Kunnan terveystarkastajan laiminlyöntien takia kunnalle lankeaa valtava koronalasku, jolle etsitään piakkoin maksajaa. Pitäisikö kunnan terveystarkastajalle antaa potkut, koska hän ei ole määrännyt tanssikursseja ja lavatansseja läyttökieltoon saavuttamatta jääneen 2 m turvavälin takia niissä vallitsevissa olosuhteissa?
Onhan se nyt helevettiä, että tämä maa on täynnään erilaisia tarkastajia, jotka ovat heti hiljempaa kuin kuset sukissa, kun pitäisi käydä jonkun muun kuin hampaattoman kissamummon kimppuun!
Kunnan terveystarkastajalle potkut?
6
57
Vastaukset
- Anonyymi
Kunnan terveystarkastaja saattaa herkutella ajatuksella siten, että eihän hänellä ole mitään hätää, vaikka ei hoitaisikaan lavatanssien ja tanssikurssien käyttökieltoonjulistamishommiaan 2 metrin turvavälipykälällä, koska pykälä poistetaan joskus tulevaisuudessa laista. Mutta terveystarkastaja saakin rapsut ja potku nykylain mukaan!
- Anonyymi
Tiesittehän, että kunnan terveystarkastajan laiminlyöntien takia tanssilavalta ja tanssikurssilta läheisiinne ja yrityksiinne leviämään lähteneen koronan teille aiheuttamat läheistenne ja yritystenne hautajaiskustannkset voitte viimekädessä periä ulosottoteitse kunnaltakin.
- Anonyymi
Sä kuljet pikkusen jälkijunassa. Laista on juuri poistumassa koko turvaväli systeemi.
- Anonyymi
Kysymys onkin nykylaista eikä mistään ehkä ensikuussa käsittelyyn tulevasta laista: turvaväleistään huolestuneet kansalaiset ovat jättämässä oikeuskanslerille selvityspyynnön koskien sitä, rikkooko alustavasti (iltapäivälehdistön lööpeissä) suunniteltu 2 m turvavälin poistaminen turvaväleistä kiinni pitävien kansalaisten perusoikeuksia?
Sellaista lakia, jonka perusteella joku Suomen kansalaisista voitaisiin taannehtivasti (nykylainsäädännön aikaisista rikoksista) armahtaa, ei ole edes iltapäivälehdistössä ainakaan vielä toistaiseksi suunniteltu, joten kunnan terveystarkastajan on syytä olla huolissaan lokoisaksi suunnittelemansa tulevaisuutensa puolesta, sillä kohta hän joutuu taistelemaan paljon vaarallisempaa vastustajaa vastaan kuin vaarallisinkaan hänen tähän mennessä kohtaamiensa kissamummojen äkäisin katti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymys onkin nykylaista eikä mistään ehkä ensikuussa käsittelyyn tulevasta laista: turvaväleistään huolestuneet kansalaiset ovat jättämässä oikeuskanslerille selvityspyynnön koskien sitä, rikkooko alustavasti (iltapäivälehdistön lööpeissä) suunniteltu 2 m turvavälin poistaminen turvaväleistä kiinni pitävien kansalaisten perusoikeuksia?
Sellaista lakia, jonka perusteella joku Suomen kansalaisista voitaisiin taannehtivasti (nykylainsäädännön aikaisista rikoksista) armahtaa, ei ole edes iltapäivälehdistössä ainakaan vielä toistaiseksi suunniteltu, joten kunnan terveystarkastajan on syytä olla huolissaan lokoisaksi suunnittelemansa tulevaisuutensa puolesta, sillä kohta hän joutuu taistelemaan paljon vaarallisempaa vastustajaa vastaan kuin vaarallisinkaan hänen tähän mennessä kohtaamiensa kissamummojen äkäisin katti.Taannehtivasti rikoksista armahtavat lait todellakin ovat joittenkin banaanivaltioitten kassatkin kääntäneitten yksinvaltiaitten lankomiesten käsialaa pääsääntöisesti olleet, joten Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa kunnan terveystarkastajan ei olisi alunpitäenkään heittää kaikkea toivoa tuollaisen meidän oloissamme täysin utopistisen lakikikkailun varaan.
Anonyymi kirjoitti:
Kysymys onkin nykylaista eikä mistään ehkä ensikuussa käsittelyyn tulevasta laista: turvaväleistään huolestuneet kansalaiset ovat jättämässä oikeuskanslerille selvityspyynnön koskien sitä, rikkooko alustavasti (iltapäivälehdistön lööpeissä) suunniteltu 2 m turvavälin poistaminen turvaväleistä kiinni pitävien kansalaisten perusoikeuksia?
Sellaista lakia, jonka perusteella joku Suomen kansalaisista voitaisiin taannehtivasti (nykylainsäädännön aikaisista rikoksista) armahtaa, ei ole edes iltapäivälehdistössä ainakaan vielä toistaiseksi suunniteltu, joten kunnan terveystarkastajan on syytä olla huolissaan lokoisaksi suunnittelemansa tulevaisuutensa puolesta, sillä kohta hän joutuu taistelemaan paljon vaarallisempaa vastustajaa vastaan kuin vaarallisinkaan hänen tähän mennessä kohtaamiensa kissamummojen äkäisin katti.Ovat tottuneet tuollaisiin persoonallisuushäiriöisiin uhkailijoihin. Jokatoisessa puhelussa uhkaillaan iltalehdellä ja eduskunnan oikeusasiamiehellä. Ihan hölynpölyä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?1072057Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K1131512- 1241490
En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061337Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop701184Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän4821111- 621087
IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88943Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9912Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138866