Käykää ottamassa koronarokote

Anonyymi

Sillä korona leviää rokottamattomissa. Se leviää myös rokotetuissa. Myös rokotetut sairastuvat koronaan.

54

904

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Älä matkustele. Paikallisilla karanteeneillä ei ole mitään merkitystä jos toiset hakee tautia muualta Kainuuseen.

    • Anonyymi

      Ihmiset hupimatkustelee ulkomaille,pakollisen työmakailun ymmärrän mutta en hupimatkailua nyt pysykää lomillanne kotona ja liikkukaa perheittenne kanssa luonnossa.

    • Anonyymi

      Nyt tuli järeät rajoitukset. Näillä se korona selätetään. Tai sitten ei. Jaksaa, jaksaa.
      Loppurutistus. 8. rokotuskierros on ihan kulman takana.
      Peskää käsiä ja laittakaa 25 maskia päällekkäin.
      Jaksaa, jaksaa.

      • Anonyymi

        Ainakin kahden lapsen kerrotaan kuolleen, kun Australiassa on järjestetty lasten massarokotustapahtuma, jonne vanhemmilla ei ollut asiaa. Samaan aikaan Australian kaduilla nähdään raivokkaita mielenosoituksia maassa julistettua koronatyranniaa vastaan.


    • Anonyymi

      Näitä juttuja löytyy. Tampereelta oli video jossa nainen kertoi kuinka koululta oli viety ambulansilla monta lasta ja joutuneet teholle.

      Koulut, sairaala, ja viranomaiset kertoivat videon olevan valeuutinen. Kuinkahan paljon väissä ketjussa olevissa jutuissa on hyvää mielikuvitusta. Eokotuksia on annettu jo pitkälti yli miljardin ainahan joku saa haittavaikutuksia. Koronaan on kuitenkin kuollut satojatuhansia ihmisiä, myös nuoria.

    • Anonyymi

      Niin...naurettavaa kun missään ei tunnusteta sitä tosiasiaa ettei rokote (rokotteet) suojaa tartunnalta tässä tapauksessa lähelekään täydellisesti. Olen itse ottanut 1. rokotteen eikä tullut muuta kuin käsi kipeäksi ja sekin vasta pari päivää myöhemmin. 2.rokote muutaman viikon päästä.

      Vituttaa eniten tässä että huonosti testattu rokote otettu käyttöön, rokotteista puute joten ei voida tehokkaasti rokottaa vaan saadaan aikana varianttien kirjo. Rokotteita voitaisiin tehdä enemmän mutta rokotteeen patenttien omistajat eivät anna.

      Kunpa vain olisikin ollut tehokas rokote.

      • Anonyymi

        Ei se ns. rokote suojaa yhtikäs mitään. Se perustuu uskoon ja oletuksiin - ei näyttöön.
        - se levittää vain tauteja tehokkaasti oman kehon heikentyneen tilan vuoksi varsinkin toisiin ns. rokotettuihin,
        - Tehokas se kyllä on, siitä on näyttöä
        Pelkästään EU-alueella yli 2 miljoonaa vakavasti vammautunutta tai kuollutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ns. rokote suojaa yhtikäs mitään. Se perustuu uskoon ja oletuksiin - ei näyttöön.
        - se levittää vain tauteja tehokkaasti oman kehon heikentyneen tilan vuoksi varsinkin toisiin ns. rokotettuihin,
        - Tehokas se kyllä on, siitä on näyttöä
        Pelkästään EU-alueella yli 2 miljoonaa vakavasti vammautunutta tai kuollutta.

        Hallituksen suosittelema vapaaehtoinen eutanasia piikki idiooteille.


    • Anonyymi

      Terve.
      Mulla alko netti toimimaan paremmin ja nykyään tämä älypuhelin osaa lukea jo ajatuksia.

      Jos vaikka aattelen googlelta kysyä jotain niin osaa google ehottaa jo automaattisesti hakua.

    • Anonyymi

      Aamun Iltasanomat:
      "Kolmannen koronapiikin yhteydessä toinenkin rokote? ”Tämä on mahdollista”
      THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek pitää mahdollisena, että influenssarokote ja kolmas koronarokoteannos annetaan samaan aikaan."

      Buaaahhh!!!!!!

      Mistä tämä himo saada tuhotuksi EU-suomalaisten normaalien immuniteettijärjestelmien uusiutumiset?
      Kyllä jatkuvasti muistutellaan antibioottien liikakäytöstä ja uusien resistenttibakteerikantojen syntymisistä, mutta yhtäkkiä asia onkin eri kun kyseessä on influenssa ja korona.
      EU-suomi on hullujen vallassa.

      • Anonyymi

        Ja mitä pahinta - myös opettajat peruskouluissa ja lukioissa ovat menettäneet järkensä koronarokotusbisneksen manipuloimina.

        Lukiot erityisesti ovat vihervassarikasvattamoja. Sato korjataan seuraavissa eduskuntavaaleissa koko maassa.

        Epäilijät - lyödäänkö vetoa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitä pahinta - myös opettajat peruskouluissa ja lukioissa ovat menettäneet järkensä koronarokotusbisneksen manipuloimina.

        Lukiot erityisesti ovat vihervassarikasvattamoja. Sato korjataan seuraavissa eduskuntavaaleissa koko maassa.

        Epäilijät - lyödäänkö vetoa?

        Norjassa tartunnat huipussaan 1800 vuorokaudessa. Tartunnat ovat pääasiassa kouluissa koska siellä ei vielä ole rokotettu alle 16 vuotiaita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Norjassa tartunnat huipussaan 1800 vuorokaudessa. Tartunnat ovat pääasiassa kouluissa koska siellä ei vielä ole rokotettu alle 16 vuotiaita.

        Kun lapsiin kajotaan niin alkaahan ne taudit lisääntyä - sehän on selvä juttu!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitä pahinta - myös opettajat peruskouluissa ja lukioissa ovat menettäneet järkensä koronarokotusbisneksen manipuloimina.

        Lukiot erityisesti ovat vihervassarikasvattamoja. Sato korjataan seuraavissa eduskuntavaaleissa koko maassa.

        Epäilijät - lyödäänkö vetoa?

        Mitäs amiksessa kasvatetaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitä pahinta - myös opettajat peruskouluissa ja lukioissa ovat menettäneet järkensä koronarokotusbisneksen manipuloimina.

        Lukiot erityisesti ovat vihervassarikasvattamoja. Sato korjataan seuraavissa eduskuntavaaleissa koko maassa.

        Epäilijät - lyödäänkö vetoa?

        "Lukiot erityisesti ovat vihervassarikasvattamoja" Näin kerroit tuossa jutussa, varmasti näin voi ollakkin koska koulutuksen tiedetään tuovan sivistystä ja viisautta.

        Mikä paja se näitä Persuja suoltaa koska heillä on näitä salaliittoteorioita ja rokotevastaisuutta. Rokotevastaisuuttahan on paljon alikehittyneissä maissa ja meillä täällä Suomessa maahanmuuttajilla ja Perussuomalaisilla.

        Olisikohan perussuomalaistenkin pitänyt se lukio käydä ja vielä rokotuksilla se henkiriepu kun on kallis meille jokaiselle.


      • Anonyymi

        Näissä on paljon keksittyjä juttuja mutta koronakuolemat ovat virallisia. Kora rokotukseen kuolleita voi totellisuudessa olla muutama, mutta mikä olisi tilanne jos ei olisi rokotettu.

        Monet vaaralliset taudit on voitettu rokotteilla, kuten tuberkuloosi, isorokko, tuhkarokko, ja paljon muita.


    • Anonyymi

      Eihän tuo kaksi rokotetta ole vielä mitään, kahdeksan niitä tulee annettavaksi! Katsokaa vaikka EU:n rokotepassia.

      Orwellin dystopia on nyt ja tässä.

    • Anonyymi

      No faktaa on ainakin se,että taas eilen 13 koronatartuntaa lisää kainuussa. Rokottamattomissa enimmäkseen.

      • Anonyymi

        Menikö foliohatulla tunteisiin???


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menikö foliohatulla tunteisiin???

        Meni


      • Anonyymi

        Oletko sinä ihan tosissasi. Uskotko sinä näihin juttuihin jossa Tuetiaiset tietävät paremmin huippututkijat.
        Kylläse vaan näinon.... Humalasta selviää mutta synnynnäisestä typeryydestä ei koskaan.


    • Anonyymi

      Ikinä ei voi riittävästi muistuttaa kansalaisia siitä että älä matkustele. Niin Koronan kuin Ilmastonmuutoksen kannalta turha matkustelu on suurin syyllinen.

    • Anonyymi

      Onkohan Öykkäri lukenut miten tarkasti tuon Lancetin julkaisun tai Israelin tilanteesta, josta valtamedia ei hiisku? Helppo vetää porukkaa nenästä kun lampaat uskoo kaiken mitä sanotaan "totuutena".

    • Anonyymi

      Suomessa on tällä hetkellä rokotettu 2 kertaan 2,3 miljoonaa ihmistä. joista rokotuksien jälkeen on sairastanut koronan ja senkin lievänä alle 2000 ihmistä. rokottamattomia sairastuneita on suomessa moninkertainen määrä enempi ja vähempi vakavasti sairastuneita. Mitä israeliin tulee heidät on rokotettu enimmäkseen eri rokotteilla mitä eu.ssa ja suomessa käytetään eli et voi verrata heidän rokotuskattavuus prosenttia ja sairastuneiden määrää suomeen millään tavalla.

    • Anonyymi

      Jotkut elää harhaluulossa että kaksi rokotetta otettuaan he saa matkustella ja elää miten haluaa. Rokotetut levittää ja sairastuu kokonaan. Turha matkustelu on jatkossakin vastuutonta.

      • Anonyymi

        Mika Salminen kertoili juuri että kaikki rokottamattomat tulee sairastamaan koronan jossakin vaiheessa, ehkä lähimmän 5..10 vuoden aikana koska virus jää kiertämään.

        Rokotettujakin sairastuu kuitenkin suojaa vakavalta tautimuodolta 97% tämä vakavamuotohan on se tappava. Kyllähän nyt jo näkee kuolleisuusluvuista rokotuksen tehon.

        Koronapassilla pääsee tulevaisuudessa ravintoloihin ja yleisötapahtumiin, vaatii kaksi rokotetta, lähiaikoina sairastetun koronan tai negatiivisen koronatestin. Testi on itse kustannettava. Näin sanoi Salminen.


    • Anonyymi

      On hölmöä että paikallisella tasolla meidän pitää elää kuin munkit luostarissa ja toiset saa surutta levittää Koronaa matkustelemalla edesvastuuttomasti.

    • Anonyymi

      Turha hupimatkustelu pitää jättää nyt pois vaikka olisikin rokotettu.

    • Anonyymi

      Kuolipa ystäväni eilen koronarokotukseen. Älkää hyvät ihmiset anna laittaa murha piikkiä suoneenne. Tämä on varma uutinen. Tappakoot ihtesä rokotteillla ken tykkää

      • Anonyymi

        Elä valehtele


      • Anonyymi

        Törkeää valehtelemista joka saattaa jossain vaiheessa kalahtaa omaan nilkkaankin. Jos sinulla olisi rehellistä tietoutta voisit kertoa henkilön sukupuolemn ijän ja paikkakunnan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elä valehtele

        Milloimpa ne rokotevastaiset Persut puhuvat totta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloimpa ne rokotevastaiset Persut puhuvat totta?

        Ei milloinkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloimpa ne rokotevastaiset Persut puhuvat totta?

        Kunhan muistaa että sdp:läiset valehtelee aina. Muistatteko selitykset maskien hyödyistä ja tarperllisuudesta? Vittu mikä epäpätevä paska. Toivon että Marin kuolee koronaan tai vaikka persesyöpään.


    • Anonyymi

      Ei tästä rokotus asiasta tarvii tehdä poliitiikkaa. Kaikki ihmiset rokotuksille niin saadaan se rokotuskattavuus 90% niin sen jälkeen kaikki voi elää vapaammin.

      • Anonyymi

        Totta näin on. Kun rokotekattavuudessa saavutetaan noin 80% taso silloin ei ole enään rajotuksia, eikä tarvitse kinastella rokotuksista.

        Rokottamattomat saavat olla rauhassa viruksen keskellä hehän eivät koronaa pelkää.
        Kaikki tulee saamaan koronatartunnan lähimmän viidenvuoden aikana. Osa sairastaa lievänä ja osa kuolee. Korona kun ei häviä minnekkään jää kiertämää maailmaa.


    • Anonyymi

      Moi! Asun Helsingissä mutta tulin tähän foorumiin kun kuulin Kajaanin mielisairaista koronarajoituksista.

      Yksi neuvo. Lasten ja nuorten kannattaa sairastaa korona. Rokotteet vain huonontaa tilannetta.

      • Anonyymi

        Helsingissä asun minäkin ja täällä kyllä kehotetaan rokottamaan lapsia. Näitä viisaitatuntuu löytyvän jotka suoltaa poppamiesten tietoutta.

        Suomi on lääketieteessä pitkällä ja kannattaa kuunella mitä asiantuntijat sanovat eikä uskoa mitä MV-lehdessä lukee.


    • Anonyymi

      Joku typerys sanoi että Israelissa käytetään eri rokotusta. Israel on rokottanut yksinomaan Pfizerin rokotteella.

    • Anonyymi

      Kajaanista itketään lehtien palstoilla kun on rajoituksia. Syytetään hallitusta kun on tartuntoja. Rajoitukset tulevat tartuntojen mukaan ja Kajaanikin on Helsingin tasolla, jos ei ylikin.
      Kajaanissa hehkutetaan rokotevastaisuuden puolesta, ja se näkyykin kun rokottamattomia on paljon. Tehkää niinkuin muutkin käykää rokotuksilla silloinhan niitä tartuntoja on vähemmän, eikä ole rajotuksia.

      • Anonyymi

        Valtio kehottaa syömään paskaa ja sinä suostut siihen?


      • Anonyymi

        Tyhmää kansaa pitääkin rankaista ja sulkea viimeisetkin ovet ja laittaa alue matkustuskieltoon.


    • Anonyymi

      Hieno tämän Suomen päättäjien toiminnan taso kun yhtäkkiä rokotteita ei saatukaan Kainuuseen. Rokotteita jopa annettiin pois Suomesta muualle....

      Oman maan kansalaiset ei tule hallitukselle ensimmäisenä vaan viimeisenä. SDP, Vasemmistoliitti ja Keskusta ovat suomalaisten SYÖPÄ.

      • Anonyymi

        Rokotetta on saanut Kainuuseen samoin kuin muuallekkin. Olisiko niin että rokotetta olisi jääntyt käyttämättä. Näillä palstoilla on kehotettu olla ottamatta rokotetta, jos näin on silloinhan Kajaanin on hyvä olla eristyksissä. Ravintolatkin pitäisi sulkea.


      • Anonyymi

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/674071f0-bb02-4866-8393-a482e19b0d53

        Tämä on sitä Perussuomalaisten tyypillistä ajattelua, vaikka ei itse haluta ottaa rokotetta siitä syytetään hallitusta ja sitä kun EU on antanut rokotteita kolmansiin maihin.

        Vielä kerran miettikää jos nämä Perussuomalaiset olisi pääministeri puolue ollaan rokotevastaisia. Uskotaan salaliittoteorijoihin ja MV-lehteä pidetään tieteellisenä julkaisuna.
        Kyllä meidät olisi piru perinyt ja hautausurakoitsijoilla olisi ollut töitä, sillä rokotteitahan ei olisi tarvittu.


    • Anonyymi

      Menkäähän nyt ottamaan vaan ne rokotteet ja sillä siisti.

    • Anonyymi

      Nyt kun tartuntoja on vähän, niin epäillään voiko
      luvut pitää paikkansa ja "tekninen vika". Sitten menee päivä ja luvut kerrotaan kolmella. Tosi uskottavaa hei.

    • Anonyymi

      Myrkkypiikkivä!!!...nyt kunnolla sitä foliohattua väsäämään.

      • Anonyymi

        Foliohatut saapi varautua vuosikausia kestävään koronaan kohallaan.


    • Anonyymi

      9 koronatartuntaa taas eilen kainuussa joista 8 kajaanissa ja 1 sotkamossa, lisäksi 1 ulkomaalaisella todettu tartunta tältä aamulta. Käykäähän vaan ottamassa niitä rokotteita ja äkkiä.

    Ketjusta on poistettu 37 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7917
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      176
      1744
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      61
      1015
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      191
      934
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      910
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      876
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      813
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      704
    Aihe