Vihreät vaativat mm. kaikkien jäljellä olevien luonnontilaisten metsien suojelua
ja valtio-omisteisten luonnonmetsien hakkuiden välitöntä lopettamista
eikä siinä kaikki
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/173214bb-8016-437c-b787-cb407c78c015
Vihreät vaativat ensi viikolla budjettiriihessä luontokadon pysäyttäviä päätöksiä
34
50
Vastaukset
- Anonyymi
"Budjettiriihessä vihreiden ja keskustan välejä hiertää myös kaivosveron toteuttamistapa.
Keskusta suosisi mallia, jossa kaivosveron suuruus määräytyisi louhitun tuotteen arvon perusteella. Veron tuotto menisi kunnille.
Vihreät vaatii ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen johdolla, että kaivosvero laskettaisiin kaivostoiminnassa louhitun maa-aineksen painosta. Silloin verolla olisi suora ohjausvaikutus siihen, kuinka paljon ympäristöä kannattaa turmella kaivostoiminnan hintana.
Laajat avolouhokset olisivat yrityksille aiempaa kalliimpia perustaa, mikä johtaisi siihen, että pieniä tai edes keskisuuria esiintymiä ei lähdettäisi louhimaan lainkaan. Veron tuoton vihreät ohjaisi valtion kassaan."
Kumpi on viisaampaa ? - Anonyymi
"Uudeksi poliittiseksi ongelmaksi nousee, mistä valtio kerää aiemmin polttoaineiden kaupasta verottamansa sadat miljoonat eurot.
Sitä pähkäilevät tulevat hallitukset." Veikkauksen tulot muuttuu, aikomus siirtää sen kautta maksettavat valtion budjettiin. rahapelit muutenkin tarkkailun piiriin.
Ilmasto toimet saattavat hyödyntää uutta teknologiaa käyttäviä yrityksiä suomessa kun fossiiliset polttoaineet poistuu joka tapauksessa, vihreät toimii niin toimii muutkin puolueet ilmastoon tähtäävissä toimissa.- Anonyymi
Vihreitten Emma Kari on haihattelullaan, saamassa ainakin kepulaiset maajussit takajaloilleen.
- Anonyymi
Emma Karin appi on Moskovan Lenin -koulun lyhyen linjan käynyt Jaakko Laakso
Kouluun pääsee vain suosituksella
Laaksolle suosituksen antoi pitkän linjan käynyt Nils Torvalds RKP:n meppi
- Anonyymi
Jutun ydin on koko ajan kasvava ihmismäärä. Jatkuvasti rakennetaan uusia asuinalueita. Kaadetaan metsää rakennusten tieltä. Metsää raivataan myös peltojen vuoksi, jotta saadaan lisää ruokaa kasvavalle väkimäärälle.
Enemmän ihmisiä = enemmän luonnonvarojen kuluttamista = enemmän saasteita = enemmän ongelmia.- Anonyymi
Onko sen metsän määrä merkittävä, mikä uusien asuinalueiden rakentamisen tieltä
kaadetaan ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sen metsän määrä merkittävä, mikä uusien asuinalueiden rakentamisen tieltä
kaadetaan ?On. Mikä oikeus ihmisillä on lisääntyä jatkuvalla syötöllä ja viedä muilta eläimiltä jatkuvasti lisää ja lisää elintilaa. Mikään ei ole pitämässä ihmisten määrää kurissa. Ihmiset kuitenkin metsästävät ja ampuvat eläimiä ja pitävät eläinten kannat ihmisen haluamalla tasolla. Kauhea paniikki jos jossakin joskus näkyy yksikin susi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On. Mikä oikeus ihmisillä on lisääntyä jatkuvalla syötöllä ja viedä muilta eläimiltä jatkuvasti lisää ja lisää elintilaa. Mikään ei ole pitämässä ihmisten määrää kurissa. Ihmiset kuitenkin metsästävät ja ampuvat eläimiä ja pitävät eläinten kannat ihmisen haluamalla tasolla. Kauhea paniikki jos jossakin joskus näkyy yksikin susi.
hölöpölö
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
hölöpölö
1700-luvun puolivälissä maailman väestön määrä arvioidaan olleen alle miljardi (noin 800 miljoonan luokkaa). 8 miljardin raja arvoidaan menevän rikki 2025. Valtavasti lisää ihmisiä on tullut suht lyhyessä ajassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1700-luvun puolivälissä maailman väestön määrä arvioidaan olleen alle miljardi (noin 800 miljoonan luokkaa). 8 miljardin raja arvoidaan menevän rikki 2025. Valtavasti lisää ihmisiä on tullut suht lyhyessä ajassa.
2050 Nigeria on maailman kolmanneksi väkirikkain maa noin 400 miljooaan yhdessä maassa ilman työmahdollisuuksia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
hölöpölö
Raamatussa, Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen jolla oikeus käyttää hyväkseen luonnon antimia.
Natsit ovat rodullisesti ylempi rotuisia, heillä oikeus olla rasisteja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1700-luvun puolivälissä maailman väestön määrä arvioidaan olleen alle miljardi (noin 800 miljoonan luokkaa). 8 miljardin raja arvoidaan menevän rikki 2025. Valtavasti lisää ihmisiä on tullut suht lyhyessä ajassa.
Näyttäydy jossain lapsirikkaassa maassa. Kyllä menee lapsentekohalut ja arimmat jo syntyneet lapset kuolee pelosta halvaukseen sadan kilometrin säteellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatussa, Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen jolla oikeus käyttää hyväkseen luonnon antimia.
Natsit ovat rodullisesti ylempi rotuisia, heillä oikeus olla rasisteja.Uskonnot saa työntää sinne minne aurinko ei paista. Ne pilaavat maailman.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttäydy jossain lapsirikkaassa maassa. Kyllä menee lapsentekohalut ja arimmat jo syntyneet lapset kuolee pelosta halvaukseen sadan kilometrin säteellä.
👍👍👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttäydy jossain lapsirikkaassa maassa. Kyllä menee lapsentekohalut ja arimmat jo syntyneet lapset kuolee pelosta halvaukseen sadan kilometrin säteellä.
Meinaatko että kaikilla on sinun ulkonäkösi ;-)
- Anonyymi
Vihreät lähtevät hallituksesta vituuun saavat painua.
- Anonyymi
Vihreiden amatöörien röyhkeyttä on vaikea ylittää
opiskelijapuolue jonka kannattaja kunta aina vaihtuu vanhempien poistuttua
ja nuorten tullessa tilalle
- Anonyymi
Tuore kysely, nuoret tuntevat ahdistusta ilmaston takia, kolme neljästä nuoresta vaatii lisää ilmasto toimia.
Jos nuoret huolestuneita kyllä luulisi kasvattaja vanhempien ottavan kantaa, nuoret eniten uhattuna ilmaston takia kun viime kädessä sen kokevat. - Anonyymi
Ensi viikolla on budjettiriihi. Ohisalo on aloittanut Sanna Marinin painostuksen
https://www.verkkouutiset.fi/il-maria-ohisalo-arvostelee-sanna-marinia-vastuunoton-puutteesta/#c53bfdba - Anonyymi
Vihreät ei painosta sen enempää hallitus tovereita kuin kokoomus hallitusta, jos puolue mikä tahansa ei nosta välillä profiilia jää näkymättömäksi.
Kokoomus vaatii aina, työllisyys, vero, valtion velka, samaa missä itse on töpeksinyt aina.- Anonyymi
Vihreät vouhottaa koko ajan kuin vihreitten asiat olisi kaikkien tärkeimmät. Ei ne näkymättömäksi jää. Ne pelkää äänestäjien katoavan eli liksan loppuvan jos ei pidä ääntä.
- Anonyymi
Mistä se kertoo, että vihreät ajavat vain ja ainoastaan uusia kieltoja,
määräyksiä ja maksuja etenkin maakuntien ihmisille?
Mistä se kertoo, että yhtään oikeasti vaikuttavaa ratkaisua päästöjen
vähentämiseksi puolueelta sen sijaan ei kuulla???- Anonyymi
No vihreät esitti maatalouden tuotantoon vähemmän päästöisempiä tapoja tuottaa ruokaa, johon keskusta vastasi heti heillä on jo suunnitemia uudellaiseen tuotantoon, uudellaiset tuotanto mallit sen ymmärtää jokainen eivät onnistu käytännössä heti.
Oikeesti globaalisaatio muuttaa yhteiskuntaa ja ilmastonmuutos jouduttaa tuotantomenelmien kehittämistä kiihdyttävästi.
Otetaan esimerkkinä sähköauto, muutos joka tapauksessa edessä ja lopulta sähköauto tulee joka suhteessa edullisemmaksi.
Populisti yrittää kumota muutoksia jopa rokote vastaisuudella, ilmastomuutos vastataisuudella pelottelu milloin milläkin.
Pertikki
- Anonyymi
Me vihreät PELASTAMME maapallon!
- Anonyymi
Suomi on jo nyt edellä EU:n ilmastosopimuksen tavotteita. Rauhoittukaa.
- Anonyymi
Vihreät haluavat ihmisille ilmastoahdistuksen, mutta ovat aiheuttaneet "Vihreät"-ahdistuksen.
- Anonyymi
Vihreät haluavat aiheuttaa ihmisille ilmastoahdistuksen,
että heidän k a n n a t u k s e n s a nousisi, mutta ovatkin saaneet aikaiseksi
"Vihreät"-ahdistuksen.- Anonyymi
Eniten alkaa uutisissa ottaa päähän vihreitten utopistien naama ja lausunnot.
Taloudesta niillä ei ole mitään käsitystä. Niitten ei kuulu olla puolueena eduskunnassa,
ne on vain kerho.
Turhaa maksaa niillekin monta miljoonaa puoluetukea vuodessa.
Talous on ykkönen. Sitten muuta asiat. Jos ei taloudesta ymmärrä hölynpölyä, mitä tekee hallituksessa ?
Jos Suomen metsät museoidaan, niinkuin vihreät tuntuvat haluavan.
Luonto kyllä järjestää myrskyt ja tulipalot, että saa uutta kasvua tilalle.
Kasvava puu sitoo hiiltä. Lahoava päästää sitä.
Ne ne iankaiken hiilivarastona seiso.- Anonyymi
Kysymys on myös siitä, että miksi sitä metsää kaadetaan. Kaadetaanko jonkun muun tieltä pois vai istutetaanko tilalle uutta metsää? Jos uutta metsää tulee tilalle, niin menee pitkässä juoksussa yksi yhteen. Jos taas metsää hävitetään jonkun tieltä pois, niin se ei ole pitkässä juoksussa hyvä asia.
Anonyymi kirjoitti:
Kysymys on myös siitä, että miksi sitä metsää kaadetaan. Kaadetaanko jonkun muun tieltä pois vai istutetaanko tilalle uutta metsää? Jos uutta metsää tulee tilalle, niin menee pitkässä juoksussa yksi yhteen. Jos taas metsää hävitetään jonkun tieltä pois, niin se ei ole pitkässä juoksussa hyvä asia.
NInpä niin.
Kun ihmiset pitäisi saada muuttamaan kaupunkeihin, joidenkin mielestä, niin kyllä sitä sitten pitää raivata pois, betonibunkkereiden ja asfaltin tieltä.
Eikös nuo kaivosalueetkin ihan ´´kivasti´´ luontoa turmele.
Ei Tampereellakaan puhuttu puista, eikä pipanoista, kun piti ratikka saada kulkemaan.
Eivät ne luonnonpuistotkaan mitään rämeikköjä ole, näköalat hoidettu, polut ja lepopaikat tehty, pitkospuut rakennettu suon yli.
Kiinni sitten vaan kaikki ja koskemattomaksi, kyllä niistä 100vuodessä rämeikköjä syntyy, mistä kukaan ei pääse läpi.
Minä näen, että keskustelu metsästä on usein kovin yksisilmäistä.
- Anonyymi
Ei vihreät niin tyhmiä että unohtaisivat talouden, persujen toiminta on talouden kurjistamista kun vastustat lähes kaikkea, kerro joku heidän aloite joka on hyväksytty eduskunnassa.
- Anonyymi
Minä kannatan ekologista puoluetta, semmoista ei ole.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4426415Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1423741Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?982478Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit251939Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1171301Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741253- 641091
- 631075
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te76980- 44973