Esittelen itseni

Anonyymi

Työskentelin Hollannissa ollessasi vaativissa asiantuntijatehtävissä. Toimenkuvani sisälsi mm. huippupoliitikkojen konsultointia, ydinfysiikkaa ja tekoälyn suunnittelua.

Pätevyyteni on sen verran laaja, että lisäksi koulutin aivokirurgeja ja luennoin yliopistossa biologiasta ja erityisesti alkion ihmisyys oli pääteemojani. Ei ihme, että minua on sittemmin pyydetty luennoimaan Suomessakin, mutta en ole halunnut, koska feminatsien salaliitto hallitsee tätä maata.

Olen laatinut suunnitelman sille, miten valta palautetaan kansalle, eli meille tavallisille huippuälykkäille aborttiin kriittisesti suhtautuville elämän suojelijoille, Oikeille Miehille ja Naisille. Sen jälkeen kaikki asiat tulevat kuntoon.

Minulla on nyt ollut hyvin aikaa, koska olen tilapäisesti työttömänä, kiitos niiden feminatsien. He vievät kunnon konservatiivien työtkin. Onneksi muutos varmasti tulee pian. Kun vähän aikaa kuluu niin me saamme vallan kaikkialla! Minä lupaan että sitten ei kukaan enää edes sano sitä rumaa a-sanaa.

Luottamusta, ystävät. Ja sama hollanniksi!

Hän Itse

27

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hehheh 😆😆😆😆

    • Anonyymi

      "Tavoitteena leimaaminen: Henkilöhyökkäykset ovat yksi leimaamisen tapa ja samalla myös yksi tavanomaisimpia virhepäätelmiä" ja myös trollauksia!

      https://patomaki.fi/2018/04/mita-trollaajat-tekevat-ja-mita-he-saavat-aikaan/

      Aika mainio analyysi trolleista Patomäen sivulla ja sopii oikein hyvin juuri noihin aborttivapaudesta vuosikausia trollaavista kirjoittajista. Mutta trollithan eivät sitä itse ymmärrä, kun ovat niin haltioituneita, kun osaavat kirjoittaa ja jotkut ymmärtävät jopa osan lukemastaankin. Kannattaa lukea koko jutun. Kyllä sen jaksaa lukea, jos joka päivä lukee edes yhden kappaleen.

      • Anonyymi

        Kuka se mahtaa olla, josta avaaja puhuu? Millä nimimerkillä hän esiintyy täällä? Onko hän joku tunnettu henkilö?

        Miten anonyymin kirjoittajan voi leimata?


      • Anonyymi

        Onko se leimaamista, kun täällä määritellään kaikki aborttioikeuden puolesta kirjoittajat suosijoiksi, murhamantoiksi ja milloin miksikin? Mitä siitä tykkäät? Onko se trolleille tyypillistä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka se mahtaa olla, josta avaaja puhuu? Millä nimimerkillä hän esiintyy täällä? Onko hän joku tunnettu henkilö?

        Miten anonyymin kirjoittajan voi leimata?

        Löytyy sieltä trollaajien listalta, tyylikin on aika tuttu, mutta en voi tietenkään varma olla, joten jätän avoimeksi. Ei pidä mennä samalle tasolle jolla pilkkaajat toimivat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Löytyy sieltä trollaajien listalta, tyylikin on aika tuttu, mutta en voi tietenkään varma olla, joten jätän avoimeksi. Ei pidä mennä samalle tasolle jolla pilkkaajat toimivat.

        Totta puhut. Kyllä avauksessa parodioitu tapaus on raskassoutuinen trolli.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta puhut. Kyllä avauksessa parodioitu tapaus on raskassoutuinen trolli.

        Tekstisi on oikea helmi muihin vastaaviin verrattuna. Kunnioitan sinua suuresti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko se leimaamista, kun täällä määritellään kaikki aborttioikeuden puolesta kirjoittajat suosijoiksi, murhamantoiksi ja milloin miksikin? Mitä siitä tykkäät? Onko se trolleille tyypillistä?

        Kyllä, tuo on juuri trolleille ominaista toimintaa täällä, nimittäin tuollainen omituisten väitteiden/kyssäreiden esittäminen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, tuo on juuri trolleille ominaista toimintaa täällä, nimittäin tuollainen omituisten väitteiden/kyssäreiden esittäminen.

        Tämäkin oli minun nerokas havaintoni! Jauhot suuhun suosijatrolleille!

        Hän Itse


    • Anonyymi

      Hmmmm.... Ainoa asia minkä kyseinen "huippuasiantuntija" on kyennyt ymmärtämään on että ihmisyksilön kehitys alkaa hedelmöityksestä. Aiemmin hän väitti vielä niin että kaikki elämä maapallolla alkaa hedelmöityksestä mutta sitten hänelle näytettiin ala-asteen biologian tekstiä jossa kerrotaan yksisoluisesta lisääntymisestä ja jakaantumisesta. Sama tyyppi vielä on väittänyt että ihmisyksilön elämä on kerran alkanut ilman hedelmöitystäkin ja ilman siittiötä ja toista ihmistäkään. Yksillä geeneillä. Mutta ei ole alkanut sen jälkeen. Ja sama tyyppi kertoo tuntevansa biologian faktat. Toivottavasti lääkärini ei ole saanut oppiaan hollannissa....

      • Anonyymi

        Mainittakoon nyt, että en välitä suosijoiden ja liberaalien feminatsien arvostelusta. Totuus on puolellani ja kun me oikeat tyypit pääsemme valtaan, suu menee suppuun lasten tappajilta. Texas näyttää esimerkkiä.

        Hän Itse


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mainittakoon nyt, että en välitä suosijoiden ja liberaalien feminatsien arvostelusta. Totuus on puolellani ja kun me oikeat tyypit pääsemme valtaan, suu menee suppuun lasten tappajilta. Texas näyttää esimerkkiä.

        Hän Itse

        Nytkin nähtävissä on suosijoiden yritys pudottaa tätä avausta alemmas. Ei käy. Näin hienoja tekstejä on esillä harvoin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nytkin nähtävissä on suosijoiden yritys pudottaa tätä avausta alemmas. Ei käy. Näin hienoja tekstejä on esillä harvoin.

        Tämä on hienoin teksti mitä olen koskaan lukenut.


    • Kiitos esittelystä. Arvostan sitä kyllä. :D

      • Anonyymi

        Vankila odottaa sinua kun pääsemme valtaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Vankila odottaa sinua kun pääsemme valtaan.

        Okei, sitä odotellessa....

        Pakko sanoa, että kun elämä on oikein kiivastahtista niin olisi kiva päästä vähän lepäämään ilmaiseen täysihoitoon... :D Lukisin kaikki ne kirjat joita ei ole ehtinyt lukea. Kelle saa antaa itsensä ilmi ja riittääkö että on vain aborttioikeuden puolella?


      • Anonyymi

        Laitamma Anoa anokseen jos tulee lähelle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitamma Anoa anokseen jos tulee lähelle.

        Surkea feminatsien vastaus. Osoittaa sen miten väkivaltaisia olette.

        Hän itse


    • Anonyymi

      Se alkaa hedelmöityksestä.

      • Anonyymi

        Totta. Ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksestä ja abortti on ihmisyksilön elämän lopettamista aivan se alussa, vieläpä oman äitinsä vaatimana. Se on sitä biologian faktaa.

        "Uuden yksilön elämä alkaa munasolun hedelmöittymisellä"
        Lähde Ihmisen alku - Duodecim-lehti
        https://www.duodecimlehti.fi › duo15309

        Suosittelen taas kerran lukemaan artikkelin "Ihmisen alku", josta selviää palstan trolliarmeijalle, mistä on oikeasti kysymys, kun siittiö hedelmöittää munasolun. Sanasto voi olla kyllä hivenen vaikeaselkoista niille, jotka eivät tunne lääketieteen sanastoa, koska ovat keskittyneet vain äärifeministiseen trollaamiseen ja omien mutujensa levittämiseen.
        k_v


    • Anonyymi

      Ja kaikki tuo merkonoomikoulun käymisellä. 😂

      • Anonyymi

        Merkonomien koulussa ei tuollaisia kai lueta, vaan ihan biologiaa tutkimalla se selviää. Jos peruskoulussa edes olisi tunneilla, niin sielläkin se mainitaan.


    • Anonyymi

      Minä menisin töihin jos sitä joku tarjoaisi. Vaatimuksenani on vain että läheisyydessäni toimii vain oikeita naisia. Kun tuli tämä työnhakuvelvollisuus niin esitin ehdoksi että kaikki ilmoittavat jos ovat olleet abortissa tai jos käyttävät elämän estäviä ehkäisyjä. En voi hyveellisenä miehenä ja merkonomina työskennellä sellaisten kanssa.

      Olen ollut töissä vain työkokeilussa 2 kk sitimarketissa. Vuonna 1996. Ei löydy kykyjäni vastaavaa aivokirurkin työtä. Voin antaa myös kieltäviä aborttilausuntoja.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ammuskelu Härmän häjyissä

      Onko jollain enempää tietoa?
      Seinäjoki
      304
      9888
    2. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      68
      2241
    3. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      42
      2044
    4. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      33
      1870
    5. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      79
      1838
    6. Oho! Varmistusta odotellaan.

      Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"
      NATO
      161
      1766
    7. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      40
      1348
    8. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      16
      1292
    9. Kun istuit

      vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau
      Ikävä
      53
      1246
    10. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      51
      1229
    Aihe