsema tapa hoitaa asioitaan. Tällä on myös merkittävä vaikutus kiinnostukseen kuntaa kohtaan. Oikeuksien loukkaamisella ei ainakaan lisätä kiinnostusta ja vetovoimaisuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa."
        Kohta jo viiden vuoden ajan on kunnan jäsenet jätetty vaille laillisia oikeuksiaan.

        "Kohta jo viiden vuoden ajan on kunnan jäsenet jätetty vaille laillisia oikeuksiaan."

        Jos tarkkoja ollaan, niin paljon pidemmältä ajalta.

    • Anonyymi

      Ilmeisesti kukaan ei vastaa mistään tai ole vastuussa mistään. Tässä johtopäätökseni. Kunta itsessään tehnyt itsensä korulauseista huolimatta mielenkiinnottomaksi. Kuhmoinen: ei kiitos.

      • Anonyymi

        "Ilmeisesti kukaan ei vastaa mistään tai ole vastuussa mistään"

        Kuntaa mainostetaan sydämenkuvilla, se on harhauttavaa itserakkautta. Lähimmäisten ja kanssaihmisten huomioon ottaminen on välittämistä ja oikeaa rakkautta, joka näkyy tekoina.

        Kornia noi laavit ja sytämmet.

    • Anonyymi

      Kyllä täällä vielä kupattavaa piisaa, joten tervetuloa.

    • Anonyymi

      Eikä mikään kunta tarvitse noudattaa mitään lakia. Eikä Suomessa ole minkäänlaista kuluttaja neuvontaa aina puhelimet varattu. Sotaan ja tappamiseen löytyy rahaa, mutta ei mihinkään oikeaan asiaan. Tämä kritiikki eikoske Kuhmoisten kuntaa. Kuntapäätökset tehdään niin, että varat valuvat päättäjien taskuun. Suomessa politiikka on korruptoitunut hyvin lyhyessä ajassa eikä kansalaisilla ole mitään sananvaltaa.

      • Anonyymi

        "Suomessa politiikka on korruptoitunut hyvin lyhyessä ajassa eikä kansalaisilla ole mitään sananvaltaa."

        Erittäin huolestuttava näkemys. Tämän keskustelupalstan teema on kuitenkin kunnan viranhaltijapäätökset, joita ei ole julkaistu, kuten laki edellyttää. Kiinnostus on yli 3600 lukijakäynnin verran.

        "Tehdessään päätöksen viranhaltija käyttää julkista valtaa"

        Viranhaltijapäätös tulee julkaista kunnan verkkosivuilla 1.6.2017 voimaantuleen lain mukaisesti. Tästä on kysymys, johon vastausta ei ole saatu. Uusi kunnanjohtaja on huolestuneena kirjoittanut luottamuspulasta. Retorinen julkinen näkemys / kysymys, johon vastaus kuuluu tulla kunnasta, jonka toiminta kuuluu olla uskottavaa ja hankkia luottamus
        kuntalaisilta.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Retorinen_kysymys

        Eipä juuri lisättävää. Lisäyksenä vielä perustuslain 2.3 §
        "Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia."
        Toimitaanko Kuhmoisissa perustuslain mukaisesti?

        Esitetyn kysymyksen mukaisesti mietittävää asiaa ottaa perustuslaki vakavasti. Negatiivinen julkisuus ei tule olemaan kunnalle eduksi. Mitä pidempään julkisessa toiminnassa julkisen vallan käyttö ei perustu lakiin, sitä vaikeammaksi tarkastelun kohteeksi otettu asia seuraamuksineen kumuloituu.

        "Perustuslaki on kaiken lainsäädännön ja julkisen vallan käytön perusta"

        https://oikeusministerio.fi/perustuslaki
        ***
        13.01.2022 10:44

        Anonyymi kirjoitti:

        "Julkisuus voipi tuottaa onkelmaa."

        "Ollaanko nyt lähestymässä sitä kipupistettä, minkä takia Mikko Hietamies vaihtoi maisemaa?"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esitetyn kysymyksen mukaisesti mietittävää asiaa ottaa perustuslaki vakavasti. Negatiivinen julkisuus ei tule olemaan kunnalle eduksi. Mitä pidempään julkisessa toiminnassa julkisen vallan käyttö ei perustu lakiin, sitä vaikeammaksi tarkastelun kohteeksi otettu asia seuraamuksineen kumuloituu.

        "Perustuslaki on kaiken lainsäädännön ja julkisen vallan käytön perusta"

        https://oikeusministerio.fi/perustuslaki
        ***
        13.01.2022 10:44

        Anonyymi kirjoitti:

        "Julkisuus voipi tuottaa onkelmaa."

        "Ollaanko nyt lähestymässä sitä kipupistettä, minkä takia Mikko Hietamies vaihtoi maisemaa?"

        Miksi ei voida jatkaa näin ja ootella sitä oikeuskanslerin ohjeistusta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ei voida jatkaa näin ja ootella sitä oikeuskanslerin ohjeistusta?

        Ikääntyneiden hoitokin meni tosi hyvin kun AVIlta tuli vikalista mitä pitää korjata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikääntyneiden hoitokin meni tosi hyvin kun AVIlta tuli vikalista mitä pitää korjata.

        Hei haloo...Ei kuntaan viranomaiset ole ohjeistusta antamassa nykymenolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei haloo...Ei kuntaan viranomaiset ole ohjeistusta antamassa nykymenolle.

        Saattaapi olla, jos joku on tehnyt kantelun oikeusasiamiehelle kuten väitetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei haloo...Ei kuntaan viranomaiset ole ohjeistusta antamassa nykymenolle.

        Pöytä puhtaaksi epäselvistä asioista. Siitä kunnan elinvoimaisuus lähtee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pöytä puhtaaksi epäselvistä asioista. Siitä kunnan elinvoimaisuus lähtee.

        Se on juurikin näin. Asioiden edistymistä jarruttavia ei virkojaan hoitamassa tarvita.

        Puhtaus on puoli ruokaa. Luottamus elinvoimaisuudelle pohjan luo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pöytä puhtaaksi epäselvistä asioista. Siitä kunnan elinvoimaisuus lähtee.

        Kuntalaiset janoavat totuutta ja oikeutta.

    • Anonyymi

      Ja niitähän ei saa, ellei tee valitusta johonkin ylemmälle tasolle, joka taas saattaa kestää vuosia. Sittenkin vain poliittinen vastuu seurauksena.

      • Anonyymi

        On outoa, etteivät luottamushenkilöt ole puuttuneet (eivät ymmärrä asiaa tai eivät uskalla puuttua asiaan) lainvastaiseen menettelyyn päätösten julkistamisessa. Tätä jatkunut jo kesäkuusta 2017, josta lähtien kunnan jäsenten laillisia oikeuksia on systemaattisesti loukattu. Yksikään päätös, jota ei ole laitettu lainmukaisesti nähtäville, ei ole lainvoimainen. Vailla lainvoimaa olevaa päätöstä ei saa edes panna täytäntöön, ellei siitä ole erikseen päätetty.

        "Vailla lainvoimaa olevaa päätöstä ei saa edes panna täytäntöön, ellei siitä ole erikseen päätetty."

        Viranhaltijapäätös on laitettu täytäntöön lain vastaisesti.

        Päätöksen on tehnyt yksin kunnanjohtaja. Lainvoimaa päätöksellä ei ole, koska määräajassa tehty oikaisuvaatimus on jätetty kunnanhallituksessa käsittelemättä.

        Kunnanjohtaja tai joku muu viranhaltija?

        Näin siinä lukee.

        "Päätöksen on tehnyt yksin kunnanjohtaja"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On outoa, etteivät luottamushenkilöt ole puuttuneet (eivät ymmärrä asiaa tai eivät uskalla puuttua asiaan) lainvastaiseen menettelyyn päätösten julkistamisessa. Tätä jatkunut jo kesäkuusta 2017, josta lähtien kunnan jäsenten laillisia oikeuksia on systemaattisesti loukattu. Yksikään päätös, jota ei ole laitettu lainmukaisesti nähtäville, ei ole lainvoimainen. Vailla lainvoimaa olevaa päätöstä ei saa edes panna täytäntöön, ellei siitä ole erikseen päätetty.

        "On outoa, etteivät luottamushenkilöt ole puuttuneet (eivät ymmärrä asiaa tai eivät uskalla puuttua asiaan)"

        Eivät uskalla !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "On outoa, etteivät luottamushenkilöt ole puuttuneet (eivät ymmärrä asiaa tai eivät uskalla puuttua asiaan)"

        Eivät uskalla !

        - Eivät uskalla ! -

        Näillä palstoilla kysyttiin taannoin, että keitä ovat ne Kuhmoisten kuntaa todellisuudessa johtavat henkilöt? Onko heillä nimeä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        - Eivät uskalla ! -

        Näillä palstoilla kysyttiin taannoin, että keitä ovat ne Kuhmoisten kuntaa todellisuudessa johtavat henkilöt? Onko heillä nimeä?

        Nimet löytyy linkistä

        https://www.kuhmoinen.fi/

      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Kuka muu esimerkiksi saa rakentaa ilman asianmukaisia lupia kuin kunta? rakennetaan ja puretaan, siitä säästöä kunnan budjettiin.

    • Anonyymi

      Kylläpä selitti Hanna Järvinen viime Kuhmoisten Sanomissa, miten kunnan on jätemaksuasioissa noudatettava pilkuntarkasti lakia.

      • Anonyymi

        Miksi kunnassa ei pilkuntarkasti noudateta kuntalakia ?

    • Anonyymi

      Se taas ei sovi kaikille valtuutetuille, kun siitä voisi ollaq kuntalaisille jotakin iloa ja hyötyä.

      • Anonyymi

        Oikaisuvaatimus on kuntalaisen hyöty, jos sen olisi saanut tehdä. Oikaisuvaatimuksen tekeminen evättiin kuntalaisilta lain vastaisella menettelyllä.

      • Anonyymi

        Viranhaltijapäätös tulee julkaista kunnan verkkosivuilla, jotta päätös saa lainvoiman ja edellytyksen täytäntöönpanoon. Jos lain noudattaminen ei sovi valtuutetuille, jossakin mättää?

        Kunnan verkkotiedottaminen sekä henkilötietojen käsittely jahttps://www.kuntaliitto.fi › yleiskirjeet
        Päätös ei ilman nähtäville pitoa saa lainvoimaa ja lainvoimaisuus on usein täytäntöönpanon edellytys

        https://www.kuntaliitto.fi/yleiskirjeet/2017/kunnan-verkkotiedottaminen-seka-henkilotietojen-kasittely-ja-julkisuus-kuntalain

    • Anonyymi

      Ma 31.1.2022 kunnanhallituksen esityslista pykälästä 29

      Arkkitehti Jarmo Taipale on laatinut arkkitehtikuvat, jotka ovat sivis-
      tystoimen, eli käyttäjien puolelta ok. Lopulliset rakennuslupakuvat tehdään heti, kun kunnanhallitus on hyväksynyt ne.

      Mikä on ´sivistystoimi´ ja koska hän on hyväksynyt arkkitehtikuvat?

      Sivistyslautakunta? Sivistystoimenjohtaja? Yhtenäiskoulun rehtori? Käyttäjät eli opettajat/oppilaat?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kukakohan sitä viranhaltijoiden päätösten julkistamista vastustaa?

      Kuntalaiset?

      Luottamusmiehet?

      Viranhaltijat?

      • Anonyymi

        Päätöksen tehneen tulee julkistaa päätöksensä niin, että lainmukaisesti muutokenhakuun oikeutetut saavan sen tietoonsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päätöksen tehneen tulee julkistaa päätöksensä niin, että lainmukaisesti muutokenhakuun oikeutetut saavan sen tietoonsa.

        "Päätöksen tehneen tulee julkistaa päätöksensä"

        Kyllä, mutta hän erosi virastaan ja jätti päätösasiakirjan vahingossa (?) pöydälle seinälle tai pöytälaatikkoon?

    • Anonyymi

      Kaksi viimemainittua. varsinkin puheenjohtajisto, kun tietävät itsekin päätöstensä laillisuuden ja tasapuolisuuden.

      • Anonyymi

        Kunnanjohtaja voi asemavaltuutuksen perusteella hankkia asianajopalveluja, josta päätöksestä on tehtävä viranhaltijapäätös, joka on julkaistava kunnan verkkosivuilla. Lisäksi päätös on lähetettävä asianosaiselle. Kunnan jäsenellä tulee olla mahdollisuus tehdä oikaisuvaatimus,
        samoin asianosaisella. On toimittu lain vastaisesti kahdessa asiassa: viranhaltijapäätöksen julkaisematta jättäminen sekä oikaisuvaatimuksen hylkääminen.

        Viranhaltijapäätöksestä syntyneet kustannukset eivät toimeenpanokelpoisia, joista kunnanhallitus ja varsinkin puheenjohtaja on tietoinen.

        (yksityisoikeudellinen vahingonkorvauslakiin perustuva riita-asia)

        Jos viranhaltija on vuosia jättänyt julkaisematta päätöksiään lain edellyttämällä tavalla, hän on rikkonut tietoisesti mm. perustuslakia.

        "Jos viranhaltija on vuosia jättänyt julkaisematta päätöksiään lain edellyttämällä tavalla, hän on rikkonut tietoisesti mm. perustuslakia."

        Lisäksi:

        Virka-aseman väärinkäyttämiseen syyllistyy virkamies, joka käyttää virka-asemansa suomaa valtaa oman tai toisen hyödyn tai toisen haitan tavoitteluun. Rikoksesta tuomitaan Suomen rikoslain 40 luvun 7 §:n mukaan sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos viranhaltija on vuosia jättänyt julkaisematta päätöksiään lain edellyttämällä tavalla, hän on rikkonut tietoisesti mm. perustuslakia.

        "Jos viranhaltija on vuosia jättänyt julkaisematta päätöksiään lain edellyttämällä tavalla, hän on rikkonut tietoisesti mm. perustuslakia."

        Paljoko painaa kuhmosten kunnassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jos viranhaltija on vuosia jättänyt julkaisematta päätöksiään lain edellyttämällä tavalla, hän on rikkonut tietoisesti mm. perustuslakia."

        Paljoko painaa kuhmosten kunnassa?

        R.R erotettiin virastaan ja tuomittiin sakkoihin , kun toimi lain vastaisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        R.R erotettiin virastaan ja tuomittiin sakkoihin , kun toimi lain vastaisesti.

        Kukaan muuko ei ole toiminut lain vastaisesti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan muuko ei ole toiminut lain vastaisesti?

        Kyllä niitä on useita ja katsottu läpi sormien. Muun muassa AH

    • Anonyymi

      "Kukakohan sitä viranhaltijoiden päätösten julkistamista vastustaa?" kysyttiin

      Kunnan hallintosääntö 26 § 1 ja 2 momentti
      Päätösten tiedoksianto kunnan jäsenelle.

      "Kunnanhallituksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin määrätään.
      Muun viranomaisen pöytäkirja annetaan vastaavalla tavalla tiedoksi kunnan jäsenille, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi."

      Muu asianomainen viranomainen on esim. viranhaltija, joten on selvää, ketkä eivät noudata lakia viranhaltijapäätösten julkistamisessa. Jokainen varmasti tietää myös Kuhmoisten kunnan viranhaltijat nimeltä.

      • Anonyymi

        "Muu asianomainen viranomainen on esim. viranhaltija, joten on selvää, ketkä eivät noudata lakia viranhaltijapäätösten julkistamisessa"

        Laki tulee olla kaikille sama !
        ***

        27.10.2021 17:22

        Anonyymi kirjoitti:
        "Jos virkamies ei noudata lakia, lienee jokin keino saada lakia noudattamaton virkamies vastuuseenkin."

        "Onhan se jo kertaalleen toteutettu."

        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000217565.html

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kantelu on jo tehty

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kantelu on jo tehty

        Kuntaan tulee jossakin vaiheessa lausumapyyntö, johon kunnanhallituksen tulee antaa perusteltu vastaus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kantelu on jo tehty

        Kantelu on jo tehty

        diaarinumero OKV/3036/10/2021

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuntaan tulee jossakin vaiheessa lausumapyyntö, johon kunnanhallituksen tulee antaa perusteltu vastaus

        Sadun sisältöä odotellessa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sadun sisältöä odotellessa

        "Sadun sisältöä odotellessa"

        Ei satua vaan ja ainoastaan faktaa eli ilmoitettu lain noudattamatta jättämisestä. Se on velvollisuus yhtä hyvin kuin on velvollisuus ilmoittaa poliisille juoppokuskista, joka laittomalla menettelyllään vaarantaa liikenteessä toisten turvallisuuden.

        Perättömiä asioita (täyttä satua) sen sijaan on esitetty kunnanhallituksen tekemässä tutkintapyynnössä, joka veti vesiperän ja paljasti motiivin. LWT Oy:n selvitystila-asioista on kerrottu julkisuuteen täyttä satua. Todellisuudessa kysymys on ollut kuntalaisten ja veronmaksajien varojen hävittämistä ilman mitään vastuuta. Kun menee sutta karkuun tulee karhu vastaan. Se ei ole roskiksia kaiveleva jätekarhu vaan talviunilta herätetty.

        Minä tulkitsin, että sadulla ymmärretään kunnanhallituksen vastausta ja niitä syitä, miksi viranhaltijapäätöksiä ei ole julkistettu.

        Ehkä Koronan takia on ollut vajaamiehitys?

        "Ehkä Koronan takia on ollut vajaamiehitys?"

        Viranhaltija, joka päätöksen tekee on velvollinen julkaisemaan päätöksen verkossa.

        OK. Eli viranhaltija rikkoo kuntalakia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sadun sisältöä odotellessa"

        Ei satua vaan ja ainoastaan faktaa eli ilmoitettu lain noudattamatta jättämisestä. Se on velvollisuus yhtä hyvin kuin on velvollisuus ilmoittaa poliisille juoppokuskista, joka laittomalla menettelyllään vaarantaa liikenteessä toisten turvallisuuden.

        Perättömiä asioita (täyttä satua) sen sijaan on esitetty kunnanhallituksen tekemässä tutkintapyynnössä, joka veti vesiperän ja paljasti motiivin. LWT Oy:n selvitystila-asioista on kerrottu julkisuuteen täyttä satua. Todellisuudessa kysymys on ollut kuntalaisten ja veronmaksajien varojen hävittämistä ilman mitään vastuuta. Kun menee sutta karkuun tulee karhu vastaan. Se ei ole roskiksia kaiveleva jätekarhu vaan talviunilta herätetty.

        "Perättömiä asioita (täyttä satua) sen sijaan on esitetty kunnanhallituksen tekemässä tutkintapyynnössä, joka veti vesiperän ja paljasti motiivin. LWT Oy:n selvitystila-asioista on kerrottu julkisuuteen täyttä satua. Todellisuudessa kysymys on ollut kuntalaisten ja veronmaksajien varojen hävittämistä ilman mitään vastuuta."

        Tapaus Muistola on myös muuttunut saduksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OK. Eli viranhaltija rikkoo kuntalakia?

        "Eli viranhaltija rikkoo kuntalakia"

        Viranhaltijan toimivalta on kunnanvaltuustolta siirrettyä toimivaltaa, jota viranhaltija käyttää yksinään. Tehdessään päätöksen viranhaltija käyttää julkista valtaa.

        Ilman julkaisua päätös ei saavuta lainvoimaisuutta !
        """"""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Perättömiä asioita (täyttä satua) sen sijaan on esitetty kunnanhallituksen tekemässä tutkintapyynnössä, joka veti vesiperän ja paljasti motiivin. LWT Oy:n selvitystila-asioista on kerrottu julkisuuteen täyttä satua. Todellisuudessa kysymys on ollut kuntalaisten ja veronmaksajien varojen hävittämistä ilman mitään vastuuta."

        Tapaus Muistola on myös muuttunut saduksi.

        "Tapaus Muistola on myös muuttunut saduksi."

        Josta kerrotaan tulevaisuudessa lapsille ja lastenlapsille: "Olipa kerran"................................

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Perättömiä asioita (täyttä satua) sen sijaan on esitetty kunnanhallituksen tekemässä tutkintapyynnössä, joka veti vesiperän ja paljasti motiivin. LWT Oy:n selvitystila-asioista on kerrottu julkisuuteen täyttä satua. Todellisuudessa kysymys on ollut kuntalaisten ja veronmaksajien varojen hävittämistä ilman mitään vastuuta."

        Tapaus Muistola on myös muuttunut saduksi.

        "Tapaus Muistola on myös muuttunut saduksi." jossa noitien ja hyvien haltioiden roolit on vaihdettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tapaus Muistola on myös muuttunut saduksi." jossa noitien ja hyvien haltioiden roolit on vaihdettu.

        Juuri näin. Muistolan myynnistä saaduilla varoilla häivytettiin eräs kauppa, joka ei saanut tulla julki. Kunnan kirjanpitoa järjesteli "kirjanpidon kikkailuekspertti" MJ, joka hoiti ja järjesti samaan aikaan muitakin rahansiirtoja kuntakonsernin sisällä. Se tarina ei ole satu, mutta se on satua mitä kuntalaisille on Muistolan myymisestä kerrottu.

        Muistolan myynti "laillinen kauppa", mutta mitä myynnistä saaduilla varoilla paikattiin ?

    • Anonyymi

      Luottamus toimintaan, kun se on pitkäaikaisen menettelyn seurauksena menetetty, sitä ei koskaan saa takaisin.

      • Anonyymi

        "Luottamus toimintaan"

        Kunnan toiminta , kunnan menestys ja johtajuus perustuu kunnanhallitukseen. Kaikki muu tulee perässä. Kunnanhallituksen puheenjohtajalla ei saa olla kytköksiä mihinkään entisiin epäselvyyksiin kunnan asioissa. Vanhat epäselvät kytkökset ajavat vallan väärinkäyttöön. Lopulta ja väistämättä tie sulkeutuu. Yli 4000 kävijää tässä keskusteluketjussa seuraa tien varrella ja tarkkailee.

        Hyvejohtajuus:

        "Johtajat eivät johda asemansa suoman vallan turvin, vaan sillä arvovallalla, joka nousee luonteesta. Johtajat, joilta puuttuu aitoa arvovaltaa ja jotka johtavat ”asemansa turvasta”, ovat johtajia vain nimellisesti. Itse asiassa he ovat epäjohtajia. Syntyy noidankehä: arvovallan puute ajaa vallan väärinkäyttöön, mikä heikentää arvovaltaa entisestään, ja tie aitoon johtajuuteen sulkeutuu."

    • Anonyymi

      Paitsi, kun valta vaihtuu, voi sen ANSAITA takaisin.

        👏👏

        Vuoden 2020 loppu oli lupaava. Toivottavasti ei uudistusten vauhti hiljene kun koeajat loppuvat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paitsi, kun valta vaihtuu, voi sen ANSAITA takaisin.

        👏👏

        Vuoden 2020 loppu oli lupaava. Toivottavasti ei uudistusten vauhti hiljene kun koeajat loppuvat.

        "Vuoden 2020 loppu oli lupaava." Tarkoittanet vuoden 2021 loppua?

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Tammikuu jo kulutettu ja kohta helmikuukin eletty.

      • Anonyymi

        Jos helmikuussa hellittää, maaliskuu maksaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos helmikuussa hellittää, maaliskuu maksaa.

        Joulukuussa kyselemme edelleen...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joulukuussa kyselemme edelleen...

        Mitä kysely koskee ?...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä kysely koskee ?...

        Varmaankin kyselemme että koska viranhaltijapäätökset tulevat julkisiksi Kuhmoisissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaankin kyselemme että koska viranhaltijapäätökset tulevat julkisiksi Kuhmoisissa.

        12.01.2022 18:47

        "Kun ei kunnan virallisille sivuille ole vieläkään ilmestynyt viranhaltijapäätöksiä,"

        Viime vuonna luvattiin, että vuoden alusta julkistetaan. Tilinpäätöksetkin tulevat tehtäväksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        12.01.2022 18:47

        "Kun ei kunnan virallisille sivuille ole vieläkään ilmestynyt viranhaltijapäätöksiä,"

        Viime vuonna luvattiin, että vuoden alusta julkistetaan. Tilinpäätöksetkin tulevat tehtäväksi.

        "Viime vuonna luvattiin, että vuoden alusta julkistetaan."
        ...eli ruvettaisiin noudattamaan lakia, joka on tullut voimaan jo 1.6.2017

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        12.01.2022 18:47

        "Kun ei kunnan virallisille sivuille ole vieläkään ilmestynyt viranhaltijapäätöksiä,"

        Viime vuonna luvattiin, että vuoden alusta julkistetaan. Tilinpäätöksetkin tulevat tehtäväksi.

        Ilmentää hämärätoimintaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmentää hämärätoimintaa.

        "Ilmentää hämärätoimintaa."

        Alla esimerkkejä kuinka kunnassa kuuluu lain mukaan toimia ja ansaita kuntalaisten luottamus. Ei mikään ihme, että kunnan hämärätoimintaa seurataan hyvin laajasti.
        Kunnan harjoittamaa lain vastaista toimintaa ei kukaan veronmaksaja voi hyäksyä.
        ***
        https://ii.oncloudos.com/vhp/20228821.PDF
        https://dynastyjulkaisu.kase.fi/D10_Kaustinen/vhp/2022556.PDF

        Viranhaltijapäätökset
        Kaustisen kunnan verkkosivuilla julkaistaan 1.6.2017 voimaan tulleen kuntalain (410/2015) 140 §:n mukaisesti julkiset viranhaltijapäätökset, joista muutoksenhakuoikeus on myös kuntalaisella.
        """"""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""
        Viranhaltijapäätökset julkaistaan pääsääntöisesti nähtäväksi asettamispäivänä, eli perjantaisin. Päätökset ovat luettavissa verkkosivuilla niiden nähtävilläoloajan.

        Viranhaltijapäätökset jaotellaan avustus-, henkilöstö-, hankinta- ja yleisiin päätöksiin.
        """""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""

        .

    • Anonyymi

      On sanalla sanoen lannistettu olo. Kunnanjohtajaa myöten on luvattu, että virkamiesten päätökset tulevat nettiin. Paskan marjat. Nyt ovat viettämässä talvilomiaan eikä näy eikä kuulu.

      • Anonyymi

        Toden totta ! On sama olo. Uuden kunnanjohtajan myötä piti kunnan asiohin tulla rehellisyys ja ryhti. Sama meno jatkuu. Jossakin vaiheessa julkisuus kunnan laittomuuksista kasvaa ja ylittää uutiskynnyksen, kuten Kittilän kunnassa. Tapahtumat ovat erilaisia, mutta lain vastaisuudesta on kysymys.

        https://yle.fi/uutiset/3-9957912

        Kuntalaisia ja kunnan jäseniä pidetää Kuhmoisissa täysin pilkkanaan. Muutosta ei siihen tosiasiaan tule. Aikaa on ollu kohta viisi vuotta alkaa noudattaa lakia. Asennemuutostakaan on turha odottaa. Hyvää mainosta ulospäin Kuhmoisten kunnan tavasta toimia.

        Väistämättä tulee mieleen se, että politiikkanhan palasi jo edellisellä kaudella muutama vanha poliitikko "korjaamaan" kunnan asiat kuntoon. Sitaatti heidän vaalimainoksesta.

        "muutama vanha poliitikko "

        Nämä henkilöt (vanhat poliitikot) eivät rohkene korjata omia täysin tahallisia virheitään. Hintalappu suuri ja uskottavuuden menetys- happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.

      • Anonyymi

        Virkamies, viranhaltija on vastuussa virassaan tehdystä laiminlyönnistä. Viranhaltijapäätöksen julkaisematta jättäminen on virhe ja laiminlyönti, josta on aiheutunut vahinko. Ei mitään erityisvapauksia tule olla kenelläkään missään asemassa. Kunnanjohtaja on viranhaltija, jonka tulee olla tietoinen kunnallislaista. Selitykset eivät auta.
        ***
        Perustuslaki:
        6 §
        Yhdenvertaisuus
        Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
        ***
        Vahingonkorvauslaki:

        2 §
        Virkamies vastaa virassaan virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttamastaan vahingosta tämän luvun 1 §:ssä mainittujen perusteiden mukaisesti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuntalaisia ja kunnan jäseniä pidetää Kuhmoisissa täysin pilkkanaan. Muutosta ei siihen tosiasiaan tule. Aikaa on ollu kohta viisi vuotta alkaa noudattaa lakia. Asennemuutostakaan on turha odottaa. Hyvää mainosta ulospäin Kuhmoisten kunnan tavasta toimia.

        "Hyvää mainosta ulospäin Kuhmoisten kunnan tavasta toimia."

        Hyvä kello kauas kantaa, huono vielä kauemmaksi

    • Anonyymi

      Ote kunnan hallintosäännöstä
      "Kunnanhallituksen puheenjohtaja
      2. johtaa kuntastrategian toteuttamisen edellyttämää poliittista yhteistyötä pitämällä yhteyttä valtuustoryhmiin ja seuraamalla kunnan viranomaisten päätösten laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta"

      • Anonyymi

        Onko kunnanhallituksen puheenjohtaja toiminut hallintosäännön edellyttämällä tavalla ja
        seurannut viranhaltijoiden päätösten laillisuutta tarkoituksenmukaisuutta ?

        Kunnanhallituksen puheenjohtajalla on varmuudella tiedossa, että 20.4.2021 kunnanjohtajan tekemä viranhaltijapäätös ei ole lainvoimainen.

    • Anonyymi

      Alkaa olla selvää, ettei Kuhmoisten kunnalla ole aikomustakaan julkaista viranhaltijapäätöksiä lain edellyttämällä tavalla. Julkaiseminen on mahdollista Kuhmoisten kunnan nykyisin käytössä olevassa sähköisessä asiainhallintajärjestelmässä. Puheet asiainhallintajärjestelmän uudistamisesta eivät korreloi päätösten julkaisemattomuuden kanssa. Luottamukseni toimintaan ei tämän vuoksi mene, koska sitä ei ole ollutkaan.

      • Anonyymi

        Loputon kuntalaisten halveksunta on epänormaalia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Loputon kuntalaisten halveksunta on epänormaalia!

        Juuri sitä: kuntalaisten syvää halveksuntaa verorahoin, eikä loppua näy.

        Toimiiko Kuhmoisten kunnassa kähminnän ja salaisuuksia varjelevan sensuurin lisäksi enää mikään muu asia?

        Mutta mietippä, ketkä salaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Loputon kuntalaisten halveksunta on epänormaalia!

        "Loputon kuntalaisten halveksunta on epänormaalia!"

        Kun tehdään päätöksiä asioista, joilla on merkitystä kuntalaisille ja kunnan imagoon.
        Sellaiset päätökset mukaanlukien viranhaltijapäätökset, niissä on toimittava lain edellyttämällä tavalla ja avoimesti. Ei kuntalaiset ole tyhmiä ! Salailu ja peittely paljastuu aina.

    • Anonyymi

      Kohta 5000 lukijaa tällä ketjulla. Eikö kannattaisi laittaa tämäkin asia kuntoon?

      • Anonyymi

        Pieni vaiva - parempi mieli kuntalaisilla.

      • Anonyymi

        "Kohta 5000 lukijaa tällä ketjulla"

        Iltalehden toimittajalle vinkki, niin rupeaa tapahtumaan. Hyvänä esimerkkinä Hesburger-ketjun työntekijöiden laittomat työolosuhteet, jotka korjaantuivat melko nopeasti.

        Ei kunta missään erityisasemassa ole. Lakia tulee noudattaa. Viranomaisen tulee näyttää esimerkkiä ja arvostaa kuntalaisia, jotka kunnan olemassaolon ja toiminnan mahdollistavat.

        Viranhaltijan palkan maksavat kuntalaiset, joilla on oikeus ja velvollisuus vaatia lain mukainen toiminta.

    • Anonyymi

      Paitsi valtuuston puheenjohtajalla, joka kynsin hampain vastustaa.

      • Anonyymi

        Valtuuston puheenjohtaja vastustaa kuntalain noudattamista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtuuston puheenjohtaja vastustaa kuntalain noudattamista?

        Jep. Vastustaa videointia plus kaikkea muuta, mistä kuntalaisille selviäisi päätösten takana olleet henkilöt tai yleensäkkään päätökset, kuten uusien virkojen perustaminen ja palkkaus ilman julkista hakua valtuuston puheenjohtajalle räätälöidyin ehdoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtuuston puheenjohtaja vastustaa kuntalain noudattamista?

        Jos on todellista näyttöä, väite on vakava asia.

    • Anonyymi

      Kun tulee aika antaa selvitys apulaisoikeusasiamiehelle, on kunnan antama selvitys julkinen (ei erillinen liite kunnanhallituksen esityslistalla). Jään mielenkiinnolla odottamaan selvityksen sisältöä.

    • Anonyymi

      Jos ei virkamiesten päätöksissä ole mitään salattavaa, miksi niitä ei julkaista?

      • Anonyymi

        Sinne on saatava ulkopuolinen valvoja.

      • Anonyymi

        Hyvä kysymys, johon ei ole saatu vastausta eikä ilmoitettu syytä miksi ei julkaista. Luvattu on !

    • Anonyymi

      Onko kukaan käynyt katsomassa ovatko viranhaltijoiden päätökset kunnanviraston ilmoitustaululla?

      • Anonyymi

        Ei sillä ole mitään merkitystä onko joku käynyt katsomassa mitä kunnanviraston ilmoitustaululla on nähtävänä.

        Sillä on merkitystä onko viranhaltijapäätökset julkaistu kunnan verkkosivuilla kuten laki edellyttää. Viranhaltijapäätöksiä ei ole julkaistu. Se on lain vastaista. Julkaisematta jättämiseen on syynä jotakin, joka kiinnostaa. Kohta on 5000 käyntiä tässä keskusteluketjussa osoittaa sen, että kaikki ei ole kohdallaan ja siitä halutaan julkinen selvitys. Mikä mättää ?

        Julkisuuteen kerrottua tietoa on iät ajat muokattu ja estetty.

        Viranhaltijapäätöksiä ei periaatteessa voi jäljestäpäin muokata, koska silloin tapahtuu asiakirjaväärennös.

    • Anonyymi

      Eikö Edes muka valtuutetun pihatien auraus tussiviiva ole jälkeenpäin tehty? Eli jos on, niin silloin ollaan oltu tietoisia jo etukäteen.Ja hyväksytty. Miksi?

      • Anonyymi

        Ole hyvä ja kommentoi sinua askarruttavaa asiaa sen omalla aihealueella. Täällä ei kysymys teiden aurauksista. Kiitos.

      • Anonyymi

        Urakoisijoista ja alueista on päättänyt kunnanhallitus. Ei viranhaltija. Tämä aihealue ei käsittele kunnsnhallituksen päätöksiä eikä sitä kuka tussia olisi käyttänyt.

        17.02.2022 14:42

        "Alkaa olla selvää, ettei Kuhmoisten kunnalla ole aikomustakaan julkaista viranhaltijapäätöksiä lain edellyttämällä tavalla"

        Viranhaltijan on asetettava päätös julkisesti nähtäville kunnan verkkosivuille. Jos viranhaltija näin ei tee, päätös ei ole lainvoimainen ja on itse maksuvelvollinen, koska päätöksestä syntyvä kustannus tulee saada kuntalaisen hyväksynnän.

    • Anonyymi

      5000 lukijaa la 19.2.2022 ihmettelee kanssamme, miten vaikeeta voi ollakaan noudattaa kunnallislakia

      • Anonyymi

        "5000 lukijaa la 19.2.2022 ihmettelee kanssamme, miten vaikeeta voi ollakaan noudattaa kunnallislakia"

        "Julkisuuteen kerrottua tietoa on iät ajat muokattu ja estetty."

        Viranhaltijapäätösten julkaisemaata jättäminen on vain jäävuoren huippu. Jos kaikki mitä on lain vastaisesti muokattu ja estetty tulemasta julkiseksi tiedoksi vuosien saatossa, tämän palstan lukijamäärä olisi hetkessä 10000

    • Anonyymi

      Luottamushenkilökin on virkavastuulla.

      • Anonyymi

        Näin on. Sillä ei kuitenkaan ole tekemistä sen kanssa etteivät viranhaltijat julkaise päätöksiään siten kuin laki edellyttää ja on edellyttänyt jo kohta viisi (5) vuotta.

    • Anonyymi

      Tämän illan 21.2.2022 kunnanhallituksen listalta: Pykälä 38 Kunnanhallitukselle on toimitettu seuraavat pöytäkirjat:
      - viranhaltijapäätökset: hallintojohtaja 1 - 2 / 2022

      Olisiko liikaa pyydetty, että viranhaltijapäätökset 1-2 toimitettaisiin myös maksumiehille eli kuntalaisille vai maksetaanko näiden päätösten viulut valtionosuuksilla?

      • Anonyymi

        Oikeutettu vaatimus on, että vuoden 2021 viranhaltijapäätökset julkistetaan kerralla.
        Tilintarkastaja ne kuitenkin tarkastaa ja päätösten summat tulevat julkisiksi tilinpäätöksessä.

        Tää on vuoden 2022 päätöksiä koskeva ehdotus

        Jotka luvattu julkistaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotka luvattu julkistaa

        Luvattu...Kuntalaki velvoittaa myös Kuhmoisten kuntaa toimimaan lain edellyttämällä tavalla. Yksikään kunta ei ole sen suhteen eri asemassa. Viranhaltija toimii virkavastuulla ja hänen velvollisuutensa on lain noudattaminen. Jos näin ei toimita, on siitä omat säännöksensä olemassa.

        "Viranhaltija toimii virkavastuulla ja hänen velvollisuutensa on lain noudattaminen."

        Lain noudattamatta jättämisestä viranhaltija RR erotettiin virastaan ja tuomittiin sakkoihin
        2000 luvun lopulla. Laki tulee olla kaikille samanlainen!

        https://yle.fi/uutiset/3-5238724

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Älä innostu vielä, kyseessä julkipanolista. Tutustu ko. lakiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä innostu vielä, kyseessä julkipanolista. Tutustu ko. lakiin.

        Näin Jämsässä

        Viranhaltijapäätösten pitäminen nähtävänä
        Viranhaltijapäätökset 3.8.2021 lähtien
        Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjoja pidetään nähtävillä kuntalain 140 §:n mukaisesti.

        Kuntalaki 140 §
        Päätöksen tiedoksianto kunnan jäsenelle

        Valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Jos asia on kokonaan salassa pidettävä, pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan maininta salassa pidettävän asian käsittelystä. Pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan tiedonsaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot. Pöytäkirjan sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta oikaisuvaatimus- tai valitusajan päättyessä.

        Kunnan ja kuntayhtymän muun kuin 1 momentissa tarkoitetun viranomaisen pöytäkirja pidetään vastaavasti yleisesti nähtävänä, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi.

        Kunnan jäsenen ja 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

        "Kunnan jäsenen ja 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa."

        Koska viranhaltijapäätökset eivät ole olleet nähtävillä yleisessä tietoverkossa, ne eivät ole saaneet lainvoimaisuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä innostu vielä, kyseessä julkipanolista. Tutustu ko. lakiin.

        Älä innostu vielä, kyseessä julkipanolista. Tutustu ko. lakiin.

        Eikö tuo ole kuhmoislaisittain arvioituna aika hyvä suoritus?

        Nynnyä touhua !

        Kehtaavatkin pitää meitä pilkkanaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä innostu vielä, kyseessä julkipanolista. Tutustu ko. lakiin.

        Eikö tuo ole kuhmoislaisittain arvioituna aika hyvä suoritus?

        Rakennusluvista on vuosikymmenet ollut pakko julkaista lista ilmoitustaululla ja säädösten mukaan nyt myös netissä.

    • Anonyymi

      Valtuuston puh joht etunenässä. Turha täällä on inistä-korppila.

    • Anonyymi

      He alkavat uskoa omaa propagandaansa siinä määrin, että se muuttuu jo todellisuudeksi.

      • Anonyymi

        Päättäjät ovat vuosikausia suoltaneet julkisuuteen virheellistä tietoa ja ovat valheidensa vankeja. Viranhaltijapäätösten julkaisematta jättäminen on yksi detalji ja peittelykeino, joka on kerännyt yli 5200 käyntikerran kiinnostuksen kunnan laittomasta toiminnasta.

        Olisi hyvä tietää, kuka em. toimintaa johtaa ja antaa sen jatkua. Yksittäinen vranhaltija? Yksittäinen luottamusmies? Kollektiivinen päätös?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olisi hyvä tietää, kuka em. toimintaa johtaa ja antaa sen jatkua. Yksittäinen vranhaltija? Yksittäinen luottamusmies? Kollektiivinen päätös?

        Juuri näin. Ihan hävettää.

      • Anonyymi
        Elakelainen_7-8 kirjoitti:

        Juuri näin. Ihan hävettää.

        Kuhmoisten kunta ei pysy pystyssä ilman valtionavustuksia. Se, että kuntalaisten oikeuksia loukataan laittomuuksilla, varmaa kuntalaisia hävettää. Kuhmoisten ulkopuolelta kun näitä asioita seuraa, vihastuttaa valtionavustusten (veronmaksajien) myöntäminen kunnalle, joka mahdollistaa erilaisten laittomuuksien jatkamisen.

    • Anonyymi

      On turhaa turhaa odottaa hetkeä, jolloin kunta alkaisi toimimaan lain edellyttämällä tavalla tässä asiassa. Sitä päivää emme tule näkemään. Luotammeko asioiden hoitoon muilla tasoilla? Se jää jokaisen arvioitavaksi tykönään.

      • Anonyymi

        Kunnassa on saatu toimia liian kauan tosiasioita peittelemällä. Siihen on hallinnossa jo totuttu, ja siitä on tullut toimintatapa, jossa piilee alituinen paljastumisen riski. Viranhaltijapäätösten salailuun on painava syy ja siksi on otettu lainvastaisen menettelyn riski. Kuntalaisille ei oikaisuvaatimuksen tekemistä mahdollisteta, eikä kerrota sitä, mistä viranhaltijan kenkä tosiasiassa puristaa.

        Virkavirhe on julkisyhteisön tai sen palveluksessa olevan julkista valtaa käyttävän työntekijän tekemä päätös tai toimi, jossa tahallaan tai huolimattomuutta rikotaan annettuja säännöksiä, määräyksiä, asetuksia tai lakia.

        "työntekijän tekemä päätös tai toimi, jossa tahallaan tai huolimattomuutta"

        Tahallaan !

      • Anonyymi

        "On turhaa turhaa odottaa"...............

        Täysin käsittämätöntä, jota lisäsi vielä eilisen valtuuston kokouksen hengästyttävä meno....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virkavirhe on julkisyhteisön tai sen palveluksessa olevan julkista valtaa käyttävän työntekijän tekemä päätös tai toimi, jossa tahallaan tai huolimattomuutta rikotaan annettuja säännöksiä, määräyksiä, asetuksia tai lakia.

        Olisipa noloa, jos paljastuisi jonkun täällä muita virkavirheestä syyttävän olevankin parhaillaan itse syytettynä sellaisesta.

    • Anonyymi

      Luottamusta ei ole ollut pitkään aikaan, paitsi siihen, että ajavat puolueen ja omia etujaan.

      • Anonyymi

        Mistä alkaen meno on ollut tämmöistä? Lockwoodko romutti päätöksenteon moraalin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä alkaen meno on ollut tämmöistä? Lockwoodko romutti päätöksenteon moraalin?

        KYLLÄ ! Sanoi aikoinaan Esko Kivikoski. Lockwood romutti päätöksenteon moraalin.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Esko_Kivikoski

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KYLLÄ ! Sanoi aikoinaan Esko Kivikoski. Lockwood romutti päätöksenteon moraalin.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Esko_Kivikoski

        Sähkömiljoonat koituivat siis kunnan tuhoksi. Ei tultu toimeen äkkirikastumisen kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sähkömiljoonat koituivat siis kunnan tuhoksi. Ei tultu toimeen äkkirikastumisen kanssa.

        "Sähkömiljoonat koituivat siis kunnan tuhoksi. Ei tultu toimeen äkkirikastumisen kanssa."

        Juuri näin ! Toiset yrittivät rakentaa, toiset halusivat romuttaa. Siitä alkoi asioiden vääristely. Populismi upposi kuntalaisiin. Kukin levitti populismia oman etunsa mukaisesti. Vääristelyä tapahtui kunnan tytäryhtiöissä, kunnanhallituksessa ja kunnan päätöksenteossa. Syyt laittomuuksiin ja moraalin rapautumiseen ovat syvällä. Ne korjaantuvat vain pöydän julkisella siivouksella.

    • Anonyymi

      Ei ne mitään haltioita ole vaan haltijoita.

    • Anonyymi

      Virkavastuu tarkoittaa vastuuta niistä toimista, joita viranhaltija virkaa hoitaessaan tekee. Virkavastuun yleisinä perusteina ovat perustuslain 2 §:n 3 momentin ja 118 §:n säännökset. On esimerkiksi oma-aloitteisesti huolehdittava siitä, että toiminta on lainmukaista.

      • Anonyymi

        Viranhaltija vaihtoi virkaa, eikä huolehtinut oma-aloitteisesti päätöksensä lainmukaisesta julkistamisesta. Seuraako viranhaltijaa virkavastuu, se jää nähtäväksi syksyyn mennessä.

    • Anonyymi

      Eikö ole vähän tyhmää edes yrittää hassuttaa ihmisiä vuonna 2022, kun lähes kaikilla on pääsy maailmanlaajuisiin tietovarantoihin?

    • Anonyymi

      Käsittämätöntä, kohta viisi vuotta jatkunutta, kunnan jäsenten oikeuksien loukkaamista, kun päätöksiä ei ole julkaistu lain edellyttämällä tavalla.
      Yksikään päättäjistä ei näytä välittävän vastuullisten lainvastaisesta toiminnasta.

      • Anonyymi

        "Käsittämätöntä, kohta viisi vuotta jatkunutta"....

        Ja yli 5500 käyntikertaa kertoo siitä, että asia pysyy laajassa seurannassa

    • Anonyymi

      Onhan kylmäpäistä sakkia kun ei edes ydinsodan uhka saa niitä noudattamaan lakia. Me odotamme edelleen, kohta puoli vuotta siitä kun Valtteri lupasi.

      • Anonyymi

        Onhan kylmäpäistä sakkia. Niin pitääkin olla, kuinka muuten asiat pysyisivät reilassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan kylmäpäistä sakkia. Niin pitääkin olla, kuinka muuten asiat pysyisivät reilassa.

        Reilassa ??

        Miten niin reilassa, kun laki ja kuntalaiset edellyttävät lain täsmällistä noudattamista.
        Suuri yleisö seuraa laajasti suurella mielenkiinnolla toteutuuko se Kuhmoisissa ja käykö
        uudelle kunnanjohtajalle samoin kuin edelliselle.

        "Me odotamme edelleen, kohta puoli vuotta siitä kun Valtteri lupasi."

        Pysyväksi muodostunut lainvastainen toiminta antaa varmasti signaalin myös niille
        1) jotka harkitsevat muuttoa kuntaan
        2) kausiasukkaille, jotka ovat kunnan jäseniä
        Lisääkö valittu toimimalli muuttohalukuutta tai kiinnostusta kuntaa kohtaan?

      • Anonyymi

        "Kohta puoli vuotta kun Valtteri lupasi"
        Pian tulee vuosi täyteen.

    • Anonyymi

      Viesti, Tänään 15.49 ei nävy meitin koneella. Luudalla on töitä.

    • Anonyymi

      Viranhaltioiden päättämä linja lain noudattamisesta ei tule muuttumaan. Vaaleilla valittuja vedetään kuin pässejä narusta. Kukin saa itse tykönään päätellä kuka vetävässä päässä on.

      • Anonyymi

        Kyllä puheita ilman nimiä on aina kuulunnu, mutta ketä ne sitten on, ei ole koskaan selvenny?

      • Anonyymi

        "Viranhaltioiden päättämä linja..."

        Onkohan näin ? Perusteluja kaivataan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Viranhaltioiden päättämä linja..."

        Onkohan näin ? Perusteluja kaivataan.

        "Viranhaltioiden päättämä linja..."

        Onkohan näin ? Perusteluja kaivataan.

        Kukapa muukaan se voisi olla? Ei kai meillä sentään NIIN tyhmiä luottamusmiehiä ole, että eivät haluaisi itsekin nähdä, mitä viranhaltijat touhuavat?

        "mitä viranhaltijat touhuavat?"

        Touhuavat ? Eiköhän asiassa ole kysymys siitä mitä he milloinkin ovat päättäneet.

        "mitä he milloinkin ovat päättäneet."

        he = viranhaltijat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "mitä he milloinkin ovat päättäneet."

        he = viranhaltijat?

        "he = viranhaltijat?"

        Tämähän on palstan teema

    • Anonyymi

      Ilman luottamusta ei ole elinvoimaakaan.

      • Anonyymi

        Vaikea nähdä, mikä muu kuin vakava kriisi, saisi asioiden tolan muuttumaan.

      • Anonyymi

        "Kuhmoisten kunta hehkuttaa avoimuuttaan päätöksenteossaan."
        "Viranhaltijat tekevät varsin paljon päätöksiä, joilla on merkitystä ja joista monet olisivat kiinnostuneita. Kuhmoisten kunta ei näitä päätöksiä julkista sivustollaan. Miksi?"

        Vastausta ei ole saatu kunnasta eikä tämän keskusteluketjun valtavan kävijämäärän kommenteista. Miksi voi olla mahdollista, että kunta ei noudata lakia ? Kuntalaisilta ja kansalaisiltakin sitä edellytetään. Jos viranhaltija ei näytä esimerkkiä, muiltakaan ei voida vaatia lain noudattamista. Tällainen johtaa moraalin rapautumiseen, jos sitä on ollutkaan?

        " Jos viranhaltija ei näytä esimerkkiä, muiltakaan ei voida vaatia lain noudattamista. Tällainen johtaa moraalin rapautumiseen, jos sitä on ollutkaan? "

        Olen omassa ajattelussani päätynyt siihen, että Kuhmoisissa valtuutetut päättävät viranhaltijoillekin kuuluvista asioista viranhaltijoiden toimiessa kumileimasimina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kuhmoisten kunta hehkuttaa avoimuuttaan päätöksenteossaan."
        "Viranhaltijat tekevät varsin paljon päätöksiä, joilla on merkitystä ja joista monet olisivat kiinnostuneita. Kuhmoisten kunta ei näitä päätöksiä julkista sivustollaan. Miksi?"

        Vastausta ei ole saatu kunnasta eikä tämän keskusteluketjun valtavan kävijämäärän kommenteista. Miksi voi olla mahdollista, että kunta ei noudata lakia ? Kuntalaisilta ja kansalaisiltakin sitä edellytetään. Jos viranhaltija ei näytä esimerkkiä, muiltakaan ei voida vaatia lain noudattamista. Tällainen johtaa moraalin rapautumiseen, jos sitä on ollutkaan?

        Mitä lisälaitteita pienkuormaajaan hankitaan? Onko kone vuokrattavissa?

        Meneillään ihme kusetus mm. sisäilmaongelmien teeskentelyssä vaikka faktat näyttävät että kaikki on kunnossa.

    • Anonyymi

      Kunnan jäsenellä on velvollisuuksia, mm. veronmaksuvelvollisuus. Kunnan jäsenellä on myös laissa säädettyjä oikeuksia, kuten esim. oikaisuvaatimusoikeus sekä kunnallisvalitusoikeus.

      • Anonyymi

        "Kunnan jäsenellä on myös laissa säädettyjä oikeuksia"

        Kyllä kyllä, laissa säädettyjä. Mutta, mutta. Ne kohteet on jätetty oikeudettomasti seinälle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kunnan jäsenellä on myös laissa säädettyjä oikeuksia"

        Kyllä kyllä, laissa säädettyjä. Mutta, mutta. Ne kohteet on jätetty oikeudettomasti seinälle

        Lainvastainen toiminta jatkuu. Missä moraali?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lainvastainen toiminta jatkuu. Missä moraali?

        Moraali on aina ollut voimassa, on tämän ketjun 11.11.2021 kommentissa mainittu.
        Joku päättäjä on ilmeisesti kommentin antanut, mutta mitä lienee tarkoittanut?
        ***
        11.11.2021 10:02

        Anonyymi kirjoitti:
        "Niinpä. Lakihan tuli voimaan jo 1.6.2017, neljä ja puoli (4,5) vuotta sitten."

        "Aiheettomasti salatuille ei ole lakia ollut mutta moraali on aina ollut voimassa."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lainvastainen toiminta jatkuu. Missä moraali?

        Kuulemma ei vielä ole löytynyt softaa, jolla salasssapidettävät tiedot pystyy poistamaan, niin sen takia ei ole vielä (4,5, vuotta lain voimaantulosta) pystytty noudattamaan lakia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulemma ei vielä ole löytynyt softaa, jolla salasssapidettävät tiedot pystyy poistamaan, niin sen takia ei ole vielä (4,5, vuotta lain voimaantulosta) pystytty noudattamaan lakia.

        Ei ole löytynyt, kun ei ole etsitty?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulemma ei vielä ole löytynyt softaa, jolla salasssapidettävät tiedot pystyy poistamaan, niin sen takia ei ole vielä (4,5, vuotta lain voimaantulosta) pystytty noudattamaan lakia.

        Pidetäänkö ihmisiä tosissaan näin tyhminä? Kehen tuo selitys, jos se on viranhaltioiden selitys, uppoo. Voi hyvää päivää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidetäänkö ihmisiä tosissaan näin tyhminä? Kehen tuo selitys, jos se on viranhaltioiden selitys, uppoo. Voi hyvää päivää.

        Onhan kunnanvaltuuston, -hallituksen ja lautakuntienkin pöytäkirjat onnistuttu hupeloimaan nettiin, vaikka niissäkin on toki luottamuksellisia asioita, jotka pitää häivyttää.

        Ehkä kuhmoislaiset on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin tyhmiä (sukurutsauksen seurauksena?), että heille voi syöttää mitä tahansa pajunköyttä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidetäänkö ihmisiä tosissaan näin tyhminä? Kehen tuo selitys, jos se on viranhaltioiden selitys, uppoo. Voi hyvää päivää.

        "Pidetäänkö ihmisiä tosissaan näin tyhminä?"
        Kyllä vain pidetään ja siitä johtuu tämä kunnan soppakoulu.

    • Anonyymi

      Lainaus Kuhmoisten kunnan osallisuusohjelmasta
      "Kunnan asukkaiden osallistuminen kunnan toimintaa edellyttää, että
      • asukkailla on käytettävissään riittävästi ajantasaista tietoa ja että se on ymmärrettävässä muodossa
      • kunnan toiminta ja päätöksenteko on avointa
      • osallistuminen, osallistumisen edistäminen on kunnassa toimintatapa
      • asukkaat ovat kiinnostuneita osallistumaan ja osallistumisen foorumit tukevat tätä"
      Noudatetaanko tätäkään omaa ohjelmaa?

      • Anonyymi

        Lainaus Kuhmoisten kunnan osallisuusohjelmasta

        Milloin se on hyväksytty?

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Se perustuu lakiin, että

        • kunnan toiminta ja päätöksenteko on avointa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se perustuu lakiin, että

        • kunnan toiminta ja päätöksenteko on avointa

        Kunnan toiminta ja päätöksenteko on avointa.

        Kunnan toimnta ei ole avointa, koska kukaan ei valvo sitä.

        Kukaan ei valvo sitä, koska sitä, joka antaa kriittistä palautetta, syyllistetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnan toiminta ja päätöksenteko on avointa.

        Kunnan toimnta ei ole avointa, koska kukaan ei valvo sitä.

        Kukaan ei valvo sitä, koska sitä, joka antaa kriittistä palautetta, syyllistetään.

        "Kukaan ei valvo sitä, koska sitä, joka antaa kriittistä palautetta, syyllistetään."

        Hälytyskellojen pitäisi jossakin soida, koska yli 6000 käyntikertaa tässä keskusteluketjussa kertoo jotakin asian vakavuudesta. Laittomuuden hyväksyminen johtuu leimautumisen pelosta ja siksi anonyymi kommentteja kertyy normaalia asiakeskustelua enemmän.

      • Anonyymi

        "Noudatetaanko tätäkään omaa ohjelmaa?"

        Kysymys, johon ei saa vastausta tältä palstalta eikä kunnasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Noudatetaanko tätäkään omaa ohjelmaa?"

        Kysymys, johon ei saa vastausta tältä palstalta eikä kunnasta.

        Yksityissektorilla määräyksistä piittaamattomat olisivat jo aikoja sitten saaneet kenkää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksityissektorilla määräyksistä piittaamattomat olisivat jo aikoja sitten saaneet kenkää.

        ja maksaneet korvauksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksityissektorilla määräyksistä piittaamattomat olisivat jo aikoja sitten saaneet kenkää.

        Kuntapäättäjät (valtuutetut ja viranhaltijat) pitävät vaalikansaa pilkkanaan.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaiken, kaiken perusta on moraalissa.

        Valitettavasti mielivaltaan eivät toiminnan rahoittajat eli veronmaksajat pääse puuttumaan, kun valtaapitävät eivät siihen kykene tai edes halua puuttua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti mielivaltaan eivät toiminnan rahoittajat eli veronmaksajat pääse puuttumaan, kun valtaapitävät eivät siihen kykene tai edes halua puuttua.

        Kuhmoinen on laboratorio, jossa testataan, miten valta turmelee.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Ei erityisemmin kannusta kuntalaisia lainkuuliaisuuteen kunnan antama esimerkki lain rikkomisesta.

      • Anonyymi

        Kunnan puolelta ei voi kuntalaista moittia, jos esim. kesämökille on rakennettu laajennus ilman rakennuslupaa. Kuntalainen voi asian perustella sillä, että päätti luvasta itse eikä ole tarvetta ilmoittaa rakentamispäätöksestä kuntaan. Puntit on tasan.

        👍👍👍👍👍

    • Anonyymi

      Neljäsosa tätäkin vuotta kohta eletty. Onko mitään mihin voi luottaa? Huomenna onneksi aprillipäivä (huokaus).

      • Anonyymi

        Tämän kuun loppuun mennessä oli kunnan määrä antaa vastaus oikeuskanslerille. Vastaus tulee käsitellä kunnanhallituksessa eikä salaa. Ihme venkoilua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämän kuun loppuun mennessä oli kunnan määrä antaa vastaus oikeuskanslerille. Vastaus tulee käsitellä kunnanhallituksessa eikä salaa. Ihme venkoilua.

        Julkisuuslailla pyritään edistämään viranomaisten toiminnan avoimuutta. Lain tavoitteena on myös parantaa mahdollisuuksia saada tietoja viranomaisten käsittelyssä olevista asiakirjoista. Julkisuuslaissa säädetään myös salassa pidettävistä asiakirjoista (24 §)
        https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990621
        Lisäksi julkisuuslaki mm. velvoittaa viranomaiset toteuttamaan hyvää tiedonhallintatapaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämän kuun loppuun mennessä oli kunnan määrä antaa vastaus oikeuskanslerille. Vastaus tulee käsitellä kunnanhallituksessa eikä salaa. Ihme venkoilua.

        👏👏👏👏👏👏👏👏👏👏

        "Vastaus tulee käsitellä kunnanhallituksessa eikä salaa. Ihme venkoilua."

        Ei pysty. Ei kykene.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Kohta viisi vuotta sitten voimaan tulleen lain siirtymäsäännöksistä on ehkä tulkittavissa, ettei lakia tarvitse noudattaa taantuvissa pikkukunnissa.

      • Anonyymi

        Yli 6400 käyntikertaa tässä keskusteluketjussa kertoo asian outoudesta ja kiinnostavuudesta.

      • Anonyymi

        🙂🙂🙂🙂🙂

      • Anonyymi

        Kannattaa vilkaista peiliin myös, jos kohta viiden vuoden ajan on jättänyt julkaisematta lain edellyttämiä viranhaltijapäätöksiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa vilkaista peiliin myös, jos kohta viiden vuoden ajan on jättänyt julkaisematta lain edellyttämiä viranhaltijapäätöksiä?

        Mitä seuraa, kun yksityishenkilö jättää verottajalle viiden vuoden ajalta tulot ilmoittamatta ?

    • Anonyymi

      Paljon on viranhaltijoita vaihtunut. Sama meno jatkuu vuodesta toiseen. Sylttytehdasta johtavasta ei pitäisi olla kenelläkään epäilystä.

      • Anonyymi

        Sylttytehdasta johtavasta ei pitäisi olla kenelläkään epäilystä.
        Minulla on epäilys

      • Anonyymi

        Selvät jäljet johtavat todelliselle johtopaikalle.

      • Anonyymi

        En tiedä. Kuka / mikä ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä. Kuka / mikä ?

        Onhan tuossa edellä jo kerrottu johtolanka ja hyvin onkin kerrottu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan tuossa edellä jo kerrottu johtolanka ja hyvin onkin kerrottu.

        Nimien mainitseminen olisi sopimatonta?

    • Anonyymi

      En ymmärrä miten ihmiset on nykyisin niin kärsimättömiä. Kuhmoisten kunta on LUVANNUT että viranhaltijat alkavat julkaista päätöksiään lakien mukaisesti tietoverkossa joko loppukeväästä tai alkukesästä 2022 KUN asiahallintajärjestelmän (Dynasty 10) päivitys on tullut.

      • Anonyymi

        Johan niitä on kohta viisi (5) vuotta odotettu. Harvoinpa ohjelistoa päivitetään. Uskoo selityksiin ken hsluaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johan niitä on kohta viisi (5) vuotta odotettu. Harvoinpa ohjelistoa päivitetään. Uskoo selityksiin ken hsluaa.

        Nythämmäähokasin!

        "Iitin kunnalla on tällä hetkellä käytössä Dynastyn seuraavat perusmodulit:
        asianhallinta, kokoushallinta, dokumenttien hallinta, viranhaltijapäätökset,
        yhteystietorekisteri, kokoushallinnan julkaisu sekä viranhaltijapäätösten
        julkaisu."

        http://julkaisu.iitti.fi/dynasty/kokous/2020824-6.PDF

        Kuhmoisten kunta ei ole varmaankaan ostanut viranhaltijapäätösten julkaisumodulia.

        "Kuhmoisten kunta ei ole varmaankaan ostanut viranhaltijapäätösten julkaisumodulia."
        Tämä ei selitä lainvastaista toimintaa.

        "Tämä ei selitä lainvastaista toimintaa."

        Ei tietenkään selitä, mutta on vitsi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kuhmoisten kunta ei ole varmaankaan ostanut viranhaltijapäätösten julkaisumodulia."
        Tämä ei selitä lainvastaista toimintaa.

        "Kuhmoisten kunta ei ole varmaankaan ostanut viranhaltijapäätösten julkaisumodulia."
        "Tämä ei selitä lainvastaista toimintaa"

        En ole ostanut uusia kesärenkaita autooni, koska ajattelin ettei poliisi huomaa laittomia renkaita, joilla olen jo viisi kesää ajellut.

        Nimimerkillä: Pelkään, että naapuri käryttää

        "En ole ostanut uusia kesärenkaita autooni, koska ajattelin ettei poliisi huomaa laittomia renkaita, joilla olen jo viisi kesää ajellut."

        Kai sulla on hyvä selitys varastossa sen varalle, että virkavalta kysyy?

        Sanon poliisille, köh, köh, tuota noin, ajan vain hyvin vähän, en aja koskaan sateella, enkä aiheuta muille vaaraa

        Onko tuo mielestäsi reilua muita autoilijoita kohtaan?

        "Onko tuo mielestäsi reilua muita autoilijoita kohtaan?"

        No, pakko tunnustaa, ei ole reilua. Kaikkien tulee noudattaa lakia ilman selityksiä.

    • Anonyymi

      yli 6600 kärsimätöntä käyntikertaa

    • Anonyymi

      Yksinkertaiseti kiteytettynä viranhaltijapäätöksiä eivät viranhaltijat ole edes halunneet julkaista kunnan verkkosivulla, kunnes...Tarina jatkunee.

      • Anonyymi

        "viranhaltijapäätöksiä eivät viranhaltijat ole edes halunneet julkaista kunnan verkkosivulla"

        Tästä juuri on ollut ja on kysymys. Eivät ole halunneet eivätkä halua ja jostain syystä luottamushenkilöt komppaavat.

        Olisko vastapäisesti? Luottamushenkilöt käskyttää virkailijoita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "viranhaltijapäätöksiä eivät viranhaltijat ole edes halunneet julkaista kunnan verkkosivulla"

        Tästä juuri on ollut ja on kysymys. Eivät ole halunneet eivätkä halua ja jostain syystä luottamushenkilöt komppaavat.

        "Viranhaltijapäätös tarkoittaa Suomessa kunnallisessa päätöksenteossa viranhaltijan yksin tekemää päätöstä jossain asiassa."

        Päätöksestä voi kuntalainen olla eri mieltä ja siksi siihen tulee olla kuntalaisella lakiin perustuva valitusoikeus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Viranhaltijapäätös tarkoittaa Suomessa kunnallisessa päätöksenteossa viranhaltijan yksin tekemää päätöstä jossain asiassa."

        Päätöksestä voi kuntalainen olla eri mieltä ja siksi siihen tulee olla kuntalaisella lakiin perustuva valitusoikeus.

        "Päätöksestä voi kuntalainen olla eri mieltä ja siksi siihen tulee olla kuntalaisella lakiin perustuva valitusoikeus."
        Kuhmosissa tämä on estetty since 1.6.2017.

    • Anonyymi

      Dokumentit katoaa ja kukaan ei ole vastuussa, varsinkin kun selitys on, että päätöksen tehnyt viranhaltija on jo lähtenyt toiseen kuntaan ja päätöstähän ei voi oikaista tai muuttaa ennen sopimuskauden loppua. Vrt salmenkadun auraus kunnan maksamana....

      • Anonyymi

        Ei liity Kumoisten kunnan viranhaltijoiden linjaan lain noudattamisesta. Ketä tomintakulttuuri oikeasti houkuttaakan asumaan tai yrittäjäksi kunnassa?

      • Anonyymi

        "viranhaltija on jo lähtenyt toiseen kuntaan"

        Siinäpä se. Sitä ja sen syytä kannattaa miettiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei liity Kumoisten kunnan viranhaltijoiden linjaan lain noudattamisesta. Ketä tomintakulttuuri oikeasti houkuttaakan asumaan tai yrittäjäksi kunnassa?

        "Ei liity Kumoisten kunnan viranhaltijoiden linjaan lain noudattamisesta. Ketä tomintakulttuuri oikeasti houkuttaakan asumaan tai yrittäjäksi kunnassa?"

        Kolme kertaa kunnan asukasluvun verran kiinnostunutta käyntiä kertoo jotakin kunnan toimintakulttuurista ja houkuttelevuudesta asuinkuntana.

    • Anonyymi

      Joko näitä on alettu julkaista?

      • Anonyymi

        "Joko näitä on alettu julkaista?"

        No ei niitä voida alkaa julkaista kun puuttu tahto ja taito.

    • Anonyymi

      Keskustan luottokonsultti auttoi Putinin luotettuja väistämään pakotteita
      Konsultti Heimo Hakamo on hoitanut niin Suomen keskustan kuin Kremlin uskottujen arkaluontoisia raha-asioita. Putinin lähipiirin rahoittama yhtiö riensi pelastamaan Hakamon firmaa konkurssilta vuonna 2014. niinpä.

      • Anonyymi

        Keskustan Pekkarinen auttoi aikoinaan Kuhmoista, niinpä.

    • Anonyymi

      Me ollaan täällä vain nauttimassa korkeata kuukausipalkkaa, se riittää. Muualle ei päästä, kun ei oikeastaan ole...

      • Anonyymi

        Mitä palkka-asia liittyy tähän ketjuun ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä palkka-asia liittyy tähän ketjuun ?

        Tarkoittaa varmaan että yksinkertaisille viranhaltijoille maksetaan kaksinkertaista palkkaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoittaa varmaan että yksinkertaisille viranhaltijoille maksetaan kaksinkertaista palkkaa

        Eiköhän totuus ole siinä, että ei se ole tyhmä, joka ottaa ylisuuren palkan vastaan, vaan se, joka ylisuurta palkkaa toiselle ansiotta ja ilman tuloksia maksaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän totuus ole siinä, että ei se ole tyhmä, joka ottaa ylisuuren palkan vastaan, vaan se, joka ylisuurta palkkaa toiselle ansiotta ja ilman tuloksia maksaa.

        moraali ????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        moraali ????

        "moraali ????"

        Sehän on kaiken kestävän perusta ja ydin !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän totuus ole siinä, että ei se ole tyhmä, joka ottaa ylisuuren palkan vastaan, vaan se, joka ylisuurta palkkaa toiselle ansiotta ja ilman tuloksia maksaa.

        Mutta kun ei kukaan huomaa, että maksetaan tyhjästä!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "moraali ????"

        Sehän on kaiken kestävän perusta ja ydin !

        Täältä puuttuu se kaiken kestävän perusta ja ydin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täältä puuttuu se kaiken kestävän perusta ja ydin.

        Täältä puuttuu se kaiken kestävän perusta ja ydin.

        Koska tämä on mennyt tällaiseksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täältä puuttuu se kaiken kestävän perusta ja ydin.

        Huonot on lähtökohdat kestävälle kehitykselle.

    • Anonyymi

      Hauskaa Vappua!

    • Anonyymi

      Nyt on jo kolmasosa tästä vuodesta lusittu.

      Koska ne viranhaltijapäätökset tulee nettiin?

      • Anonyymi

        Jos kunnassa on lainvastaisesti jätetty julkaisematta viranhaltijapäätöksiä verkossa jo vuosia ja toiminta jatkuu edelleen, vastuullinen viranhaltija on selvitettävissä kunnan hallintosäännöstä. Kaiken takana...

        Vastuullinen viranhaltija on se, joka on on jättänyt päätöksensä julkaisematta. Vetoaminen julkaisujärjestelmän puutteeseen viiden vuoden ajan, ei ole uskottavaa. Viranomaisen on kaikessa toiminnassaan ehdottomasti noudatettava lakia.

        Hävettää olla Kuhmoisten kunnan asukas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hävettää olla Kuhmoisten kunnan asukas.

        "Hävettää olla Kuhmoisten kunnan asukas"

        Ihan aiheellisesti saa hävetä. Kaikki asiakirjat, jotka kunnan viranhaltijat toimittavat ja allekirjoittavat laillisuudenvalvojille, kuten poliisille, eduskunnan oikeusasiamiehelle, oikeuskanslerille jne. ovat julkisia asiakirjoja. Asiakirjojen salaaminen kuntalaisilta (jätetään julkaisematta kunnan verkkosivuilla) on lain vastaista ja aiheuttaa epäilyjä sekä spekulaatiota. Tämän viestiketjun kävijämäärä on selkeä osoitus siitä, että kaikkien asioiden käsittely hallintoviranomaisessa ei täytä laillisuus- ja oikeusperiaatetta.

        Eikö niitä saa vaihdettua, jotka tästä ovat vastuussa? Eikö tämä liity lainkaan kuntapolitiikkaan?

        Virkavirhe on julkista valtaa käyttävän työntekijän tekemä päätös tai muu toimi, jossa rikotaan annettuja määräyksiä, lakia tai muita säännöksiä.

        Kyllä selkeästi liittyy kuntapolitiikkaan, jos virkavirhe hyväksytään. Niin, tai eihän se enää auta, kun ei enää toimi virassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virkavirhe on julkista valtaa käyttävän työntekijän tekemä päätös tai muu toimi, jossa rikotaan annettuja määräyksiä, lakia tai muita säännöksiä.

        Luottamusmiehet on ihan vellihousuja ja kun jättävät valvontatehtävänsä hoitamatta, toivovat seuraavassa vaiheessa saavansa jotain hynää.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Uuden haettavan kuntavideon johtoajauksena pitää olla fakta: meillä ei lakia noudateta.

      • Anonyymi

        Kuhmoinen - lain tuolla puolen.

      • Anonyymi

        "meillä ei lakia noudateta."

        Suorahankinnasta ilmoittaminen
        "​Hankintayksikkö voi julkaista vapaaehtoisesti ilmoituksen aiotusta suorahankinnasta ennen hankintasopimuksen tekemistä. Mahdollinen valitus aiotusta suorahankinnasta on tehtävä 14 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Mikäli asiasta ei valiteta 14 päivän kuluessa, suorahankinnasta tulee lainvoimainen, eikä hankintasopimuksen sitovuuteen voida enää muutoksenhaulla puuttua."

        Miten kunnan asukas voi valittaa ja puuttua 14 pv aikana, kun ei saa tietoa mitä on päätetty hankkia ? Viranhaltijan hankintapäätöksestä tulee silti lainvoimainen, vaikka ei noudateta 1.6.2017 voimaantullutta kuntalain sääntöä ja ilmoiteta suorahankinnasta kunnan verkkosivuilla.

        "Viranhaltijan hankintapäätöksestä tulee silti lainvoimainen, vaikka ei noudateta 1.6.2017 voimaantullutta kuntalain sääntöä ja ilmoiteta suorahankinnasta kunnan verkkosivuilla."

        Ei tule lainvoimaiseksi, jos päätöstä ei ole julkaistu lain edellyttämällä tavalla.

        "Ei tule lainvoimaiseksi, jos päätöstä ei ole julkaistu lain edellyttämällä tavalla"

        Nykyisten viranhaltijoiden ilmoituksen mukaan tulee, kun laittaa päätöksen kunnanviraston seinälle nähtäväksi.

        Lex Kuhmoinen.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Viranhaltijan hankintapäätöksestä tulee silti lainvoimainen, vaikka ei noudateta 1.6.2017 voimaantullutta kuntalain sääntöä ja ilmoiteta suorahankinnasta kunnan verkkosivuilla."

        Ei tule lainvoimaiseksi, jos päätöstä ei ole julkaistu lain edellyttämällä tavalla.

        "Ei tule lainvoimaiseksi, jos päätöstä ei ole julkaistu lain edellyttämällä tavalla"
        """"""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""

        Kunnanhallitus voi tarvittaessa käyttää otto-oikeuttaan viranhaltijapäätöksissä ja saattaa viranhaltijapäätökset julkisesti nähtäväksi kunnanhallituksen pöytäkirjan liitteenä. Otto-oikeus- menettelyllä olisi ollut mahdollista toteuttaa 1.6.2017 voimaantullutta kuntalain säädöstä ja saattaa viranhaltijapäätökset julkisesti nähtäväksi. Otto-oikeuden käytöllä ei olisi toimittu väärin, jos olisi päätetty ilmoittaa menettelyn olevan väliaikainen ratkaisu, kunnes Dynastyn julkaisumoduuli on saatu käyttöön.

        https://www.kuntaliitto.fi/laki/kunnan-paatoksenteko/otto-oikeus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei tule lainvoimaiseksi, jos päätöstä ei ole julkaistu lain edellyttämällä tavalla"
        """"""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""

        Kunnanhallitus voi tarvittaessa käyttää otto-oikeuttaan viranhaltijapäätöksissä ja saattaa viranhaltijapäätökset julkisesti nähtäväksi kunnanhallituksen pöytäkirjan liitteenä. Otto-oikeus- menettelyllä olisi ollut mahdollista toteuttaa 1.6.2017 voimaantullutta kuntalain säädöstä ja saattaa viranhaltijapäätökset julkisesti nähtäväksi. Otto-oikeuden käytöllä ei olisi toimittu väärin, jos olisi päätetty ilmoittaa menettelyn olevan väliaikainen ratkaisu, kunnes Dynastyn julkaisumoduuli on saatu käyttöön.

        https://www.kuntaliitto.fi/laki/kunnan-paatoksenteko/otto-oikeus

        "Kunnes Dynastyn julkaisumoduuli on saatu käyttöön."
        Kukahan tämänkin tosissaan uskoo selityksenä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kunnes Dynastyn julkaisumoduuli on saatu käyttöön."
        Kukahan tämänkin tosissaan uskoo selityksenä?

        Koulun purkuprosessitkin hoituivat nopsempaa kuin julkaisumoduulin käynnistäminen. Uusi koulukin taisi rakentua vähemmällä ajalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koulun purkuprosessitkin hoituivat nopsempaa kuin julkaisumoduulin käynnistäminen. Uusi koulukin taisi rakentua vähemmällä ajalla.

        Onhan 5 vuotta aika pitkä hankinta-aika. Ei taida sekään riittää...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan 5 vuotta aika pitkä hankinta-aika. Ei taida sekään riittää...

        Laki pitää olla kaikilla sama. Ei mitään selityksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laki pitää olla kaikilla sama. Ei mitään selityksiä.

        Ei mitään selityksiä.

        Meille ei tännne Kuhmoisiin ole tulleen nämä ohjelmistopäivitykset kun ei niitä ole koskaan tilattukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mitään selityksiä.

        Meille ei tännne Kuhmoisiin ole tulleen nämä ohjelmistopäivitykset kun ei niitä ole koskaan tilattukaan.

        Kuhmoinen on iät ajat, saattaa olla aina, porskuttanut muutaman vallan kaapanneen henkilön puristuksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuhmoinen on iät ajat, saattaa olla aina, porskuttanut muutaman vallan kaapanneen henkilön puristuksessa.

        Olemme täällä vain nauttimassa palkkaa. Tän kuvan olen saanut nykymenosta/palkolliset.

        Havainto pitää paikkansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuhmoinen on iät ajat, saattaa olla aina, porskuttanut muutaman vallan kaapanneen henkilön puristuksessa.

        Ja sitä "kaappausta" ei voi estää ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sitä "kaappausta" ei voi estää ?

        -Kuhmoinen on iät ajat, saattaa olla aina, porskuttanut muutaman vallan kaapanneen henkilön puristuksessa.-

        Kunnan kehityksen tulppa.

    • Anonyymi

      7288 lukijaa tällä ketjulla...

      • Anonyymi

        Arvioitavissa oleva kävijämäärä tulee olemaan lähelle 10.000 . Perustuu laajaan kiinnostavuuteen ja mahdollisiin seuraamuksiin, koska huomiotta tämä ei voi jäädä.

        Tai muutamaan palstalla suorastaan asuvaan
        ja ahkeraan kommentoijaan ja heidän klikkauksiinsa.

    • Anonyymi

      "Kuhmoisten kunnan päätöksenteon nykykäytännöt ovat täysin perustus- ja kuntalain hengen mukaisia ja laajasti käytössä myös muissa Suomen kunnissa"
      Näin V.V. Vekkarissa 11.5.2022

      • Anonyymi

        Osu ja uppos ?

      • Anonyymi

        Eikö tästä ole tulossa apulaisoikeusasiamiehen kannanotto että ovatko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö tästä ole tulossa apulaisoikeusasiamiehen kannanotto että ovatko?

        V.V:n julkinen kannanotto ennen lainvalvojan ratkaisua, onko se tarpeen, vai onko saanut ennakkoon tiedon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        V.V:n julkinen kannanotto ennen lainvalvojan ratkaisua, onko se tarpeen, vai onko saanut ennakkoon tiedon?

        Olisihan se eri vänkää, jos oikeuskansleri antaisi Kuhmoisten kunnalle oikeuden poiketa lain vaatimuksista.

    • Anonyymi

      Kuhmoinen on persaukinen, korruptoitunut ja autoritaarinen. Siellä kukoistaa vallan väärinkäyttö, korruptio, ihmisoikeuksien loukkaukset ja demokraattisten instituutioiden rapauttaminen (valtuusto kokoontunut tänä vuonna 2 kertaa, kunnanhallitus päättää lähes kaikesta).

      • Anonyymi

        Aika vahva kannanotto, jonka voi esittää syyllistymättä kunnianloukkaukseen, koska kunnalla ei ole kunniaa. Kunnalla on vain maine, jonka se on itse luonut. Se ei kovin hyvältä vaikuta, kun keskusteluketjuja seuraa.

        Kunnan jäsenten muutoksenhakuoikeuden rajoittamisen ei pitäisi olla mahdollista missään. Valitettavasti vuosia jatkunutta tilaa ei haluta nähtävästi edes korjata.

        Lähinnä täällä arveluttaa vain muutaman erittäin aktiivisen keskustelijan motiivit ja kunnian laatu.

        Motiivi:
        Lain noudattamisen edellytys. Verrokki: Jos esimerkiksi viranhaltija ajelee autolla humalassa ja moni sen tietää sekä hiljaa hyväksyy, se ei ole muita kohtaan oikein.

        "Kuntalain (410/2015) säännökset tulevat kokonaisuudessaan voimaan 1.6.2017. Uudet säännökset koskevat kuntalaisten tiedonsaantia ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kunnan verkkoviestintää."

        Kunnan jäsenellä on lakiin perustuva muutoksenhakuoikeus. Ei pitäisi olla epäselvää!

        Kunnian laatu:
        Asiassa ei ole mitään kunniallista kenellekään, laadusta puhumattakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnan jäsenten muutoksenhakuoikeuden rajoittamisen ei pitäisi olla mahdollista missään. Valitettavasti vuosia jatkunutta tilaa ei haluta nähtävästi edes korjata.

        "Kunnan jäsenten muutoksenhakuoikeuden rajoittamisen ei pitäisi olla mahdollista missään. Valitettavasti vuosia jatkunutta tilaa ei haluta nähtävästi edes korjata"

        https://hallintoakatemia.fi/miten-pitkaan-voi-puhua-aiheesta-poytakirjat-nettiin/

        "Vaikka päätöksen nähtävänä pito verkossa on laissa jätetty viranomaisen omaan harkintaan, ei käytännössä harkintaa juurikaan ole, sillä myös muiden viranomaisten päätökset pitää saada lainvoimaisiksi. Jos kysymys on päätöksestä, johon haetaan muutosta kuntalain mukaan ja johon liittyy kunnan jäsenen muutoksenhakuoikeus, muutoksenhakuaika ei lähde kulumaan, ellei päätöstä panna nähtäville yleiseen tietoverkkoon"

        Viranhaltijapäätös ei ole lainvoimainen, jos sitä ei ole laitettu yleiseen tietoverkkoon.
        Päätökseen liittyy kunnan jäsenen muutoksenhakuoikeus. Se mahdollisuus on kunnan jäseneltä rajoitettu lain vastaisesti tasan viisi vuotta. Laiton menettely on mahdollista vain Kuhmoisissa, jossa lain vastaista toimintaa on harjoitettu jo pitkään.

        Miten pitkään voi puhua aiheesta “pöytäkirjat nettiin”?

        Ainakin viisi vuotta?

        "Ainakin viisi vuotta?"

        Ja puhe jatkuu...

        "Muutoksessa kysymyksiä erityisesti herättääkin viranhaltijapäätökset. Toimielinpäätökset on viety jo pitkään nettii, vaikka laki ei sitä ole vielä ennen kesäkuuta ohjannutkaan. Kuntaliitto linjaa viranhaltijapäätöksistä seuraavasti: ”Uuden kuntalain mukaan kunnan päätökset annetaan kuntalaisille tiedoksi verkossa. Tämä koskee myös viranhaltijapäätöksiä, jos niihin on kunnallisvalitusoikeus"

    • Anonyymi

      Huomenna, jos luoja suo, voimme kohotta maljat ja juhlistaa tämän tietoisen oikeuksien rajoittamisen viisivuotispäivää.

      • Anonyymi

        16.09.2021 15:11

        "Onneksi pian saadaan monipuolinen osaaja Valtsu kunnanjohtajaksi ja osaamistaso paranee"

        Miten siinä on käynyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        16.09.2021 15:11

        "Onneksi pian saadaan monipuolinen osaaja Valtsu kunnanjohtajaksi ja osaamistaso paranee"

        Miten siinä on käynyt?

        "Miten siinä on käynyt?"

        Huomenna taas nähdään montako Valtteria on Kuhmarissa.

      • Anonyymi

        "Huomenna, jos luoja suo, voimme kohotta maljat ja juhlistaa tämän tietoisen oikeuksien rajoittamisen viisivuotispäivää."

        Nyt on se päivä !

      • Anonyymi

        Juhlat on sitten pidetty. Kuhmari ei ollut paikalla eikä tehnyt juttua,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juhlat on sitten pidetty. Kuhmari ei ollut paikalla eikä tehnyt juttua,

        "Juhlat on sitten pidetty. Kuhmari ei ollut paikalla eikä tehnyt juttua,"
        Mistä sinä sen jo nyt tiedät? Juhlapäivä oli vasta keskiviikkona 1.6.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Juhlat on sitten pidetty. Kuhmari ei ollut paikalla eikä tehnyt juttua,"
        Mistä sinä sen jo nyt tiedät? Juhlapäivä oli vasta keskiviikkona 1.6.

        Juhla-päivä tässä tarkoittaa mitä ? Eikös uuden koulun avajaiset helatorstaina jo pesty puhtaaksi Harmoisten Sanomissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juhla-päivä tässä tarkoittaa mitä ? Eikös uuden koulun avajaiset helatorstaina jo pesty puhtaaksi Harmoisten Sanomissa.

        Juhlitaan sitä, että ollaan jo viisi vuotta onnistuttu pimittämään viranhaltijapäätökset hallintoalamaisilta eikä kukaan ole huomannut mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juhlitaan sitä, että ollaan jo viisi vuotta onnistuttu pimittämään viranhaltijapäätökset hallintoalamaisilta eikä kukaan ole huomannut mitään.

        Harva taho pystyy viisi vuotta olemaan lain tuolla puolen.

        Etäisyydestäkin voi olla jokin etu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juhlitaan sitä, että ollaan jo viisi vuotta onnistuttu pimittämään viranhaltijapäätökset hallintoalamaisilta eikä kukaan ole huomannut mitään.

        "Juhlitaan sitä, että ollaan jo viisi vuotta onnistuttu pimittämään viranhaltijapäätökset hallintoalamaisilta eikä kukaan ole huomannut mitään."

        Ei voi huomata eikä tietää mitään mitä viranhaltija on päättänyt, koska kunnasta ei tiedoteta asianosaiselle eli kunnan asukkaalle, kuten laki siihen on velvoittanut jo viisi vuotta.

        "Julkisuusperiaate
        Perustuslain 12.2 §:n mukaan viranomaisen asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Viranomaisen asiakirjojen julkisuudesta säädetään tavallisen lain tasolla julkisuuslaissa. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta."

        "Viranomaisen tulee toimia julkisuusmyönteisesti. Tiedonsaannin rajoittamiselle on oltava asiallinen peruste."

        Asiallista perustetta ei ole esitetty. On annettu katteettomia lupauksia paikallislehdessä viime vuonna; "vuoden 2022 alusta viranhaltijapäätökset julkaistaan kunnan verkkosivuilla" . Ei ole julkaistu ! Seuraava lupaus: "vuoden 2022 keväällä tai heti kesän alussa". Kuinka hallintoviranomainen voi toimia näin epäuskottavasti !?

        "Kuinka hallintoviranomainen voi toimia näin epäuskottavasti !?"
        Onko nähty vasta jäävuoren huippu?

        "Onko nähty vasta jäävuoren huippu?"

        Todellisuudessa näin on. Ilmastomuutos (tuleva muutos kunnan hallinnossa) sulattaa jäävuoren, joka on kätkenyt sisäänsä uskomattomia asioita.

    • Anonyymi

      Valtteri eestä, Valtteri takaa, Valtteri istuu, Valtteri makaa..... eli taukojumppaa suklaa pötköjen lomassa....

      • Anonyymi

        30.08.2021 19:24

        "Kuhmoisten kunta toimii siis laista piittamatta omien säännöstensä nojalla. Näinhän ei voi olla "
        Onhan tämä nyt moneen kertaan todistettu.

    • Anonyymi

      Toivottavasti nämä nyt menee lakien ja asetusten mukaan. Eikö ole pienelle kunnalle iso taloudelinen haaste jos tulee oikeudenkäyntikuluja?

      • Anonyymi

        Ei väliä kun koskaan ei jouduta henk.koht. vastuuseen ja maksamaan.

      • Anonyymi

        Piikki on edelleen auki kuluille ja se asia on kuntalaisilta salattu. Viranhaltijapäätös on lain vastaisesti jätetty julkaisematta kunnan verkkosivuilla. Asia kiinnostaa hyvin laajasti. Yli 8000 kävijää seuraa mielenkiinnolla mitä oikeusasiamies tästä kunnan laittomasta menettelystä päättää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei väliä kun koskaan ei jouduta henk.koht. vastuuseen ja maksamaan.

        Nimenomaan henkilökohtaiseen vastuuseen saatava ja maksamaan mahd. tulevat sakot nämä päättäjät, käsittelisivät kunnan rahoja kuin omiaan eikä aina mennä muiden taskulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Piikki on edelleen auki kuluille ja se asia on kuntalaisilta salattu. Viranhaltijapäätös on lain vastaisesti jätetty julkaisematta kunnan verkkosivuilla. Asia kiinnostaa hyvin laajasti. Yli 8000 kävijää seuraa mielenkiinnolla mitä oikeusasiamies tästä kunnan laittomasta menettelystä päättää.

        8000 kävijää seuraa huvittuneena teidän kirjoituksia. Miten joku jaksaa jauhaa yhdestä asiasta näin pitkään. On tainnu käydä liian syvällä, ja suhteellisuudentaju on lähtenyt täysin. Seurataan ketjua huvittuneena vastaisuudessakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        8000 kävijää seuraa huvittuneena teidän kirjoituksia. Miten joku jaksaa jauhaa yhdestä asiasta näin pitkään. On tainnu käydä liian syvällä, ja suhteellisuudentaju on lähtenyt täysin. Seurataan ketjua huvittuneena vastaisuudessakin.

        Sori valtuutettu, näin se vaan menee. Totuus ei pala tulessakaan ja lopulta voittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        8000 kävijää seuraa huvittuneena teidän kirjoituksia. Miten joku jaksaa jauhaa yhdestä asiasta näin pitkään. On tainnu käydä liian syvällä, ja suhteellisuudentaju on lähtenyt täysin. Seurataan ketjua huvittuneena vastaisuudessakin.

        Ihan normi. Syy ei ole siinä tahossa, joka löi laimin lain noudattamisen vaan siinä, joka otti asian puheeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan normi. Syy ei ole siinä tahossa, joka löi laimin lain noudattamisen vaan siinä, joka otti asian puheeksi.

        Huvittavaa tai ei. Yksikään poliittinen päättäjä ei halua eikä uskalla puuttua valisemiensa viranhaltijoiden toimintaan. Tässähän tässäkin on kyse ja siihen ei näköpiirissä ole tulossa edes muutostakaan. Jos voisin tulevissa kunnallisvaaleissa äänestää Kuhmoisissa, äänestäisin ehdokasta, joka ensimmäisenä ottaa hoitaakseen lainvastaisen toiminnan lopettamisen kuntalaisten ja kunnan jäsenten oikeuksien jo viisi vuotta jatkuneessa rajoittamisessa.

        Milläs sen lainvastaisen toiminnan lopetat? Harvase viikko on osallisuuskyselyitä netissä. Kunnanjohtaja lupaa lehdessä että asia tulee kuntoon. Oikeuskanslerille tehty kantelu.

        Niinpä. Mielivallalle ei mahda mitään. Kuva kunnasta kuitenkin välittyy oikeutetusti myös yli kuntarajan.

        Mikä estää voimasta .. ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä estää voimasta .. ?

        "Mikä estää voimasta .. ?"

        Pelko ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huvittavaa tai ei. Yksikään poliittinen päättäjä ei halua eikä uskalla puuttua valisemiensa viranhaltijoiden toimintaan. Tässähän tässäkin on kyse ja siihen ei näköpiirissä ole tulossa edes muutostakaan. Jos voisin tulevissa kunnallisvaaleissa äänestää Kuhmoisissa, äänestäisin ehdokasta, joka ensimmäisenä ottaa hoitaakseen lainvastaisen toiminnan lopettamisen kuntalaisten ja kunnan jäsenten oikeuksien jo viisi vuotta jatkuneessa rajoittamisessa.

        Samaa salaamista ja hämärätoimintaa koko kunnan toiminta on ollut iät ajat, oletettavasti aina, mutta nykyaikana kuntalaiset ovat valveutuneempia ja rohkaistuvat vaatimaan oikeuksiaankin.

    • Anonyymi

      Tänään 6.6.22 klo 17 kunnanhallituksen kokouksessa asianro 128 viranhaltijapäätökset: kunnanjohtaja 5 - 6, hallintojohtaja 4

      Olisiko reilua että maksajatkin = kuntalaiset saisivat tietää näiden viranhaltijapäätösten sisällön?

      • Anonyymi

        "Olisiko reilua että maksajatkin" = lakiin perustuen saavat tietää viranhaltijapäätösten sisällön, eikä tarvitse arvuutella sisältöä sosiaalisessa mediassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Olisiko reilua että maksajatkin" = lakiin perustuen saavat tietää viranhaltijapäätösten sisällön, eikä tarvitse arvuutella sisältöä sosiaalisessa mediassa.

        Ei ole reilua, koska maksajat ovat niin tyhmiä, että eivät ymmärrä viranhaltijapäätösten sisältöä.

      • Anonyymi

        Miksi viranhaltijoiden päätöksiä esitellään kunnanhallitukselle mutta ei lain mukaisesti kuntalaisilel?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi viranhaltijoiden päätöksiä esitellään kunnanhallitukselle mutta ei lain mukaisesti kuntalaisilel?

        "Miksi viranhaltijoiden päätöksiä esitellään kunnanhallitukselle mutta ei lain mukaisesti kuntalaisilel?"

        Siksi, että kunnanhallitus voi harkita otto-oikeuttaan eli harkita ottaa viranhaltijapäätös kunnanhallituksen käsittelyyn, jolloin se tulisi julkiseksi. Sitä ei haluta.

        Viaranhaltijan tulee kuntalaisten/kunnan jäsenten mahdollista muutoksenhakua varten lähtökohtaisesti julkaista päätöksensä kunnan verkkosivulla päätöksen tehtyään. Kuhmoisissa näin ei toimita, vaikka laki (Kuhmoisten kunnalle ei poikkeusta laissa ole annettu) siihen viranhaltijaa velvoittaa. Tällä asialla ei ole mitään tekemistä kunnanhallituksen otto-oikeuden tms. kanssa.

        Viranhaltija on vastuussa siitä, että hän julkaisee päätöksensä kunnan verkkosivuilla.
        Kunta ei ole hankkinut järjestelmää, jolla viranhaltijapäätös julkaistaan kunnan verkkosivuilla. Laki edellyttää päätöksen julkaisemisen, mutta viranhaltijalla ei ole siihen työkaluja. Aika erikoinen tilanne, josta ovat tietoisia kunnanhallitus ja viranhaltijat sekä kuntalaiset. Asia on mielenkiintoinen ja seuraajia riittää sekä herättää kyllä kysymyksiä.

        "Kunta ei ole hankkinut järjestelmää, jolla viranhaltijapäätös julkaistaan kunnan verkkosivuilla. "

        Mitämitämitä???

        Eikö kunta ole vielä edes hankkinut julkaisemiseen tarpeellisia välineitä? Mistä tämä tieto on peräisin?

        "Mistä tämä tieto on peräisin?"

        Kunnasta !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mistä tämä tieto on peräisin?"

        Kunnasta !

        Eli rikospaikalta !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mistä tämä tieto on peräisin?"

        Kunnasta !

        Kellään ei siis ole munaa laittaa asioita lain vaatimaan järjestykseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kunta ei ole hankkinut järjestelmää, jolla viranhaltijapäätös julkaistaan kunnan verkkosivuilla. "

        Mitämitämitä???

        Eikö kunta ole vielä edes hankkinut julkaisemiseen tarpeellisia välineitä? Mistä tämä tieto on peräisin?

        VIRANHALTIJAPÄÄTÖSOHJE

        Viranhaltijapäätökset on julkaistava viipymättä, jotta oikaisuvaatimus-. /valitusaika alkaa kulumaan. Ilman julkaisua päätös ei saavuta lainvoimaisuutta.

    • Anonyymi

      Eikös valtteri luvannut korjata asiat kuntoon? Vai riittikö valtuudet vain vaihtamaan suklaapatukat pandasta fazeriin? Tai kyvyt ja halukkuus....

      • Anonyymi

        Laki on tullut voimaan 1.6.2017 . Viranhaltijapäätökset on mahdollista laittaa myös manuaalisesti kunnan verkkosivuille. Ohjelmiston soveltumattomuuden syyksi lain noudattamatta jättämiseen ei kuulu vedota, koska manuaalisesti viranhaltijapäätökset on mahdollista julkaista. Viisi vuotta on liian pitkä aika selittelyyn. Uuden kunnanjohtajan olisi heti ensimmäisiksi töikseen tullut huolehtia julkaisujärjestelmä kuntoon.

        Turun Sanomat:
        "Suurimmat ongelmat kunnissa johtuvat ohjelmistojen taipumattomuudesta. Samoilla ohjelmilla, joilla näppärästi päivitetään kuntien valtuustojen, hallitusten ja lautakuntien pöytäkirjat, ei välttämättä onnistuta julkaisemaan viranhaltijapäätöksiä. Monessa kunnassa onkin menossa ohjelmistojen päivitys, mutta ennen sen toteutumista lain noudattamiseksi
        """"""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""
        joudutaan tekemään manuaalista työtä"
        """""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""

        https://turunseutusanomat.fi/2017/08/kuntalaki-maaraa-viranhaltijapaatokset-nettiin-jarjestelmista-riippuen-kuntien-kaytannot-vaihtelevat/

        Joka tahtoo, keksii keinot. Joka ei tahdo, keksii selitykset

      • Anonyymi

        Valtteri, Valtteri.. mistä hänelle ois päätösvalta annettu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka tahtoo, keksii keinot. Joka ei tahdo, keksii selitykset

        Tämä fakta kertoo kaiken 👌

        Koko Kuhmoisten kunnan olemassaolo perustuuu kuntalaisten kusettamiseen. Ku-ku = kuhmoislaisia kusetetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka tahtoo, keksii keinot. Joka ei tahdo, keksii selitykset

        Selitykset tulee olla uskottavia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko Kuhmoisten kunnan olemassaolo perustuuu kuntalaisten kusettamiseen. Ku-ku = kuhmoislaisia kusetetaan.

        Suoraan sanoen näin ja siitä jopa maksetaan hyvää palkkaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko Kuhmoisten kunnan olemassaolo perustuuu kuntalaisten kusettamiseen. Ku-ku = kuhmoislaisia kusetetaan.

        Älkää kuitenkaan sotkeko tähän Kuhmoisten Kumu urheilu-ja raittius-seuraa. Sieltä kumu jo kuuluu.

    • Anonyymi

      Mitä`??

    • Anonyymi

      Ihmettä.

      • Anonyymi

        Viranhaltijapäätös tarkoittaa Suomessa kunnallisessa päätöksenteossa viranhaltijan yksin tekemää päätöstä jossain asiassa.

        Viranhaltijapäätös on julkaistava kunnan verkkosivuilla.

        Viranhaltijapäätökset pitävät sisällään julkisen vallan käyttöä. Viranhaltijoiden
        päätöksenteon tulee olla kontrolloitavaa ja luottamusta herättävää. Päätöksentekoa
        koskevia säännöksiä on mm. kuntalaissa, julkisuus- ja henkilötietolaissa.
        Hallintolaissa säädetään hyvän hallinnon perusteista. Niihin kuuluvat muun muassa
        hallinnon oikeusperiaatteet, jotka ohjaavat viranomaisen päätösharkintaa ja muuta
        asian käsittely

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viranhaltijapäätös tarkoittaa Suomessa kunnallisessa päätöksenteossa viranhaltijan yksin tekemää päätöstä jossain asiassa.

        Viranhaltijapäätös on julkaistava kunnan verkkosivuilla.

        Viranhaltijapäätökset pitävät sisällään julkisen vallan käyttöä. Viranhaltijoiden
        päätöksenteon tulee olla kontrolloitavaa ja luottamusta herättävää. Päätöksentekoa
        koskevia säännöksiä on mm. kuntalaissa, julkisuus- ja henkilötietolaissa.
        Hallintolaissa säädetään hyvän hallinnon perusteista. Niihin kuuluvat muun muassa
        hallinnon oikeusperiaatteet, jotka ohjaavat viranomaisen päätösharkintaa ja muuta
        asian käsittely

        "Viranhaltijapäätös tarkoittaa Suomessa kunnallisessa päätöksenteossa viranhaltijan yksin tekemää päätöstä jossain asiassa."

        Kun Kuhmoisten kunnan viranhaltijat tekevät yksin päätöksiä eikä niitä julkisteta, kunnan jäsenet kokevat, että päätöksenteko ei ole avointa. Onko tässä joku ongelma?

        Ongelma ? Lain noudattamatta jättäminen on aina ongelma. Oudosti esitetty kysymys.

        Kuulostaa aivan kunta-eliitin lausumalta.

        Ei pidä paikkaansa

    • Anonyymi

      Kun ei kunta julkaise viranhaltijapäätöksiä verkossa, julkaistaanko ne kuntalan ilmoitustaululla?

      • Anonyymi

        "julkaistaanko ne kuntalan ilmoitustaululla?"

        Viranhaltijan tulee päätös tehtyään laatia päätöspöytäkirja ja välittömästi julkaista se kunnan verkkosivuilla.

        "Viranhaltijapäätökset pitävät sisällään julkisen vallan käyttöä. Viranhaltijoiden päätöksenteon tulee olla kontrolloitavaa ja luottamusta herättävää. Päätöksentekoa koskevia säännöksiä on mm. kuntalaissa, julkisuus- ja henkilötietolaissa. Hyvän hallinnon oikeusohjeet samoin kuin säännökset palvelujen laadusta ja tuloksellisuudesta sekä perusteluvelvollisuudesta ovat hallintolaissa."

        "Viranhaltijan tulee päätös tehtyään laatia päätöspöytäkirja ja välittömästi julkaista se kunnan verkkosivuilla."

        Kysymykseni EI kuulunut, missä viranhaltijapäätökset TULISI julkaista, VAAN missä ne NYT KUHMOISTEN kunnassa julkaistaan vai jätetäänkö kokonaan julkaisematta.

        "missä ne NYT KUHMOISTEN kunnassa julkaistaan"

        Kannattaa soittaa huomenna kunnanjohtajalle. Hän on velvollinen antamaan kysymykseesi tiedon.

        "Kannattaa soittaa huomenna kunnanjohtajalle."

        Mitä minä sen jälkeen teen kun olen huomenna soittanut kunnanjohtajalle?

        Nyt soittamaan ja kysymään: "missä ne NYT KUHMOISTEN kunnassa julkaistaan"

        On hyvä myös ryydittää keskustelua VV:n kanssa vielä parilla voimasanalla höystettynä; MiSSÄ V:ssa ne S:n pöytäkirjat oikein julkaistaan ?.

        Uskomatonta touhua hallintoviranomaiselta !

        Kunnanjohtaja VV on viime vuoden lopulla julkisesti ilmoittanut, että viranhaltijapäätökset julkaistaan vuoden alusta kunnan verkkosivuilla. Viimeistään keväällä tai kesäkuun alussa.
        Nyt on kesäkuu jo yli puolivälissä. Voiko enää luottaa mihinkään ?

        Alan oikeesti suuttua. Kuhmoisissa on yksi Suomen korkeimmista veroäyreistä ja kiinteistöveroista ja silti hallintoalamaisia kohdellaan kuin ilmaa.

    • Anonyymi

      Jotain kuntalaisten pahoin voinnista tämän-kin suhteen kertonee että yli 20 poistettua viestiä tässä osiossa.

      • Anonyymi

        Tai kirjoittajien tyhmyydestä. Taas on sama pikkuporukka itkenyt tätä samaa asiaa täällä kohta pari vuotta, saamatta aikaiseksi yhtään mitään. Ainoastaan huvitusta lukijoille. Olisiko aika vaihtaa taktiikkaa, ja tehdä oikeasti jotakin. Näillä palstoilla on hyvä huudella, kun itse ei tarvii tehä mitään. Sen kun vaan räksyttää ja räksyttää, saamatta aikaan yhtään mitään. Välillä vaan aiheet ja räksytyksen kohteet muuttuu, mutta edelleenkään ei saada aikaiseksi yhtään mitää. Eikö itteä rupea jossain vaiheessa jopa tylsistyttämään ainainen saamattomuus. Luulis, että jossain vaiheessa sais aikaiseksi edes jotakin, mutta ei niin ei. Jatkakaa vaan samaan malliin niin mikään ei muutukkaan.

        Niinhän tuo Clintonin Hillary-kin haukku äänestäjät typeriksi idiooteiksi ja kas kuinkas kävikään … luuletko itse tuolla alentavalla asenteellasi vielä jatkossakin pääseväsi päättäviin elimiin. Tuo tyypillisen ylimielinen asenteesi paljastaa itsesi kuuluvasi syltty-tehtaalle.

        Aina hyö sinne kapuuvat vaikkapas kiertoportahia.

        Ja sama turha huutelu jatkuu.

        Runojen kera.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sama turha huutelu jatkuu.

        Jatkuu juuri niin kauan kuin on arvosteltavaa … eli niin kauan kuin olet siellä olettamasi itsevaltiuden raunioilla eli ei enää niin kovin pitkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jatkuu juuri niin kauan kuin on arvosteltavaa … eli niin kauan kuin olet siellä olettamasi itsevaltiuden raunioilla eli ei enää niin kovin pitkään.

        Keskusteluketjun teema:

        "Kuhmoisten kunta hehkuttaa avoimuuttaan päätöksenteossaan. Lähes kaikkien kuntien viranhaltioiden päätökset on luettavissa kuntien sivustoilta. Viranhaltijat tekevät varsin paljon päätöksiä, joilla on merkitystä ja joista monet olisivat kiinnostuneita. Kuhmoisten kunta ei näitä päätöksiä julkista sivustollaan. Miksi?"

        Aika haastavaa on keskustelu kunnan lain vastaisesta menettelystä. Yli 8600 käyntikertaa ja
        690 kommenttia. Ei tällainen ilmiö tyhjästä synny, jos aiheesta ei ole arvosteltavaa.

      • Anonyymi

        Robo ???!! No ei ihme ettei iso luuta lakaisekkaam kaikkea ”shit” iä. Osasi kuitenkin poistaa itseään koskevan kysymyksen … ovela peli tuo robotti … eli nyt 24 poistettua, ja tämän jälkeen 25.

        Tiedon saantia valvotaan ja rajataan kuntalaisten hyvinvoinnin ylläpitämiseksi (vrt. Venäjä), näin kaikki voivat nukkua yönsä rauhassa,

        "Näin kaikki voivat nukkua yönsä rauhassa."

        Kuhmoisissa on talous tasapainossa eikä tarvitse tehdä kipeitä leikkauksia.

        Ainoastaan kipeitä purkuja ja viranhaltijapäätösten salauksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Näin kaikki voivat nukkua yönsä rauhassa."

        Kuhmoisissa on talous tasapainossa eikä tarvitse tehdä kipeitä leikkauksia.

        Korruptio, hyvä veli/sisko-järjestelmä kukkii ja voi hyvln johtotasolla. Amis-opettajaksi (huom ! Ei ala-ylä-aste tai lukion) omalla työajallaan kunnasta valmistunut kv:n puheenjohtaja tuli yllättäin opeksi väärin valituksi, pätevämpiä halijoita oli kuin mitä toimisto-sihteerin (lue: kopioiden ottaja) kokemuksella saa. Sopivin on täällä parempi kuin pätevin. Rehtorin painostaessa uutta koulua jatkuvilla sairas-lomillaan saivat kelkan käännettyä puhtaasta sisä-ilmasta ”homeisen koulun” purkamiseksi. Kun tämä oli nuijittu suuresta kansan vastustuksesta ja laittomuuksista huolimatta läpi, oli rehtorin aika antaa opettajan palkkio-virka uuden koulun saamisesta kuntaan. Onneksi laki-prosessit ovat purun osalta käynnissä ja opettajan virka-valintakaan ei ole vielä viimeistä silausta vaille kirkossa kuulutettu.

        Lienee sanomattakin selvää, että korruptio, hyvä veli/sisko-järjestelmä kukkii ja yksinkertaistaa hyvinvoivan yhteiskunnan rinnalle muodostuneita epäkohtia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Näin kaikki voivat nukkua yönsä rauhassa."

        Kuhmoisissa on talous tasapainossa eikä tarvitse tehdä kipeitä leikkauksia.

        Veroja on kerätty tarvetta vastaavasi ja yleinen tyytyväisyys on ilmiselvää.

    • Anonyymi

      Ei auta muu kuin toivoa että oikeuskanslerinviraston huomautus kunnalle tulee mielummin ennen juhannusta kuin juhannuksen jälkeen.

      • Anonyymi

        Jos huomautusta ei tule, voi tulla muuta mietittävää

      • Anonyymi

        Kuhmoisten kunnanvaltuuston kyselytunti ma 13.6.22 kysymys kolme kuului:

        3. Milloin virkamiespäätökset ilmestyvät kuntalaisten luettavaksi kunnan verkkosivuille?

        Kunnan vastaus: Viranhaltijapäätökset julkaistaan kunnan verkkosivuilla uuden asianhallintajärjestelmän (Dynasty 10) tuotantokäytön alettua elo-syyskuussa.

        Kunnan viranhaltijapäätökset ovat nähtävillä kunnanvirastolla. Kuntalain 140§:n 2 momentin mukaan: Kunnan ja kuntayhtymän muiden kuin edellisessä kohdassa mainittujen viranomaisten pöytäkirjat tulee pitää vastaavasti yleisesti nähtävänä, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi.

        Kuka niitä käy kunnanvirastossa katsomassa, kun ne tulee saada olla nähtävillä netissä?

        "Kunnan viranhaltijapäätökset ovat nähtävillä kunnanvirastolla"

        Mistä me edes tiedetään koska ja millä diaarinumerolla joku päätös on tehty? Pitääkö täällä olla selvänäkijä?

        "Pitääkö täällä olla selvänäkijä?"

        Kyllä pitää olla, koska avoimuus ja läpinäkyvyys ei toimi.

        https://vm.fi/avoimuus-luottamus-ja-etiikka

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka niitä käy kunnanvirastossa katsomassa, kun ne tulee saada olla nähtävillä netissä?

        "Kunnan viranhaltijapäätökset ovat nähtävillä kunnanvirastolla"

        Sellainen jota asia kiinnostaa ja joka asuu kunnassa. Muille muuten vaan uteliaille se vaan on vaikeaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen jota asia kiinnostaa ja joka asuu kunnassa. Muille muuten vaan uteliaille se vaan on vaikeaa.

        "Sellainen jota asia kiinnostaa ja joka asuu kunnassa."

        Laki kuuluu kaikille !

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Viety mukana huono käytäntö

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viety mukana huono käytäntö

        Ne viranhaltijat, jotka kynnelle kykenevät ovat käyneet raapasemassa yhden päätöksen nettiin niin että saadaan hallintoalamaisten suut tukittua.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko päättäjien unet levollisia?

        "Onko päättäjien unet levollisia?"

        Vaikuttaa siltä, että on.

        Anonyymi
        17.06.2022 13:12

        Anonyymi kirjoitti:
        "Näin kaikki voivat nukkua yönsä rauhassa."

        "Kuhmoisissa on talous tasapainossa eikä tarvitse tehdä kipeitä leikkauksia"

        "Ainoastaan kipeitä purkuja ja viranhaltijapäätösten salauksia"

      • Anonyymi

        Voi HITTO sanon minä kun me ollaan TYHMIÄ kun maksetaan tällaisesta kunnallishallinnosta, jossa meitä kustaan silmään ihan alvariinsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi HITTO sanon minä kun me ollaan TYHMIÄ kun maksetaan tällaisesta kunnallishallinnosta, jossa meitä kustaan silmään ihan alvariinsa.

        "Voi HITTO sanon minä kun me ollaan TYHMIÄ kun maksetaan tällaisesta kunnallishallinnosta, jossa meitä kustaan silmään ihan alvariinsa."

        Kyllä ihmettelee suuri joukko

    • Anonyymi

      Anonyymi
      12.11.2021 10:43

      Anonyymi kirjoitti:
      Vastapuolihan ne kulut maksaa, joten huoli pois.

      "Eikö kukaan saa sitä asianajopiikkiä kiinni? Mehän mennään konkurssiin tällä menolla"

      Piikki on edelleen auki

      • Anonyymi

        Mikä piikki ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä piikki ?

        "Mikä piikki ?"

        Piikki on edelleen auki. Se on avattu ilman kilpailutusta.

        19.10.2021 08:19

        "Onneksi pian saadaan monipuolinen osaaja Valtsu kunnanjohtajaksi ja osaamistaso paranee."

        "Varmaan on paljon asioita selviteltävänä uudella kunnanjohtajalla."

        "Nyt äkkiä se piikki Suomen kalleimpaan asianajotoimistoon kiinni!"

    • Anonyymi

      Meno jatkuu, koska kukaan (toistan kukaan) ei halua puuttua asioiden nykytilaan. Hyvinvointiaueet ensi vuoden alusta. Peilaten nykytilaa kuntaan tullaan palkkaamaan lisähenkilöstöä. 2000 asukkaan kunta tarvitsee lisävahvistusta tehtävien hoitoon, jotka tosiasiassa ovat jatkuvasti vähentyneet kunnilta. Vähäisten veronmaksajien rasitus tulee kasvamaan, kun tosiasioiden tunnustamiselle ei löydy kunnasta tunnustajia. Väki vähenee. Kunnan palkollisten määrä kasvaa. Veroprosentti holtìttamuuden seurauksena kasvaa. Kuhmoinen 2000 asukkaineen Päijänteen paratiisi. Jee...

      • Anonyymi

        Kutsukaa pienyrityksiä Kaukolan koulun hulppeisiin tiloihin, saatte kuntaan eloa ja iloa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kutsukaa pienyrityksiä Kaukolan koulun hulppeisiin tiloihin, saatte kuntaan eloa ja iloa!

        Kunnan johdon tulisi aktiivisesti ”myydä tiloja” … sen sijaan heidän on helpompi piilotella 6000,- palkalla ja jauhaa purkamisesta ettei vaan tarvitse itse oikeasti tehdä mitään upeille tiloille.

    Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      41
      1743
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1637
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1378
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      238
      1316
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      200
      1214
    6. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1127
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1076
    9. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1057
    Aihe