Käsiaseista

Mitä käsiasetta Matti Saari käytti Kauhajoen koulusurmassa? Internetistä lukemani tiedon mukaan siitä kuului sen luokan, jossa hän ampui, ulkopuolelle vain leluaseen ääntä. Kaksi opiskelijaa meni katsomaan luokkaan miksi siellä ammutaan leluaseella ja Matti Saari ampui heidät luokan ovelle. Aseessa oli kevyet luodit, jonka vuoksi osa opiskelijoista, joihin hän osui, selvisivät vammoistaan. Matti Saari ampui valitettavasti lopuksi itseään päähän poliisien edessä ja kuoli vammoihinsa Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa, jonne hänet kuljetettiin ambulanssilla Kauhajoelta asti. Olen nähnyt Utoyasta videon YouTubessa, jonka saarella ollut ihminen on kuvannut Anders Behring Breivikin suorittaman joukkoampumisen tapahtumahetkellä Norjan poliittisesti sosialistisesti suuntautuneen puolueen järjestämällä kesäleirillä leiriläisenä ollessaan. Videolla näkyy, kuinka kuvaaja muun muassa kuvaa mättäitä, joissa kasvaa mustikan tai puolukan varpuja, ja taustalla kuuluu etäistä pauketta, joka vaikuttaa olevan äänen perusteella kaukana. Kuitenkin videolta voi huomata, kuinka pauke, jota muiden lähellä olevien ihmisten lisäksi videon kuvaaja luulee etäiseksi luotien ampumiseksi, tulee yhtäkkiä paljon lähempää. Ilmeisesti myös yksi Anders Behring Breivikin käyttämistä aseista oli sellainen, jossa oli pienet luodit. Miksi pienikaliiberiseja käsiaseita valmistetaan? Olen ymmärtänyt, etteivät sellaiset pysty siihen, mihin aseet on tarkoitettu, kuten eläinten metsästykseen. Millaisia eläimiä on tarkoitus metsästää käsiaseella? Olen myös ymmärtänyt, että hirvi juoksee useita satoja metrejä verta vuotaen, kun siihen on osuttu kiväärillä tai haulikolla, johon mahtuu ilmeisesti vain yksi tai kaksi luotia kerrallaan.

Voisitteko myös kertoa, mitä eroa eri painoisilla käsiaseilla ja erilaisilla käsiaseiden luodeilla on niiden käyttöön nähden ihmiseen ampumisessa erilaisissa tilanteissa, johon ne on tarkoitettu? Käsiasetta, kuten muitakin ampuma-aseita, on ymmärtääkseni tarkoitus säilyttää lukitussa kaapissa käytön ulkopuolella.

Lisäksi haluaisin tietää, miten konekivääriin voi saada luvan poliisilta, vai voiko sellaiseen saada ollenkaan lupaa poliisilta Suomessa? Yksi hyvä kysymys on, onko konekiväärin omistaminen edes laillista, eihän sitä voi käyttää minkäänlaiseen harrastustarkoitukseen - vai voiko? Konekivääristä tulee ilmeisesti monta luotia kerrallaan, kun liipaisinta painaa ja niitä käytetään vain sodassa, kun vihollinen etenee kohti omia joukkoja.

Viimeisenä kysymyksenä, millä perusteella käsiase usein valikoituu koulusurmaajan käyttämäksi aseeksi?
231538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Oletko vihreä nainen,jolla on mekaaniset aivot.

Äänestä
  • Ihan normaali ihminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan normaali ihminen.

    Trölli

    Äänestä

Käsiase on niin seksikäs.Jenkeissä kylläkin AR 15

Äänestä
  • Itse asiassa se on lyhyt käsituliase Wikipedian mukaan, vaikka kirjoitin "käsiase". Käsiase voi näköjään tarkoittaa myös esimerkiksi kivääriä, puukkoa tai vaikka keihästäkin. En ymmärrä, mikä on AR 15, mutta jos siihen lisää kaksi seiskaa, keskelle ja loppuun, saa tekstin ARTIST (AR7157). Bartist, cartist, dartist, eartist, fartist, gartist, hartist. Myös narsist löytyy, jos laittaa keskelle numeron 5. Bar = baari, ravintola, yökerho, car = auto, darts = darts-tikanheitto, earist olisi parempi (vai erilainen vain): ear = korva, far = kaukana, fart = pieru, gar = nokkakala, luuhauki, hart = saksanhirviuros, saksanhirvi. "I artist?" Ranskaksi: l'artiste, AR71573. Jartist, jarist, jar = ruukku, kartist, go-kart = mikroauto. Onhan tuo aseisiin liittyvä, monimuotoinen harrastustoiminta ihan taidetta ollut siitä lähtien, kun toiselle ihmiselle on kohdistettu jotain, tai toiselle olennolle / olemassa olevalle. Sulkakynäkin eräänlaista taidetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itse asiassa se on lyhyt käsituliase Wikipedian mukaan, vaikka kirjoitin "käsiase". Käsiase voi näköjään tarkoittaa myös esimerkiksi kivääriä, puukkoa tai vaikka keihästäkin. En ymmärrä, mikä on AR 15, mutta jos siihen lisää kaksi seiskaa, keskelle ja loppuun, saa tekstin ARTIST (AR7157). Bartist, cartist, dartist, eartist, fartist, gartist, hartist. Myös narsist löytyy, jos laittaa keskelle numeron 5. Bar = baari, ravintola, yökerho, car = auto, darts = darts-tikanheitto, earist olisi parempi (vai erilainen vain): ear = korva, far = kaukana, fart = pieru, gar = nokkakala, luuhauki, hart = saksanhirviuros, saksanhirvi. "I artist?" Ranskaksi: l'artiste, AR71573. Jartist, jarist, jar = ruukku, kartist, go-kart = mikroauto. Onhan tuo aseisiin liittyvä, monimuotoinen harrastustoiminta ihan taidetta ollut siitä lähtien, kun toiselle ihmiselle on kohdistettu jotain, tai toiselle olennolle / olemassa olevalle. Sulkakynäkin eräänlaista taidetta.

    Kokeile nettiä.

    Äänestä

Et sitten viitsinyt lukea internetistä mm. sitä, että Saaren ase oli .22LR kaliberinen pistooli. Moneen muuhunkin kysymykseesi olisit löytänyt vastaukset, jos olisit halunnut. Mutta taisit vain taas kerran haluta haastaa riitaa.

No ei se mitään.

Määrittele "leluaseen ääni"! Leluaseita - kuten muitakin aseita - on hyvin monenlaisia ja toisista lähtee voimakkaampi ääni kuin toisista. Huoneen ulkopuolelle kuuluvan äänen voimakkuuteen vaikuttaa mm. aseen piipun suunta laukaisuhetkellä ja ties kuinka monta muuta tekijää, jotka eivät taida olla tiedossa.

Henkilön mahdollinen selviytyminen ampumavammasta on sekin hyvin monimutkainen asia. Eniten merkitsevä tekijä on todennäköisesti osumakohta. Esimerkiksi silmään ammuttaessa henki voi heilahtaa hyvinkin heikkotehoisella asella ammuttaessa. Toisaalta taas henkilö voi selvitä hengissä hyvinkin järeällä aseella ammutun luodin osumasta, jos osuma on vaikkapa jossakin raajassa.

Kysyt, miksi pienikaliberisia käsiaseita valmistetaan? HÖH! Yhtä lailla voisit kysyä, miksi vaikkapa tennismailoja valmistetaan. Tai miksi miekkoja ja puukkoja valmistetaan.

Aseilla soditaan, metsästetään, puolustetaan kotia tai muita arvokkaita kohteita tunkeutujia vastaan sekä harjoitetaan tarkkuusammuntaa. Miksi sitten vaikkapa tennistä pelataan?

Pienikaliberisia aseita valmistetaan, koska ne kuluttavat vähemmän ruutia, niiden luotien aiheuttama vaara-alue jää suurikaliberisten aseiden vastaavaa pienemmäksi, niiden rekyyli on pienempi ja koska niitä on mahdollista valmistaa. Vähän samaan tapaan, kuin esimerkiksi eri kokoisia kenkiä valmistetaan. Toisilla on isommat jalat kuin toisilla ja kulloiseenkin tarpeeseen sopiva ase tai jalkaan käypäiset kengät ovat mukavammat, kuin epäsopivat.

Käsiaseilla voi metsästää kaikenlaisia eläimiä. Tosin Suomessa metsästyksessä saa käyttää vain ampuma-aselain (1/1998) 6 §:n 2 momentin 1–3 ja 8 kohdassa tarkoitettua ampuma-asetta sekä 11 ja 12 kohdassa tarkoitettua ampuma-asetta, joka on vähintään 600 millimetriä pitkä ja jonka piippu on vähintään 300 millimetriä pitkä. Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, ettei pistoolilla saa Suomessa metsästää.

Hirvi ja ihminen eivät ampumisen kohteina poikkea toisistaan ihan hirmuisesti muuten, kuin että hirvi on jonkin verran isompi ja juoksee nopeammin. Jos ampuja osuu hieman huonosti, niin kuolema ei ole ihan välitön, vaan kohde voi säilyä hetken hengissä. Hirvi juoksee tosi nopeasti halutessaan, joten metrejäkin kertyy nopeasti. Ei se sen kummempaa ole. Usein hirvetkin kyllä kaatuvat ihan niille sijoilleen, kun osuma on kunnollinen. Ja vielä: hirviä ei saa Suomessa ampua haulikolla.

Mikä saa sinut luulemaan, että käsiaseet olisivat tarkoitettu käytettäviksi ihmisen ampumiseen? Toki niillä senkin voi tehdä, mutta yhtä laillahan voi ihmisen pahoinpidellä hengiltä pesäpallomailallakin. Tai potkimalla, kuten taannoin Koskelassa.

Konekivääristä ei suinkaan tule monta luotia kerrallaan, vaan useita luoteja lyhyin väliajoin. Koska piippuun mahtuu vain yksi luoti. Jos tulisi monta luotia kerralla, pitäisi olla soikea piippu, vai mitä.

Konekivääriin ja sarjatuliaseisiin ei Suomessa yleensä myönnetä hallusapitolupia. Poikkeuksena joissakin tapauksissa ovat asekeräilijät, jotka ovat poliisin erikseen turvaselvittämiä henkilöitä ja joilla on aseilleen turvalliset, vartioidut ja poliisin tarkastamat sekä hyväksytyt lukitut säilytystilat.

Viimeiseen kysymykseesi sinun täytyy kysyä vastausta koulusurmaajalta. Muut eivät sitä voi tietää. Arvailla aina voi, mutta mitäpä se hyödyttää.

Toki voit itsekin miettiä sitä, että minkälaiset mahdollisuudet sinulla olisi päästä koulualueelle tekemään surmia kantaen mukanasi täysikokoista kivääriä tai haulikkoa. Käsiase mahtuu paremmin taskuun, takin alle tai laukkuun.

Äänestä
  • Kyllä konekiväärin piippuun mahtuu kerralla useitakin luoteja jos ne sinne peräkkäin laitetaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä konekiväärin piippuun mahtuu kerralla useitakin luoteja jos ne sinne peräkkäin laitetaan!

    Silti ne luodit tulevat sieltä yksi kerrallaan nopeasti peräkkäin. Ei suinkaan monta luotia kerralla.

    Ja oikeastihan tilanne on se, että jos kiväärin piipussa on luoti, kun seuraava laukaus ammutaan, on seurauksena aseräjähdys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silti ne luodit tulevat sieltä yksi kerrallaan nopeasti peräkkäin. Ei suinkaan monta luotia kerralla.

    Ja oikeastihan tilanne on se, että jos kiväärin piipussa on luoti, kun seuraava laukaus ammutaan, on seurauksena aseräjähdys.

    Ei räjähdä koska edellinen luoti liikkuu yhtä nopeasti kuin perään ammuttu luoti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei räjähdä koska edellinen luoti liikkuu yhtä nopeasti kuin perään ammuttu luoti.

    No juu, niinpä tietysti.

    Koko piippuhan onkin itse asiassa täynnä luoteja, ihan yhdessä jonossa.

    Kiitos, kun selvitit konekiväärin toiminnan noin aukottomasti!

    Äänestä

Täytyy kyllä olla tosi tylsää kun jaksaa keskustella itsensä kanssa.

Äänestä
  • Se on itse asiassa ihan hauskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on itse asiassa ihan hauskaa.

    Kenestä on, kenestä ei.

    Makunsa kullakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kenestä on, kenestä ei.

    Makunsa kullakin.

    Senki! Klik!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Senki! Klik!

    "Senki! Klik!"
    Hyvän ja erittäin asiapitoisen vastauksen sait keskellä yötä räpellettyä.

    Äänestä

Saari Walter S 22 lr Breivik Glok 34 9mm kertaa 19. Ruger mini. 14 223 .

Äänestä

Voiko kenttätykiä kantaa takin povitaskussa?

Äänestä
  • Kommunistinen maa,käsikranateja on kutsuttu taskutykistöksi,eli kyllä.

    Äänestä

Joskus koulukiusaaminen voi johtaa moiseen murhenäytelmään?Ensin kiusataan syytöntä ja myöhemmin kuolee syyttömiä.On vain turhaa puhua jälkeenpäin,että eihän kiusaaminen oikeuta ja niin edelleen....surullista.

Äänestä
  • Nehän kiusaamistilanteet on vain läpän heittoa!

    Käsiase on sellainen mitä pidetään kädessä, esim Rambo ampui konekiväärillä lonkalta, se ei ole käsiase ja jalkajousi on ase mitä pidetään jalassa.

    Äänestä

Mikä tarkoitus tällä aloituksella oli?

Äänestä

Suomalaisissa koulusurmissa on aina käytetty CETME lukkoista ampujan itsesuunnittelemaa ja pruuttaamalla valmistamaa H&K MP5 konepistoolia.
Kaliberi aina 10 MM X 20 MM hylsypatruuna.
Tietyn ikäiset nuoret jojo päässään keksivät cetme lukon (massa hidastettu rulla sulku lukko). Cetme lukko on ajat sitten mallisuojattu ja toimintavarmuudeltaan huonoksi todettu. Yksi hiekanjyvä saa rullat jumiin, eikä aseella voi ampua ja purkaminenkin on sattumanvaraista. Jopa kentällä mahdotonta. Välitön liansuodatus ja uudistus on ainoa mahdollinen tapa joka onnistuu lähes oikeasta pruuttaamalla tehdystä aseesta. Hiekanjyvä tällöin suodattuu pois. Oikeasta (täysin oikea ase) ei saa hiekanjyvää pois.
cetme lukkoisen aseen suunnittelija usein sekoaa päästään kun yrittää patentoida aseensa, vuosien suunnittelun ja valmistelujen jälkeen. Eikä se onnistu. Katkeroituu ja päättää lähteä komeasti elävien kirjoista kouluampumisen kautta.
Kaikki miehiä, nuoria, cetmelukkoisen suunnittelijat.
Tovereiden, ystävien on hyvä kertoa cetme lukosta hiljaisimmille.
LOPPUI, KUULEMIIN, LOPPUI.
Loppuu koulu ampuminen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mitä käsiasetta Matti Saari käytti Kauhajoen koulusurmassa? Internetistä lukemani tiedon mukaan siitä kuului sen luokan, jossa hän ampui, ulkopuolelle vain leluaseen ääntä. Kaksi opiskelijaa meni katsomaan luokkaan miksi siellä ammutaan leluaseella ja Matti Saari ampui heidät luokan ovelle. Aseessa oli kevyet luodit, jonka vuoksi osa opiskelijoista, joihin hän osui, selvisivät vammoistaan. Matti Saari ampui valitettavasti lopuksi itseään päähän poliisien edessä ja kuoli vammoihinsa Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa, jonne hänet kuljetettiin ambulanssilla Kauhajoelta asti. Olen nähnyt Utoyasta videon YouTubessa, jonka saarella ollut ihminen on kuvannut Anders Behring Breivikin suorittaman joukkoampumisen tapahtumahetkellä Norjan poliittisesti sosialistisesti suuntautuneen puolueen järjestämällä kesäleirillä leiriläisenä ollessaan. Videolla näkyy, kuinka kuvaaja muun muassa kuvaa mättäitä, joissa kasvaa mustikan tai puolukan varpuja, ja taustalla kuuluu etäistä pauketta, joka vaikuttaa olevan äänen perusteella kaukana. Kuitenkin videolta voi huomata, kuinka pauke, jota muiden lähellä olevien ihmisten lisäksi videon kuvaaja luulee etäiseksi luotien ampumiseksi, tulee yhtäkkiä paljon lähempää. Ilmeisesti myös yksi Anders Behring Breivikin käyttämistä aseista oli sellainen, jossa oli pienet luodit. Miksi pienikaliiberiseja käsiaseita valmistetaan? Olen ymmärtänyt, etteivät sellaiset pysty siihen, mihin aseet on tarkoitettu, kuten eläinten metsästykseen. Millaisia eläimiä on tarkoitus metsästää käsiaseella? Olen myös ymmärtänyt, että hirvi juoksee useita satoja metrejä verta vuotaen, kun siihen on osuttu kiväärillä tai haulikolla, johon mahtuu ilmeisesti vain yksi tai kaksi luotia kerrallaan.

Voisitteko myös kertoa, mitä eroa eri painoisilla käsiaseilla ja erilaisilla käsiaseiden luodeilla on niiden käyttöön nähden ihmiseen ampumisessa erilaisissa tilanteissa, johon ne on tarkoitettu? Käsiasetta, kuten muitakin ampuma-aseita, on ymmärtääkseni tarkoitus säilyttää lukitussa kaapissa käytön ulkopuolella.

Lisäksi haluaisin tietää, miten konekivääriin voi saada luvan poliisilta, vai voiko sellaiseen saada ollenkaan lupaa poliisilta Suomessa? Yksi hyvä kysymys on, onko konekiväärin omistaminen edes laillista, eihän sitä voi käyttää minkäänlaiseen harrastustarkoitukseen - vai voiko? Konekivääristä tulee ilmeisesti monta luotia kerrallaan, kun liipaisinta painaa ja niitä käytetään vain sodassa, kun vihollinen etenee kohti omia joukkoja.

Viimeisenä kysymyksenä, millä perusteella käsiase usein valikoituu koulusurmaajan käyttämäksi aseeksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu